Tieto lisää tuskaa, tai ainakin rajoittaa ruokaympyrään sullottavia raaka-aineita melkoisesti. Lihastenkasvun, dieettaamisen ja säntillisen kuntosaliharjoittelun parissa vietetyt vuodet muuttivat ruokailutottumuksiani melkoisesti. Vaikka tositreenaajiin verrattuna ruokavalioni vielä normaalia lähentelikin, tuli silti lautaselle valittua lähinnä niitä raaka-aineita, joiden ravintosisältö olisi mahdollisimman optimaalinen treenien kannalta. En oikeastaan koskaan ostanut vaaleaa leipää enkä syönyt vaaleaa pastaa ja silloin harvoin, kun söin ruisleipää, laitoin sen päälle juustoa vain yhden siivun jos ollenkaan. En tehnyt ruoille kastikkeita, en syönyt kanasta koipia kuin harvoin enkä leiponut mitään makeaa pariin vuoteen.

Kuten aikaisemmin ohimennen mainitsinkin, olen höllännyt kontrollifriikkeyttä liikunnan lisäksi myös ravintopuolella melkoisesti. Syön kyllä edelleen pääasiassa terveellisesti, mutta optimoin enää lähinnä silloin, kun edessä tai takana on useamman tunnin pyörälenkki. Niinpä ostoskoriin on viime aikoina päätynyt myös sellaisia juttuja, joista en ennen ole halunnut edes haaveilla, kuten nyt esimerkiksi ranskanleipää ja meetwurstia. Vaikken tässä nyt olekaan tietoisesti ottamassa kaikkea parin vuoden aikana menetettyä takaisin, on mukava laittaa suuhunsa silloin tällöin jotain ilman optimointia ja laskeskelua.

Ja voi elämänkevät, kuinka epäterveellinen ja hyvä iltapala minulla eilen oli! Sen sijaan, että söin omaa perusiltapalaani, jogurttia, raejuustoa ja mysliä, hakeutui katseeni eilen illalla ihan toisenlaisiin eväisiin jääkaapin ovea raottaessani. Päädyin rikkomaan ties miten montaa terveellisen ruokavalion perussääntöä syömällä siivun ranskanleipää, meetwurstia, savugoudaa ja voita puoliltaöin, mutta ah, niin hyvää, niin hyvää!

Elämän pieniä suuria iloja!

Dieettaillessa sitä on kummasti oppinut valikoimaan mitä suuhunsa laittaa ja mieluiten sinne soppakattilaan tuleekin sitten heitettyä niitä sellaisia raaka-aineita, joiden ravintoarvot olisivat mahdollisimman optimaaliset. Kun ruokaa ei voi syödä ylettömästi, kannattaa panostaa laatuun. Viime aikoina minulle onkin syntynyt aivan erityinen rakkaussuhde muutamaan sellaiseen raaka-aineeseen, jotka omassa keittiössäni ovat melko uusia tuttavuuksia.

Otetaanpa näistä ensimmäisenä käsittelyyn jenkkiläisittäin edamame, eli suomalaisittain soijapapu. Nämä vihreät pikkupallerot olivat minulle entuudestaan tuttuja lähinnä sushi-ravintoloiden alkupalalistalta. Todellisuudessa soijapapu on kuitenkin paljon enemmän, kuin vain ajankulunaposteltava pääruokaa odotellessa. Soijapavut ovat nimittäin todellista superruokaa. Vitamiini- ja hivenainerikkautensa lisäksi soijapavut sisältävät huisin määrän proteiinia, hyviä rasvoja sekä runsaasti kuitua. Ruokalautaselle soijapavut sopivat erinomaisesti vaikkapa kalan kaveriksi.

Soijapapuja ja taimenta.

100 g soijapapuja sisältää: 122 kcal, 10 g hiilihydaattia (2 g sokeria, 5 g kuitua), 5 g rasvaa, 11 g proteiinia.

Toinen, itselleni entuudestaan täysin vieras raaka-aine tunnetaan meillä nimellä kale ja Suomessa nimellälehtikaali. Lehtikaali on täällä Yhdysvalloissa keikkunut jo pitkään naistenlehtien palstoilla osana terveellisiä ja yleensä painonpudotusta tukevia reseptejä. Kaikesta ympärilläni käyvästä hypetyksestä huolimatta kesti vuosia, ennen kuin tuo itselleni lähinnä kukkapenkistä tuttu lehtivihannes lopulta päätyi ostoskoriini. Ja voihan nam! Lehdestä bongattu, superhelppo ja nopea rapeaksi paistetun lehtikaalin ohje teki minusta kertaheitolla lehtikaalin suurkuluttajan. Sen lisäksi, että lehtikaali on herkkua, on se myös kaaliksi varsin proteiinipitoista ja sisältää reilusti niin kuitua, rautaa kuin c-vitamiiniakin. Itse nautin lehtikaalista eniten ihan sellaisenaan matalassa lämpötilassa rapeaksi paistettuna (paloittele, pyöräytä kevyesti öljyssä, laita uunipellille, ripottele päälle suolaa ja paista 140 asteessa n. 20 min) tai paistamisen jälkeen esimerkiksi salaatin tai kvinoan sekaan heitettynä.

Rapeaksi paistettua lehtikaalta ja kvinoaa.

100 g lehtikaalta sisältää: 28 kcal, 6 g hiilihydraattia (1 g sokeria, 2 g kuitua), 0,5 g rasvaa, 2 g proteiinia.

Ovatko nämä herkut tuttuja entuudestaan teille muille?
ps. Ihan vain ohimennen mainittakoon, että jutun kuvitus ei perustu todelliseen ruokaympyrääni eikä vastaa todellista kerta-annostani. Oikeasti lautasellani on kuvissa olevien raaka-aineiden lisäksi aika paljon muutakin pupellettavaa.

pps. Ja jos nyt ihan rehellisiä ollaan, niin itse asiassa rapeaksi paistettu lehtikaali oli ainoa ruoka, jonka valmistin vartavasten kuvien ottoa varten. Kala ja kvinoa ovat ruoantähteitä edelliseltä päivältä ja ne on lätkäisty lautaselle kuvauksen ajaksi kylminä. Soijapavut ovat raakoja ja kuvissa edelleen jäässä. Kuvien ottamisen jälkeen sapuskat päätyivät takaisin jääkaappiin odottelemaan oikeaa ruoka-aikaa. Mikrolämmin ruoka on arjen luksusta.

Minua on toisinaan moitittu lapselliseksi vakavien ihmisten toimesta, minä kun kuulun niihin ihmisiin, joiden mielestä jouluna tulee olla lahjoja ja pääsiäisenä yllätysmunia. Nyt kun pääsiäinen taas kolkuttelee ovella ja olen pikkuhiljaa ripotellut pääsiäiskoristeita sinne tänne, palaan muistoissani lapsuuden pääsiäisiin, jotka vietimme siskoni kanssa mummolassa. Sulavan lumen muodostamia puroja, pajunkissojen hakureissut papan kanssa, rairuohoa, kymppimämmiä, munien maalausta, pääsiäishömpötyksiä (mummon termi pääsiäistipuille)ja mikä parasta – mummon piilottamien yllätysmunien etsintä. Mummolla oli tapana valmistautua pääsiäiseen kasalla suklaamunia, joita hän sitten aamutuimaan piilotti kirjahyllyyn, kukkapurkkeihin, saappaisiin, huonekalujen alle ja taulujen päälle meidän lasten vielä nukkuessa. Kun puurot ja vellit oli syöty, alkoi etsintä, jossa vierähti helposti koko aamu, sillä munia oli paljon ja mummo ovela. Tuo neljän päivän loma mummolassa oli täynnä riemua, yhdessä puuhailua ja munista löytyneillä minileluilla leikkimistä.

En ole erityisen uskonnollinen ihminen ja pääsiäisen varsinainen merkitys ristiinnaulitsimisineen ja ylösnousemuksineen tuntuu hieman karskilta, vakavalta ja synkeältä verrattuna siihen, kuinka minä pääsiäisen koen. Minulle pääsiäinen on iloisia muistoja lapsuudesta, miniloma arjen keskellä, kevään juhlaa, hyvää ruokaa ja… no, niitä yllätysmunia. Tämän vuoksi viimeiset vuodet ovatkin olleet minulle haikeita. Harva nimittäin tietää, että yllätysmunat ovat Yhdysvalloissa kiellettyjä eikä pääsiäisenä ole edes ylimääräisiä vapaapäiviä. Olen yrittänyt hakea lapsuuden pääsiäistunnelmaa pääsiäiskoristeilla, mutta ei se vaan ole sama, kun munat puuttuu. Toki meillä Yhdysvalloissakin on suklaamunia, mutta niiden sisältä puuttuu se koko munan juju, yllätys. En tiedä montako kuolemaan johtanutta onnettomuutta yllätysmunat ovat USA:ssa aiheuttaneet, mutta joka tapauksessa niiden myynti on kielletty vaarallisuutensa vuoksi.

Löysimme kotikaupungistamme jokin aika sitten ruokakaupan, joka on erikoistunut mm lähi-idästä tuotuihin elintarvikkeisiin. Ja kuinka ollakaan, tuon kaupan valikoimiin ilmestyi muutama viikko takaperin rairuohon ja pajunkissojen lisäksi ihan oikeita yllätysmunia! Laittomiahan nuo munat varmasti ovat, minkä lie nimikkeen alla maahan tuotu, mutta voi riemua! Pääsiäinen on pelastettu! Nyt vielä rairuohot itämään ja mämmiyritelmä tekeytymään niin tiedossa on tänä vuonna ihan oikea pääsiäinen ja kyllä, olen kertakaikkisen lapsellisen innoissani.

Mitenkäs te muut, onko lapsenmielisyyttä vielä sen verran jäljellä, että pääsiäiseksi on pakko hankkia Kinder tai pari? Ja onko siellä joku, joka on onnistuneesti valmistanut mämmiä Yhdysvalloissa? Mämmin valmistamisen osalta kaikki vinkit ovat tervetulleita!

Elämän kevät, mitä jumalaista herkkua minulla olikaan tänään aamupalaksi! Päivän toinen, se varsinainen aamupala, on jo pitkään pyörinyt kaurahiutaleiden ympärillä; lähinnä kaurapuuron ja raejuuston sekä kaurahiutaleista tehdyn myslin ja kreikkalaisen jogurtin yhdistelminä. Niin hyviä kuin näistä kumpainenkin ovat, kaipasin arkiseen aamiaispöytääni hieman vaihtelua.

Niin syntyi kahden kerroksen

Kaura-jogurtti-aamuherkku.

Tee herkku edellisenä iltana. Laita ison juomalasin pohjalle kaurapuuroannoksen verran, eli 40 g kaurahiutaleita ja lusikoi perään proteiini, eli 200 g maustamatonta jogurttia. Ainakin täällä Amerikassa lähes kaikki jogurtit ovat varsin sokeripitoisia (etenkin ne rasvattomat!), joten jogurtin valinnan kanssa kannattaa olla tarkkana. Itse suosin Fagen 0 % tai 2 % jogurtteja, joissa aamuherkkuun vaadittavassa määrässä on sokeria vain 9 grammaa. Sekoita kaurahiutaleet ja jogurtti hyvin ja lorauta halutessasi sekaan vaikka hieman hunajaa makeutta tuomaan. Itse käytän makeuttajana agave-siirappia, jota kuitenkin käytän aika maltillisesti, sillä pidän kreikkalaisen jogurtin happamuudesta. Taputtele syntynyt jogurtti-kauramössö lusikalla annoksen alimmaksi kerrokseksi.

Jotta jogurttiherkkuun saataisiin vielä lisää makua (ja proteiinia), tein seuraavan kerroksen täkäläisestä kaupasta saatavalla maustettulla jogurtilla, jossa on reiluhkosti proteiinia, mutta vain muutama gramma sokeria. Tämän jogurttikerroksen sekaan hämmensin hieman tuoreita mustikoita, joita ripottelin myös annoksen pinnalle kaurahiutaleiden kaveriksi.

Laita annos jääkaappiin ja anna muhia yön yli. Aamulla kaurahiutaleet ovat pehmentyneet ja maut mukavasti sekoittuneet. Nam!

Meikäläisen aineksilla, poislukien marjat ja agave, annos kätki sisäänsä 39 grammaa hiilihydraattia, 34 grammaa proteiinia sekä 9 grammaa rasvaa.