Jokunen viikko takaperin, blogin sisältöä alustalta toiselle kopioidessani, sattui silmääni hiuksiani koskevan jutun yhteydessä ollut kuva itsestäni. Tuo kuvista jälkimmäinen oli nimittäin perujaan kuvauksista, jotka olin unohtanut lähes tyystin. Ja kun kuvaukset kerran mieleen tulivat, ryhdyin kaivelemaan noita lähes kolmen vuoden takaisia kuvia kovalevyn uumenista.
Muistikuvani kuvauspäivän saldosta olivat hatarat. Olin keksinyt, että voisin kaiken muun puuhan ohessa tehdä pienimuotoisia mallikeikkoja vaikkapa sporttimallina, sillä olinhan malleillut aikoinaan Suomessakin. Ryhdyin tuumasta toimeen ja järjestin nopeasti parit kuvaukset, jotta saisin kasaan pienen portfolion. Kun sitten erään rannalla vietetyn päivän jälkeen sain raakakuvat käsiini, muistan olleeni melkoisen pettynyt itseeni. Pettymyksen määrästä kertoo erityisesti se, etten koskaan julkaissut kuvista kuin ehkä neljä. Blogissa en luonnollisestikaan maininnut kuvauksista halaistua sanaa ja lopulta päätin kuopata typerät haaveeni yhdessä kuvien kanssa kovalevyn syövereihin.
Odotukseni eivät siis olleet kovin korkealla, kun ensimmäistä kertaa vuosiin avasin kansion, jossa kuvat olivat. Selasin kuvia läpi yksitellen ja mitä pidemmälle etenin, sitä vahvemmaksi tuli tunne, että kymmenen kiloa painavampi nykyminäni haluaisin lyödä nuorempaa minääni jollain kättä pidemmällä takaraivoon, kovaa.
Muistan edelleenkin ajatukseni tiettyjen kuvien kohdalla. Tuossa näkyy kylkiläski, tuossa kuvakulmassa on leveä vyötärö ja mikä on tuo ruttu navan yläpuolella. Enkä nyt missään tapauksessa tarkoita sitä, että olisin pitänyt itseäni ylipainoisena, mutta sen verran rasvaisena kuitenkin, että löysin lähes joka kuvasta jotain ylimääräistä.
Liekö ikä on huonontanut näköni, aika hionut kulmiani ja pehmentänyt itsekritiikkiäni, mutta tässä kuvia tuijotellessani en enää näe niitä ylimääräisiä. En nyt sano, että minussa olisi ollut aineksia miksikään huippumalliksi, mutta ihan oikeasti, urani sunnuntaimallina olisi todennäköisesti tyssännyt ennemmin vaikka naamatauluuni ja kokemuksen puutteeseen kuin rasvaprosenttiini.
Ehkä siinä on jotain perää, että ikä tuo mukanaan jonkinlaista viisautta, minua ei nimittäin hävetä enää tippaakaan julkaista näitä täysin käsittelemättömiä kuvia, päinvastoin. Vaikken pidäkään nuoremman minäni jyrkästä itsekritiikistä, niin on se silti ollut aika passelin näköinen pakkaus.
Onnenpäivä 
Moi, siis _juuri tämän takia_ mä oikeestaan rakastan vanhenemista! Sitä oppii vähän niinku rakastamaan itseään eikös totta 😉 ja hymähtelemään omalle entiselle keskenkasvuiselle mustavalkoiselle ajatusmaailmalle. Harmaan sävytkin on oikeestaan tosi kivoja! Terkkuja lumisateen keskeltä, t:Taina 37 (kohta 38 jee!)
TykkääTykkää
Eihän nuo kuvat nyt NIIN vanhoja ole, mutta yllättävän suuri henkinen kehitys on tapahtunut tässä kolmenkympin jälkeen. Olenkin monille sanonut, että elämä on muuttunut tositosi paljon helpommaksi muutamassa vuodessa. En edes osaa selittää ihan tarkalleen, että miten, mutta kai sellainen turha hötkyily on jäänyt vähemmälle. Aurinkoa sinne lumimaahan!
TykkääTykkää
Oon ite miettiny, miks sillon teininä ja parikymppisenä piti läträtä naama täyteen pakkelia joka päivä vaikka ei olisi tarvinnut. Ja miks piti värjätä hiuksia kun ne oli täydelliset tummanruskeat jo valmiiksi. Nyt kun ne ovat puoliksi harmaantuneet niin omaa väriä en viitti ajatella ennen ku ne on ihan kokonaan valkoiset. 🙂
TykkääTykkää
Mulla ei oikeastaan koskaan ole ollut tuota himomeikkaus-aikakautta, mutta näemmä muuten tuo epävarmuus on kyllä näkynyt 😛
TykkääTykkää
Ei se varmaan ole myöhäistä vieläkään!
TykkääTykkää
Ei se varmaan, mutta sanotaanko näin, että näille raameille on varmaan aika paljon vähemmän tarvetta.
TykkääTykkää
Mulla on taas niinpain tama juttu etta katon nuoruuden kuvia ja aattelen etta huh… Mutta siksi etta olin ihan oikeesti kamalan nakoinen kun luonnollisen ruskea tukkani oli blondattu ihan marilyniksi, kauheet pakkelit naamassa vaikka nuori iho ei tarvinnut todellakaan mitaan.Nyt on olen sinut itseni kanssa ja tykkaan vanhenevasta kehostani ihan erilailla.Nuorena oli kaikki pielessa, rinnat liian pienet, maha liian suuri,hiukset vaaran variset ja hampaatkaan ei olleen kuten olisin halunnut.Nyt voin hymyilla omalle kuvalleni ja se hymyilee takaisin.Senverran sun kuvista Anne etta ohoh, olet kylla ollut upea ennenkin ja viela upeampi tanaan!
TykkääTykkää
Hohhoh, joo. Mä vasta ”puhkesin kukkaan” tuossa 25 v jälkeen. Sitä ennen en oikein osannut/voinut/jaksanut/kyennyt pitämään itsestäni minkäänlaista huolta. Mä muuten tykkään mun hampaista, tuli vaan mieleen. Niitä oiottiin penskana vuosia, joten nyt ne on suorat, mutta nuo kaksi lego-palikkaa tuossa edessä näyttää kyllä enemmänkin duplo-palikoita. Mutta mä tykkään niistä. Ei oo mikään tusinajenkkihymy ja voi aloittaa reikäleivän keskeltä.
TykkääTykkää
Tuttua! Mä sain yhdeltä ystävältä pari vuotta sitten paperikuvan kymmenen vuoden takaa. Olin siinä niin hoikka, ja pidin itseäni vähintään pullukkana! Voi jessus sentään! Ensimmäinen kerta, kun olen oikeasti ylittänyt ylipainon rajan (BMI 25, ja tiedän, että BMI ei ole mikään paras mahdollinen mittari, mutta ehkä se nyt mun tilanteessa on ainakin jonkinlainen mittatikku) on nyt toisen raskauden jälkeen, mutta onneksi paino on jo siitä hieman pudonnut. Että kun voiskin palata menneisyyteen ja ravistella itseään ja sanoa, että OOT HYVÄ JUST TUOLLAISENA!!! Mutta ei… se ”paras” nuoruus piti viettää stressaten omasta painosta ja ulkonäöstä.
TykkääTykkää
Nii-in. En tajua miten pöllö olin, kun joskus teininä ajattelin, että elämää ei varmaan enää kolmenkympin jälkeen ole. Nythän sitä vasta onkin, kun en tarvitse jatkuvasti miellyttää muita. Riittää, että miellyttää itseään, noin niin kuin pääsääntöisesti.
TykkääTykkää
En tajua missä oon ollut kun en oo tätä muuttoa tajunnut. Palaan vakkariksi. Hyvä uus koti, edelleen oot ihana säkin ja sun jutut.
TykkääTykkää
😀 Lukemassa jotain järkevämpää? Tervetuloa takaisin ❤
TykkääTykkää
Herra jumala miten hyvän näköinen sä noissa kuvissa olet! :O
Itse opettelen tällä hetkellä olemaan sinut kroppani kanssa ja löytämään jostain itsellenikin itsetunnon. Odotan sitä päivää kun voin katsoa peiliin ja todeta, että kyllähän sinäkin ihan mukavan näköinen likka olet. 🙂
TykkääTykkää
Vaikka olenkin nyt ns. tuhdimmassa kunnossa, olen onneksi pääsääntöisesti ihan tyytyväinen itseeni. Joo, tiedän kyllä, että noista kuvista olen melkoisen kaukana, mutta kai itsensä voi hyväksyä monessakin muodossa, ei pelkästään siinä hoikimmassa formaatissa mitä on ollut tai mitä on tulossa.
TykkääTykkää
No todellakin, tolta mäkin haluaisin näyttää! 😀
Mut sama juttu. Muistan sen mitä itsestäni ajattelin teini-ikäisenä, ja esim. 20-vuotiaana, sit katsoin niitä kuvia monia vuosia myöhemmin ja sama tunne ja reaktio että tässä voisi lyödä itseään päähään – luulin olevani niin ”iso” ja oikeesti olin ihan super-hoikka.. Miten vääriä uskomuksia sitä voi itsestään ollaakaan!
Ja vanhemmiten sitä todellakin on enemmän sinut itsensä kanssa 🙂
TykkääTykkää