Joku saattaa vielä muistaakin, kuinka viime keväänä hieman epäonnistuneen dieetin päätteeksi uhosin opettelevani syömään enemmän. Ihan huvikseni en kuitenkaan soppakulhojen äärelle halunnut hakeutua entistä useammin, vaan tavoitteeni oli opettaa keho käyttämään enemmän energiaa hyväkseen, syödä suunnilleen kulutukseni verran ja näin varmistella mahdollisen seuraavan dieetin onnistumista.

Kun sitten kesä koitti, tuli elämään tärkeämpää tavoiteltavaa kuin tulevaisuuden dieetit. Loppukesästä diagnosoitu uupumus teki riittävästä ravinnonsaannista tärkeää myös henkisen hyvinvoinnin kannalta, josta tuli prioriteetti numero yksi. Samalla kun ryhdyin eliminoimaan ylimääräisiä stressitekijöitä pääni sisältä, halusin helpottaa koko kehon stressitilaa. Ja koska liikun paljon, halusin varmistaa, ettei kehoni tarvitse palautua kaikesta rasituksesta liian köykäisin eväin. Niinpä syksyn tullen löysäsin vyötä ja otin tukevan otteen jääkaapin ovenkahvasta.

Aamu alkaa 1,5 annoksella kaurapuuroa, jonka sekaan on sotkettu kakkutaikinan(!!) makuista proteiinijauhoa. Päälle vielä kasa raejuustoa ja mustikoita niin nälkä pysyy loitolla!

Miten tämä sitten näkyy ulospäin? Ryhdyin lisäämään pöperön määrää pikkuhiljaa. Koska aloitin salitreenit uudelleen kesätauon jälkeen ja tämän lisäksi ajelin maantiepyörällä, ei lisääntynyt ravinto näkynyt ulkomuodossa kovinkaan paljon. Parin kuukauden jälkeen alkoi salin peilissä näkyä muutoksia, pumppi oli rehdimpi ja kesän aikana kuivahtanut olemus huomattavasti ryhdikkäämpi. Vasta, kun polven hajoaminen pakotti luopumaan pyöräilystä ja rajoitti muutenkin kaikkea aerobista liikuntaa, alkoi vartalooni kerääntyä selvemmin ylimääräistä. Alkupaniikin hälvettyä päätin kuitenkin jatkaa samalla ruokavaliolla, vaikka aerobisen liikunnan vähenemisen myötä kulutukseni olikin pienentynyt.

Nyt takana on pian viisi kuukautta ruoka-aikaan kotona olemista. Edelleenkin tuntuu siltä, kuin söisin jatkuvasti, mutta syyllisyydentunne riisivuorta lautaselle kauhoessa on kadonnut, samoin sitä seurannut ähky. Itse asiassa minusta tuntuu siltä, että kehoni käsittelee ruokamäärää nykyisin jo varsin tehokkaasti, kunhan pysyttelen kohtuullisen puhtaassa ruoassa. Joulun aikaan oikean ruoan korvaaminen herkuilla kostautui välittömästi ja vaikka energiateknisesti en syönytkään yli tarpeiden, tarttuivat jouluherkut lanteille ihan eri tavalla kuin normaali pöperö. Muutoin rasvan kertyminen tuntuisi kyllä pysähtyneen.

Mikä on muuttunut? Se tärkein, henkinen hyvinvointini, on parantunut kesästä huomattavasti. Jos ei nyt kaikki kunnia, niin osa ainakin osa siitä kuuluu riittävälle ravinnonsaannille ja täten koko kehon stressitason laskemiselle. Vaikkei viidessä kuukaudessa vielä salilla saadakaan ihmeitä aikaiseksi, voisin väittää, että lihaksissakin on tapahtunut ainakin pientä ulkoista kehitystä. Voiman lisääntymistä ei sen sijaan tarvitse edes arvuutella – ounastelen rikkovani vanhan, 70 kilon penkkiennätyksen ihan lähiaikoina.

Miltä nyt tuntuu? Vaikka olo onkin energisempi ja vahvempi, on pakko myöntää, että riippuen ihan päivästä, minua häiritsee enemmän tai vähemmän tuo vyötärölle ilmestynyt vatsamakkara. Vaa’alle en ole mennyt vieläkään, vaikka vaa’an vastainen kampanjani onkin jo päättynyt. Epäilen kuitenkin lisäkiloja tulleen kesästä ehkä neljä, eli olisiko painoni siellä seitsemänkymmenen tietämillä, tiedä häntä. Mahdun joka tapauksessa vanhoihin vaatteisiini, mutta en voi sanoa, että tuntisin niissä oloani erityisen mukavaksi.

Nyt kun pääni on jokseenkin järjestyksessä ja kropan aineenvaihduntakin toimii taas, olen ryhtynyt haaveilemaan uudesta dieettikokeilusta vielä kevään aikana. Minua nimittäin kiinnostaisi päästä eroon tuosta vyötärön lisäpainosta, joka vaikeuttaa leukojen vetämistä entisestään. Dieetin aika ei kuitenkaan ole vielä, sillä ensin täytyy rikkoa ennätyksiä salilla ja saada polvi (ja keuhkoputkentulehdus) parantumaan. Tiedä vaikka, jos makkara alkaisi sulaa ihan itsestään, kunhan taas pääsen juoksemaan ja pyöräilemään.

Sitä odotellessa taidan ottaa vähän välipalaa ja lähteä kyykkäämään. Voikaa, liikkukaa ja syökää hyvin, ihmiset!