Pidemmän marssin jälkipuinti

Yli yhdeksän tuntia kestäneestä Saddleback Mountainin päälle tarpomisesta on nyt kulunut lähes kaksi viikkoa. Kun ensimmäisen palautumispäivän teemoja olivat ylenpalttinen väsymys, lonkkien jäykkyys ja yleisjumitus, ilmaantui pari päivää reissun jälkeen aivan uusia, vähän ikävämpiä ongelmia.

Ensimmäisenä huolta aiheutti vasen jalkapohja, joka kipeytyi niin, etten voinut kunnolla kävellä. Vainoharhoissani muistin heti nuoruuden ja inttipoikien puheet marssimurtumista ja olin oitis varma, että kyse on nyt juuri siitä. Koska kävely- tai juoksulenkit eivät jalan kanssa tulleet kuuloonkaan, hyppäsin muutama päivä vuorelle kipuamisen jälkeen pyörän päälle ja kas kummaa, polvi tuntui polkiessa kovasti kummalliselta. Puolen tunnin ja yhden vuoren ylityksen jälkeen kumma tunne oli muuttunut lieväksi kivuksi. Argh.


Meillä urheiluporukoissa on sellainen tyhmä sanonta kuin: ”Sillä se lähtee millä on tullutkin”. Tätä urpoa logiikkaa käyttäen päätin mennä toiselle ja vielä kolmannellekin pyörälenkille, kunnes oli pakko heittää pyöräilyhanskat kehään ja todeta, että ei tämä kyllä hyvää tee. Polvi paukahteli oudosti, portaiden nouseminen sattui, istuminen sattui ja oikeastaan kaikki tekeminen, jossa polvi koukistui kävelyä enemmän, sattui. Ainoa positiivinen asia oli, että jalkapohjassa ollut kipu katosi polvikivun tieltä, joten kyseessä oli lienee vain jalkapohjalihaksen superjumi.

Mutta se polvi, hemmetti. Oikea polveni on aina ollut heikko kohtani ja muistan sen vihloneen jo teininä. En ole koskaan voinut tehdä syväkyykkyjä ja jalkaprässin sekä reidenojentajalaitteenkin olen suosiolla jättänyt melko vähäiselle käytölle. Lopulta yli kymmenen vuoden ihmettelyn jälkeen kävin viime talvena kuvauttamassa polveni, joka todettiin lievästi kuluneeksi ja lääkäri kehotti ottamaan kyykkäykset varovasti jatkossakin. Näistä kaikista ennusmerkeistä huolimatta, ei tullut edes mielen viereen, etteikö polveni kestäisi kävelyä. Okei, kävelyä vuorelle ja alas, mutta kävelyä kuitenkin.


Jääpussia polven päällä hautoessani olen nyt diagnosoinut ongelmaa Googlen avustuksella (mää mihinkään lääkäriin mene…) ja tullut siihen tulokseen, että hyvällä tuurilla kyseessä saattaisi olla vain polven ylirasittuminen, joka parantuu – yllätys, yllätys – rasittamalla polvea vähemmän. Niinpä olen nyt puhtaasti mututuntumalta asettanut pannaan kaikki ne lajit, jotka vähänkään tuntuvat ikävältä polven seudulla. Toisin sanoen, ainoat tavat harrastaa aerobista liikuntaa ovat nyt tasamaakävely ja crosstrainer, yyh.

Vaikka polvessa ei mikään varsinaisesti rikki olisikaan, pelottaa nyt hieman, että vuorenvalloitukset ovat meikäläisen osalta ohi ja etten ehkä koskaan voi toteuttaa unelmaani Mount Whitneyn päälle kiipeämisestä. Tai juosta maratonia. Tai ajaa satoja kilometrejä pyörällä. Tai kyykätä 120 kilolla. Tai, tai, tai….äh. Tuntuu niin typerältä, että olen aina ollut enemmän huolissani kestävyyskunnosta tai voimasta ja sitten eteen nouseekin seinä mekaanisen vian muodossa. Kuntoa voi aina parantaa ja voimaa lisätä, mutta miten parantaa rähjääntynyt polvi?


No, eipä auta mennä asioiden edelle vaan katsoa rauhassa, että miten polvi toipuu, jos toipuu. Onkos teillä muilla ollut rasitusvammoja polvessa? Miten elo ja urheilu on suivaantuneen polven kanssa sujunut?

 

PS. Retkiseurueemme toisen osapuolen versio meidän vaellusretkestä on nyt julkaistu, joten käykääpä lukaisemassa juttu täältä.

9 kommenttia artikkeliin ”Pidemmän marssin jälkipuinti

  1. Paluuviite: Pitää syödä, että jaksaa | Onnenpäivä

  2. Onko sulla MSM-jauhe ja glukosamiini jo lisäravinteena? Mulla toimii loistavasti hieman kuluneiden polvien kipujen vähentäjänä.

    Tykkää

    • Juu on :/ Vieläkään en ole saanut aikaiseksi käydä lekurissa tarkastuttamassa, että mikä tuolta polvesta hajosi ja miten pahasti. Siihen ei taida paljon pillerit ja pulverit autella jos jotain meni oikeasti särki 😦 Sen verran on kuitenkin tällä hetkellä valoa tunnelin päässä, että pystyn hölkkäämään puolisen tuntia rauhallisesti ja ekan pienen pyörälenkinkin kävin tekemässä ilman suurempia ongelmia. Mutta ei tuo polvi silti terveeltä tunnu, mutta paremmalta kyllä.

      Tykkää

      • Nyt lääkäriin MARS! Parempi katsoa kuin katua. On muuten tyypillisen suomalaista kipujen tultua ajatella, että ”kyllä tämä tästä varmaan ohi menee… vähän buranaa ja silleen, ei tähän mitään lääkäriä tarvita…” 🙂

        Asiasta kukkaruukkuun, jännä miten tuo kyykkyasia jakaa mielipiteet. Mulle yksi (työ)fyssari sano, etten saa näiden polvien kanssa kyykätä syvään ja toinen (OMT-)fyssari taas sano, että kyykkäilet sitten koko liikeradalla. Päätin uskoa jälkimmäistä.

        Tykkää

        • On kyllä ollut tarkoitus mennä, mutta tässä on nyt ollut kaikenlaista ja seliseli. Mutta oikeasti, olen kyllä menossa ennen kuin seuraavan kerran kiipeän vuorelle.

          Minäkin varmaan kyykkäisin syvään, suosittelipa kuka mitä tahansa, mutta en pysty. Tuntuu nimittäin erittäin ikävältä :S

          Tykkää

  3. Paluuviite: Kun syöttöporsastelu saa luvan riittää | Onnenpäivä

  4. Paluuviite: Maantiepyöräilystä, kilpailuvietistä ja kilpailuvietittömyydestä | Onnenpäivä

  5. Paluuviite: Kyykkylakossa | Onnenpäivä

  6. Mulla räsähti polvi alkutalvesta juostessa (vähän liukkaalla..) Kolme juoksutonta kuukautta ja fyssarin antamat jumppaohjeet juoksijanpolveen, niin nyt rupee olee pikkuhiljaa lepokivutonta. Myös kylmä+burana kuuri Nyt oon kyykänny tälläviikolla ja ei tee juuri yhtään kipeää. Hip hei. Ehkä lähden kohta taas juoksee.

    Tykkää

Asiallista kommentointia, kiitos!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s