Kaliforniassa opittua

Uutena vuotena on tapana tehdä kaikenlaisia lupauksia itsensä ja tapojensa muuttamisesta, mutta kuten yleensä, uin itse tässäkin asiassa vastavirtaan. Minä nimittäin aion pitää kynsin hampain kiinni viime vuoden toimintatavoistani tänäkin vuonna.

020116_1

Vaikka tyttö pakotettiinkin lähtemään Kaliforniasta takaisin Suomeen, ei Kalifornian tarvitse lähteä kokonaan tytöstä. Olen nimittäin päättänyt, että aion parhaani mukaan soveltaa viime vuosina omaksumaani kalifornialaista meininkiä ja elämänasennetta vastaisuudessakin:

  • Elän kuin joka päivä paistaisi aurinko. Ja jos ei aurinko paista ulkona, niin sisäisesti sitten ainakin. Jos voi hyvä mieli olla kiinni pelkästä auringonpaisteesta, voi se yhtä hyvin olla kiinni vaikka sitten räntäsateesta.
  • Hymyilen tuntemattomille ja saatanpa otollisella hetkellä tervehtiäkin. Hymy tarttuu. Ei ehkä ensimmäisellä, toisella, kolmannella tai neljännelläkään kerralla, mutta elän toivossa, että jonain vuonna se yrmy papparainen lenkkipolulla hymyilee minulle vielä takaisin.

020116_3

  • Annan positiivista palautetta. Olipa kyse sitten kassajonossa seisoskelevan nätistä tukasta tai positiivisesta asiakaskokemuksesta pankissa, aion sanoa asiasta ääneen.
  • Sanon anteeksi ja kiitos, mielummin liian usein kuin liian harvoin. Kiitän oven avaamisesta, neuvoista ja kun minulle ojennetaan jotakin. Sanon anteeksi ohittaessani muita kosketusetäisyydeltä ja anteeksi, mutta voisinko saada huomionne.
  • Juttelen tuntemattomille. Koskaan ei tiedä miten hienoihin ihmisiin tutustuu tai mitä kaikkea voi oppia, kun avaa suunsa vierustoverille junassa, kuntosalilla, bussipysäkillä tai rappukäytävässä.

020116_2

  • Kunnioitan erilaisuutta, erilaisia kulttuureja, uskontoja ja arvoja. Meitä on moneen junaan ja mikä minä olen sanomaan, että vain se oma raiteeni veisi oikeaan suuntaan. Mutta joku raja tässäkin. Pöhlöjä ei kenenkään tarvitse sietää.
  • Olen oma itseni enkä anna muiden mielipiteiden rajoittaa omaa tekemistäni. Kaliforniassa oli helppoa olla oma itsensä, koska kukaan ei tuntenut. Aion jatkaa samalla tiellä, vaikka joku sitten tuntisikin. Tunteepahan ainakin todellisen minäni.
  • Ajattelen positiivisesti ja unelmoin suuresti. Optimisti pettyy ehkä silloin tällöin, mutta elää todennäköisesti pessimistiä onnellisemman elämän.

020116_4

Suosittelen, että näitä, usein amerikkalaiseksi pinnallisuudeksi leimattuja asioita voisivat muutkin pistää mahdollisuuksien mukaan korvan taakse. Sitä kun voi uudenvuodenlupauksellaan tehdä vahingossa itsensä lisäksi hyvää myös muille.

Onnellista, turvallista ja rakkauden täyteistä uutta vuotta kaikille!

 

 

20 kommenttia artikkeliin ”Kaliforniassa opittua

  1. Kiitos hyvästä kirjoituksesta ja muutenkin hyvästä blogista. Olen seuraillut jo parisen vuotta. Tuollaista käytöstä ja asennetta minäkin aina Suomessa käydessäni viljelen: minun tapauksessani täällä Luxemburgissa ja aikoinaan Ranskassakin oppimaani toisten huomioon ottamista, kiittämistä, avoimuutta ja hymyilyä. Ihanaa, että hyvin usein sen lumipalloefektin huomaa heti. Kiitokset ja hymyt saa takaisin. Hyvää uutta vuotta ja kaikkea hyvää teille uuteen seikkailuun Suomessa 🙂

    Tykkää

    • Ei sitä tietty ihan jokaisen vastaantulijan kohdalla ehdi virnistelemään, mutta esim. etenkin lenkkipolulla tuntuu kyllä luontevalta reagoida jotenkin siihen kanssakulkijaan. Ja kyllä sieltä joku aina sitten takaisin päinkin hymyilee 🙂 Kivaa alkanutta vuotta myös sinne!

      Tykkää

  2. Ihana postaus! Juuri noin minäkin yritän tehdä joka päiväisessä elämässä, toki on asioita, joissa voisi skarpata. 🙂 Kiva, kun löysin blogiisi, se vaikuttaa mielenkiintoiselta! 🙂

    Tykkää

  3. Kiitos tasta postauksesta, olen tanaan lentamassa Kalifornian auringon alta takaisin Suomen talveen ja tama teksti inspiroi ja kannustaa minua pitamaan ylla takalaisia ihania, toiset huomioonottavia tapoja myos kotona Helsingissa! Se eka juoksulenkki Suomeen paluun jalkeen on aina palauttanut minut takaisin suomalaisen maan pinnalle, kun ekan moikkauksen kohde nayttaa vahan holmistyneelta, toinen tuijottaa minua kauhistuneesti suoraan silmiin ja sitten kolmas melkein jo hyppaa puskaan minua pakoon. Vahemmastakin alkaa myos omat hymyt ja tervehdykset hyytymaan ja katse suuntautumaan takaisin omiin tai toisen varpaisiin! Ehka talla kertaa otan tavoitteeksi koitan rivakammin pitaa naista kiinni, minakin niin pidan tasta osasta amerikkalaisuutta ❤ Tsemppia Suomen pakkasiin ja kiitos mainiosta blogista, tekstejasi on niin mukava lukea!

    Tykkää

    • Kyllähän sitä itsensä tuntee vähän urpoksi joka kerta, kun omaan ystävällisyyteensä saa vastaukseksi vain hölmistyneen katseen. Siksi en edes yritä väkisin enää ääneen tervehtiä vaan hymyilen vaan. Enkä minä toivokaan, että suomalaisten pitäisi väkisin amerikkalaistua, mutta joskus tuntuu niin tylyltä se, ettei reagoida kanssaeläjiin millään tavalla.

      Tykkää

  4. Hei.
    Mukava lukea sun juttuja. Näin sut kaupassa yks päivä mutta tämmönen suomalainen ku olen niin enpä sanonut mitään vaikka mieli teki😂

    Tykkää

      • Et ollenkaan😊 eka huomasin miehesi ja mietin että missä oon nähny tuon miehen😁 haapavedellä tapahtui tämä!

        Tykkää

        • 😀 Siis joo, toi mun mies on vähän sellainen, että ihmiset yleensä muistaa sen. Meikäläinen on ehkä enempi sellainen tusinanaama.

          Me käydäänkin aina Haapavedellä salilla (liikuntahallilla :D), kun oleskellaan Nivalassa. On meinaa sieltä syrjäkylältä yhtä paljon matkaa niin Nivalaan kuin Haapavedellekin.

          Tykkää

  5. Mä oon ollu jo monta vuotta mukana ja ehkä joskus ennenki kommentoinu, varmaanki Lilyn puolella tosin…
    Anyways, puolet noista on mun mielestä ihan suomalaistakin hyvää käytöstä ja osa sit taas saattaa mennä vähän yli täällä. Kestätkö sen että tuttavat päivittelee ”voi ku susta on tullu niin amerikkalainen” vai alatko vaan pikkuhiljaa rajoittaa itteäs tahtomattas? Mä toivon että kestät!

    En voi ulkosuomalaisuutta ymmärtää, mut jos mä joutuisin takas tänne keskelle (vaikkakin aika leutoa) talvea ja oisin asunu vuosia jossain missä paistaa aina aurinko, niin mua ahdistais paljon enemmän kun sua!

    Ja voi apua, Äänekoski on niin lähellä Jyväskylää. Jos tuut tänne kaupoille ja tuut vastaan ni mä kyllä tuun sanoo moi!

    Tykkää

  6. Anteeksi ja kiitos, siinä kaks pientä sanaa, joiden käyttö tuntuu joskus ihmisiltä unohtuvan. Joulun aikaan kotipaikkakunnalla vieraillessa tuli vähän hölmistyny olo (ja pisti kyllä naurattamaanki), kun kassajonossa vanhempi rouva tunki ohi ja sanoi vain ”minä menen tästä”. 😀 Ja sitten valitetaan ettei nuoriso osaa käyttäytyä…ja kyllä, tämmönen 30+ on vielä nuorisoa.

    Tykkää

  7. Ihanan huurteinen uusi ilme sun blogilla. Voisitpa olla vuoden päästä samaa mieltä. Mutta itsekin yritän elää noiden periaatteiden mukaan. Tosin joskus kerta kaikkisesti lannistun kun ei vastapuoli reagoi mitenkään. Mutta sitten tosiaan se, jolle joka aamu töissä vaikka sanot huomenta ja se ei reagoi mitään niin yhtenä päivänä se juttelee sinulle iloisesti. Olet ihan että täh, ehkä se sittenkin kuulee. 😀 Joo, tervetuloa Suomeen.

    Tykkää

  8. Minulla on järkyttävä elämänmuutosmyllerrys meneillään, ja valoisat ja lämpimät fiilikset ovat työn takana. Tämä auttoi, oli ihanaa lukea tekstisi heti ensimmäisenä aamulla. Niinhän se on, että itse voi tehdä päänsisäisille asioille paljon. Kiitos tästä ❤

    Tykkää

  9. Hieno kirjoitus! Tuli vaan sellainen fiilis, että pitäisi tulostaa muistilapuksi vaikkapa jääkaapin oveen. 🙂 Olen noita monia yrittänytkin parhaani mukaan (ehkä oon vähän epäsuomalainen tässä asiassa), mutta tänä vuonna voin muistaa taas enemmän!

    Etenkin kiittämistä myös pienistä asioista olen tietoisesti opetellut, koska sillä saa jaettua paljon hyvää mieltä. Räntäsateen takia hymyilemisessä taitaa olla eniten tekemistä…

    Tykkää

  10. Moikka! Itse toivotin 1.1. lenkillä muutamalle vastaantulijalle hyvät uudet vuodet, pari vanhempaa pariskuntaa kiitti ja toivotti takaisin hymyillen 🙂

    Ja toinen juttu – en kestä noita kun kenkiä, Sorelin Glacy Explorer. Oon koko päivän niitä kytännyt mistä saisi parhaalla hinnalla ja nyt ne vielä kököttää sun jaloissa! Oletko ollut tyytyväinen? Pelottaa maksaa suurta hintaa, kun en ole varma mistä maksaa, kun Soreleita ei aikaisemmin ole ollut. Olisi ihanaa jos ehtisit kertoa kokemusta!

    Tykkää

    • Ostin itse nuo Sorelit USA:sta. Olen täällä Suomessakin nähnyt Sorelin talvikenkiä ja ovat minusta ehkä hivenen paksumman oloisia kuin nämä meikäläisen, vaikka ovat nämäkin pitäneet pakkasen loitolla ainakin tähän -30 asteeseen saakka. Koosta sen verran, että oman koon mukaan tilatessa kenkään jää reilusti tilaa parillekin villasukalle, mikä on hyvä, sillä lämpimässä kengässä täytyykin olla vähän ”ilmaa”. Ja juuri noiden kahden paksumman sukan turvin olen noissa kengissä nämä hirmupakkaset selvinnyt. Muutoin vaikuttaisi olevan laadultaan ensiluokkaiset, samoin ulkonäöltään ❤ Tykkään tosi paljon eikä ole tullut Suomessa vielä samanlaisia vastaan 😀 Tekisi mieli ostaa vielä tuollaiset punaisetkin, mutta ehkä ensi talveksi sitten 🙂

      Tykkää

  11. Paluuviite: Mitä mulkkaat? | Onnenpäivä

Asiallista kommentointia, kiitos!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s