Eilen oli sellainen päivä, jolloin olisi vaan voinut murjottaa ja hautautua sohvan pohjalle irvistelemään maailmalle. Ja kyllä minä hetken murjotinkin kun tajusin, että miestä jo kolme viikkoa kiusannut flunssavirus valitsi nyt kantajakseen minut kaikesta vastustelustani huolimatta. Mutta jos jotain olen oppinut niin sen, että yhden ikävän asian on turha antaa pilata koko päivää. Niitä pieniä ilonpilkahduksia kun on niissä huonoissakin päivissä, ne vaan täytyy osata nähdä.

Eilinen ilonpilkahdus löytyi kieltämättä hieman yllättävästä paikasta, lakanapyykistä. Muistatte ehkä, kuinkaviime kesänä Suomessa käydessäni havainnoin ihmisten tuoksuvan pyykinpesuaineelta, joka myöhemmin paljastuikin huuhteluaineeksi? Tuon reissun jälkeen ostin itsekin ensimmäistä kertaa USA:han muuton jälkeen huuhteluainetta ja ryhdyin käyttämään sitä lähinnä lakanapyykkiä pestessäni. Ja niin paljon kuin kuivausrumpuani rakastan ja elämä ilman sitä tuntuisi pyykinpesuteknisesti vajavaiselta, ripustan nykyisin hyvältä tuoksuvat lakanat kuivumaan yläkerran kaiteelle.

Siinä kaiteella kuivuessaan lakanat paitsi kuivuvat vähemmän ryppyisiksi, ne myös saavat koko kodin tuoksumaan puhtaalta. Niin minä sitten vietin eilisen puhtaan lakanapyykin tuoksussa, hypistelin lakanoita kuin mikäkin kodinhengetär ja tulin siitä valtavan onnelliseksi. En ehkä pääse treeneihin ja kurkkuuni on juuttunut kaktus, mutta ainakin minulla on kaunis ja hyväntuoksuinen koti.