Arvaattekos mikä se on, jota harvoin tulee edes ajatelleeksi, jota helposti pidetään itsestäänselvyytenä, se ei maistu, se ei tunnu eikä sitä voi nähdä ja aivan kuten niin monia muitakin asioita, sitä osaa arvostaa vasta kun sen on menettänyt? Kysessä on tietenkin terveys. Kyllä sitä aina blogissa ja kuulumisia vaihdellessa muistaa narista, kuinka on ollut lentsua, heinäallergiaa ja milloin mitäkin kolotusta, mutta kun on ihan terve niin harvoin sitä tulee oikein edes ajatelleeksi.

Siksi aionkin nyt ajatella asiaa hetken, kaikella kiitollisuudella.

Voi että, kuinka tuntuukin terveeltä, normaalilta! Henki virtaa keuhkoihin ja ulos ilman ylimääräistä rohinaa ja tuntuu, kuin koko keuhkojen toimintakapasiteetti olisi vihdoinkin oikeasti käytössä. Kuinka upealta tuntuukaan hengästyä niin, etten enää pelkää tukehtuvani ja kuinka mahtavaa on pystyä vetämään treenit täysillä alusta loppuun ilman, että kesken kaiken on pakko luovuttaa.

Viime vuosi ei ollut yhtä valoisa. Sairastin todella paljon ja kaikki se pettymys itseensä ja terveyteensä, voimattomuuden tunne ja toivottomuus, ovat edelleen tuoreessa muistissa. Oli päiviä, viikkoja ja kuukausia jolloin ajattelin, ettei astmani enää ikinä rauhoittuisi ja joutuisin koko loppuelämäni hoitamaan oireita lääkkeillä enkä siltikään voisi enää koskaan treenata kuten ennen. Siksi se, etten ole enää muutamaan kuukauteen käyttänyt lääkkeitä, en yskinyt enkä joutunut hidastamaan vauhtia, tuntuu äärettömän hienolta. Tämä ainokainen kroppa mikä minulla on, on jälleen terve.

Sen sijaan, hyvät ihmiset, että ajattelisitte kun taas täytyy mennä lenkille, niin pitäisi olla kiitollinen, kunpystyy tänäänkin menemään lenkille.

Koitammehan tästä eteenpäin arvostaa terveyttämme jo ennen kuin sen menetämme?

Erinomaisen hyvää viikkoa kaikille, pysykäähän terveenä!