Blogi on ollut viime päivät hiljainen bloggaajan kerätessä itseään ja ajatuksiaan kasaan lauantaisten, varsin vauhdikkaiden vuosipäiväbileiden jälkeen. Päivän kuvasaldoa läpi käydessäni, tajusin bileiden muistuttavan kovasti kihlajaisbileitämme espoolaisen rivitalon takapihalla tasan yhdeksän vuotta aikaisemmin. Niin, mitä nyt puitteet ja ihmiset vain olivat tyystin erit. Tuli aika haikea olo.
Minun on toisinaan vaikea hyväksyä sitä, että ajat ja asiat muuttuvat, ihmisiä tulee ja menee, tiemme kohtaavat hetkeksi ja sitten taas erkanevat omia polkujaan. Ja tämä efekti sen kuin korostuu, kun muuttaa paikasta ja maasta toiseen. Enää ei vain kulu aika, vaan myös välimatkat kasvavat.
Vaikka ihmissuhteet eivät välimatkaan katkeakaan eikä ystävyys lopu, ei suhde eikä yhteydenpidon määrä ole sama sen jälkeen, kun välissä on ollut melkein kuusi vuotta valtameri. Juttu saattaa kyllä jatkua siitä mihin se vuosia sitten jäi, mutta todellisuudessa et tiedä paljoakaan siitä, mitä toiselle on sinä aikana tapahtunut. Eikä se ole ulkopuolelle sulkemista tai hylkäämistä, että kuulumisia kerrotaan ensisijaisesti niille ihmisille, jotka elävät kanssasi nykyhetkessä ja vähemmän niille, joita tapaat ehkä kerran vuodessa tai kahdessa. Se on ihan luonnollista. Yksi ihminen tekee lähtiessään tilaa toiselle.
Välimatkasta huolimatta koen, että minulla on edelleen kaksi kaveripiiriä, toinen täällä Kaliforniassa ja toinen, se tällä hetkellä vähän paitsiossa oleva Suomessa. Vaikka ystävät ympäri maailman ovat suunnaton rikkaus, jokin kaihertaa vähän mieltäni. Ehkä se on se, ettei näissä bileissä, jotka olivat selkeä jatkumo niille yhdeksän vuotta sitten vietetyille, ollut itsemme lisäksi yhtäkään osallistujaa niistä alkuperäisistä kekkereistä. Tai ehkäpä se, että meillä oli siitäkin huolimatta ihan hillittömän hauskaa.
Tämä on taas yksi niistä päivistä, kun tuntuu, että sielu repeytyy kahtia.
Kuvituksena viikonlopun tarjontaa, joka olisi varmaan maistunut myös niille Suomessa oleville kavereille. Ja joo, oikeasti tein joulutort…. eikä kun luumutorttuja toukokuussa.
Onnenpäivä 
Tiedan ja tunnen juuri talla hetkella samoja tunteita! Suomen loma on takana ja kaverit jai sinne taas odottamaan mun seuraavaa lomaa jonka ajankohdasta ei ole mitaan tietoa talla hetkella.Mutta Amerikassa oli vastassa se oma kaveripiiri ja vaikka heidat olen vahemman aikaa tuntenut kuin ne suomen kaverit, tarkeita ovat molemmat. On se jannaa miten sydan kestaa naita aaltoja, aina sita riipii kun on lahto yhdesta paikasta mutta lammittaa kun tulee taas perille toiseen.
Alaka sa unohda sun uskollisia kavereita netissa, meita jotka lukee sun juttuja aamukahvin kanssa ihan niin usein kun sa vaan jaksat tarinoida! Kiitos siita,sakin olet tuulahdus seka taalta USAsta etta Koti-Suomesta!!
TykkääTykkää
Argh, se lähteminen Suomesta on aina niin ristiriitaisia tunteita herättävä kokemus. On kamalaa jättää niitä hyvästejä siellä, mutta ei malttaisi odottaa nähdä kaikkia kavereita kotipuolessa 🙂 Kiitos taas ihanista sanoistasi ❤
TykkääTykkää
Nuo mustikkaleipomukset! Millä reseptillä? Näyttää niin hyviltä!
TykkääTykkää
Ovat muuten miehen tekemiä! Hetkinen, hetkinen, tiedustelen reseptiä…
TykkääTykkää
Eli resepti oli tämä: http://www.kotikokki.net/reseptit/nayta/244970/Mustikkapiirakka%20(pellillinen)/
ja käytti kuulemma tuon 4 dl kermaviiliä ja 2 kananmunaa 🙂
TykkääTykkää
Olen asunut ulkomailla 15 vuotta ja suurin osa kavereista Suomessa on jäänyt. Ystävyys ei tunnu aina kestävän sitä että nähdään kerran vuodessa, jos silloinkaan. Mutta ilolla voin sanoa että 15 vuodenkin jälkeen mulla on edelleen kourallinen hyviä ystäviä Suomessa. Heidän kanssaan jutut jatkuu aina siitä mihin edellisellä Suomen reissulla jäätiin aivan kun välissä olisi ollut päivä eikä vuosi 🙂
TykkääTykkää
Ja on kai se aikakin rajallista. Ei kai sitä muuta elämässä ehtisi tehdäkään, kuin istua kahvilla, puhua puhelimessa ja kirjoitella sähköposteja, jos kaikkien kanssa yrittäisi olla aktiivisesti tekemisissä.
TykkääTykkää
Totta. Tosin minä kirjoitan blogia että ei tarvitse kaikkien kanssa kirjoitella sähköpostia tai puhua puhelimessa 😀
TykkääTykkää
Minullakin on kaverit levinneet ympäri maailmaa. Se taitaa olla tämä kansainvälisissä porukoissa pyörimisen haitta (toki myös etu, kyläilypaikkoja löytyy vähän sieltä sun täältä :)). Olen suuri Facebookin ystävä juuri siitä syystä, että sen avulla pysyy edes vähän kavereiden elämässä kiinni, vaikka ei muuten tulisikaan oltua aktiivisesti tekemisissä.
TykkääTykkää
Joo, Facebook on tässä tarkoituksessa aivan mahtava! Ilman sitä olisin erakoitunut täysin silloin, kun ei vielä ollut tuttuja täällä ja kaikki kaverit olivat Suomessa. Itse asiassa Facebookin avulla olen löytänyt suuren osan suomalaisista tuttavista täällä meidän kulmilla.
TykkääTykkää
On kyllä mahrottoman hyvännäköiset tarjottavat! Mulla taitais olla tuota torttutaikinaa pakasteessa, pitäiskös itsekin. Joul..juhannustortut? 😉
TykkääTykkää
Anna mennä! Maistui niin hyvältä!
TykkääTykkää
Meillä on perinteenä syödä joko pääsiäisenä tai juhannuksena tai molempina joulutorttuja. Niitä kun yleensä jää pakastimeen joululta… Että anna mennä vaan! 🙂
TykkääTykkää
Mä taas innostuksissani hamstrasin jouluna hirmumäärät luumuhilloa, kun kerrankin löytyi tältä mantereelta sellaista paistonkestävää. No, eihän niitä torttuja pirukaan syö montaa sataa joulun aikaan ja hillon päiväys oli tulossa kovaa vauhtia vastaan. Siksi siis leivoin niitä nyt 😀
TykkääTykkää
Heippa! Olen nimennyt sinut Liebster Awards -kysymyshaasteeseen, kysymykset löydät blogistani http://www.lily.fi/blogit/180-paivaa-ja-osaka Tervetuloa mukaan! 🙂
TykkääTykkää
Tämä on ihan kuin omat tuntemukseni olisit pistänyt sanoiksi. :O Asun vähän lähempänä Suomea, Englannissa, ja täällä on nyt toinen vuosi menossa – välissä tosin oli kaksi vuotta Suomessa, ja paluu koittaa jälleen elokuussa, eli olen ilmeisesti joku osa-aikamaastamuuttaja… Mutta niin, jo silloin ekalla ulkomaankeikallani mietin juurikin tuota, kuinka tuntuu vähän siltä kuin repeäisin kahtia, tai ehkä jopa että on kaksi eri minää: yksi Suomessa, yksi täällä. Toki se, millainen olen riippuu seurasta/tilanteesta saman maankin sisällä, mutta jotenkin se ero on paljon suurempi kun maa vaihtuu. Tätä tuntuu olevan myös yllättävän hankala selittää suomalaisille, Suomessa pysyneille tutuille, ja usein en haluakaan siitä kauheasti jankata. (Nyt koin myös pienen ahaa-elämyksenkin tätä kirjoittaessani, sillä monet tutut kysyvät miksi haluan aina palata tänne Britteihin: siksi, että pidän kulttuurin, kielen jne. lisäksi ITSESTÄNI täällä paljon enemmän.)
Maan vaihtuessa pysyvästi se riipaisee myös ehkä juuri siksi, että osa omasta itsestä ja elämästä tuntuu jäävän auttamattomasti taakse.
TykkääTykkää
Mun piti heti tuoreeltaan silloin jo kommentoida tähän kun luin tämän, mutta sitten se kännyllä jäi. Voin jollain tasolla pienesti kuvitella tuon fiiliksen, mikä sinut valtasi. Ja ymmärrän sen hyvin. Lisäksi halusin vielä kerran onnitella ja tietysti kiittää upeista juhlista! Ja naaam nuo herkut! Oli hyviä! ❤
TykkääTykkää