Mikä siinä oman takamuksensa kuvaamisessa oikein viehättää?

Aina viime viikkoihin saakka on oman takalistonsa kuvaaminen, eli belfieiden otto, ollut minulle ilmiönä tuttu lähinnä Instagramista ja iltapäivälehdistä. Sitten salillemme purjehti uusi nuori nainen, joka asettui ensitöikseen sivuttain peilin eteen, siirsi toista jalkaansa hieman taaksepäin, notkisti selkäänsä ja työnsi pyrstönsä niin taakse, että itse Iines Ankkakin olisi jäänyt kakkoseksi. Kun asento viimein näytti tarpeeksi epämukavalta, kaivoi hän puhelimen sporttiliiviensä uumenista, veti vatsaansa sisään, lakkasi hengittämästä, yritti näyttää pusukalalta ja tallensi koko komeuden kännykällään. Että räpsistä vaan.

Todistettuani ensi kertaa nykymeininkiä omalla junttisalillamme, minut valtasi suuri hämmennys. En edes osannut päättää mikä tilanteessa lopulta hämmensi kaikkein eniten. Sekö, kun nainen suoritti toimensa täysin nolostelematta, aivan kuin oman takapuolensa kuvaaminen olisi maailman luonnollisin asia? Vai hämmennyinkö enemmän omaa myötähäpeän sekaista suhtautumistani tilanteeseen, minusta kun oman perseensä taltiointi ennen, jälkeen ja sarjojen välissä oli paitsi turhaa, myös noloa?

Tavallaan ymmärrän ilmiön silloin, kun takamuksensa kuvaaja eli belfisti, on fitness-kisaaja ja hänellä on rahaa kiinni housun takamuksessa keikkuvassa sponsorilogossa. Mutta kun kuvia räpsivät myös ne tavan tallaajat Lidlin trikoissa, on kyse väistämättäkin ainoastaan berberin, ei logojen tai sponsorivaatteiden taltioinnista.

Mutta mikä ihme saa ihmisen pyllistelemään peilin kautta omassa kädessä olevalle kameralle? Ja miksi juuri se oma hanuri koetaan niin tärkeäksi ja mullistavaksi, että se halutaan ladata kaiken kansan nähtäville Instagramiin kuudesti viikossa?

Vähemmän tuomitseva puoli minussa haluaisi uskoa, että kyse on omien treenitulosten esittelystä ja kanssatreenaajien motivoinnista. Kuitenkin se luonnottomaan kuvausasentoon vääntäytyminen kertoo jo karua kieltä siitä, ettei se takalisto ehkä olekaan niin muovaantunut kuin annetaan ymmärtää. Kun ahterin harkittuun asemointiin lisätään vielä todellisen koostumuksen peittävät trikoot, jää tavis tytön pakaroiden todellinen tila lähinnä mielikuvituksen varaan. Mitä sillä kuvalla silloin oikeasti halutaan viestiä? Reippautta? Kovaa työtä? Tahdonvoimaa? Tyttöenergiaa? Ihan vaan muistutuksena tähän väliin, että puhumme edelleen perseen kuvasta, ei maastavedosta, kyykkäämisestä, leuanvedosta tai muustakaan todellisesta voimasta.

Se enemmän tuomitseva puoli minussa onkin jyrkästi sitä mieltä, että salilla peilin kautta räpsäisty kuva istumalihaksista otetaan sydämien, kehujen ja huomion toivossa huolimatta siitä mitä motivaatio-hashtageja siihen yritetään liittää.

Ja nyt seuraa uutinen kaikille belfisteille; voin kertoa, etteivät kunnioitus, motivaatio ja ihannointi ole niitä ensimmäisiä asioita, jotka tulevat mieleeni nähdessäni kameralla peilin kautta peppuaan tavoittelevan naisen. Mutta häntäänsä jahtaava ajokoira on.

Myönnän, että suhtaudun asiaan kukkahattu syvällä päässä, sillä olenhan sen aikakauden kasvatti, jolloin vieraita peppuja saattoi nähdä lähinnä pornoleffoissa, miestenlehdissä ja vastarannalla. Ehkä olen vanhanaikainen, rajoittunut, ja ehkä se olenkin minä jonka ajatusmaailma on kieroutunut, mutta tuo yletön takamuskuvien latailu sosiaaliseen mediaan tuntuu väkisinkin seksistiseltä.

On pelottavaa, kuinka häpeilemättä naiset peffojaan julkisilla paikoilla kuvailevat ja kuinka normaalia belfieihin törmääminen päivittäisessä internet-surffailussa oikein on. Ja ennen kuin joku ehtii sanomaan, että kyllä niin naisella kuin miehelläkin on modernissa maailmassa oikeus ladata peräsimensä kuva internettiin näin halutessaan, niin toki on. Mutta tarvitseeko ihan kaikkea tehdä vain, koska minulla on oikeus?

On paljon mahdollista, että olen vain lähestyvän keski-iän sumentama, vanhoillinen ja muutenkin täysin hakoteillä belfieiden todellisista tarkoitusperistä. Ja ettei belfieillä oikeasti ole mitään tekemistä kehujen, tykkäysten, treffipyyntöjen, seuraajien ja lukijoiden kalastelun eikä etenkään seksistisen keikistelyn kanssa ja että olen vain kateellinen, kun oma perseeni muistuttaa persikan sijaan kuutiota.

Että hei sinä belfisti siellä, valaise minua. Auta minua ymmärtämään paremmin tuota salimme uutta naisihmistä. 

 

ps. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Montako takapuolen synonyymia löydät tekstistä?

21 kommenttia artikkeliin ”Mikä siinä oman takamuksensa kuvaamisessa oikein viehättää?

  1. Olen täysin samaa mieltä kanssasi. Ylipäinsä itsensä kuvaaminen on lähtenyt täysin hallitsemattomaksi touhuksi. Loukkaannuin, harmistuin ja suutuinkin kun olin ystävättäreni kanssa pitkästä aikaa (puhutaan vuosista) ulkona syömässä ja olin niin odottanut tätä tapaamista lapsuudenystäväni kanssa lempiravintolassamme. Miten ilta menikään? Se sujui siten, että viinilaseista ja -pulloista, leivästä, salaattikulhoista, ruoasta, servieteistä, tarjoilijasta, pöytäliinasta, jälkkäristä ja lopuksi myös kuitista piti ottaa kuvia ja ladata niitä FB:hen vartin välein. Kun rouvan mieliksi siirtelin tavaroita pöydässä kuvattaviksi ehti oma ruokani kylmetä. Siinä vaiheessa kun hän pyysi minua tulemaan kesken ruokailun pöydän toiselle puolelle selfietä varten kärähti pinna. Kysyin kovaan ääneen häneltä aikooko kohta ottaa myös belfien keskellä ravintolan salia, alkoi jengi ympärillä nauraa. Olivat meinaan himppasen huvittuina seuranneet rouvan touhuja vierestä pitkin iltaa. Lienee selvää, että yleisön reagoinnista johtuen meni ex-kaverille pumpkin sieraimeen…….
    Sinulla on kiva blogi, jonka vastikään löysin. Niin tykkään lukea muualla maailmassa asuvien suomalaisten naisten ajatuksia. Paluumuuttajattaren blogia seuraan yhä edelleen, vaikka jo kotiutunut Suomeen. Hänelläkin niin letkeää, henkevää ja raikasta kirjoitusta, ihanista kuvista puhumattakaan. Sama koskee rouvaa, joka tulee Akaasian alta…Afrikasta Suomeen.
    Oikein mukavaa viikonloppua teille sinne rapakon taakse!

    G

    Tykkää

    • Auts. Tuo on jo oikeasti ajattelematonta käytöstä kaverilta. Herää kysymys, että jos sitä ruokaa kuvaillaan jäähtymiseen asti, niin mikä sen ruoan varsinainen tarkoitus on ollut? Ruokien kuvaaminen vai niistä nauttiminen? Samalla voi sitten miettiä, että paljonko seuralla on merkitystä siinä tilanteessa.

      Kiitos kauniista sanoista muuten!

      Tykkää

  2. Aah miten tuttu ilmiö.. Meillä leireillä näkyy niin selfie kuin belfiekulttuuri. Asia jota en ole missään määrin ymmärtänyt ja enkä meinaa kyllä ymmärtäkään. Jotenkin luonnolliset kuvat on huomattavasti helpompi ymmärtää, mutta se että jokainen kuva on minä eestä ja takaa, hymyilen ja makaan jne.. Menee vähän yli 🙂

    Tykkää

    • Mä tajuan vielä selfietkin, että otetaan itsestä vähän päiväkirjamaisesti kuvia joka päivä (vaikka kuitenkin näyttää samalta joka päivä :D). Ja jotenkin mun kukkahatun muotoilemassa päässä ne pärstäkuvat ei ole moraalisesti niin arveluttavia kuin persekuvat. Etenkin sitten kun nuoret ihmiset napsivat niitä takamusten kuvia, siis lapset lähestulkoon…

      Tykkää

  3. Menee kyllä yli ymmärryksen minultakin tuo todistamasi tilanne salilla ja koko ’belfiekulttuuri’ ylipäätään. Samaan kategoriaan lasken treenihousut, joissa on takapuolen kohdalla ns. vahvikkeet luomassa illuusiota muodokkaasta pepusta, Freddyt yms.. Tai ’julkkikset’, jotka ovat tehneet pyrstöstään tavaramerkin ja sen avulla luovineet tiensä seurapiiripalstoille. Jotenkin pimeä ilmiö! Pakaroiden treenaaminen sinänsä on ihan positiivinen asia – peppuliikkeet salilla kuuluvat ihan kirkkaasti omiin suosikkeihini -, mutta tuota taltiointivimmaa en kyllä pysty käsittämään. Tuntuisi todella kummalliselta kuvata salilla takapuoltaan ja postata kuva kaikkien nähtäville. No, enpä kyllä omistakaan Instagram-tiliä tai vastaavia joissa esitellä kroppaani, joten tuskin olen muutenkaan se objektiivisin mahdollinen henkilö arvioimaan asiaa xD

    Tykkää

    • Oho, no nyt oon pudonnut kehityksen kelkasta! Siis onko olemassa treenihousuja valmiiksi topatulla/muotoilevalla takapuolella!? Wow! Siis tiesin, että tavan housuja on, mutta treenihousujakin? Haha, kerrassaan hupaisaa! Mä olen kyllä täällä nähnyt myynnissä semmoisia treenipaidan alle puettavia korsetteja, joilla saa tiukoissa treenivaatteissa pidettyä makkarat kurissa 😀

      Tykkää

  4. Jos tällaisten kuvien ottaminen saa jonkun tuntemaan olonsa hyväksi, minulla ei ole sitä mitään vastaan. Meistä jokainen voi kuitenkin valita millaista sisältöä haluaa vaikka instassa ja fb:ssä nähdä – itselläni ei ainakaan ole mielenkiintoa tuhlata aikaani sellaiseen mistä en pidä.

    Mutta milloin kuvien ottaminen on sopivaa niin siitä ei kauhean monella nähtävästi ole käsitystä. Vaikka se on nykyään arkipäiväistä ja itsekin tykkään ottaa kuvia, en pidä sitä sopivana jos on toisen seurassa ja keskittyy ainoastaan kuvaamiseen… Se on niin harmillisen tyypillistä omassa kaveripiirissä, että puhelimen jatkuva käyttäminen koetaan ihan normaaliksi vaikka olisi kahdestaan jonkun seurassa.

    Tykkää

    • Voi kun voisikin aina tietoisesti sulkea silmät kaikelta mitä ei välitä nähdä. Joskus ne persaukset vaan hyppii silmille silloinkin kun niitä vähiten osaa odottaa. Se kai tässä ärsyttääkin. Takamus siellä, takamus täällä. Mutta niin, miksihän jollekin oikeasti tulee hyvä mieli sen oman treenihanurikuvan levittämisestä?

      Joskus kun katselee ihmisiä vaikka nyt esimerkiksi ravintoloissa, tuntuu että ihmiset keskittyvät ihan liiaksi itsensä, muiden ja asioiden kuvailemiseen, itsensä täggäämiseen eri paikkoihin, status-päivityksiin ja sen sellaiseen epäolennaiseen. Aivan kuin oltaisiin unohdettu kuinka sen vastapäätä istuvan ihmisen kanssa kommunikoidaan. Ja sitähän se kai on monella ihmisellä jo kotonakin.

      Tykkää

  5. Mita ihmisille on oikein tapahtunut? Taa kaikki olisi ollut viela 10-15 vuotta sitten hullun merkki, tutkimuksiin vaan ja sita kautta hoitoon. Mutta noita nakee jokapaikassa kylla.Jotenkin tama I-love-me kulttuuri on paassyt valloilleen ja sita on vaikee pysayttaa. Ei kait noita perseita olisi niin paljon kuvissa tarjolla jos niita ei toiset katselisi ja kommentoisi? Tammoiset ilmiot kuolee heti jos niille ei ole kannattajia joten ei se vika ole vaan kuvaajassa vaan myos kommentoijassa. Hei oikeesti, ma en tajuu tata ollenkaan,olen kai sitten vanhanaikainen Sinivaaran kanssa. Onx taa just niita juttuja joista huomaa etta on jaanyt kelkasta?

    Tykkää

    • Niin, en mä kyllä tosiaan ymmärrä myöskään niitä ihmisiä, jotka jaksaa seurata näitä treenipimuja, jotka kuvaavat joka treenin päätteeksi hanuriaan. Oi miksi, miksi? Ehkä me ollaan jääty kehityksen kelkasta sitten.

      Tykkää

  6. Lopulta tässä on taustalla se, että me miehet pidämme niistä peppukuvista, myös minä, kunhan kuvattava ei yritä näyttää pusukalalta. Mitä tulee jatkuvaan kuvailuun ja somepäivityksiin, on se aika rasittavaa läsnäoleville elleivät he ole hengessä mukana.

    Tykkää

    • Ai niinpä tietysti! Ehkä tyhmä kysymys, mutta jaksaako mieskään niitä tavisnaisten ennen, jälkeen ja treenien jälkeen napattuja pakarakuvia loputtomiin tuijotella? Meinaan vaan, että kun netti on kuitenkin pullollaan kuvamateriaalia, joita ei ole napattu treenitrikoot jalassa omin käsin peilin kautta…

      Tykkää

  7. Toinen kukkahattu silmillä kulkeva täällä hei. En ole (vielä) törmännyt livenä tilanteeseen, jossa joku ottaisi todellakin kuvan ahteristaan, koska ehkäpä meidän salilla porukalla on vielä sen verran häpyä, mutta kai sekin päivä joskus tulee. Minusta ilmiö on… pimeä. Siis kaikista mahdollisista ruumiinosistaan porukkaa kuvaa sitä, minne aurinko ei paista. Ja että nämä kuvat jaetaan vielä… koko maailmalle. Treenaan toki itsekin pakaroita, mutta treenin tuloksia pääsee arvioimaan ainoastaan aviopuolisoni – mutta olenkin homekorva.

    Tykkää

    • Okei, mä ymmärrän ne sellaiset persauskuvat, jotka pureutuvat selvästi treenituloksiin. Mutta kun mun mielestä ne joka treeneissä kuvatut ja asettelemalla asetellut takalistokuvat ei vaan edusta treenitulosten taltiointia, vaan ihan vain persettä.

      Tykkää

      • Joo, oikeastaan yritin sanoa juuri tätä mutta ilmaisin itseäni huonosti. 🙂 Kuvissa on järkevä pointti, kun ensimmäinen kuva näyttää kehonkoostumuksen 75-kiloisena ja toinen 65-kiloisena jne. (Itse en tosin tohtisi esitellä edes sellaisia, mutta se on ihan toinen juttu se eikä sinänsä liity tähän vaan omaan foliokukkahattuuni.) Mutta että joka päivä pyllistellään kameralle milloin missäkin asennossa ja jaetaan kuvia Instagramissa… Se on jo ihan liikaa se.

        Tykkää

  8. Niin, mäkin ajattelen, että miesten mieliksi ne niitä kuvia ottavat ja saadakseen miehiltä huomiota.
    Aika usein tulee nykymediasta ja somesta mieleen, että eikö ne miehet nyt vaan voisi elää ilman näitä lukuisia perse- ja tissikuvia. Tai ehkä en vaan ymmärrä, että voidakseen hyvin miehen täytyy saada niitä tuijotella joka päivä…
    Koko media pitäisi laittaa täysremonttiin. Sieltähän ne ruumiinosiaan kuvaavat naiset ovat oppinsa ottaneet. ”Toi kuvaa perssiitään ja on seksikäs, minä myös!”Täytyy myöntää, että oma kiinnostukseni facebookkiin on suuresti laantunut, kun ei oikein kiinnosta nämä ”katsokaa täydellistä elämääni”-jutut. Muuta mediaa olen boikotoinut vuosikausia ja boikotoin edelleen. Valitsen tarkkaan, mitä katson ja luen ja mitä linkkejä netissä avaan.
    Huikeeta, että joku uskaltaa nostaa näitä asioita esille 🙂 Usein kun tälläinen teksti saa seurakseen vain sen ”olet kateellinen”-lässytyksen. Ihan kuin naiset eivät voisi pohtia ja haastaa yhtäkään ilmiötä ilman, että kateus on ainoa motivaattori.

    Tykkää

    • Ja hitto vieköön, kun sitten näitä itse napattuja persaus-/tissiselfieitä nostetaan Instagramista toimittajien toimesta lehtiin! Siis että on mennyt köyhäksi ”uutistarjonta”! Voi huokaus.

      Tykkää

  9. Hassua, että joku on tullut kuuluisaksi kuvattuaan hanuriaan (tai jotain vielä enemmän..). Mun on todella vaikea uskoa, että mun äiskä olisi ylpeä lapsestaan jos ainoa meriitti on hyvä takamus jota esitellä mediassa.

    Tykkää

  10. Olen nelikymppinen täti enkä kykene ymmärtämään edes tavallisia selfieitä. Ylipäätään inhoan olla valokuvissa. Mutta nyt pystyn kerrankin ymmärtämään, miksi joku voi joskus haluta sellaisen ottaa.

    Painoni putosi noin 12 kiloa ja farkkukokoni pieneni kolmen koon verran. Iloitsin siitä niin paljon, että koin ahaa-elämyksen: tästä voisin ottaa sekä selfien että belfien, jos osaisin ja kehtaisin. Fiilis meni kyllä ohi muutamassa minuutissa, mutta epäilen sen johtuvan vain iästäni, joka tekee uusiin kotkotuksiin suhtautumisesta välillä vähän vaikeita.

    Tykkää

    • En itse asiassa muista, että olisin aikaa ennen blogia ottanut selfieitä. Siis sillä tavalla aktiivisesti, johonkin profiilikuvaan on joskus pitänyt räpsäistä. Mutta blogin myötä se sitten muuttui, vaikka tosi harvoin selfieitä käytän kuvituksena blogin puolella. Instagramissa niitä on aina toisinaan, mutta jos vaan mahdollista, pyydän mieluummin jotain muuta ottamaan kuvan. Yleensä kun pointti kuvassa on joku muu kuin oma naama (ts. ympäristö ois ihan kiva).

      Näen itse asiassa selfiet nykyisin hauskana ilmiönä, kunhan kuvassa olisi joku muukin idea kuin pelkkä päivän naama. Parhaimmillaan selfie on hauska tapa tallentaa itsensä erikoisissa paikoissa ja kivoissa tilanteissa. Eri asia sitten on, että minkälaisen yleisön kanssa ne kuvat haluaa jakaa ja miksi.

      Ja muuten, tuo ennen-/jälkeen-belfie on yksi niistä belfieistä, jonka ymmärrän. Siinähän on selvästi pointtina se tulos ja muutos, ei pelkkä hanuri.

      Tykkää

Asiallista kommentointia, kiitos!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s