Aurinkorasva-shokki

Lueskelin aurinkoa ottaessani kirjaa hotellin uima-altaalla, kun huomasin, että kirjan sivut olivat tahriintuneet jollain punaisella. Ajattelin ohimennen, että ehkäpä kirja oli saanut tahransa jo edelliseltä omistajalta, olinhan ostanut sen kirpputorilta. Kun sitten kävin viilentymässä uima-altaassa ja palasin takaisin aurinkotuolilleni, huomasin myös pyyhkeessä olevat punaiset tahrat. Hetkinen nyt, tuo värihän on sama kuin kynsilakassani!

Katsahdin kynsiini ja totesin lakan rispaantuneen täysin. Se mitä lakasta oli jäljellä, oli tahmeaa ja tarttui kaikkeen mihin koskin. Punaisia tahroja löytyi lopulta biitsimekostani, bikineistä, tukasta ja no, jotakuinkin kaikkialta. Hämmästystäni lisäsi se, että olin vieläpä lakannut kynteni varsin kestäväksi havaitsemallani Lumenen Gel Effect -lakalla, jotta kynnet varmasti pysyisivät siisteinä koko Dubain reissun ajan.

Kesti hetken ennen kuin tajusin mikäli oli saanut kynsilakan sulamaan. Sen oli pakko olla aurinkorasvan syytä! Olin ottanut reissulle mukaan Banana Boatin tämäkkää viidenkympin suojakertoimen aurinkorasvaa, jotta valkoinen nahkani ei kärventyisi paahtavan auringon alla. Aurinkorasvaa vartalolle levittäessäni sitä päätyi tietysti myös kynsilleni ja tämä sai lakan pehmenemään täysin.

Olenhan minä tiennyt, että suuri osa aurinkorasvoista sisältää ties mitä myrkkyjä. Mutta jotenkin olin ajatellut, että kun kuitenkin otan aurinkoa niin harvakseltaan, niin tuskinpa tavallisten aurinkorasvojen käytöstä mitään haittaakaan näin vähäisellä käytöllä on. Nyt on kuitenkin sellainen olo, että olen ehkä säästänyt väärässä paikassa, kun olen jättänyt ne orgaaniset ja myrkyttömät aurinkorasvat kalliin hinnan vuoksi ostamatta. Jos aurinkorasva saa kynsilakan sulamaan, niin mitä se tekeekään iholle! Okei, herkkä ihoni ei kyllä näytä aurinkorasvasta hermostuneen ja itse asiassa atooppinen ihottumani on kadonnut lähes tyystin tässä parin päivän auringonpalvomisen aikana.

Että toisaalta, enhän minä tiedä vaikka vika olisi Lumenen kynsilakassa, ettei se yksinkertaisesti kestä kosketusta aurinkorasvan kanssa, olipa se sitten orgaanista tai ei, vaikka muuten käytössä kestääkin erinomaisesti. Ehkäpä käyn hakemassa kaupasta toisen merkin kynsilakkaa ja suoritan samat testit sille. Oli miten oli, seuraavaksi hankin kyllä orgaanista aurinkovoidetta. Eli suosituksia otetaan vastaan!

Kauneus sattuu, eli kestopigmentoidut kulmat ja rajaukset

Minulla on elämän naishömppä-osastolla kaksi kesto-ongelmaa. Toinen on se, etten ole erityisen luonnonkaunis suoraan sängystä revittynä ja toinen on se, että olen laiska tekemään asialle mitään, eli meikkaamaan. Tämän vuoksi turvauduin ensimmäisen kerran jo vuosi sitten kulmien kestopigmentointiin, jolla paikattiin harvat kohdat ja korjattiin kulmien epämääräistä muotoa. Väriksi valittiin hiuksieni tumminta kohtaa vastaava sävy, joka oli myös hyvin lähellä kulmieni luonnollista väriä.

Viikko takaperin värjäytinkin sitten tukkani päältä hyvin tummaksi, melkeinpä mustaksi. Olin jo pitkään väritellyt kulmiani vahvemmiksi, joten päätin teettää kestopigmentoinnin uudelleen, tällä kertaa tummempana. Vuorokausi päätöksestä makasin salilta bongaamani ammattilaisen, Lindan pöydällä valmiina käsittelyyn.

Suunnitteluhommia

Kulmat suunniteltiin ensin kynällä, piirrettiin, pyyhittiin, piirrettiin lisää ja kokeiltiin muotoja. Kun mallaus näytti sopivalta, ryhdyttiin hommiin. Linda levitti kulmiini puuduttavaa geeliä ja käynnisti suristimen. Muistelin edellisestä kerrasta, että toimenpide olisi sattunut hieman enemmän, mutta ei. Homma oli siis suhteellisen kivuton eikä kestänyt kauan.

Värjäyshommia.

Kun kulmat olivat valmiina, kysyi Linda, että tehtäisiinkös samalta istumalta silmiinkin kevyet rajaukset, ihan ripsirajan alapuolelle. Ajatus tatuointisuristimesta silmän lähellä oli karmaiseva, sillä en voi sietää silmien koskettelua tai muuta räpeltämistä. Linda heitti minulle kuitenkin vastustamattoman tarjouksen ja viimeistään siinä vaiheessa, kun hän kertoi O.C.:n hienostorouvienkin selviävän toimenpiteestä hengissä, oli pakko suostua. Toimenpiteen jälkeen Linda tosin paljasti, että paikalliset hienostorouvat saapuvat toimenpiteeseen yleensä niin valiumpäissään, etteivät edes tajua mitä tapahtuu.

Silmien rajaus ei siis ollut mitenkään harkittu juttu ja hyvä niin. Jos harkinta-aika olisi ollut vähänkään pidempi, en todennäköisesti olisi suostunut, sillä sanoohan sen järkikin, että se a) sattuu, b) tuntuu epämiellyttävältä ja c) operaation jälkeen turvonneet silmäluomet ovat aika epäeroottiset. Mutta niin ryhdyttiin hommiin sen enempää miettimättä, ilman särkylääkkeitä tai rauhoittavia aineita, pelkän puudutusgeelin voimin.

Rajaus tuli siis tänne.

Ja herramajee, olihan se nyt oikeasti aika hirveää. Silmäluomien tatuoimiseen verrattuna kulmia voisi nakutella vaikka pienen ikuisuuden. Käytännössä homma eteni niin, että suljin silmät, Linda nosti luomea toisella kädellä ja tikkasi väriä toisella. Tässä asennossa silmäni eivät päässeet nykimään pahasti enkä kyllä muutenkaan olisi uskaltanut liikahtaa, hyvä nyt jos hengittää tohdin. En luonnehtisi operaatiota kuitenkaan erityisen kivuliaaksi vaan ennemminkin äärimmäisen epämiellyttäväksi. Silmäluomea kutitti, silmää kutitti, ahdisti, homma tuntui kestävän ikuisuuden ja alkoihan se tietysti pikkuhiljaa sattuakin.

Naamavärkin kestovärjäyksen jälkeen kulmien hoito-ohjeet olivat seuraavanlaiset: ei hikoilua eikä kastelua viikkoon ja kevyttä rasvausta silloin, kun ihoa alkaa kiristämään. Kulmien väri vielä vaalenee parantuessaan ja tämä otettiin huomioon väriä valitessa. Silmien rajauksia taas ei oikein voi edes hoitaa. Heti operaation jälkeen silmäluomeni olivat melkoisen turvoksissa, joten pidin hieman kylmää silmien päällä kymmenisen minuuttia kerrallaan. Silmät myös vuotivat sen verran, etten nähnyt kunnolla ja tuntui, kuin silmissä olisi hiekkaa. Menin kuitenkin vielä salille samana iltana (hikipanta päässä), joten mikään katastrofaalinen ei tilanne ollut. Seuraavana aamuna silmät olivat edelleen hieman turvoksissa, mutta pyörälenkin jälkeen (en usko hikoilleeni naamasta, ehkä) turvotus oli kadonnut ja silmät näyttävät nyt 1,5 vuorokautta myöhemmin täysin normaaleilta kevyine rajauksineen. Ripsivärin käytöstä pitää kuitenkin pidättäytyä vielä viikko ja olla tarkkana, ettei räpelöi silmiä likaisilla käsillä.

Turvonnut silmäluomi heti operaation jälkeen. Kauneus sattuu.

Lopputuloksesta näette kuvia sitten, kun kulmat ja luomet ovat kunnolla parantuneet. Jotain rupea tässä on odotettavissa sekä kulmiin että luomiin ja etenkin jälkimmäistä odotan kauhunsekaisin tuntein.

Että sellainen hiustenleikkuu

Käväisin reilu viikko sitten värjäyttämässä haalistuneen tukkani paikallisessa kampaajakoulussa, kun eräällä suomalaistytöllä sattui sopivasti olemaan tarvetta pitkätukkaiselle värjäysmallille. Kun tukka oli taas palautettu oikeisiin sävyihin (kiitos ihana!), kysäisi viereisen pisteen tyttö, että kiinnostaisiko minua mahdollisesti hiustenleikkuu, hän kun tarvitsisi seuraavalle viikolle leikkausmallia. Koska reuhkani oli saanut kasvaa rauhassa jo hyvän tovin ja latvat olivat kipeästi tasauksen tarpeessa, vastasin myöntävästi.

Tänään koitti sitten se päivä, kun suuntasin kohti kampaajakoulua ja teroitettuja saksia. Istahdettuani peilin eteen, heitti päivän artisti eteeni suunnitelman hiustenleikkuusta:

”Tämmöisen leikkauksen ajattelin sulle tänään tehdä”. 

(tähän pari väliin jäänyttä sydämenlyöntiä)

Tuijotin paperia silmät pyöreinä enkä tajunnut siitä paljoakaan. Ensisilmäyksellä kaikissa kuvissa hahmo näytti kaljulta tai ainakin hyvin lyhyttukkaiselta ja kun pyörittelin paperia hetken, näytti jokaisen piirroshahmon päässä keikkuvan irokeesi. Voih*lvetinp*rkeleenp*rse. En sitten tajunnut kysyä etukäteen, että minkälaiseen leikkuuseen olinkaan malliksi lupautunut.

Ilmeisesti tyttö tulkitsi lakananvalkoisilta kasvoiltani, että hätä on nyt suuri ja kiirehti rauhoittelemaan, ettei suinkaan ole pätkäisemässä tukkaani lyhyeksi. Vedin pari kertaa henkeä, kun sakset peilikuvassa alkoivat viuhua ja hiussuortuvat putoilla lattialle. Kyllä kai tästä ihan hyvä tulee…

Leikkausoperaatio otti hyvän tovin ja tarkkailin ihaillen, kuinka ote saksiin ja leikkauskulma vaihteli sujuvasti suortuvasta toiseen siirtyessä. Olin aina kuvitellut, että hiustenleikkuu on sitä, että otetaan sakset käteen, rapsaistaan valitsemasta kohdasta ja sillä selvä. Tuo paperilla ollut suunnitelma, erilaiset otteet ja lopputulos todistivat kuitenkin luuloni vääräksi. Se on pelkkä pitkän tukan kerroksittain leikkauskin taitolaji.


Ja hitsit, hyvähän siitä tuli!

Kun kampaaja sanoi, että olen liian vanha värjäämään tukkani mustaksi

…totesin, että värjätäänpä tukka sitten tummanlila-oranssiksi, josko se olisi vähän aikuismaisempi väri.


Älkääkä käsittäkö väärin, luottokampaajani on huipputyyppi, joskin Orange Countymaisen konservatiivinen hiuskuontaloiden suhteen. Hänen käsissään kun syntyy yleensä vaaleaa, vielä vaaleampaa ja supervaaleaa Kalifornian suortuvaa, mutta nyt ensimmäistä kertaa kymmenvuotisella urallaan myös tummanlila-oranssia suomalaispörröpäätä.

Meidän molempien ollessa lopputulokseen varsin tyytyväisiä (joskin itse haluan ensi kerralla kokeilla vielä kirkkaampaa oranssia latvoihin), päätimme ristiä syntyneen liukuvärin sangriaksi. Ja kylläpä tuntuukin heti paljon aikuisemmalta, hah!


Mutta mitäs mieltä te olette, onko ihan se ja sama minkä ikäisenä värjää tukkansa ja minkä väriseksi vai onko vähänkään erikoisemman väriset hiukset aina varma merkki ikäkriisistä?

 

Nimim. Yksi, joka kasvaa suuremmaksi, muttei tunnu aikuistuvan millään.

Ihonhoidosta Kalifornian auringossa

Minua on aina välillä täällä blogissa kehaistu hyvästä ihostani. En oikeastaan koskaan ole ajatellut, että atooppiseen ihottumaan taipuvainen hipiäni olisi erityisen hyvä tai kaunis, mutta tarkemmin asiaa mietittyäni ihoni kyllä on melko virheetön muutamia maastopyöräillessä syntyneitä arpia lukuunottamatta. Pelkkiä geenitekijöitä ei ihoni sileydestä käy kuitenkaan kiittäminen, sillä kuivumiseen taipuvainen nahkani vaatii melkoisen määrän huolenpitoa ja rasvojen kanssa läträämistä.

Muutama vuosi sitten huomasin kauhukseni, että ihoni alkoi menettämään kimmoisuuttaan. Käsivarsien iho näytti ohuemmalta kuin aiemmin ja omituisen elottomaltakin, ainakin jos kasvavan paniikin ruokkimaa mielikuvitusta oli uskominen. Avauduin asiasta ystävälleni, joka totesi kuivakasti, että niin, sehän alkaa sinullakin tulla kolmekymmentä ikävuotta mittariin eikä asiaa ainakaan paranna se, että asumme nyt alati paistavan auringon alla Kaliforniassa. Niinpä niin, kun katsoo hieman ympärilleen niin huomaa kyllä, että aurinko tekee täällä tehtävänsä. Jo nuorilla ihmisillä on kasvoissaan syviä uurteita ja iho on muuttunut laikukkaaksi. Tuosta hetkestä lähtien päätin ryhtyä panostamaan ihoni huoltoon entistä tarkemmin. Minähän en ennen aikojani rupsahda.

Aamukaffet Kalifornian auringossa.
Villasukat // Kirpputori, Haapavesi

Näin suomalaisena minulle on opetettu jo lapsuuden etelänmatkoilla, että siellä missä kasvaa palmuja, käytetään aurinkorasvaa. Nyt kun asun täällä palmujen alla (kirjaimellisesti, meidän etupihalla kasvaa palmu), käytän aurinkorasvaa kasvoissa, käsivarsissa ja jaloissa aina ulos mennessäni, olinpa sitten menossa lenkille tai ihan vaan pihahommiin. Vaikka en pala erityisen helposti (paitsi takapuoli aurinkoa ottaessa, koska se on niin lähellä aurinkoa), niin käytän lähes poikkeuksetta läpi kesän kolmen- tai viidenkympin suojakerrointa. Talvikuukausina sen sijaan tyydyn hitusen kevyempiin rasvoihin, yleensä viidentoista suojakertoimeen. Aurinko ei kuitenkaan ole pelkkä vihollinen, sen voin atooppisesta ihottumasta kärsineenä ja talvisessa Suomessa ihoni kuorineena vannoa. Hyvin suojattu ja hoidettu iho pysyy täällä etelän auringossa eloisana ja kosteana, huomattavasti parempikuntoisena kuin Suomessa.

Lempituotteet auringossa.

Nuo ikääntymisen ensimerkit katosivat lopulta yhtä nopeasti kuin ilmestyivätkin ryhtyessäni panostamaan ihon hoitoon sekä ulkoisesti että myös sisäisesti. Kun lisääntyneen liikunnan myötä ryhdyin jokunen vuosi sitten syömään kaikenlaisia ravintolisiä, niin etenkin niiden naisille suunnattujen hiusten, ihon ja kynsien vahvuuteen vaikuttavien monivitamiinivalmisteiden vaikutus todella alkoi näkyä iholla. Ihon hyvinvointiin vaikuttaa myös selvästi ruokailutottumukset, sillä ravintopuolen ollessa retuperällä ja sitä myötä kehon rasvakerroksen lisääntyessä, romahtaa ihon kunto samaa tahtia kuin muukin kunto.

Aurinkorasvalla itseni valelun lisäksi läträän tavallisten kosteusvoiteiden kanssa lähes jokaisen suihkuvisiitin jälkeen, eli toisinaan jopa sen pari kertaa päivässä. Minulla on aina varastossa muutamaa erivahvuista rasvaa, joita käyttelen ihon kunnosta riippuen. Kun ihoni on erityisen kuivakka, käytän rasvaukseen selluliittivoidetta (ei geeliä, vaan ehtaa rasvaa). Mihinkään selluliittia häivyttävään vaikutukseen en usko, mutta nuo rasvat tekevät ihosta valtavan pehmeän ja kosteuttavat erinomaisesti.

Vaikka suihkussa läträämistä vieroksunkin, suoritan silti kerran viikossa perusteellisen kokovartalokuorinnan. Ja voi kuulkaa, tähän tarkoitukseen sain kosmetiikan parissa puuhastelevalta ystävältäni tuliaisiksi ehkä maailman parasta vartalonkuorintavoidetta. En voi liiaksi kehua sitä, kuinka pehmeäksi, kosteaksi ja sileäksi NaobaynBody Scrub Shower Booster ihon oikein tekee! Jos se täydellinen suihkuttelu-kumppani on vielä hakusessa, suosittelen ehdottomasti tätä! Suomesta tuotetta saa kynnet.comin nettikaupasta sekä tämän viikonlopun ajanLuonnonkaunis 2014 -luonnonkosmetiikkamessuilta Helsingin Kaapelitehtaalta. Kuulin muuten huhupuhetta, että Naobayn tuotteet olisivat tämän viikonlopun ajan messualennuksessa!

Ehkä maailman ihanin kuorintavoide! Sekä lähestulkoon yhtä kiva, saman merkin hitusen sitruunantuoksuinen kosteusvoide.

 

Nyt suuntaan ihoineni vielä vähän lähemmäksi aurinkoa, lomanviettoon Costa Ricaan. Blogissa voi siis olla tavallista hiljaisempaa seuraavan viikon ajan, sillä olen todennäköisesti hivenen normaalia kiireisempi aurinkovoiteiden levittelyn kanssa. Mukavaa viikonloppua kaikille!