Törmäsin tänä aamuna toimittaja Jarkko Uron ehkä hieman korostetun kulmikkaaseen ja kapeakatseiseen kirjoitukseen vau.fi:ssä. Kolumninsa hän aloittaa mahtipontisesti toteamalla, että lapsettomat ajattelevat lasten olevan kahleita, jotka estävät aikuisia toteuttamasta itseään. Lapsettomien elämä onkin perin tylsää, vaikka he kuvittelevatkin vapauden tekevän elämänsä täydelliseksi. Todellisuudessa he täyttävät elämänsä muka tärkeällä työllä ja rilluttelulla sen sijaan, että nauttisivat aidosta lasten mukanaan tuomasta elämänilosta.
Kirjoitus sinänsä on mielenkiintoinen, mutta avaa ehkä kuitenkin enemmän kirjoittajan omia ajatuksia lapsettomista, kuin lapsettomien ajatusmaailmaa. Syy siihen, miksi pariskunta tai yksittäinen ihminen pysyttäytyy lapsettomana, on harvoin pelkkä halu roikkua kynsin hampain kiinni vapaudessa lähteä baariin silloin kuin siltä tuntuu. On mielestäni jokseenkin kohtuutontakin väittää, että lapseton olisi niin itsekäs olento, että päättää olla lisääntymättä vain, koska haluaa omistautua sataprosenttisesti itselleen jälkikasvun sijaan. Päinvastoin. En varmasti ole ainoa, joka on toistaiseksi jättänyt lapset tekemättä epäitsekkäistä syistä enkä pelkästään vapauden menettämisen tai uran tyssäämisen pelossa.
Asia on nimittäin niin, että se toistaiseksi lapseton ihminen on saattanut itsensä sijaan ajatella hetken sitä syntymätöntä lastakin. Sitä, olisiko sillä lapsella hyvä syntyä juuri tähän hetkeen ja sitä, olisiko lapseton ylipäätään vanhempana sellainen kuin lapselle toivoisi. Ehkä ongelma onkin se, että me lapsettomat olemme miettineet asiaa varpajaisia ja vaipparallia pidemmälle, ennen kuin olemme sännänneet tekemään sitä kauneinta vain, koska ihmisen elämä on vajavaista ilman lapsikatrasta.
Lopulta jokainen priorisoi elämänsä itse. Ehkä sen lapsellisen täytyy perheelle leipää saadakseen ajaa jälkikasvunsa kymmenen tunnin työpäivän ajaksi päivähoitoon, jossa se lapseton päiväkodin täti voi sitten käyttää vanhemmuusviettiä omiksi tarpekseen leikittämällä toisten ihmisten lapsia.
Itsekkyys ja vapaus on aika vähän kiinni siitä onko lapsia vai ei.