Viikon WTF-hetki

Kyllähän te naiset (ja nyt myös miehet) tiedätte, kuinka näppärää on kuljettaa erinäistä pikkutavaraa rintaliivien sisällä. Tarpeen vaatiessa liiveihin saa työnnettyä suurempaakin kalustoa, mikäli vain kuppikoko antaa myöten. Ja mikä parasta, sopivalla liivien fylläyksellä ei ylimääräinen mukana kulkeva roina edes näy ulospäin. Eilen minä kuitenkin hieraisin silmiäni kerran jos toisenkin, kun näin kaupassa erään naisen rintaliiveistä pullottavan jotain melko odottamatonta ja karvaista.

(kuva: Denise van Leeuwen for ELLE)

 

Paljon olen naisena nähnyt rintaliiveihin piilotettavan tavaraa, niin isompaa kuin pienempääkin tilperööhiä, mutta nyt näin ensimmäistä kertaa liiveihin sullotun koiran. Onneksi kyse ei ollut mistään saksanseisojasta, vaan melko hellyttävästä chihuahuasta. Kuvaa en tapauksesta valitettavasti saanut, mutta voinette kuvitella, että edes noin pieni koira ei aivan pieniin liiveihin mahdu. Kovasti näytti pikkukaveri kuitenkin kyydistä nauttivan, vaikka kukapa ei olisi.

Tunnustuksia kehiin. Mitä ylimääräistä tavaraa sinä kanniskelet liiveissäsi?

Ulkosuomalaiselle munaa

Jälleen on yksi melko munaton pääsiäinen edessä. Vaikka amerikkalaiset tunnetaan varsinaisina herkkusuina, ovat he makeisrintamalla valovuosien päässä muusta maailmasta. Oikeiden irtokarkkien puute tulee monelle uudisasukkaalle yllätyksenä, mutta niiden lisäksi valikoimista puuttuvat myös suklaamunat. Eli juuri ne sellaiset oikeat, yllätyksen sisältävät munat, joiden mutusteluun koko pääsiäinen huipentuu.

Tyhmiä ja pahanmakuisia suklaapupuja.

 

Pääasiassa ruokakauppojen pääsiäiskarkkivalikoima koostuu erilaisista rakeista ja pupun muotoon valetusta, pahanmakuisesta Hersheyn suklaasta. Muutamia suklaamuniakin on sekaan eksynyt, mutta niiden ongelma on pieni koko ja yllätyksettömyys. Ilmeisesti ontto suklaamuna on jenkille liian vaikea toteuttaa, saati että sen sisään saataisiin sujautettua yllätys. Ydinaseita nämä velikullat kyllä osaavat tehdä.

Tyhmiä pääsiäisrakeita.

Jotain yritystä yllätysmunarintamalla on havaittavissa, mutta toteutus on kovin nurinkurinen. Paikallinen yllätysmuna on nimittäin muovikuorinen ja sisältää pahanmakuista Hersheyn suklaata. Eihän sen niin päin pitäisi olla! Näiden munien muovikuori on kaiken lisäksi tehty läpinäkyväksi, että varmasti ostaessa käy selväksi, mitä muovimuna sisältää. Missä on se yllätys? Kysynpähän vaan.

Ihan söpö, mutta pahanmakuinen pääsiäiskakku.

Suklaamunien sijaan kaupat ovat pullollaan erilaisia pääsiäisaiheisia kakkuja ja leivonnaisia. Ovathan ne somia, mutta tosiasiassa melko pahanmakuisia, eivätkä mitenkään korvaa oikean munan puutetta.

Eli huomio kaikki suomalaiset suklaamunatehtailijat! Täällä olisi yksi epäamerikkalaistunut ulkosuomalainen vailla munaa! Nyt olisi oivallinen tilaisuus saada ilmaista (okei, postimaksun hinnalla) mainosta lähettämällä minulle suklaamuna tai pari. Lupaan sitten blogissani kehua, kuinkasuomalainen muna on parhautta! Pitäisiköhän myös perustaa Facebook-kannatusryhmä ”ulkosuomalaiselle munaa”? Auttaisikohan se munattomuuteen? Asialla alkaa olla jo kiire.

ps. jos joku keksii kuinka tänne saadaan mämmiä, avatkoon sanallisen arkkunsa nyt.

363 miljoonan taalan lottovoittoa odotellessa

Tänä iltana se sitten arvotaan, 363 miljoonan taalan suuruiseksi kasvanut Californian Mega Millions -loton jättipotti. Melko huimaa, sanoisin. Siinä, kun suomalaisen muutaman miljoonan euron peruspotin saa hassattua keskivertoa isomman talon rakennuttamalla ja perheen autokannan uusimalla, joutuu amerikkalaisen päävoiton tuhlaamiseksi käyttämään jo hieman enemmän mielikuvitusta. Käytyäni lottoamassa kokonaisen kahden rivin verran, on hyvä ryhtyä suunnittelemaan, kuinka tulevat miljoonani käyttäisin. Se jättipottihan on jo lähes taskussani.

Amerikkalaisen systeemin mukaan, karkeasti arvioiden, noin puolet voitosta menee veroihin. Okei, ehkä kestän sen, sillä jäähän minulle vielä 181,5 miljoonaa dollaria käytettäväksi. Katsottuani dokumentin paikallisista lottovoittajista päätin, että heistä en ainakaan ota mallia sitten, kun voitto osuu omalle kohdalle. On lienee sanomattakin selvää, että suuri osa haastateltavista uusiomiljonääreistä sekosi jotakuinkin samalla hetkellä, kun lottokupongista tarkistettiin numeroita. Dokumentissä kuultiin mm. tarina linnasta, joka ostettiin kakkosasunnoksi, mutta jossa ei sitten koskaan tullutkaan oleskeltua, se kun oli liian suuri. Pariskunta valitteli, että rahat on loppu ja sitä pitäisi saada lisää, mutta kallista linnaa on vaikea saada kaupaksi. No shit. Toinen pariskunta oli ostanut itselleen valtavan suuren asuntoauton, joka seisoi käyttämättömänä pihan perällä. Kumpikaan puolisoista ei osannut sanoa miksi ihmeessä moinen kapistus oli tullut ostettua, mutta olipahan isompi kuin naapurilla. Samanlaisia esimerkkejä täysin harkitsemattomista ostoksista oli useita. Typerän ostelun seurauksena moni lottovoittajista oli päätynyt taloudelliseen ahdinkoon tai juonut ja narkannut itsensä henkihieveriin. Raha ei siis tee onnelliseksi, jos haltijansa on tyhmä kuin vasemman jalan saapas. Onneksi minä en ole. Ehkä.

Uskon, että kyseisten lottovoittajien ongelma oli alunpitäen sisällötön ja tylsä elämä. Näin ollen, harrastusten ja aktiviteettien uupuessa, heillä ei ole ollut rahoilleen mitään järkevää tai mielekästä sijoituskohdetta. Minulla on. Sen sijaan, että treenaisin personal trainerini kanssa kahdesti viikossa, minä treenaisin hänen kanssaan viidesti viikossa. Uudet lenkkaritkin laittaisin tilaukseen heti tänään ja ostaisin kasan uusia treenivaatteita kulahtaneiden tilalle. Hieronnassakin kävisin useamman kerran viikossa. No, näihin ei vielä tainnut montaa tonnia upota, joten mennäänpä kalliimpiin asioihin.

Oma koti, sen minä haluaisin tältäkin pallonpuoliskolta. Mutta en mitään isoa taloa, vaan sellaisen, jossa on pari vierashuonetta, iso keittiö ja ruokailutila, baaritiski ja riittävän kokoinen olohuone, jonka keskelle mahtuu neliönmuotoinen, iso löhösohva. Kodin on turha olla iso, sillä en todellakaan viettäisi siellä paljon aikaa. Matkailisin paljon, maailman ympäri ja USA:n halki autolla. Ja autosta puheenollen, sellainenkin pitäisi ostaa, koska niin kai kuuluu tehdä. Ehkä minä sitten ostaisin sen De Tomaso Panteran ja sellaisen auton, jolla voi ajaa mukavasti maan halki. Ehkä antaisin myös enemmän tilaa sisäiselle puunhalaajalleni ja käyttäisin osan ajastani ja rahoistani luonnonsuojelutyöhön. Olisi kerrankin tilaisuus ihastella luontoa ja sen moninaisia elämänmuotoja sekä nähdä paikkoja, joihin en muuten koskaan pääsisi.

Kyllä minä ystäviänikin muistaisin. Lennättäisin lähimmät ystäväni tänne meille viettämään 30-vuotissyntymäpäivääni toukokuussa. Siitä tulisi ikimuistoinen viikko.  Ja muuten, tämä on lupaus, joten pitäkää peukkuja! Niin kuin moni muukin, myös minä maksaisin lähiperheeni velat pois ja varmistaisin, että heillä on asiat mukavasti. Lentäisin myös heitä tapaamaan huomattavasti useammin kuin nyt.

Sitten ne järkevät asiat. Reilulla 180 miljoonalla taalalla ostaisi helposti muutamia sijoitusasuntoja sieltä täältä ja ehkä pitäisi perehtyä vähän muunkinlaiseen sijoittamiseen. Lupahakemus pysyvälle USA:ssa oleskelulle lähtisi matkaan samantien ja omia bisneksiä ryhtyisin kehittelemään vähitellen, kun rahoituspuolikin olisi kunnossa. Sitten tarvitsisi löytää vain joku, jolla on aivot ja joka bisneksiäni ryhtyisi hoitelemaan. Minä nimittäin en jaksa sellaiseen kovin kauan keskittyä, kun on niin paljon parempaakin tekemistä.

Noin. Aika hyvä suunnitelma, vaikka ei tuolla nyt taidettu vielä koko pottia hassata. Yksi asia on kuitenkin varma. Edes rahalla eivät juttuni tästä parane.

Mutta mitä sinä tekisit tuolla rahamäärällä?

Moraalisten kysymysten äärellä

Saako

hotellihuoneessa olevia shampoo-, hoitoaine- ja kosteusvoidepurtiloita

ottaa lähtiessään mukaansa?

Pitääkö

kieltäytyä, jos miesystävää odotellessa tuntematon mies baaritiskillä

haluaa tarjota sinulle drinkin?

Voinko

irtokarkkiosastolla maistaa ensin kutakin karkkilaatua ennen kuin

teen lopullisen ostopäätöksen?

Onko pakko

sanoa ystävälle totuus hänen sovittamastaan vaatekappaleesta ja

siitä kuinka hyvin se hänelle istuu?

Onko väärin

syödä salaa karkkia, vaikka kertoo perheelle olevansa laihdutuskuurilla?

Onko ok

lainata matkoilla olevan naapurin lumilapiota lupaa kysymättä

omien lumitöiden tekemiseen?

Tarvitseeko

tuntemattomalle naiselle mainita pitkin kasvoja

levinneestä ripsiväristä?

Mies ja nainen valmistautuvat juhlaan

Naisen painostuksesta mies aloittaa juhliin valmistautumisen hyvissä ajoin. Vaikka eiväthän miehet juhlissa käy. Miehet käyvät kissanristiäisissä. Mies ajaa parran, pesee hampaat, irvistää peilille ja tarkastaa, että korvat ovat edelleen siellä mihin ne kuuluvat. Tumma puku löytyy vaatekaapin perimmäisestä kulmasta ja paita silitettynä sängyn päältä. Tosimies silittäisi paitansa itse, mutta tällä kertaa vaimo ehti ensin. Kokonaisuus on kenkiä vaille valmis. Nopea plankkaus ja homma on ohi vartissa. Puvun ehtii hyvin pukea sillä välin, kun vaimo laittaa kenkiä jalkaan. Mies rojahtaa sohvalle kalsarisillaan katsomaan TV:tä. Vaimolla kestää varmasti vielä ainakin puoli tuntia, vaikka hän aloitti valmistautumisensa jo viikko sitten.

Hei voitasko jo mennä? On nälkä!

Nainen valmistautuu juhlimiseen – viikon.

Mitä ihmettä nainen sitten on tehnyt viikon? Juhlista kuultuaan nainen on sännännyt vaatekaapille ja hypistellyt jokaista vaatekappaletta erikseen. Päästyään lopulta sille alueelle, jossa juhlavaatteet sijaitsevat, alkaa hän latoa mekkoja yksitellen sängylle. Väärän värinen. Väärän pituinen. Ei mahdu päälle. Tästä en koskaan ole pitänyt. Liian seksikäs. Liian tavallinen. Liian hörhelöinen. Kutittaa. Miksi minä tämän olen ostanut? Eihän täällä ole mitään sopivaa!

Seuraavaksi nainen menee vaatekauppaan. Nainen kaappaa mukaansa kaikki omaa kokoaan olevat mekot ja häviää sovituskoppiin. Tunnin sovitussessio venähtää puoleentoista tuntiin naisen jäädessä päästään kiinni mekkoon yrittäessään saada sitä pois päältään. Nainen ostaa mekoista yhden ja suuntaa seuraavaan vaatekauppaan. Nainen onnistuu sovittamaan kaupan kaikki mekot niihin jumiutumatta. Lopulta hän ostaa myös toisen mekon, mutta eri värisen kuin se aikaisemmin ostettu. Nainen käy kahvilla ja päättää vielä nopeasti kotimatkalla piipahtaa kolmannessa vaatekaupassa. Nainen tulee pariovet heilahtaen ulos kaupasta kahden uuden mekon kanssa.

Kotona nainen sovittaa jokaista mekkoa uudelleen ja esittelee nämä miehelleen mielipidettä kysyen. Saamansa palautteen perusteella nainen tekee lopullisen, vaikean valinnan. Hän ei valitse sitä, joka hävitti tissit. Eikä sitä, joka oli tätimäinen. Hän valitsee sen, jonka kohdalla mies rykäisi ja selvitti kurkkuaan ennen kuin sai sanottua ”toi on ihan hyvä”.

Seuraavana päivänä nainen kiertää samat kaupat uudelleen ja palauttaa ylimääräiset mekot. Auringon laskiessa nainen tulee kotiin muutamien uusien kenkien ja käsilaukkujen kanssa. Sama sovitus- ja palautusrumba toistuu.

Juhlien lähestyessä nainen ryhtyy tekemään koemeikkejä ja -kampauksia. Mies ei näe naista kolmeen iltaan, sillä nainen on linnoittautunut kodin kylpyhuoneeseen. Kymmenen erilaisen nutturakyhäelmän ja muutaman koemeikin jälkeen nainen tulee kylpyhuoneesta ulos voittajan elkein ja ilmoittaa löytäneensä toimivan ja kestävän yhdistelmän.

Jotain kuitenkin puuttuu. Yllättäen korulippaasta ei löydykkään asuun sopivia koruja. Nainen suuntaan uudelleen kauppaan. Ja toiseen. Ja kolmanteen, palaten lopulta siihen ensimmäiseen. Naisen mukaan lähtee kaulakoru, korvakorut, rannekoru sekä hiuskoru, jota varten täytyy tehdä koekampaus vielä kertaalleen.

Nainen linnoittautuu kylpyhuoneeseen uudelleen. On aika tehdä vartalonkuorinta, pedikyyri, manikyyri, kasvonaamio, nyppiä kulmakarvat ja ajella sääret. Tämän nainen tekee ainakin kaksi kertaa ennen juhlapäivää.

Lopulta juhlapäivän aamuna nainen selviytyy lähtövalmiiksi alle kolmessa tunnissa. Naista ärsyttää, kun vain hetki ennen lähtöä mies vielä makaa kalsarisillaan sohvalla katsomassa televisiota. Aina sitä saa odotella.