Sananen minusta uusille lukijoille

Onnenpäivän elo uudella blogialustalla on lähtenyt kivasti käyntiin ja todennäköisesti suurin osa vanhoista lukijoistakin on jo löytänyt blogin uuden kotiosoitteen. Ilokseni olen pistänyt merkille myös sen, että Onnenpäivä on saanut riveihinsä ihan uusiakin lukijoita. Peloistani huolimatta blogin muuttaminen Lilyn alta omilleen ei siis ole ollut täydellinen katastrofi ja kiitos siitä kuuluu luonnollisestikin teille siellä ruutujen toisella puolella. Kiitos, kiitos ja kiitos!

Lähinnä uusia lukijoita silmällä pitäen, ja miksei tietysti vanhojakin, ajattelin kertoa lyhyesti minkälaisen tyypin pääkopassa nämä sekalaiset kirjoitukset asiasta ja asian vierestä oikein saavat alkuunsa. Itsensä kuvaileminen on kuitenkin yllättävän hankalaa. Vaikka sitä osaisi kertoa elävästi omista ajatuksistaan koskien asiaa kuin asiaa, on vaikea pukea sanoiksi ajatuksia itsestään. Mutta yritetäänpä.

Olen syntyjäni nivalalainen, pienten maalaiskaupunkien kasvatti, vähemmän hipsteri, enemmän maalainen ja kevyesti juntti. Pääkaupunkiseudulle muutosta ja mainosalasta huolimatta en koskaan oppinut pintaliitämään. Olen aina lentänyt mielummin kovaa ja korkealla, toisinaan päättömästikin, ja pysähtynyt sitten ihmettelemään mihin olenkaan taas joutunut. Lennettyäni seinään kerran jos toisenkin ja vähän itseäni satutettuanikin, tarttui onnekseni eräältä harhalennolta mukaani samoissa sfääreissä leijaileva mies, jolla itsestäni poiketen oli paitsi suuntavaistoa, myös nopeusrajoitin ja kohtuullisesti järkeä.

Reilut viisi vuotta sitten, erään uhkarohkean syöksylaskun päätteeksi, löysimme itsemme Kaliforniasta. Siitä lähtien elämäni on ollut seikkailua, johon en ole enää edes yrittänyt tehdä käsikirjoitusta. Päämäärän saavuttamisen sijaan olen keskittynyt nauttimaan matkasta, vaikka toisinaan on töyssyissä jäänytkin kieli hampaiden väliin ja otsalohko kajahtanut tuulilasiin.

En osaa ottaa itseäni kovin vakavasti, vitsailen paljon ja olen sitä mieltä, että on helpompi jäästä jaloilleen naurukohtauksen kuin loukkaantumisen kaatamana. Tykkään ihmisistä ja juttutuokioista ja minulla on yleensä aina liikaa asiaa asian vierestä. En ole kirjaviisas, olen huono numeroiden kanssa ja laiska ottamaan selvää asioista, joista en oikeasti ole kiinnostunut. Mutta ihmisten kanssa olen hyvä. Tiedän miltä tuntuu ja miltä tuntuu, kun ei tunnu. Haluan auttaa ja haluan hyvää, vaikken aina osaakaan antaa oikeita vastauksia. Yleensä osaan kuitenkin esittää oikeita kysymyksiä.

Olen laiska provosoitumaan ja väittelemään enkä mielelläni käytä sanansäilääni, sillä se on terävä. En haluaisi loukata ja pinnani on käsittämättömän pitkä. Mutta kun suutun, on minun vaikea antaa anteeksi enkä koskaan unohda. Ärsyynnyn ihmisistä, jotka käsittävät asiat väärin ja suhtautuvat epäolennaisuuksiin turhan vakavasti. Samasta syystä ärsyynnyn toisinaan myös itseeni, vaikka muuten tulenkin itseni kanssa nykyisin mukavasti toimeen.

Olen ääliörehellinen, ääliöaito ja ääliöhyväuskoinen. En muista milloin viimeksi olen valehdellut, paitsi jokin aika sitten ovelle tulleelle kaupustelijalle, jolle kerroin vanhempieni olevan juuri nyt kaupassa. Kerron paljon itsestäni, epäitsekkäästi. Olen valmis laittamaan itseni likoon, vaikka toisinaan siellä soikossa rypiessä on alkanut vähän kaduttamaankin. Olen pakkomielteinen ja itsepäinen tai sinnikäs ja periksiantamaton, raja on häilyväinen. Kun teen jotain, teen sen suurella sydämellä. Kun päätän olla tekemättä jotain, teen sen kuitenkin ennemmin tai myöhemmin.

Sellainen minä olen ja sellainen bloginikin on, lokeroimaton ja vähän sivuraiteilla, mutta täynnä elämää.

Yksi kommentti artikkeliin ”Sananen minusta uusille lukijoille

Asiallista kommentointia, kiitos!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s