Kello on jo yli puolenyön, kun vedän peiton ylleni pimeässä makuuhuoneessa. Kuluu hetki, ennen kuin silmäni tottuvat pimeään ja näen kiinnittämättä jääneet pyyhekoukut lipaston päällä. Pohtiessani olisiko pyykkikoneen yläpuolella olevassa kaapissa kiinnitysruuveja, muistan, että pyykinpesuaine loppui. Niin, huomenna pitäisi käydä kaupassa ja hakea samalla apteekista voidetta kulmien kestopigmentointien jälkihoitoon. Mitehän sitä osaisi nukkua niin, etten vaan unissaan rapsuttelisi kulmiani? Nyt kyllä pitäisi nukahtaakin, sillä huomenna on paljon töitä, treeniä ja se mielessä pyörinyt blogi-juttukin pitäisi tehdä. Paitsi etten enää muista mistä minun taas pitikään kirjoittaa. Kulmista? Treenistä? Äh ei, se oli jotain muuta, jotain tärkeämpää. Ai niin, rentoutuminen, sehän se aihe oli! Otanpa tässä nyt sitten rennosti, lasken hitaasti kymmeneen, yksi, kaksi, kolm….no mutta, onpas nälkä! Söisiköhän sitä aamulla puuroa raejuustolla vai jogurttia myslillä? Ehkä vähän molempia.

Olen ehtinyt olla sängyssä vain muutaman minuutin ja olen mietiskellyt kaikkea pesuaineesta kaurapuuroon ja niistäkin asioista valtaosaa yhtäaikaa. Siinä ajatusten risteillessä tajuan, että mieskin on vielä hereillä. Kutittaa melkein, kun se silittää käsivarresta. Kylläpä tykkään siitä paljon, sekä kutituksesta että miehestä. Mutta mitähän se miettii?

Minä: ai säkin oot vielä hereillä. Mitä sä mietit?
Hän: mmm…. häh? En mitään.
Minä: no kai sä nyt jotain mietit? Mä tässä mietiskelin pyyhekoukkuja, ruuveja, pesuainetta, voidetta, kulmia, unissaan rapsuttelua, töitä, treeniä ja sit yhtä blogi-juttua. Ja mulla on muuten nälkä. Keitettäiskö aamulla puuroa?
Hän: siis mitä… sä oot kyllä…äh, eikö sua satu päähän tuo ajatusten määrä?
Minä: ei? Etkö sä muka oikeasti ajatellu mitään?
Hän: no en, mä tässä vaan köllöttelen ja silittelen ja ajattelin nukahtaa.
Minä: Ai. Mut hei, mites se puuro…?
Hän: …hei nyt hiljaa…nuku!

Myönnetään, olen aika kateellinen miehelle ja hänen ajattelemattomuuden jalolle taidolle. Minä en vaan osaa olla ajattelematta, pohtimatta, mietiskelemättä ja vaihtoehtoja pallottelematta. Aivoni surraavat koko ajan ja käsittelen useinmiten useampaa kuin yhtä asiaa kerrallaan. Mies sen sijaan osaa halutessaan päästää aivot lomalle. Pitkällä automatkalla saatamme istua pitkäänkin hiljaa, kunnes katkaisen puhumattomuuden kysymyksellä: mitä mietit? Ja mies vastaa ettei mitään, kuuntelee vain musiikkia. Kuuntelen minäkin, mutta sen lisäksi mietin parisuhteen tilaa, ohitettujen talojen asukkaita, pellolla laiduntavan pihvisonnin päätymistä lihoiksi ja sitä koska pysähdytään syömään.

Tuon mielen tyhjentämisen jalon taidon haluaisin oppia itsekin. Että leijuisin autoradiosta soivan musiikin mukana ajattelematta mitään muuta tai että makaisin miehen kainalossa mieli tyhjänä ilman, että pohtisin pesuaineen loppumista, uutta penkkiennätystä, viiden vuoden takaisia tapahtumia Tuusulan perämetsässä, sarvikuonojen surullista kohtaloa ja Kaliforniaa tänä talvena vaivaavaa kuivuutta.

Tämä täpötäysi mieli on sekä lahja että taakka. Uskon, että vaikkei vilkas mieli minusta erityisen älykästä teekään, olen kuitenkin juuri sen vuoksi hyvä työssäni ja kirjoittamisessa, olen idearikas, osaan nähdä asiat eri ihmistyyppien näkökulmasta, tiedän useinmiten mistä narusta vetää ja mitä narun päästä putoaa niskaan. Mutta samaan aikaan on vähän raskastakin olla minä. En osaa kunnolla keskittyä vain yhteen asiaan kerrallaan, rentoutuminen tapahtuu kaikkea muuta kuin luonnostaan enkä innostukseltani ja ajatusvirraltani aina malta edes nukkua tarpeeksi. Sanonkin aina, että olen kuin maanis-depressiivinen ilman depressiota, mihin lie taikajuomaan pudonnut lapsena.

En tiedä pitäisikö tässä nyt sitten ryhtyä vetämään änkyräkännejä, joogalentää vai vaipua hypnoosiin, jotta saisin mieleni tyhjentymään edes hetkeksi. Täydellinen mielen rentouttaminen kun parantaisi suorituskykyä, keskittymiskykyä, luovuutta, laukaisisi jännitystiloja kehossa, parantaisi vastustuskykyä ja muutenkin auttaisi ymmärtämään itseään ja kehoaan entistä paremmin.

Että jos jollain teistä on hyviä ideoita mielen rauhoittamiseksi, otetaan niitä ilomielin vastaan!