Se oikea

Olen viime aikoina miettinyt kerran jos toisenkin parisuhteen syvintä olemusta. Lähipiirissäni on useampi ikuiselta vaikuttanut suhde ajautunut karille ja se on aiheuttanut pienen epävarmuuden tunteen myös omaan sisimpääni katsoessani vieressäni nukkuvaa miestä, jonka olen aina kuvitellut olevan se oikea.

Sitä sanotaan, että sen oikean kyllä tunnistaa. Se tulee ja vie jalat alta ja sitten se on menoa. Ja niinhän minullekin kävi, vaikka oikeasti – jos rehellisiä ollaan – se oli silkkaa hullaantumista ja intohimoa ja otti aikansa ennen kuin tajusin, että tämä tosiaan on se oikea. Mutta mistä minä sen oikean sitten tunnistin? Yllätyin hieman, kun en keksinytkään vastausta, vaikka se aikoinaan kellistämäni mies makoileekin edelleen vieressäni. Asia vaati perinpohjaista pohdintaa, jotta saisin epävarmat tuntemukseni katoamaan.

Pelkästä rakkaudesta on turha puhua, se kun on käsitteenä täysin epämääräinen, jokaisen mielessä hieman erilainen ja se rakentuu monista, niin pienistä kuin isoistakin palasista. Yhtä turhaa on luetella sen toisen ihmisen ominaisuuksia ja luonteenpiirteitä, sillä se tunne, että joku on se oikea, tulee omasta sisimmästä. Toisin sanoen, sen sijaan että etsisin vastausta käymällä läpi mieheni kaikki hyvät puolet, voin yksinkertaistaa yhtälön muuttamalla kysymyksen muotoon: miksi minä tunnen, että hän on se oikea?

Vastaus on varmasti yksilöllinen, mutta minulle seuraavanlainen: kun en auringonlaskua katsellessa voisi kuvitella jakavani sitä kenenkään muun kanssa tai kun säästän jälkiruoastani hänelle sen viimeisen lusikallisen. Minä haluan jakaa hänen kanssaan kaiken, oli hän sitten mukanani tai ei, mitään salaamatta tai itselleni ahnehtimatta.

Siitä minä sen tiedän. Ja nyt voin käydä rauhassa nukkumaan.

Asiallista kommentointia, kiitos!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.