Ehtaa lasitavaraa

En voi sanoa, että olisin aikaisemmin ollut erityisen viehättynyt lasiesineistä, sillä lasi elementtinä oli mielestäni kova, kylmä ja hivenen elotonkin. Tämän vuoksi katseeni tapasi ennen kääntyä lähinnä vain puu- ja keramiikkaesineiden kohdalla, jotka huokuivat enemmän sellaista lämmintä tunnelmaa, jollaista tahdoin kotonakin olevan.

Sattuipa sitten niin, että tutustuin Kaliforniassa pariskuntaan, joilla oli takapihallaan täysin varusteltu lasistudio. Useampana iltana lasinpuhallustouhujaan seurattuani, aloin pikkuhiljaa syttyä lasiesineiden kauneudelle. Oli vaikea ylläpitää mielikuvaa kylmästä ja elottomasta materiaalista, kun katseli puhallusputken päässä liikehtivää tulikuumaa lasimassaa, joka pikkuhiljaa, vaihe kerrallaan, muuttui kohti toivotunlaista, uniikkia lasiesinettä.

150816_3

Nyt kun silmäni ovat viimein auenneet, olen kierrellyt kirpputoreja ja antiikkiliikkeitä löytöjen toivossa aivan uudenlainen pilke silmäkulmassa. Viime viikolla, ostettuani ensin setin Sarpanevan Iittalalle suunnittelemia 60-luvun juomalaseja, näin kirppispöydän takaosaan kätketyn massiivisen lasimaljakon.

150816_1

Hetken tuota lähes kahden kilon painoista lasikäikälettä käänneltyäni, totesin sen olevan Sarpanevan suunnittelema ja signeeraama Nardus vuodelta -68. Vaikkei tuo taidelasiksi luokiteltava maljakko useiden satasien arvoinen löytö vielä ollutkaan, niin koen sen itse varsin hyväksi löydöksi massiivisen kokonsa ja kauniin ulkomuotonsa vuoksi. Ja onhan se hivenen nurinkurista, että maksoin pian 50 vuotta täyttävästä kotimaisesta taide-esineestä vähemmän, kuin maksaisin muutaman vuoden vanhasta, Thaimaassa valmistetusta muumimukista.

150816_2

Mites on, löytyykö teiltä muilta maitolasia ihmeempää lasitavaraa kotoa?

 

5 kommenttia artikkeliin ”Ehtaa lasitavaraa

  1. Tädää! En siis ole ainoa ”myöhäisherännäinen” näköjään. Minullekin kävi juuri noin. En aikaisemmin pitänyt lasista materiaalina juuri ollenkaan. Pari mitättömän näköistä maljakkoa löytyi juomalasien ohella. Olivat kuin välttämätön paha. Kun äitini kuoli alkuvuodesta sain hakea vanhempieni kotoa mitä tahansa tavaroita, jotta isäni pääsisi niistä eroon muuttaessaan paljon pienempään asuntoon. Hetken pähkäilin ja mietin haluanko heidän lasiesineistään ottaa ylipäinsä mitään, mutta sen enempää arvoa ajattelematta halusin kuitenkin joitakin muistoesineitä lapsuuteni kodista säilyttää. Arvaapa onko minulla nyt tuollainen samanlainen maljakko? Jeps, on! Niin ihastunut siihen yhtäkkiä olen, etten haluakaan pitää sitä enää kaapissa, vaan näkyvillä. Kauneimmillaan siinä on lupiineja. Ne ovat niin majesteettisiä kukkia ja käyrine varsineen luovat oivan kontrastin tuolle jumalattoman painavalle ”klöntille”.

    Huomaan myös nykyisin kattavani pöytään äidin Iittalan juomalaseja kun on vieraita kestitettävänä. Sekin minua hämmästyttää, mutta ne ovat sittenkin kauniita. Monesta muista poiketen olen kuitenkin poistanut niistä sen tarran. En voi ymmärtää, että joku haluaa ne tuotemerkit tietentahtoen säilyttää. Itse en haluaisi laittaa lasin reunaa suuhuni, jossa joku tarra nököttää. Minä tiedän, että Iittalaa ovat ja se riittää! 🙂

    Tykkää

    • Jännä miten maku ja mieli muuttuu! Meillä on kaapit pullollaan miehen urheilukisoista voittamia lasisia hedelmätarjottimia ja -kulhoja (kotimaisilta valmistajilta), mutta en oikeastaan ikinä ole pitänyt niitä missään esillä, koska ne ovat olleet niin ”plääh”. Nyt on vähän sellainen fiilis, että osa niistä voi hyvinkin päätyä vitriiniin katseltavaksi (tarvisi vaan ensin sen vitriinin…).

      Mutta se on kyllä sanottava, että esineenä minua ei niin paljon hedelmävadit imartele, vaan enemmänkin tuollaiset korkeat, suuret esineet, jotka on helpompi laittaa esille.

      Tykkää

  2. Löytyy, mulla on juurikin jonkun verran mummolta saatua 60-luvun lasitavaraa, sekä itse ostettua. Varsinkin Helena Tynellin ja Pentti Sarpanevan Riihimäen Lasille tehdyt esineet ovat tosi erikoisia ja mielenkiintoisia. Lapsena katselin kotona noita aina nyrpistellen, mutta niin vaan olen niistä nyt eri mieltä. 😀

    Tykkää

  3. Kyllä sitä arvostaa vanhoja lasiesineitä ihan eri tavalla kuin nuorempana. Aalto maljakkoa ei meidän kodissa silti edelleenkään ole, mutta Tapio Wirkkalan Iittalalle suunnittelmia laseja kyllä. Samaiselta vuodelta -68, Ultima thule. Wirkkalan syntymästä tuli viime vuonna kuluneeksi 100 vuotta ja sen kunniaksi hänen töitään oli esille monessa paikassa ja lehdissäkin juttua paljon. Luin yhdestä näistä lehtijutuista, että Ultima thule on syntynyt kun Wirkkala on erämökillään katsellut jäätä ja saanut siitä inspiraation. Todellakin, miten voikin saada lasista niin kauniin.

    Tykkää

    • Niin ja lisään vielä, että tuon 100-vuotis juhlan kunniaksi 2015 palautettiin tuotantoon esim. Ultima thule kuohuviinilasit, kaadin, olutlasit sekä aiemmin tuotannossa olleet kaksi lautasta. Kyllä lasiesineistä voi saada taidetta, myös käyttöesineistä. Nuo kuohuviinilasit on oma suosikkini.

      Tykkää

Asiallista kommentointia, kiitos!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s