Aluksi teki mieli jättää tämänkertainen dieetin väliaikakatsaus kirjoittamatta kokonaan. On nimittäin hankalaa repiä mielekästä luettavaa jo toistamiseen dieetistä, joka ei ole edennyt lainkaan suunnitelmien mukaisesti. Mutta sitten tajusin, että ehkä juuri se, ettei mitään ole tapahtunut, on raportoinnin arvoista. Eli nyt korvat hörölle ja ottakaahan opiksi siellä kotisorvien ääressä, kun täti kertoo miten hikoillaan ja punnitaan ruokia kolmisen kuukautta ilman, että saadaan aikaiseksi juuri minkäänlaisia näkyviä tuloksia.

Kun viime viikonlopun rasvaprosenttimittaus näytti edelleen suurinpiirtein samaa kuin edellisellä kerralla (17-18 %), paino ei ole pudonnut grammaakaan eikä edessä olevalle lomamatkallekaan tarvitsisi ostaa kokoa pienempiä bikineitä, oli pakko myöntää ettei tämä dieetti nyt suju kuten Strömsössä. Toisin kuin voisi ehkä kuvitella, en kuitenkaan usko vian suoranaisesti löytyvän dieetistä, päinvastoin – olen noudattanut prikulleen samaa dieettityyliä kuin viime vuonna, jolloin tulokset olivat erinomaiset. Dieetin sijaan vika löytyneekin siitä, mitä tapahtui ennen dieettiä.

Palataanpa aikaan ennen dieettiä, sanotaan nyt vaikka kahdeksan vuotta ajassa taaksepäin. Tein tuolloin promootiotöitä ja pienimuotoisesti kuvauksia. Luontaisesti ei-niin-siron piti vähän skarpatakin pysyäkseen jonkinlaisessa valmiuskunnossa koko ajan, vaikken nyt varsinaisesti jatkuvalla laihdutuskuurilla ollutkaan. Katsoin kuitenkin mitä lautaselleni laitoin, dumppasin lautasen syrjälle turhat hiilihydraatit ja pidin linjani jotakuinkin samana vuodesta toiseen. Kun sitten Yhdysvaltoihin muuton myötä lisääntyi liikunta, ei syömisen määrä koskaan lisääntynyt aivan samaa tahtia. En minä toki nälässä itseäni pitänyt, vaan söin vanhojen opittujen tapojen mukaan lähinnä silloin, kun oli nälkä. Olen aina luottanut sokeasti omiin tuntemuksiini ja siihen, että kyllä vatsa kertoo, kun tarvitsee syödä. Virhe. Se ruokamäärä ei tällä liikkumisella ja koolla vaan riittänyt, vaikka söinkin enemmän kuin keskiverto tallaaja. Ongelmani ei siis koskaan ole ollut ylensyöminen tai epäterveellinen roskaruoka, päinvastoin. Syön terveellisesti ja melko säännöllisestikin, mutta kokooni nähden aivan liian vähän. Näin ollen kroppani on toiminut millä lie pyhällä hengellä ja säästöliekillä jo vuosikausia.

No miten se liian vähän syöminen tähän dieettiin vaikuttaa? Yleensähän dieetti perustuu siihen, että sen tulisi olla keholle poikkeustila, johon keho sitten reagoi rasvasta energiaa polttamalla. Tämä minun tavallisella kotiruoalla toteutettu dieettini ei kuitenkaan eroa tarpeeksi radikaalisti siitä ”normaalista” ruokavaliostani, joten rasvanpoltto jää käynnistymättä. Kehoni on siis ollut ”laihdutuskuurilla” jo pitkään ennen varsinaisen dieetin alkua. Eikös sitten jäljellä pitäisi olla pelkkää luuta ja nahkaa, kun on kerran ollut aliravittuna vuosikausia? No, ei. Ihmisvartalohan on siitä metka vehje, että energian käydessä vähiin, se kykenee sammuttamaan ylimääräisiä toimintoja selvitäkseen hengissä. Ja tadaa, näihin turhanpäiväisiin toimintoihin kuuluu mm. rasvanpoltto. Kuka hullu nyt rasvaa polttaisi näinä vaikeina aikoina, kun energia on muutenkin vähissä? Rasvanpolton sijaan keho pyrkiikin pitämään kynsin hampain kiinni siitä olemassa olevasta rasvasta ja aina tilaisuuden salliessa varastoimaan sitä lisää.

Miksi se dieetti sitten toimi viime vuonna? Joku saattaa vielä muistaakin tähän vastauksen. Keskityin syömiseeni pidemmän aikaa ennen dieettiä ja pidin ravinnonsaantini oikeasti kulutuksen tasolla. Tästä seurasi melko välitön painonnousu, kun pitkään kituuttanut kehoni varastoi kaiken saamansa energian pahan päivän varalle. Mutta kylläpä sitten puri dieettikin, kun sen aika vihdoin tuli. Teoriassa olisi ollut helppoa tempaista pieni massakausi, tai paremminkin kehon tasaus- ja toiminnan normalisointikausi näiden kahden dieetin välissä, mutta käytännössä sitten taas ei. Tuo edellinen massailuni nimittäin jätti jälkeensä traumat, kun massakausi turhan portaattomasti suoritettuna sai painoni nousemaan kilon viikkotahdilla enkä rasvan kertyessä tuntenut oloani lainkaan mukavaksi saati sitten normaaliksi. Niinpä päätin dieettien välissä syödä vanhaan totuttuun tapaan, silloin kun on nälkä.

Tiedän kyllä, että rasvanpolton saisi vieläkin käynnistymään mikäli siirtyisin tavallisesta ruoasta kananrintojen ja parsakaalien ihmeelliseen maailmaan. Mutta kun se ei hyvän ruoan ystävää juuri houkuta, etenkään kun en edes kilpaile, vaan teen tätä ainoastaan hitusen vakavammalla harrastusmielellä. On tässä kuitenkin vielä yhden portaan verran dieettiä jäljellä ennen hanskojen tiskiin lyömistä. Ensin käyn vaan lomailemassa (ja seurueemme margaritantekotaidot tuntien hankkimassa lisää työmaata) ja sen jälkeen säädän taas asteen verran kaloreita alaspäin, asettelen makroja uudelleen ja muutan hieman treenirutiineja. Sen jälkeen tulos on mitä on.

Kunhan dieettini on ohi, aion tehdä keholleni palveluksen ja opettaa sen käyttämään enemmän ja enemmän energiaa hyödyksi (eikä vain varastoimaan…), eli ryhdyn portaittain syömään enemmän, kunnes päästään edes samalle tuhatluvulle todellisen kulutukseni kanssa. Tarkoitukseni ei niinkään ole merkittävästi kasvaa tai hankkia massaa lisää, vaan saada kehoni voimaan hyvin ja palamaan säästöliekin sijaan täydellä liekillä.

Nyt varmasti pitäisi harmittaa kamalasti. Mutta kun ei harmita, yhtään. Ensinnäkin, lähestulkoon jokainen treeni on ollut kiva ja sehän koko touhussa on pääasia; ei se miltä näyttää vaan se mitä tekee ja miltä tuntuu. Eikä dieettini muutenkaan täydellinen fiasko ole ollut, sillä kun oli toinenkin tarkoitus kireämmän lomakunnon lisäksi. Tarkoitus oli myös oppia uutta oman kehon toiminnasta ihan vain siltä varalta, että jonain päivänä voittaisin esiintymiskammoni, haluaisin ottaa harrastukseni entistä vakavammin ja astella kilpalavalle. Ja tässä kohti dieettini kyllä onnistui sataprosenttisesti ja oppitunti oman kehon toiminnasta meni perille kertaheitolla. Ei se dieetti vaan se pohjatyö.

Ennen kuin joku nyt tulkitsee raporttini tilannekuvineen kehujen kalasteluksi, niin ei maksa vaivaa. Tiedän nimittäin itsekin, että on minulla tässä melkoinen koneisto pään jatkona, se jaksaa aamulla viedä minut pyörällä vuorten yli ja takaisin ja illalla nostaa penkistä enemmän kuin painaa. Olen kovasti tyytyväinen itseeni, niin ulkonäöllisesti kuin sisäisestikin, olin jo ennen dieettiä ja tulen olemaan sen jälkeenkin, sanoivatpa ihmiset mitä tahansa. Niin kauan kun en kilpaile, ei tuo pienenpieni vatsamakkara shortsin vyötäröresorin päällä paljon paina ja onpahan jotakin mistä repiä energiaa, jos välipalapatukat unohtuvat matkasta pidemmälle pyörälenkille lähtiessä.

Rauhaa ja rautaisia treenejä kaikille!