Niin sitten sekoitettiin pakkaa treenien osalta oikein kunnolla viime viikolla. Vakiosalimme henkilökunta kun ilmoitti armeliaasti parin päivän varoitusajalla, että salimme olisi suljettuna kokonaisen viikon remontin vuoksi.Voi änkeröinen! No, sohvalle tässä ei kuitenkaan ole tarvinut hakeutua, sillä lähes jokaiselle paikalliselle kuntosalille pääsee testaamaan palveluita ilmaiseksi 3-7 päivän ajaksi, joten nyt jos koskaan on ollut täydellinen aika käyttää systeemiä hyväkseen ja leikkiä potentiaalista uutta asiakasta. Ja mistä sitä tietää, vaikka paremman löytyessä vaihtaisimmekin kuntosalia. Kaikkensa saavat kilpailevat salit kuitenkin yrittää, sillä kävelymatkan päässä olevaa, 8 taalaa kuussa maksavaa vakiosaliamme on vaikea päihittää.
Mutta mennäänpä niihin saleihin, joilla olen viimeisen viikon aikana lusinut. Ensimmäinen ilmaisjakso käytettiin ketjussa nimeltä LA Fitness. Valitsimme salin, koska se on omasta salistamme heti seuraavaksi lähin ja minulla olisi pientä kiinnostusta sen tarjoamia ryhmäliikuntatunteja (lähinnä joogaa) kohtaan. LA Fitneksen imago on trendikäs, nuorekas, kiiltävä ja seksikäs. Jo pelkästään rakennus on mahtipontinen. Kun oma salimme on pieni luukku lähiöostarin yhdessä liiketilassa, on LA Fitness oma, iso rakennuksensa, joka kätkee sisäänsä valtavan kuntosalin, squash-kenttiä, koripallokentän, uima-altaan, ryhmäliikuntasalin, parvellisen cardiolaitteita, pukuhuoneet, suihkut ja saunat (kolme viimeistä ovat oikeasti mainitsemisen arvoisia, omalla salillamme ei nimittäin näitä ole). Voitte siis kuvitella, että oloni oli hivenen orpo salin ovista sisään astuttuani. Mihin mä meen, mitä mä teen, niin paljon kaikkea, ihan liikaa kaikkea, apua!
Mahtipontinen LA Fitness.
Ensimmäisenä päivänä pysyttelin tiukasti salin siinä kulmauksessa, jossa vapaat painot sijaitsivat. Laitoin merkille, että maineensa mukaisesti valtaosa asiakkaista oli itseäni nuorempia. Ahdistuin hivenen lisää. Seuraavana päivänä olin jo tottunut siihen, että uutta tulokasta tuijotettiin ja uskaltauduin vihdoin pois nurkastani seikkailemaan pitkin hallia ja kokeilemaan erilaisia vempaimia. Osa oli hyviä, osa kerrassaan loistavia ja osa täyttä häränkakkaa.
Pieni siivu valtavasta salista. Kuva otettu parvelta, jossa on varmasti se sata cardiolaitetta.
LA Fitness, Lake Forest, plussat ja miinukset:
+ vuoroaan ei tarvinut odotella, sillä sali oli ISO ja vempaimia PALJON
+ samasta syystä mahdollisuus muutella treeniä lähes rajattomasti
+ hintaan sisältyvät ryhmäliikuntatunnit, koriskenttä, squash-kentät ja uima-allasosasto
+ puhdas
+ jostain syystä tällä salilla painot löysivät paremmin tiensä takaisin säilytystelineisiin
+ ne soitti Darudea!!
+ auki aina yhteentoista asti illalla
– kotoisa-fiilis jäi uupumaan
– tutustuuko täällä keneenkään, kun välimatkatkin on niin pitkiä?
– vaikka kaikki muu oli uutuudenkarheaa, jostain syystä cardiolaitteet olivat vanhoja ja huonoja
– ryhmäliikuntasali ahdistavasti lasiseinän takana. Ei varsinaisesti houkuta mennä rautakankena joogaan, kun kompurointiani voi tuijottaa estoitta salin puolelta
– henkilökunnan nuoriso oli nuivaa
– hinta, kolminkertainen vakiosaliin verrattuna
****
Kun kolmen päivän kokeilupassi meni umpeen, oli aika etsiä seuraava sali. Olimme alunperin aikeissa testata24h Fitneksen, mutta päädyimme paikalliselle YMCA:lle, jonne pääsi ilmaiseksi kokonaiseksi viikoksi. YMCA on profiloitunut koko perheen kunto-klubiksi, jossa on perinteisten aikuisten aktiviteettien lisäksi valtava määrä harrastusmahdollisuuksia lapsille ja nuorille. Vaikka tuo lapsiperhe-imago ei nyt juuri itseeni iskenyt, niin koin paikan kiinnostavana sen laajan ryhmäliikuntatuntitarjonnan ja ulkoallas-osaston vuoksi. Joten ei muuta kuin kokeiluun!
Ennen tositoimiin pääsemistä jouduimme pakolliselle tutustumiskierrokselle. Kyllästytti ja ärsytti, päässäni soi taukoamatta Village Peoplen YMCA, mutta tajusin nopeasti kierroksen olevan aiheellinen. Klubi oli käsittämättömän sokkeloinen vanha rakennus, johon olisi helposti ilman opasta eksynyt. Ahdistus. YMCA oli LA Fitneksen täydellinen vastakohta sokkeloineen ja pienine huoneineen. Kuntosali oli jaettu kolmeen ikkunattomaan huoneeseen, cardiolaitteet kahteen. Ryhmäliikuntasaleista toinen oli mukavasti suojassa katseilta, kun taas barre-sali on avoimesti töllisteltävä akvaario. Jo tutustumiskierroksella kävi selväksi, että tämä ei ole meidän paikkamme, sillä salin varustelutaso oli aktiiviharrastamiseen aivan liian suppea ja koko paikan ilmapiiri alakuloinen, pimeä ja luolamainen. Asiakaskunta koostui pääasiassa vanhemmista ihmisistä sekä lapsiperheistä ja oikeasti, kyllä minä vähän kaipaan juttuseuraksi sitä kaltaistani keskivertoa pakkomielteisempää saliaktiivi-porukkaa.
Jos ei aerobisen tekeminen salilla ole muutenkaan herkkua, niin tämä ympäristö tekee touhusta vieläkin kitkerämpää.
Ehdin rikkoa sääntöä jos toistakin heti ensimmäisellä käynnillä.
On niin hyvä meininki täällä YMCA:lla! Not.
YMCA, Mission Viejo, plussat ja miinukset:
+ hintaan sisältyy lähes kaikki ryhmäliikuntatunnit, joita on todella paljon
+ lisämaksua vastaan mahdollisuus osallistua maraton- tai triathlonvalmennukseen
+ uudenkarheat cardiolaitteet (joissa on omat töllöt ja internet)
+ aulassa ilmaista kahvia (haha, ilmainen kahvi on aina plussaa!)
+ henkilökunta ystävällistä
– miksi sen barresalin pitää olla akvaario? Oi miksi miksi?
– se itselleni tärkein, kuntosali, on huono, sanalla sanoen
– pimeä ja kolkko luola, ikkunat olisi kivat
– …missä musiikki?!
– ehdin jo innostua saunasta, kunnes katsoin sinne sisälle; pieni koppi, jossa oli tummentuneet ja kulahtaneet lauteet
– ei nyt vaan oikein sovi lapsettomalle pariskunnalle
– sulkeutuu jo yhdeksältä arkisin, viikonloppuisin vielä aikaisemmin
– hinta, huomattavasti kalliimpi kuin oma sali tai LA Fitness
****
Vertailun vuoksi vielä vakiosalimme, Fitness 19, Mission Viejo, plussat ja miinukset:
+ riittävästi välineistöä
+ cardiolaitteet nykyaikaisia
+ viihtyisä ja kotoisa
+ kävelymatkan päässä
+ halpa
+ ystävällinen henkilökunta
+ asiakaskuntaa laidasta laitaan
– vuoroaan joutuu toisinaan odottelemaan
– painot jätetään lähes poikkeuksetta tankoihin ja hujanhajan
– ei kovin siisti
– ei suihkuja, pukuhuoneita tai saunoja
– ei ryhmäliikuntatunteja
****
Näiden kokemusten perusteella ei nyt ainakaan tältä istumalta ole innostusta lähteä salia vaihtamaan. Periaatteessa ehdin kolmen päivän aikana jo hitusen lämmentä LA Fitnekselle, mutta sen hinta on omaan halpissaliimme nähden kolminkertainen enkä ole täysin vakuuttunut siitä, että sali olisi myös kolme kertaa parempi, varsinkaan nyt, kun vakiosalillamme on tehty remontti ja välineistöä uusittu. Remontista puheenollen, vakiosalimme ovien olisi pitänyt avautua eilen, mutta remontti jatkuukin kuulemma vielä ainakin tiistaihin saakka. Toisin sanoen, joudumme siihen saakka lymyilemään YMCA:n luotaantyöntävässä luolastossa, joka jo ajatustasollakin latistaa treenifiilistä melkoisesti. Nyt on ainakin todistettu se, että salin ilmapiirillä on oikeasti vaikutusta treenimotivaatioon. On nimittäin pirun vaikeaa tehdä hyvä treeni jos jo pelkkä salille meno tuntuu vastenmieliseltä.
Minkäslaisella salilla te muut käytte ja millaisia toivomuksia teillä kuntosalin suhteen on? Mikä on tärkeää ja mikä ei?