Tänään oli taas se päivä kuukaudesta, kun suuntasin pihtimiehen pakeille tarkistuttamaan rasvaprosentin putoamistahdin. Sulateltuani hetken mittaustuloksen aiheuttamaa pienoista pettymystä, kääntyi fiilis lopulta plussan puolelle. Vaikka välitavoitteesta jäätiinkin 0,2 %, oli rasvaprosenttini silti pudonnut 18 vuorokauden aikana prosenttiyksikön verran alaspäin aina 18,2 prosenttiin. Dieetti siis etenee haluttuun suuntaan, vaikkakin tuskastuttavan hitaasti.

Mutta se numeroista. Mitä nyt sitten ihan oikeasti kuuluu, kropalle ja nupille?

Yksi, kaksi, kolme, neljä, viisi… olo on kuin Duracell-pupulla,

ainakin silloin kun treenataan.

 

Mitäs kropalle kuuluu?

Tämänkertainen mittaus jännitti etukäteen niin paljon, ettei unikaan tahtonut edellisenä iltana tulla silmään. Syy poikkeuksellisen runsaaseen kämmenien hikoiluun löytyi vaa’asta, paino kun oli yllättäen viikkoa aiemmin kääntynyt laskun sijasta nousuun. Lopulta mittauspäivän aamuna, oli painoni sadan gramman tarkkuudella sama, kuin edellisenä mittauspäivänä. Oma silmä tiesi kuitenkin kertoa, että tiukentumista on peilikuvassa tapahtunut ja nähtiinpä tällä viikolla Instagramissa ja Facebookissa kuva orastavista vatsalihaksistakin.

Syy painon jämähtämiseen löytynee treenistä. Takana on kova treeniviikko, jonka seurauksena olo on kuin olisi selkäänsä saanut. Venyttely ei oloani ole juuri helpottanut ja eilinen pakarahierontakin sai minut kiemurtelemaan tuskasta. Pelkästään reisilihakset ovat niin turvoksissa kovasta treenistä, että niiden ympärysmitta on vajaan sentin verran normaalia suurempi. Toisin sanoen, kehossani on tällä hetkellä melkoinen määrä nestettä jumissa. Tämä tilanne kuitenkin korjaantunee heti, kun vuorossa on palauttava viikko.

Yhteenvetona voisin sanoa, että kroppa ottaa edelleen hyvin vastaan kovaakin treeniä ja aamucardiotkin sujuvat ilman pahempia soraääniä (tästä kiitos superhyville ravintolisille, joista kerron lisää hieman myöhemmin). Treenien ulkopuolella onkin sitten toinen juttu. Tällä hetkellä tuntuu, että kaikki paukut kuluvat salilla ja etenkin loppuviikosta, viimeisinä hetkinä ennen tankkauspäivää, on veto täysin kateissa treenien ulkopuolella. Viimeksi tänään, viikon viimeisen salitreenin jälkeen, istuin ruokapöydässä vasikanleikettä tuijottaen ja minusta tuntui, että syöminen on raskaampaa kuin aamulla tekemäni kyykyt.

 

Mitenkäs se psyyke sitten jaksaa?

Oma henkinen jaksaminen oli asia, joka projektiin lähdettäessä jännitti ehkä kaikkein eniten. Olenkin yllättynyt siitä, että vaikka treenitunteja kertyy kahdesta kolmeen kuutena päivänä viikossa, on olo edelleen hyvä ja mieli iloinen ja pääasiassa positiivinen. Kohdallani voidaankin varmasti puhua syvästä intohimosta lajia kohtaan, sillä yksiäkään suunniteltuja treenejä en vielä ole jättänyt tekemättä. En silti sano, että tämä helppoa olisi ollut, mutta kun asennoituu etukäteen siihen, että suunnitelluista treeneistä pidetään kiinni eikä anna itselleen edes mahdollisuutta aikataulumuutoksiin, helpottuu homma huomattavasti. Ja miksi edes jättäisin menemättä treeneihin, siellähän on kivaa!

Tiukka ruokavalio ja miinuskalorit alkavat kuitenkin tehdä tehtävänsä. Jopa kaltaiseni lehmänhermon pinna alkaa vähitellen kiristyä eikä vähiten silloin, kun nälkä kutittelee ilkeästi vatsanpohjaa. Mutta koska olen perusluonteeltani rauhallinen, palaudun ennätysnopeasti takaisin iloiseksi itsekseni, kunhan vain saan jotain murua rinnan alle. Pienet jutut ovat kuitenkin alkaneet stressata enemmän kuin ennen, kuten pesemättömät pyykit tai vastaamatta jääneet blogikommentit.

Nukkumisen kanssa on edelleen vähän niin ja näin. Järki sanoo, että kroppa vaatii enemmän unta yössä kuin kuusi tai seitsemän tuntia, mutta unta ei vain riitä niin pitkäksi aikaa. En kuitenkaan ole vielä toistaiseksi ottanut asiasta sen suurempia paineita, vaan nautin niistä extratunneista, jotka unihäiriöinen mieleni minulle tarjoaa.

 

No mitä tästä eteenpäin?

Tahtia on kiristettävä, se on selvä. Aikaa muodonmuutoskisan loppuun on vain seitsemän viikkoa. Onneksi olen ollut maltillinen sekä ruokavalion että liikunnan suhteen, joten kummastakin löytyy vielä runsaasti kiristämisen varaa. Ruokavaliossani sokeri joutuu nyt tarkkailun alle, sillä sen sijaan, että lähtisin laskemaan hiilihydraatin määrää ihan vielä, kiinnitän entistä enemmän huomiota sen laatuun. Todennäköisesti ensi viikosta lähtien myös aamucardioni pitenevät 45 minuutista tuntiin. Näiden pienten muutosten pitäisi taas potkaista rasvanpolttoon uusi vaihde päälle, ainakin teoriassa.

 

Ja loppuun vielä pieni pohjetreenivinkki!

Olettekos tulleet ajatelleeksi, että pohkeita voi treenata myös jalkaprässissä? Kannattaa ehdottomasti kokeilla! Eri kulmasta tuleva rasitus tuo nimittäin kivasti vaihtelua pohjetreeniin. Kokeile myös jalkaterien suuntaamista vuorotellen ulospäin ja sisäänpäin. Tällä tavalla saat kohdennettua rasitusta pohkeiden ulko- ja sisäsyrjiin. Muista pitää polvet hitusen koukussa liikkeen ajan!

 

Näihin kuviin ja tunnelmiin, kivaa loppuviikkoa kaikille, hyvää tankkauspäivää minulle!