Kun aloitin blogini kirjoittamisen kolmisen kuukautta sitten, en oikein tiennyt mitä kirjoittamiseltani odottaa tai mihin suuntaan blogini ylipäätään lähtisi elämään. Takaraivossani oli kuitenkin pieni ajatus siitä, että blogin nimi Onnenpäivä enteilisi iloisia kirjoituksia arjen pienistä onnenhetkistä. No, tuon ajatuksen taisin kuopata heti ensimmäisen kirjoituksen tehtyäni ja ryhdyin kirjoittamaan sitä, mitä nyt kyseisenä päivänä sattuu näppäimistön kautta näytölle ilmestymään. Ja kuka olisi edes jaksanut lukea pelkkää hehkutusta päivästä toiseen?

Myönnetään, että olen hieman kateellinen niille, joiden blogeilla on jokin oikea teema. Ihailen sitä sinnikkyyttä, mitä tarvitaan pysyäkseen valitsemallaan polulla kirjoituksesta ja kuukaudesta toiseen. On ruokablogeja, muotiblogeja, matkablogeja, ihmissuhdeblogeja, kuvablogeja, laihdutusblogeja ja sitten yksi Onnenpäivä-blogi, joka vaeltelee aiheesta toiseen, ilman päätä tai häntää. Loppujen lopuksi blogini on kuin minä itse. Ei minullakaan ole punaista lankaa, jota seuraisin. Ei tavoitteita eikä suunnitelmia. Sen sijaan, että kulkisin ennalta suunniteltua polkua, tarvon umpimetsässä mättäisiin kompastellen ja pysähdyn tämän tästä miettimään missä helvetissä oikein olen ja kuinka olen tänne joutunut.

Tästä blogiani riivaavasta aiheiden sekamelskasta huolimatta, huomasin tänään, että blogini sivupalkissa on jo 50 virallista lukijaa. Viisikymmentä! Lilyn etusivullakin olen päätynyt toimituksen tykkäämäksi ja Facebookissakin tykkääjiä on jo seitsemänkymmentäviisi. Ja mikä vielä uskomattomampaa, pelkästään tänään minulla oli lukijoita melkein seitsemänsataa. Olisipa hauska tietää, että kuka tätä oikein lukee ja ennen kaikkea miksi. Minä kun aluksi kuvittelin, että juttujani lukisi vain äiti. Ja ehkä pomo.

Joka tapauksessa, minun mittakaavassani varsin suuresta kiinnostuneisuudesta liikuttuneena, haluan kiittää jokaista lukijaani. Olen sen verran epätaiteilijamainen luonteeltani, etten lukematta jääviä tekstejä jaksaisi kovinkaan kauan kirjoittaa ja siksi on turha selitellä, että kirjoittaisin vain itselleni. Mutta jokainen lukijani ja jokaikinen kommentti inspiroi minua eteenpäin tässä verbaalisessa viidakossa. Siis kiitos teille, lukijat. Ilman teitä minä en tätä kirjoittaisi.

Seuraavassa kirjoituksessani lupaan kirjoittaa taas enemmän asiaa satunnaisesti arvotun aiheen vierestä. Aiheita kun on kertynyt  ruutuvihkooni jo joitakin kymmeniä, ihan vain pahan päivän varalle. Eikä sitä pahaa päivää ole vielä tullut, pelkkiä Onnenpäiviä vain.

Kuluneen vuoden jälkeen olen monta kokemusta rikkaampi ja jotain kai olisi pitänyt kaikesta sähläyksestä oppiakin. Siis kirjoitetaanpa ylös tulevaisuutta silmällä pitäen muutama tämän vuoden aikana opittu asia:

Älä suunnittele tulevaisuutta

Tein alkuvuodesta paljon suunnitelmia, enemmän ja pidemmälle kuin olisi pitänyt. Kun suunnitelmat olivat tehtyinä, istuin alas odottelemaan niiden toteutumista. Virhe. Jälkikäteen voisin sanoa, etteivät mitkään tekemistäni suunnitelmista toteutuneet, eivät ainakaan niin kuin alunperin oli tarkoitus. Mattoa kiskottiin jalkojeni alta niin monta kertaa ja niin monesta eri suunnasta, että löysin itseni tämän tästä konttaamasta romahtaneiden suunnitelmieni seasta. Maattuani aikani pitkin pituuttani vastoinkäymisistä lamaantuneena, tajusin lopettaa universumin tahtoa vastaan pyristelyn ja heittäydyin virran vietäväksi. On ollut helpotus huomata, kuinka paljon helpompaa elämä on ilman tulevaisuuden suunnittelun aiheuttamaa jatkuvaa stressiä ja pettymyksiä. Tästä eteenpäin keskityn enemmän haaveiluun, kuin orjalliseen suunnitteluun. Elämä kuljettaa omalla tahdillaan kohti oikeaa suuntaa, suunnittelemattakin.

Vältä odottelua

”Sitten kun” -ajattelu on suurinta ajanhukkaa mitä ihminen voi tehdä. Koko alkuvuoteni kului odotellessa jotain tapahtuvaksi ja jatkuvalta odottamiseltani unohdin kokonaan sen olennaisen, elämisen. Vaikka tulevaisuudessa häämöttäisi loma, vapaa viikonloppu, ystävien vierailu tai mitä tahansa muuta, ei pitäisi koskaan jämähtää odottelevaan olotilaan, jossa valut päivästä toiseen tekemättä mitään. Arkikin on elämisen arvoista, ei vain erikoistilanteet ja viikonloput.

Luota perstuntumaan

Oikeastaan kuuluisa perstuntumani ansaitsisi aivan oman artikkelinsa. Joka tapauksessa, olen oppinut kuuntelemaan itseäni tänä vuonna entistäkin paremmin. Jos joku asia tuntuu hyvältä tai sitten pahalta, ilman että se on järjellä selitettävissä, on asia todennäköisesti juuri niin kuin vaistoni sanoo. On helpottavaa, kuinka katastrofin keskelläkin minulla voi olla vahva tunne siitä, että kaikki järjestyy. Samainen perstuntuma pätee niin ruokavalioon, liikuntaan kuin nukkumiseenkin. Syön sitä mitä mieleni tekee, harrastan sitä mitä sillä hetkellä huvittaa ja nukun niin paljon, kuin nukuttaa. Kroppani kyllä kertoo minulle mitä tehdä seuraavaksi tai olla tekemättä.

Unohda ennakkoluulot

Tämän asian olen toki tajunnut jo aikaisemminkin, mutta mennyt vuosi on muistuttanut minua asiasta tämän tästä. Olen tänä vuonna yllättynyt useita kertoja positiivisesti niin ihmisistä kuin paikoistakin, joista minulle on kerrottu vain negatiivisia asioita. Voin vaikka vannoa, että olen yleensä melko hyvä olemaan tuomitsematta ihmisiä tutustumatta heihin ensin. Silti joskus minäkin ryven ennakkoluuloissa ja jännitän ihmisten tapaamista vain sen takia, että kuvittelen etukäteen heidän olevan tietynlaisia mitä eivät sitten oikeasti edes ole. Älä siis usko lehtiä, kuulopuheita tai kateellisten panettelua. Ole avoimin mielin kaikkia ja kaikkea kohtaan.

Tee asioita joista olet haaveillut

Järjestä aikaa haaveiden toteuttamiselle. Jos haluat lukea jonkin kirjan, lue. Jos olet haaveillut ompelutöiden tekemisestä, ompele. Jos olet aina halunnut oppia espanjaa, opettele. Minä keksin, että haluan kirjoittaa ja minähän kirjoitan. Välttelin kirjoittamisen aloittamista pitkän aikaa vain, koska ajattelin, etten minä kuitenkaan osaa niin hyvin kuin muut. Onneksi uskaltauduin aloittamaan, sillä nyt pidän kirjoittamistani tärkeimpänä saavutuksenani tänä vuonna. Yksikin aidosta mielenkiinnosta tehty asia voi antaa enemmän, kuin neljänkymmenen vuoden ura työpaikassa, jossa et koskaan viihtynyt.

Ole positiivinen

Tätä ei oikeastaan voi perustella muuten kuin siten, että positiivinen ihminen on onnellisempi kuin negatiivinen.Asiat sujuvat helpommin positiivisella asenteella ja positiivisuus tarttuu!

Näillä neuvoilla pitäisi yhden jos toisenkin selvitä helposti tulevista vuosista. Ota rennosti, anna elämän kuljettaa, muista unelmoida, pidä mieli avoimena ja ennen kaikkea – tee niitä asioita, jotka tekevät sinut onnelliseksi. Ihanaa Uutta Vuotta jokaiselle lukijalle!

Pitemmittä puheitta ja tippaakaan kaunistelematta, surkeimmat saamani joululahjat top 3, olkaa hyvät! (Varoitus: sisältää voimasanoja)

Surkeimpia saamiani joululahjoja listatessani huomasin, että itse asiassa jokaisen top kolmoseen yltävän lahjan olen saanut exältäni. Joten, jos tunnistat itsesi, niin yksi pikku juttu vielä – vaikka paljon ehdin sinulle sanoa, niin taisin kuitenkin unohtaa mainita, että myös hankkimasi joululahjat olivat ihan perseestä.

Surkein lahja nro 1:

Tavoitebikinit

Sinä jouluna, kun kielsit minua ostamasta joulukuusta ja lopulta koristelin fiikuksen, sinä toit minulle Vietnamista joululahjaksi bikinit. Ne bikinit olivat niin pienet, ettei reiteni mahtunut niiden lahkeensuusta sisään. Sinä selittelit, että matkalla ollessasi olit jo unohtanut, kuinka suurikokoinen tyttöystävä sinua Suomessa odottaa, paikalliset naiset kun olivat niin pieniä, siroja ja somia. Saatanan idiootti, minä olin melkein saman mittainen kuin sinä ja painoin yli kuusikymmentä kiloa. Ei sellaista unohdeta. Ei varsinkaan, kun kyseisestä syystä et tahtonut minun käyttävän korkokenkiä. Sinä sanoit, että nämä olisivat tavoitebikinit ja voisin laihduttaa hieman.

Surkein lahja nro 2:

Moottoripyörä, jota ei ollut olemassakaan

En tiedä miksi bikineiden jälkeen annoin sinulle vielä mahdollisuuden, mutta seuraavaksi antamastasi paketista paljastui avainnippu. Kerroit ylpeänä, että olit ostanut minulle moottoripyörän ja ajaisin ensi kesänä moottoripyöräkortin. Mietin hiljaa mielessäni, että kukahan tämän lystin maksaa, sillä sinä et ollut meistä se, joka kävi töissä. Kuin ajatukseni lukien, sinä sanoit, ettei minun tarvitsisi huolehtia rahasta, sinä olet jo järjestänyt kaiken. Ai, no sitten. Onpa hieno lahja, kiitos! Pari viikkoa myöhemmin kävi ilmi, ettei pyörä ihan vielä ollut ajokunnossa. Eihän se haitannut, ajokauden alkuun oli vielä runsaasti aikaa ja korttikin pitäisi ensin käydä ajamassa. Kyllä pyörän ehtisi siihen mennessä laittaa ajokuntoon. Tammikuussa veit minut katsomaan moottoripyörääni ja heiluttelit edessäni irrallaan olevia moponsarvia. Ahaa, ai se on vielä osina… no tässä voikin mennä hetki. Tilannetta hämmästellessäni kävi lopulta ilmi, että sarvet olivatkin avaimien lisäksi ainoa osa, jonka sinä olit pyörääni ostanut. Voi vittujenkevät!

Surkein lahja nro 3:

Romanttinen joululoma Fuengirolassa

Sinä keksit järjestää minut jouluksi Espanjaan. Oikeassa seurassa se olisi voinut olla hyväkin idea. Sinun kanssasi yhtä helvettiä. Sinä käskit pakata mukaan kesäisiä vaatteita, mutta Fuengirolassa oli taatusti kylmin joulu ikinä. Ensimmäisenä päivänä veit minut ajelulle vuoristoon ja mutkaisilla teillä aloin kärsiä pahasta matkapahoinvoinnista etkä sinä siinä vieressäni ainakaan helpottanut kuvotustani. Seuraavana päivänä veit minut Malagaan shoppailemaan eikä minulla ollut varaa ostaa mitään. Vitutti. Sinä hehkutit miten hienoa on viettää erilaista joulua ilman perinteisiä jouluruokia, kun taas minä pureskelin kinkkupizzaani itkua pidätellen. Koti-ikävääni ei ainakaan helpottanut se, että televisiosta näkyi Joulupukin kuumalinja ja suomalaiset lauloivat parvekkeemme alla suomalaisia joululauluja. Lopulta tulin kirjaimellisesti sairaaksi ikävästä. Värjöttelin viimeiset päivät sohvalla viltin alla 40 asteen kuumeessa ja lensin takaisin Suomeen puolitajuttomana penkissä retkottaen. Helsinki-Vantaalle laskeutuessamme tärykalvoni olivat flunssan takia puhjeta ja menetin kuuloni lähes täysin kolmeksi päiväksi. Sen matkan jälkeen minä todella vihasin sinua.

Tarinan opetus: jouluna jyvät erottuvat akanoista.