En ole aikoihin osannut asennoitua treeneihin rennosti tai ihan vaan fiilistellen. Kun lenkille lähdetään, ei sinne todellakaan mennä kävelemään eikä takaisin ole tulemista ennen kuin tunti ja rapiat on täynnä. Pyörän päällekään ei juuri alle viidenkymmenen kilometrin takia viitsi hypätä ja salilla rautaa käännetään mutkalle niin kauan, että verisuonet ovat päästä räjähtää. Jos ei suorituksen jälkeen ole puolikuollut olo, niin treeni on jäänyt vajaaksi tai jopa epäonnistunut.

Eipä siis ihme, että Sinivaara oli kesän tullen vähän väsynyt.

Tässä asennevammassa onkin sitten riittänyt työstämistä. Koska harrastusmielisen urheilun ei kuulu olla pelkkää verenmakua suussa, päätin kuusi viikkoa sitten Suomeen matkatessani, että tämän reissun aikana opettelen tekemään myös niitä rennompia, helppoja treenejä ja löytämään liikkumisen ilon ja treenien jälkeisen hyvän olon ilman, että maistan sekä maito- että vatsahapot suussani jokaisen treenin jälkeen. Vaikka tämä kroppa kovaa menoa vielä muutaman vuoden kestäisikin, on pääni alkanut tässä vaiheessa vaatia armollisempaa otetta liikuntaan motivoituakseen.

Minua on monesti näillä Suomen reissuillani harmittanut se, etten ole saanut itselleni treeniseuraa. Ja ihmekös tuo, minä kun haluaisin aina revittää täysillä, mieluiten ylämäkeen ja voitelemattomilla suksilla. Kun tänä kesänä sitten hölläsin vähän asennettani ja kerroin, että saatan minä lähteä myös kävelylle tai vaikka vain muutaman kilometrin hölkälle, alkoi lähipiiristä löytyä lenkkiseuraa yllättävänkin paljon. Lopulta en tämän matkan aikana ole lenkkeillyt montaakaan kertaa itsekseni vaan olen napannut jonkun seurakseni aina kun mahdollista.

Jos ei nyt kunto ole varsinaisesti kasvanut, niin olenpahan ainakin oppinut sen, että maksimoidun kalorinkulutuksen sijaan on toisinaan tärkeämpää hyvä seura, raitis ulkoilma ja kohtuudessa pysyvä reippailu. Itseään ei tarvitse haastaa ihan joka päivä.

Paluu kotiin ja tavalliseen arkeen häämöttää vain muutaman päivän päässä. Kaipaan jo valtavasti omaa jääkaappia, treenejä, maantiepyörää, vakiosalia, ulkoilureittejä ja takapihan uima-allasta. Aivan täysin en kuitenkaan aio palata takaisin vanhoihin treenirutiineihin, vaan aion jatkossa soveltaa entistä enemmän kesän aikana opittua ranteiden löystämistä ja fiilispohjaista reippailua. Mielessäni siintää salitreenien, nopeampien juoksulenkkien ja pitkien pyöräreissujen lisäksi päivävaellukset vuorille, viikonloppuaamujen kävelylenkit lähijärven ympäri ja rennot juoksulenkit hyvässä seurassa meren rannalla. Tavoitteeni on, että ensi kesänä Suomeen matkaisi vähän vähemmän väsynyt Sinivaara.

Kuvituksena iltalenkkimeininkejä karvakaverin kanssa Ylivieskan lakeuksilla.