Kuutta dieettiviikkoa ja yhtä tuubillista itseruskettavaa myöhemmin, oli aika ottaa viralliset Prosuppsinmuodonmuutos-kilpailun vaiheessa-kuvat. Kisa alkoi siis kuusi viikkoa sitten ja aikaa saada kroppa lopulliseen kuosiinsa, on vielä toiset kuusi viikkoa jäljellä. No, kurkataanpa mitä kuudessa viikossa on saatu aikaiseksi!

Todellisuudessahan olen ollut dieetillä jo huimat neljätoista viikkoa ja alkuperäinen suunnitelmani oli päättää dieettini tänään. Mutta koska tuo kilpailu ilmestyi ihan puskista kesken kaiken ja yllytyshulluna olin heti juonessa mukana, piteni omaksi iloksi aloitettu dieettini vielä kuudella lisäviikolla.

Olin siis jo hyvässä vauhdissa rasvanpolton kanssa kisaan lähtiessäni, mutta toisaalta olin myös jo karistanut ne ensimmäiset, näkyvimmät ja helpoimmat rasvat kropastani. Tämän takia jännitti kovasti, että saanko oikeasti tässä vaiheessa dieettiä kuudessa viikossa enää mitään näkyvää tulosta edes aikaiseksi.

En ollut katsellut juurikaan kuusi viikkoa sitten otettuja aloitus-kuviani (ihan tarkoituksella, kun en halunnut stressaantua) ja sen takia jännitin valtavasti tämän päivän kuvausta. Näkyyköhän kuvissa mitään eroa? Mitä jos ei? Jospa olenkin rehkinyt hulluna kuusi viikkoa saamatta mitään aikaiseksi, kun ei painoakaan ole pudonnut kuin pari kiloa.

Ja nyt tärkeä vinkki kaikille laihduttajille, kuntokuurilaisille ja tuloksien tavoittelijoille! Ottakaa tai otattakaa niitä kuvia itsestänne! Vaikka miten inhottaisi ne aloitus- tai välivaihekuvat, niin ottakaa ne silti! Se on nimittäin ihmispää sellainen, ettei se enää muista tarkasti miltä näytti kuukausi sitten ja kun katsoo itseään joka päivä peiliin, on todella vaikeaa sanoa onko jossain kohti tapahtunut edistystä vai ei. Eli kamera, ja mielellään myös mittanauha, kauniiseen käteen nyt heti!

Oikealla kuusi viikkoa sitten otettu kuva, vasemmalla tämän päiväinen.

Asennot ei nyt ihan osunut yksiin, mutta näkeehän tuostakin eron.

Painoeroa on kuvien oton välillä n. 2 kg.

No, olihan niissä minun kuvissani eroa, oikeastaan omasta mielestäni aika huomattavakin (enkä puhu nyt vain rusketuksesta…). Olen siis hyvin, hyvin tyytyväinen saavutettuun kuntooni. Itse asiassa tämä nykykunto tuntuu juuri sellaiselta, johon voisin dieetin päätyttyä palautella itseni takaisin. En näytä liian laihalta, vaan sopusuhtaisen sporttiselta. Mutta eipä auta, pakko sulatella vielä vähän ennen kilpailun loppua.

Vissiin on jotain tullut tehtyäkin, kuin vain syötyä hyvin…

Ja loppuun vielä Instagram-kollaasi kisaan lähteneistä kuvista

 

Näihin estottoman itsekehuisiin kuviin ja tunnelmiin,

kivaa alkavaa viikkoa kaikille ja tsemppiä itse kunkin projekteihin!

Tänään oli taas se päivä kuukaudesta, kun suuntasin pihtimiehen pakeille tarkistuttamaan rasvaprosentin putoamistahdin. Sulateltuani hetken mittaustuloksen aiheuttamaa pienoista pettymystä, kääntyi fiilis lopulta plussan puolelle. Vaikka välitavoitteesta jäätiinkin 0,2 %, oli rasvaprosenttini silti pudonnut 18 vuorokauden aikana prosenttiyksikön verran alaspäin aina 18,2 prosenttiin. Dieetti siis etenee haluttuun suuntaan, vaikkakin tuskastuttavan hitaasti.

Mutta se numeroista. Mitä nyt sitten ihan oikeasti kuuluu, kropalle ja nupille?

Yksi, kaksi, kolme, neljä, viisi… olo on kuin Duracell-pupulla,

ainakin silloin kun treenataan.

 

Mitäs kropalle kuuluu?

Tämänkertainen mittaus jännitti etukäteen niin paljon, ettei unikaan tahtonut edellisenä iltana tulla silmään. Syy poikkeuksellisen runsaaseen kämmenien hikoiluun löytyi vaa’asta, paino kun oli yllättäen viikkoa aiemmin kääntynyt laskun sijasta nousuun. Lopulta mittauspäivän aamuna, oli painoni sadan gramman tarkkuudella sama, kuin edellisenä mittauspäivänä. Oma silmä tiesi kuitenkin kertoa, että tiukentumista on peilikuvassa tapahtunut ja nähtiinpä tällä viikolla Instagramissa ja Facebookissa kuva orastavista vatsalihaksistakin.

Syy painon jämähtämiseen löytynee treenistä. Takana on kova treeniviikko, jonka seurauksena olo on kuin olisi selkäänsä saanut. Venyttely ei oloani ole juuri helpottanut ja eilinen pakarahierontakin sai minut kiemurtelemaan tuskasta. Pelkästään reisilihakset ovat niin turvoksissa kovasta treenistä, että niiden ympärysmitta on vajaan sentin verran normaalia suurempi. Toisin sanoen, kehossani on tällä hetkellä melkoinen määrä nestettä jumissa. Tämä tilanne kuitenkin korjaantunee heti, kun vuorossa on palauttava viikko.

Yhteenvetona voisin sanoa, että kroppa ottaa edelleen hyvin vastaan kovaakin treeniä ja aamucardiotkin sujuvat ilman pahempia soraääniä (tästä kiitos superhyville ravintolisille, joista kerron lisää hieman myöhemmin). Treenien ulkopuolella onkin sitten toinen juttu. Tällä hetkellä tuntuu, että kaikki paukut kuluvat salilla ja etenkin loppuviikosta, viimeisinä hetkinä ennen tankkauspäivää, on veto täysin kateissa treenien ulkopuolella. Viimeksi tänään, viikon viimeisen salitreenin jälkeen, istuin ruokapöydässä vasikanleikettä tuijottaen ja minusta tuntui, että syöminen on raskaampaa kuin aamulla tekemäni kyykyt.

 

Mitenkäs se psyyke sitten jaksaa?

Oma henkinen jaksaminen oli asia, joka projektiin lähdettäessä jännitti ehkä kaikkein eniten. Olenkin yllättynyt siitä, että vaikka treenitunteja kertyy kahdesta kolmeen kuutena päivänä viikossa, on olo edelleen hyvä ja mieli iloinen ja pääasiassa positiivinen. Kohdallani voidaankin varmasti puhua syvästä intohimosta lajia kohtaan, sillä yksiäkään suunniteltuja treenejä en vielä ole jättänyt tekemättä. En silti sano, että tämä helppoa olisi ollut, mutta kun asennoituu etukäteen siihen, että suunnitelluista treeneistä pidetään kiinni eikä anna itselleen edes mahdollisuutta aikataulumuutoksiin, helpottuu homma huomattavasti. Ja miksi edes jättäisin menemättä treeneihin, siellähän on kivaa!

Tiukka ruokavalio ja miinuskalorit alkavat kuitenkin tehdä tehtävänsä. Jopa kaltaiseni lehmänhermon pinna alkaa vähitellen kiristyä eikä vähiten silloin, kun nälkä kutittelee ilkeästi vatsanpohjaa. Mutta koska olen perusluonteeltani rauhallinen, palaudun ennätysnopeasti takaisin iloiseksi itsekseni, kunhan vain saan jotain murua rinnan alle. Pienet jutut ovat kuitenkin alkaneet stressata enemmän kuin ennen, kuten pesemättömät pyykit tai vastaamatta jääneet blogikommentit.

Nukkumisen kanssa on edelleen vähän niin ja näin. Järki sanoo, että kroppa vaatii enemmän unta yössä kuin kuusi tai seitsemän tuntia, mutta unta ei vain riitä niin pitkäksi aikaa. En kuitenkaan ole vielä toistaiseksi ottanut asiasta sen suurempia paineita, vaan nautin niistä extratunneista, jotka unihäiriöinen mieleni minulle tarjoaa.

 

No mitä tästä eteenpäin?

Tahtia on kiristettävä, se on selvä. Aikaa muodonmuutoskisan loppuun on vain seitsemän viikkoa. Onneksi olen ollut maltillinen sekä ruokavalion että liikunnan suhteen, joten kummastakin löytyy vielä runsaasti kiristämisen varaa. Ruokavaliossani sokeri joutuu nyt tarkkailun alle, sillä sen sijaan, että lähtisin laskemaan hiilihydraatin määrää ihan vielä, kiinnitän entistä enemmän huomiota sen laatuun. Todennäköisesti ensi viikosta lähtien myös aamucardioni pitenevät 45 minuutista tuntiin. Näiden pienten muutosten pitäisi taas potkaista rasvanpolttoon uusi vaihde päälle, ainakin teoriassa.

 

Ja loppuun vielä pieni pohjetreenivinkki!

Olettekos tulleet ajatelleeksi, että pohkeita voi treenata myös jalkaprässissä? Kannattaa ehdottomasti kokeilla! Eri kulmasta tuleva rasitus tuo nimittäin kivasti vaihtelua pohjetreeniin. Kokeile myös jalkaterien suuntaamista vuorotellen ulospäin ja sisäänpäin. Tällä tavalla saat kohdennettua rasitusta pohkeiden ulko- ja sisäsyrjiin. Muista pitää polvet hitusen koukussa liikkeen ajan!

 

Näihin kuviin ja tunnelmiin, kivaa loppuviikkoa kaikille, hyvää tankkauspäivää minulle!

Huh! Elämäni taatusti aktiivisin tammikuu on nyt onnellisesti takana. Koko kuukausi sujahti ohi käsittämättömällä vauhdilla, lähinnä treneistä toiseen juosten. Ja kyllä niitä treenitunteja kertyikin, kokonaisuudessaan kuusikymmentä ja kalorilaskuri kertoo energiaa palaneen 29 000 kcal verran. Ei siis ihme, että kymmenennen dieettiviikon lopussa alkoi jo näkyä tulostakin.

Enhän suotta ole hikoillut.

 

Missä sitten mennään nyt? Lähtötilanteeni ennen dieettiä oli massailukauden jälkeen seuraavanlainen:

Elopaino 70 kg / rasvaprosentti huimat 23,5 %

Voimaa oli omaan tasooni nähden kuin pienessä kylässä, puntti nousi ja ennätyksiä rikottiin. Aerobista harjoittelua oli tieten tahtoen vältelty kymmenisen viikkoa ja keskitytty lähinnä raudan nostamiseen ja joogaamiseen. Kroppa sai kaipaamaansa lepoa, reilusti ravintoa ja olo oli hyvä, paitsi se rasvan määrä kyllä ahdisti. En nimittäin tuntenut olevani oma itseni lopulta enää laisinkaan.

Kymmenen viikkoa myöhemmin tilanne oli seuraavanlainen:

Elopaino 65,5 kg / rasvaprosentti 19,2 %

Paino on sahannut ylös alas, ollut ylempänä ja ollut alempana, mutta mittauspäivänä oli tuossa. Rasvaprosentin kehitykseen olen melko tyytyväinen, joskin salaa toivoin, että olisi päästy tasan yhdeksääntoista tai karvan alle. Mutta tosi hienosti kymmenessä viikossa toki tämäkin pudotus. Tasoltaanhan nykyinen rasvaprosentti on semmoisen normaalin, vähän enemmän urheilevan naisen tasolla. Positiivista on se, että lihaskato on ollut verrattaen pientä, eli toistaiseksi melkein kaikki kadonnut paino on ollut rasvaa.

Muutoksia kropassa on luonnollisesti näkyvissä jo jonkin verran. Vatsalihasten kaaret alkavat pikkuhiljaa näkyä ja navanympärys on pienentynyt 6-7 cm. Harmi kyllä, myös se massakauden kaunis pyöreys on kadonnut käsivarsista ja olkapäistä, mutta tilalle on tullut erottuvuutta lisää. Polven yläpuolella sinnittelee vielä ylimääräinen rasvakerros (on sekin paikan keksinyt!), mutta pikkuhiljaa sekin on osoittanut antautumisen merkkejä. Tässä vaiheessa siis yläkerta alkaa olla melkoisen vähärasvainen, mutta navasta alaspäin työstettävää riittää vielä helpostikin toiselle kymmenelle viikolle.

Hitaasti hyvää tulee ja lihaskato on pienempi!

On siinä jo orastavaa muotoa!

 

Ruokavaliostani on kyselty melkoisesti, joten valotetaan tässä välissä hieman sitäkin. Olen laskenut energiansaantia pikkuhiljaa ja tällä hetkellä ja tulevina viikkoina kokonaiskalorimääräni on siellä 1600 kcal hujakoilla. Ihan kamalasti en tästä haluaisi mennä alaspäin, mutta katsotaan nyt.

Kun kehitys tammikuun puolessavälissä tuntui jumiutuneen, muutin kalorimäärän sijaan makroja ja tämä antoi rasvanpoltolle toivottua lisävauhtia. Vähensin siis aavistuksen hiilihydraatin määrää ja vastaavasti lisäsin proteiinia. Tällä hetkellä päivittäinen hiilihydraattiannos on 120 g ja proteiinin määrä on 180 g. Hiilihydraatin määrä tuntuu jo nyt melko alhaiselta ja kuten aiemminkin olen sanonut, ei vähähiilarinen ruokavalio sovi omalle kropalleni. Tällä määrällä kone kuitenkin pysyy vielä käynnissä, joskin vaatii joka viikkoisen tankkauspäivän.

Vaikka päivittäinen kalorimäärä kuulostaakin vähältä, sillä pärjää ihan mukavasti kunhan ajoittaa syömisen viisaasti. Ennen aamutreeniä syön vähän, en aamupalaa, mutta kuitenkin jotain täytettä vatsanpohjalle, yleensä hapankorppuja kookoslevitteellä. Tällä tavalla aamucardio sujuu paljon energisemmin ja paremmalla teholla. Sama juttu ennen illan salitreeniä. Syön aina päivällisen vähän ennen salille lähtöä ja jo kulkee treeni mukavasti, kun on energiaa koneessa!

Mitä minä sitten syön? Paljon kalaa ja kanaa, jonkin verran possua ja valikoidusti nautaa. Muita proteiininlähteitä ovat mm. raejuusto ja maustamaton jogurtti. Hiilihydraattia tulee pääsääntöisesti villiriisistä, bataatista ja jonkin verran itseleivotusta ruisleivästä ja kokoviljapastasta. Salaattiakin kuluu kulhotolkulla. Proteiini- ja hiilarijauhoja otan ainoastaan treenien jälkeen. Latailen muuten tämän tästä päivän ruokakuvia instagramiin (löytyy nimellä asinivaara) ja Facebookiin.

Tässä vaiheessa haluan muistuttaa kaikkia siitä, että mikä toimii minulla, ei välttämättä toimi kaikilla. Jokaisen vartalo on yksilöllinen ja vastaa treeniin ja ravintoon eri tavalla. Itselleen sopivan tavan dieetata löytää vain kokeilemalla. Muistathan, ettei kokeilun tulos selviä päivässä tai parissa, vaan vasta parin viikon jälkeen voidaan dieetin toimivuutta analysoida edes jollain tasolla.

Tulipas pitkä teksti! Olantaputus niille, jotka jaksoivat lukea loppuun saakka! Yhteenvetona siis sanottakoon, että dieetti etenee hitaasti, mutta varmasti ja on teoriassa mahdollista päästä edes jonkinmoiseen kuntoon siihen mennessä, kun muodonmuutos-kisan jälkeen-kuvat lähetetään tuomaristolle. Tätä ennen on kuitenkin vuorossa vaiheessa-kuvien lähetys, joka häämöttää reilun kolmen viikon päässä. Joten, kiivasta treenitahtia pidetään yllä jatkossakin!

Kivaa viikonloppua kaikille ja hyviä treenejä!