Tällä viikolla Sisä-Suomen Lehdessä

Jos kuluneella viikolla tuli Sisä-Suomen Lehden sivuilla vastaan tutun näköinen nainen, niin minähän se siellä olin sanallisen arkkuni kera. Kirjoitettuani taannoin ystävystymisen hankaluudesta näin aikuisiällä, sain pian yhteydenoton toimittajalta, joka pyysi minua valaisemaan niitä keinoja, joilla ystävyyssuhteita uudelle paikkakunnalle muuttaessa voi ryhtyä työstämään.

270316_1

Kuva: Sallamari Lahtivuori, Sisä-Suomen Lehti

 

Teiltä lukijoilta tulleilla palautteilla (kiitos, kiitos, kiitos!) sekä omilla kokemuksillani, saimme kerättyä juttuun ihan kivan määrän ystävystymiseen liittyviä huomioita ja vinkkejä. Artikkeli julkaistiin kokonaisuudessaan tiistain 22.3. lehdessä, mutta siitä löytyy lyhennelmä nyt myös Sisä-Suomen Lehden nettisivuilta.

 

Tässä kuitenkin tärkeimmät pointit pähkinänkuoressa:

  • Lähde ulos neljän seinän sisältä, kotoa hakee harvoin muut kuin poliisi.
  • Jos et vielä harrasta mitään, nyt on hyvä aika aloittaa.
  • Todennäköisimmin löydät hengenheimolaisia paikoista ja harrastuksista, joissa itsekin viihdyt.
  • Ole aloitteentekijä, sillä sinä olet se uusi tyyppi jolla on tarve ystävystyä.
  • Anna jotain itsestäsi. Kukaan ei kiinnostu ihmisestä, joka ei ole valmis kertomaan tai antamaan itsestään mitään.
  • Hymyilevää ja iloluontoista ihmistä on helpompi lähestyä.
  • Anna aikaa, niin itsellesi kuin uusille tuttavuuksillekin.

Ei hätää, kaikki järjestyy!

 

Ai siis meidän läksiäiset?

Vietettyäni aamun tiiviisti monitoimikoneen ja hellan välissä, komeilee pöydällä nyt aimo vadillinen karjalanpiirakoita. Kyllä kelpaa viettää epävirallisia läksiäisiä meidän iki-ihanan suomiporukan kesken, vaikkei lopullista lähtöpäivää – tai edes päämäärää – ole vielä selvillä. Kolmen viikon päästä pitäisi kuitenkin olla jo perillä. Jossain.

201115_1

Tilanteemme on siis edelleen melkoisen kuumottava. Niin lohduttomalta tilanne ei kuitenkaan enää näytä kuin kuukausi sitten ja tunnelin päässä pilkottaa jo vähän valoakin. Mutta siihenpä se tietämys sitten tällä erää loppuukin. Tunnelista on tie ulos, mutta nähtäväksi jää minkälaisiin maisemiin sieltä oikein kömmitään.

201115_2

Vaikka tässä samaisessa umpitunnelissa on nyt sekoiltu ja pyöritty jo kuukausitolkulla, en siltikään tunnu oikein sisäistävän ajatusta siitä, että olisimme todella lähdössä ja että edessä ovat meidän läksiäiset. Että tässä pitäisi nyt muka jättää hyvästejä ystäville. Että en ihan oikeasti enää vaihtaisi kuulumisia lähikaupan myyjän kanssa, en ärsyyntyisi naapurin räksyttävästä koirasta, en väistäisi lenkkipolulla kalkkarokäärmettä, en enää tapaisi tuttuja naamoja salilla enkä kävisi syömässä sushia lempipaikassani järven rannalla.

201115_3

Mutta niin, ne huomiset läksiäiset saattavat kyllä horjuttaa tunteentorjuntamekanismiani. On nimittäin vähän sellainen fiilis, että se sisäänrakennettu itsesuojeluohjelma, joka on tähän saakka suojellut ajatuksiani ikäviltä tosiseikoilta, saattaa vielä tämän viikonlopun aikana menettää ainakin hetkellisesti tehonsa.

Paljonkohan nessuja on tarpeeksi?

ps. karjalanpiirakoihin löytyy ohje täältä.

 

Ulkosuomalaisen bileistä ja ystävyyssuhteista

Blogi on ollut viime päivät hiljainen bloggaajan kerätessä itseään ja ajatuksiaan kasaan lauantaisten, varsin vauhdikkaiden vuosipäiväbileiden jälkeen. Päivän kuvasaldoa läpi käydessäni, tajusin bileiden muistuttavan kovasti kihlajaisbileitämme espoolaisen rivitalon takapihalla tasan yhdeksän vuotta aikaisemmin. Niin, mitä nyt puitteet ja ihmiset vain olivat tyystin erit. Tuli aika haikea olo.

Minun on toisinaan vaikea hyväksyä sitä, että ajat ja asiat muuttuvat, ihmisiä tulee ja menee, tiemme kohtaavat hetkeksi ja sitten taas erkanevat omia polkujaan. Ja tämä efekti sen kuin korostuu, kun muuttaa paikasta ja maasta toiseen. Enää ei vain kulu aika, vaan myös välimatkat kasvavat.

Vaikka ihmissuhteet eivät välimatkaan katkeakaan eikä ystävyys lopu, ei suhde eikä yhteydenpidon määrä ole sama sen jälkeen, kun välissä on ollut melkein kuusi vuotta valtameri. Juttu saattaa kyllä jatkua siitä mihin se vuosia sitten jäi, mutta todellisuudessa et tiedä paljoakaan siitä, mitä toiselle on sinä aikana tapahtunut. Eikä se ole ulkopuolelle sulkemista tai hylkäämistä, että kuulumisia kerrotaan ensisijaisesti niille ihmisille, jotka elävät kanssasi nykyhetkessä ja vähemmän niille, joita tapaat ehkä kerran vuodessa tai kahdessa. Se on ihan luonnollista. Yksi ihminen tekee lähtiessään tilaa toiselle.

Välimatkasta huolimatta koen, että minulla on edelleen kaksi kaveripiiriä, toinen täällä Kaliforniassa ja toinen, se tällä hetkellä vähän paitsiossa oleva Suomessa. Vaikka ystävät ympäri maailman ovat suunnaton rikkaus, jokin kaihertaa vähän mieltäni. Ehkä se on se, ettei näissä bileissä, jotka olivat selkeä jatkumo niille yhdeksän vuotta sitten vietetyille, ollut itsemme lisäksi yhtäkään osallistujaa niistä alkuperäisistä kekkereistä. Tai ehkäpä se, että meillä oli siitäkin huolimatta ihan hillittömän hauskaa.

Tämä on taas yksi niistä päivistä, kun tuntuu, että sielu repeytyy kahtia.

Kuvituksena viikonlopun tarjontaa, joka olisi varmaan maistunut myös niille Suomessa oleville kavereille. Ja joo, oikeasti tein joulutort…. eikä kun luumutorttuja toukokuussa.