Tämä postaus kuulunee taas sarjaan: ”ehkä kuitenkin olisi parempi jättää kertomatta”, mutta koska kertomatta jättäminen saattaisi aiheuttaa harhakuvan siitä, että olisin täysissä sielun ja ruumiin voimissa ja kaikki inkkarit soutaisivat kanootissani sulassa sovussa, niin parempi kai pysytellä totuudessa, vaikka selväpäisyyden kulissi sitten romahtaisikin. Asiahan on nimittäin niin, että silloin tällöin, eli aika usein, tulee kesken salitreenin itku. Eikä tämä ole mikään dramatisointi, vaan ihan oikeasti – itku, kyyneleineen kaikkineen.

Aina ei sentään itketä. Joskus vaan irvistyttää.

Tämä sinänsä harmiton, mutta hassu ilmiö esiintyy silloin, kun punttia nostaessa on annettu kaikkensa, eli yleensä niiden viimeisten pakkotoistojen jälkeen. Mistään dramaattisesta itkuparkunyyhkytyskohtauksesta ei sentään ole kyse, mutta joudun silti tosissani keräilemään itseäni hetken henkeä haukkomalla ja kyyneleitä nieleskelemällä ennen kuin olen valmis tarttumaan rautaan uudemman kerran. Koska tämä ei ole millään tavalla tietoinen tai omasta tahdostani riippuvainen ilmiö vaan puhtaasti refleksinomainen reaktio, ryhdyin mielenkiinnosta selvittelemään mistä asia voisi johtua.

Tutkimuksia itkuun liittyen on tehty syystä tai toisesta varsin hintsusti. Onnistuin kuitenkin löytämään jotain kiinnostavaa ja mahdollisesti asiaan liittyvää tutkimustietoa. Itkun yleisimpiä syitä ovat erilaiset tunnetilat, jotka synnyttävät kehossa fysiologisia oireita, kuten verenpaineen kohoamista, sykkeen kiihtymistä ja hengen haukkomista. Nämä reaktiot ovat kehon tapa valmistaa ihmistä stressaavaan tilanteeseen, taisteluun tai pakoon, selviytymiseen. Kun tilanne on ohi, astuu kuvaan parasympaattinen hermosto, joka laukaisee itkemisreaktion. Tutkimusten mukaan itkeminen on kehon tapa laukaista jännitys ja palauttaa keskushermosto ja keho takaisin lepotilaan. Syy itkukohtaukselle kesken treenin alkaa siis vähitellen valjeta.

Maalaisjärkeilen nyt hieman ja voisin kuvitella kehossani tapahtuneen treenin aikana seuraavaa: kovaa sarjaa tehdessä fyysinen puristus, itsensä virittäminen äärimmilleen sekä takaraivossa hakkaava perkelehenki saavat aikaan samankaltaiset fyysiset oireet kuin kova tunnekuohu. Syke nousee, veri kohisee korvissa ja hampaat kirskuu. Elimistö tekee kaikkensa, jotta tilanteesta selvitään hengissä ja kun viimein rauta putoaa käsistä, ryhtyy parasympaattinen hermosto palauttamaan kehoa ja keskushermostoa takaisin lepotilaan –itkemällä.

En siis ehkä olekaan tulossa hulluksi, treenaan vaan ihan hulluna. Sinänsä mielenkiintoista, että juostessa, ei edes intervalli-sprinttien aikana, tule samanlaista reaktiota, vaan ainoastaan silloin, kun ollaan raudan äärellä. Mitenkäs te muut, oletteko koskaan törmänneet vastaavaan vai olenko ainoa herkkis?