Kun fitneksestä tuli kirosana

/ A. K. Nikkinen / Jätä kommentti

Kaikkihan sen näkee. Lyhythihainen paita paljastaa armottomasti suonikkaat ja lihasta muotoutuneet käsivarret. Rusketus pistää silmään kalpean kansan keskuudessa kaupan siinä hyllyvälissä, jossa myydään kanaa tukkupakkauksissa. Tuo on nyt varmasti niitä.

Ilmiö nimeltä fitness kaikkine kylkiäisineen puhuttaa Suomessa kiivaammin kuin koskaan aiemmin. Minä itse olen Yhdysvalloissa asuvana ollut koko kohusta puolitietämätön, kunnes Punakynä avasi sanallisen arkkunsa täällä Lilyssä ja heti perään niin tiiti kuin Saara Sarvaskin kertoivat asiasta oman näkemyksensä palstallaan. Pienellä googletuksella ja keskustelupalstojen selailulla tajusin, että fitness on noussut yhdeksi ärsyttävimmistä harrastuksista, ikinä.

Mikä siinä sitten niin pirusti ärsyttää, että syödään kananrintaa, ollaan ruskeita ja lihaksikkaita, nostetaan rautaa ja pullistellaan peilin edessä? Hieroin aivonystyröitäni ja taisin keksiä parikin syytä.

 

No, koska fitness-harrastus näkyy päälle päin

Viimeistään kesähelteiden iskiessä päälle, paljastuu takkien alta lihaksikkaat käsivarret ja shortsinlahkeista pilkistävät pulleat reisilihakset. Monista muista harrastuksista poiketen fitness näkyy päälle päin, sillä sitä ei vaan tehdä kropalla, sitä tehdään kropalle.

Efekti on siis hieman sama, kuin yltä päältä Pradaan pukeutunut nainen kävelisi kadulla. Sen sijaan, että ihmiset katsoisivat, että onpas siitä tyylikäs daami, suurin osa kääntää tuhahtaen katseensa pois. Mikähän se tuokin kuvittelee olevansa? Jos herätät huomiota, olet ärsyttävä. Sulautuisitte tekin vaan tasapaksuun massaan niin kuin tavalliset ihmiset.

…ja koska eihän se fitness edes ole mitään urheilua

Niin, eihän lajin harrastajista, saati kisamenestyksestä ikinä uutisoida lehtien urheiluosiossa vaan viihdesivuilla. Eli koko touhuhan on silkkaa viihdettä ja silmänruokaa peräkammarin pojille. Sitä paitsi, itsehän ne sanovat, että lihas kasvaa levossa! Mtä urheilua se sellainen lepääminen muka on? Eihän hiihtäjätkään treenaa sängynpohjalla. Ja oletko muka joskus nähnyt Marja-Liisa Kirvesniemeä bikinikuvissa, häh?

…ja kun sitä fitness-harrastusta toitotetaan joka tuutista

Fitness-ilmiön kanssa on käynyt vähän samalla tavalla, kuin kesähitille käy kesän mittaan. Alkuun kuulostaa tosi hyvältä, mutta loppukesästä sitä alkaa jo toivoa, että tulisi se talvi, jotta tämä helvetin renkutus loppuu.

Fitnestä syötetään nyt verkkokalvoille joka mediasta. Sporttilehdet ovat täynnä fitness-juttuja, TV:ssä pyörii Jutta ja kumppanit, joka toisen elintarvikkeen nimen eteen on ilmestynyt sana ”fitness”, Onnenpäivä-blogissakaan ei enää muuta kirjoiteta eivätkä pikkutytötkään halua olla enää missejä vaan kisakireitä fitness-kissoja. Fitness sitä, fitness tätä. Odotahan vaan CrossFit, sama käy sinullekin.

…ja sitä fitnestä tyrkytetään kaikille

Oletko joskus jättänyt avaamatta oven jehovantodistajalle? On ihan ok, että puuhaavat keskenään mitä puuhaavat, mutta onko pakko tyrkyttää omia katsomuksiaan niille, joita ei kiinnosta? Ja se lehdykän pudottaminen postiluukusta ei ainakaan auta asiaa. Päinvastoin. Sinä päivänä, kun tunnen Vartiotornin kutsuhuudon syvällä sielussani, tulen itse pyytämään herätystä. Sama juttu fitness-elämäntavan kanssa. Kyllä ihmiset itse tulevat kysymään neuvoja takamuksensa kiristämiseksi, kunhan tuntevat sen tarpeeksi roikkuvan.

…ja sitä paitsi fitness-harrastajathan ovat itseään täynnä ja muutenkin tympeitä

No onhan ne, ihan kauheita natseja! Kaikissa tosi-TV-sarjoissakin valmentajat haukkuu kilpailijoita läskeiksi ja laiskoiksi ja rankaisevat näitä kymmenillä ja taas kymmenillä punnerruksilla samalla, kun itse keskittyvät täydellisen vartalonsa peilailuun. Ja mitä televisiossa näytetään, on 100 % totta.

Ärsyttävä lajiharrastaja kävi tänäänkin salilla ärsyttävän lyhyissä shortseissa.

 

Voi apua. Nyt löin kyllä itseäni verbaalisesti päähän sen verran pahasti, etten enää tiedä haluanko sanoa, että olen fitness-harrastaja. Se kun alkoi juuri kuulostamaan tosi pahalta ja syntiseltä. Äh, sovitaanko, että käyn vaan vähän salilla?

Pillereistä ja pulvereista

/ A. K. Nikkinen / Jätä kommentti

Siitähän me lähdetään, että minähän en mihinkään lisäravinteisiin ja ihmeaineisiin uskonut. En myöskään uskonut siihen, että ensimmäisten dieettiviikkojen jälkeen tarvitsisi enää treenata muilla, kuin pienillä vaaleanpunaisilla tyttöjen painoilla. Koin kuitenkin valaistuksen, kun iso hivenainekauppias tarttui vahvalla kourallaan olkapäähäni ja vei minut mukanaan salin pimeimpään nurkkaan. ”Katsohan, tyttöseni, minulla olisi tässä vähän näytekappaleita. Haluaisitko kokeilla?”. Okei, nyt alkoi kuulostamaan jo himpun verran epäilyttävältä ja vähän laittomaltakin. Parasta on kuitenkin se, että näitä tuotteita saa ostettua ihan tiskin päältä, ainakin täällä Amerikassa.

Jaksaa, jaksaa, kun on oikeanlaiset puurot ja vellit.

Eli, otetaanpa pieni katsaus purkkeihin ja purnukoihin, joita saliharrastukselle omistetusta keittiökaapista löytyy.

Lähdetäänpä liikkeelle ihan perus asioista, eli treenaajan parhaat kaverit Protsku ja Hitsku. Paljon on erilaisia proteiini- ja hiilihydraattivalmisteita kokeiltu, mutta ProSuppsin tuotteet ovat kyllä jauhojen eliittiä. Tuoteselosteeseen kurkkaaminen paljastaa, ettei proteiinijauheessa ole grammaakaan hiilihydraattia eikä rasvaa, ainoastaan puhdasta proteiinia. Karbolic taas sisältää puhdasta hiilihydraattia sekä monia muita suoritusta parantavia hivenaineita, kuten tauriinia, magnesiumia, sinkkiä ja sen sellaista. Itsehän en tällä hetkellä käytä Karbolicia treenin aikana, mutta proteiinipirtelön kanssa heti treenin jälkeen kylläkin.

Sitten siirrytäänkin hieman eksoottisimpiin pulvereihin eli treenibuustereihin, joita nautitaan ennen salille suuntaamista. Siinä kun Dr. Jekyll on anabolinen treenibuusteri, joka auttaa suorituksessa, keskittymisessä ja treenin perille menossa, tuo Mr. Hyde treeniin lisäpotkua piristävien ja pumppia parantavien aineiden muodossa. Melkoisia veitikoita siis. Näiden käyttö alussa oli hankalaa, sillä kärsin ensimmäisen 5-10 minuutin ajan käsittämättömästä ihon kihelmöinnistä, joka liittyi ilmeisesti pintaverenkierron kiihtymiseen. Ongelma kuitenkin poistui muutaman harjoittelukerran jälkeen, mutta vaikutukset säilyivät.

Seuraavaksi tämä pilleripurkki-kolmikko vasemmalta oikealle. Insuliini-herkkyyttä lisäävä I-Load on nyt kuulunut lisäravinnevalikoimaani muutaman viikon ajan enkä voi liiaksi valmistetta hehkuttaa, se on nimittäin kohottanut dieetin aikaisen treenaamiseni aivan uudelle tasolle. I-Load nautitaan vajaa tunti ennen treeniä runsaan hiilihydraattimäärän kanssa, joka itselläni tarkoittaa n. 40 grammaa. Tämän jälkeen valmiste kääntää koneeseen työnnetyn energian polttoaineeksi lihaksille ja vaikutuksen todellakin huomaa. Poissa on dieetin aiheuttama heikkoudentunne, sillä lihaksissa on aivan eri tavalla voimaa ja kestävyyttä kuin aikaisemmin.

Keskellä on tuo aikaisemminkin mainitsemani rasvanpolttopilleri, joita näytekappaleiden loputtua ostin kokonaisen purkillisen. Rasvanpoltollisista ominaisuuksista en tiedä, mutta DNPX II on kyllä tarjonnut aamucardioihin potkua ihan eri tavalla. Tämä kehon lämpötilaa kohottava ja voimakkaasti piristävä valmiste ei kylläkään sovi kaikille enkä yhtään ihmettele, vaikka tuote julistettaisiinkin pannaan vielä jossain vaiheessa. Esimerkiksi mieheni ei kyseistä valmistetta voi käyttää, sillä häntä häiritsi suuresti pillerin tuoma koko päivän kestävä nousuhumalan kaltainen olotila. Onneksi omassa työssäni pieni nousuhumala on vain eduksi, joten…(terveisiä vaan sinne töihin). Tätä ainetta ei missään tapauksessa tule ottaa minkään muun piristävän aineen kaverina eikä ennen punttitreeniä. Tämän opin kantapään kautta, kun vahingossa nappasin pillerin väärästä purkista ennen jalkapunttia ja kiskaisin perään treenibuusteria. Olo oli kuin tulisilla hiilillä eikä treenistä tullut mitään, kun kaikki keskittyminen meni itsensä hillitsemiseen, jotten hyppisi paikoillani tai juoksisi taloa ympäri.

Ja viimeisenä vielä Halotropin, jonka vaikutus saattaa naisen korvaan särähtää pahasti. Kyseessä on siis luontaista testosteroiinitasoa kohottava ja estrogeenitasoa laskeva valmiste. Kuulostaa jäätävältä, mutta kyse ei kuitenkaan ole testosteroiinin työntämisestä elimistöön, vaan ainoastaan luontaisen testosteroiinitason kohottamisesta. Eli huoli pois, tästä ei ole tulossa Antti Sinivaaran blogia. Olen tätä nyt käyttänyt kolmisen kuukautta, mutta on vaikeaa analysoida valmisteen toimivuutta tai vaikutuksia. Tiedän vain sen, että dieetin aikana rasvaprosentin pudotessa lähes 24 prosentista 18 prosenttiin, on samaan aikaan lihaskatoni ollut hämmästyttävän minimaalista.

Näiden lisäksi käytän päivittäin ennen aamucardiota karnitiinia, joka edistää energian repimistä rasvasoluista sekä punttitreenin aikana juomaan sekoitettuna BCAA:ta (aminohappovalmiste). Sitten on vielä pillerihyllyltä löytyvät hivenaineet ja vitamiinit sekä perinteinen kalanmaksaöljy.

Vaikka tämä nyt varmasti onkin itsestäänselvyys, niin sanotaan nyt vielä, etteivät mitkään pillerit tai pulverit yksistään tee mitään. Tarvitaan paljon työtä, repeileviä lihassäikeitä, tuskaa ja hikeä.

Loppuun vielä pieni todiste siitä, että yli kolmen kuukauden dieetillä olon jälkeenkin rauta vielä nousee. Tangossa reilut 120 kiloa, joka on tässä vaiheessa meikäläiselle ihan mukava määrä.

 

Näillä puheilla, pillereillä ja pulvereilla, hyviä ja voimakkaita treenejä taas kaikille!

Dieetti-aamupalaa, eli tee-se-itse-mysli

/ A. K. Nikkinen / Jätä kommentti

Tässä kun käydään jo neljättätoista dieettiviikkoa, niin sitä on muuttunut yllättävän luovaksi keittiössä. Koska kartan ajatusta saman ruoan syömisestä päivästä toiseen ja olen yrittänyt parhaani mukaan pysyttäytyä ihan tavallisessa kotiruoassa, olen joutunut välillä tosissani miettimään, kuinka karsia aterioista pois milloin rasvoja, hiilareita tai sokeria.

Olen tähän saakka syönyt aamupalan melko leväperäisesti, eli maustamatonta jogurttia Kellogg’sin proteiinimurojen ja myslin kanssa. Tässä vaiheessa dieettiä tuli kuitenkin aika karsia ruokavaliosta turhat sokerit pois ja näin joutui aamupalani suuren sokerimääränsä vuoksi suurennuslasin alle. Voi itku, miksi kaikkihyvä pitää karsia pois? Pelko päivän suosikkiaterian boikottiin laittamisesta sai kuitenkin hitaat aivonystyräni liikkeelle. Ja minähän teen sitä mysliä sokerittomana vaikka sitten itse!

Murot siis saivat väistyä, mutta kaivoin kaapista esiin kaurahiutaleita, mantelirouhetta, kanelia ja steviaa. Ja ei kun punnitsemaan! Kyllä tästä vielä hyvää tulee.

Ja niin heitin pannulle paahtumaan kupillisen kaurahiutaleita (sama määrä, kuin annoksessa kaurapuuroa). Paahtaminen vaatikin yllättävän paljon tarkkuutta lämpötilan ja sekoittelun osalta. Kaurahiutaleet kun tuppaavat palamaan hyvin nopeasti sen jälkeen, kun ovat saaneet hieman väriä pintaan. Kaurahiutaleiden kaveriksi pannulle laitoin n. 14 g mantelirouhetta ja lopuksi maustin koko ihanuuden kanelilla ja hyppysellisellä steviaa. Kun seos oli hieman viilentynyt, kaadoin sen maustamattoman jogurtin päälle (n. 230 g) ja hyvää oli, vaikkakin puolet vähemmällä sokerimäärällä kuin entinen aamupalani.

Kokonaisuudessaan aamupala kätki sisäänsä:

361 kcal, 39 g hiilihydraattia (joista 9 g sokeria, lähinnä jogurtista…), 10 g rasvaa sekä 31 g proteiinia.

Rasvan lähteeksi mysliin voi laittaa myös makeuttamattomia kookoshiutaleita, pähkinöitä tai siemeniä.

Rahkan kanssa tuo itse tehty mysli olisi todella hyvää, mutta rahka on täällä Amerikassa harvinaista herkkua. Lähin ruokakauppa, jonka valikoimista löytyy rahkaa, on parinkymmenen kilometrin päässä ja sielläkin pienellä rahkapurkilla on hintaa yli kuusi taalaa. Niinpä on tyytyminen maustamattomaan ja rasvattomaan jogurttiin.

Kannattaa ehdottomasti kokeilla, jos se tavallinen aamupala kaipaa vaihtelua! Tämä ei nimittäin todellakaan vie aikaa sen enempää, kuin kaurapuuron keittäminen.

Vanhempi, kunnioita lastasi

/ A. K. Nikkinen / Jätä kommentti

Sanonta ”kunnioita isääsi ja äitiäsi” on lienee kaikille tuttu. Ja niinhän se on, ettei ruokkivaa kättä kannata nokkia. Mutta kun parhaat mahdolliset eväät elämään on jaettu ja vastuu omasta elämästä siirtynyt lapselle itselleen, jäävät vanhemmat hallitsevine vaikutusvaltoineen tosielämän näytöksessä taka-alalle ja tulisi kunnioituksen herätä myös toiseen suuntaan. Vanhempi, kunnioita lastasi.

”MIKÄS TEIDÄN TYTÖSTÄ TULEE ISONA?”

”ME OLLAAN VÄHÄN AJATELTU, ETTÄ JOS SIITÄ TULISI ONNELLINEN, NIIN SE RIITTÄÄ.”

Minä olen onnekas. Sen sijaan, että vanhempani olisivat pakonomaisesti yrittäneet toteuttaa omia, toteutumatta jääneitä unelmiaan minun kauttani, ovat he hyväksyneet, että suuntaa antavista vinkeistä huolimatta, saatan silti toisinaan kulkea omia polkujani. Tiedän, etteivät he välttämättä ole hyppineet riemusta ja tehneet aaltoja jokaisen valitsemani ratkaisun edessä, mutta olen aina voinut luottaa siihen, että loppupeleisssä he asettuvat taakseni ja kunnioittavat päätöstäni, olipa se mikä tahansa. Kiitos siitä heille.

Kaikki eivät kuitenkaan ole yhtä onnekkaita kuin minä. On vanhempia, jotka pitävät aikuista lasta sätkynukkenaan, tuomitsevat jokaisen eriävän mielipiteen ja halveksivat lapsensa valintoja ja tapaa elää. Ja jokainenhan tietää kuinka lopulta käy – välit viilenevät ja yhteydenpito jää pakollisiin jouluntoivotuksiin, kunnes lopulta vanhemmat lakkaavat olemasta vanhempia ja lapsi lakkaa olemasta lapsi. Maailman vahvinkin side voi katketa.

Kun aikuiseksi kasvanut lapsi ei jatkakaan vanhempien kaavailemaa hiihtäjän uraa ja unelmaminiäkin meni vaihtoon juuri häiden alla, tulisi vanhempien omasta henkilökohtaisesta pettymyksestään huolimatta kyetä kunnioittamaan lapsensa päätöstä, miellyttipä se heitä tai ei. Lapsen tehtävä ei ole elää vanhempiensa elämää, ei kulkea samaa polkua tai nähdä asioita samassa valossa. Se polku voi olla vaikeampi, helpompi tai päätyä umpikujaan, mutta lapsen aikuistuessa ei vastuu eikä valitusoikeus ole enää vanhemmalla. Välittää saa ja huolehtiakin, mutta lopulta lapsi aiheuttaa vanhemmilleen huolta juuri sen verran, kuin vanhempi antaa itsensä huolestua. Mentiin sitten aidan yli tai ali, tulisi vanhemmille riittää, että lapsensa on onnellinen.

Lapsi ei ole mitään rasti ruutuun -tilaustavaraa, joka saapuu kotiovelle halutuilla ominaisuuksilla varustettuna eikä toisaalta lapsikaan voi valita vanhempiaan. Parasta olisi siis yrittää tulla toimeen, mahtua samaan maailmaan ja kunnioittaa toinen toistaan mahdollisista näkemyseroista huolimatta. Minä nimittäin tiedän, että molemminpuolinen kunnioitus ja läheiset välit vanhempien kanssa ovat tavoittelemisen arvoisia. Siis hyvä vanhempi, hyväksy, rakasta ja kunnioita lastasi. Se on parasta mitä hänelle voit antaa.

13 viikkoa yhtä dieettiä (+pohjetreenivinkki)

/ A. K. Nikkinen / Jätä kommentti

Tänään oli taas se päivä kuukaudesta, kun suuntasin pihtimiehen pakeille tarkistuttamaan rasvaprosentin putoamistahdin. Sulateltuani hetken mittaustuloksen aiheuttamaa pienoista pettymystä, kääntyi fiilis lopulta plussan puolelle. Vaikka välitavoitteesta jäätiinkin 0,2 %, oli rasvaprosenttini silti pudonnut 18 vuorokauden aikana prosenttiyksikön verran alaspäin aina 18,2 prosenttiin. Dieetti siis etenee haluttuun suuntaan, vaikkakin tuskastuttavan hitaasti.

Mutta se numeroista. Mitä nyt sitten ihan oikeasti kuuluu, kropalle ja nupille?

Yksi, kaksi, kolme, neljä, viisi… olo on kuin Duracell-pupulla,

ainakin silloin kun treenataan.

 

Mitäs kropalle kuuluu?

Tämänkertainen mittaus jännitti etukäteen niin paljon, ettei unikaan tahtonut edellisenä iltana tulla silmään. Syy poikkeuksellisen runsaaseen kämmenien hikoiluun löytyi vaa’asta, paino kun oli yllättäen viikkoa aiemmin kääntynyt laskun sijasta nousuun. Lopulta mittauspäivän aamuna, oli painoni sadan gramman tarkkuudella sama, kuin edellisenä mittauspäivänä. Oma silmä tiesi kuitenkin kertoa, että tiukentumista on peilikuvassa tapahtunut ja nähtiinpä tällä viikolla Instagramissa ja Facebookissa kuva orastavista vatsalihaksistakin.

Syy painon jämähtämiseen löytynee treenistä. Takana on kova treeniviikko, jonka seurauksena olo on kuin olisi selkäänsä saanut. Venyttely ei oloani ole juuri helpottanut ja eilinen pakarahierontakin sai minut kiemurtelemaan tuskasta. Pelkästään reisilihakset ovat niin turvoksissa kovasta treenistä, että niiden ympärysmitta on vajaan sentin verran normaalia suurempi. Toisin sanoen, kehossani on tällä hetkellä melkoinen määrä nestettä jumissa. Tämä tilanne kuitenkin korjaantunee heti, kun vuorossa on palauttava viikko.

Yhteenvetona voisin sanoa, että kroppa ottaa edelleen hyvin vastaan kovaakin treeniä ja aamucardiotkin sujuvat ilman pahempia soraääniä (tästä kiitos superhyville ravintolisille, joista kerron lisää hieman myöhemmin). Treenien ulkopuolella onkin sitten toinen juttu. Tällä hetkellä tuntuu, että kaikki paukut kuluvat salilla ja etenkin loppuviikosta, viimeisinä hetkinä ennen tankkauspäivää, on veto täysin kateissa treenien ulkopuolella. Viimeksi tänään, viikon viimeisen salitreenin jälkeen, istuin ruokapöydässä vasikanleikettä tuijottaen ja minusta tuntui, että syöminen on raskaampaa kuin aamulla tekemäni kyykyt.

 

Mitenkäs se psyyke sitten jaksaa?

Oma henkinen jaksaminen oli asia, joka projektiin lähdettäessä jännitti ehkä kaikkein eniten. Olenkin yllättynyt siitä, että vaikka treenitunteja kertyy kahdesta kolmeen kuutena päivänä viikossa, on olo edelleen hyvä ja mieli iloinen ja pääasiassa positiivinen. Kohdallani voidaankin varmasti puhua syvästä intohimosta lajia kohtaan, sillä yksiäkään suunniteltuja treenejä en vielä ole jättänyt tekemättä. En silti sano, että tämä helppoa olisi ollut, mutta kun asennoituu etukäteen siihen, että suunnitelluista treeneistä pidetään kiinni eikä anna itselleen edes mahdollisuutta aikataulumuutoksiin, helpottuu homma huomattavasti. Ja miksi edes jättäisin menemättä treeneihin, siellähän on kivaa!

Tiukka ruokavalio ja miinuskalorit alkavat kuitenkin tehdä tehtävänsä. Jopa kaltaiseni lehmänhermon pinna alkaa vähitellen kiristyä eikä vähiten silloin, kun nälkä kutittelee ilkeästi vatsanpohjaa. Mutta koska olen perusluonteeltani rauhallinen, palaudun ennätysnopeasti takaisin iloiseksi itsekseni, kunhan vain saan jotain murua rinnan alle. Pienet jutut ovat kuitenkin alkaneet stressata enemmän kuin ennen, kuten pesemättömät pyykit tai vastaamatta jääneet blogikommentit.

Nukkumisen kanssa on edelleen vähän niin ja näin. Järki sanoo, että kroppa vaatii enemmän unta yössä kuin kuusi tai seitsemän tuntia, mutta unta ei vain riitä niin pitkäksi aikaa. En kuitenkaan ole vielä toistaiseksi ottanut asiasta sen suurempia paineita, vaan nautin niistä extratunneista, jotka unihäiriöinen mieleni minulle tarjoaa.

 

No mitä tästä eteenpäin?

Tahtia on kiristettävä, se on selvä. Aikaa muodonmuutoskisan loppuun on vain seitsemän viikkoa. Onneksi olen ollut maltillinen sekä ruokavalion että liikunnan suhteen, joten kummastakin löytyy vielä runsaasti kiristämisen varaa. Ruokavaliossani sokeri joutuu nyt tarkkailun alle, sillä sen sijaan, että lähtisin laskemaan hiilihydraatin määrää ihan vielä, kiinnitän entistä enemmän huomiota sen laatuun. Todennäköisesti ensi viikosta lähtien myös aamucardioni pitenevät 45 minuutista tuntiin. Näiden pienten muutosten pitäisi taas potkaista rasvanpolttoon uusi vaihde päälle, ainakin teoriassa.

 

Ja loppuun vielä pieni pohjetreenivinkki!

Olettekos tulleet ajatelleeksi, että pohkeita voi treenata myös jalkaprässissä? Kannattaa ehdottomasti kokeilla! Eri kulmasta tuleva rasitus tuo nimittäin kivasti vaihtelua pohjetreeniin. Kokeile myös jalkaterien suuntaamista vuorotellen ulospäin ja sisäänpäin. Tällä tavalla saat kohdennettua rasitusta pohkeiden ulko- ja sisäsyrjiin. Muista pitää polvet hitusen koukussa liikkeen ajan!

 

Näihin kuviin ja tunnelmiin, kivaa loppuviikkoa kaikille, hyvää tankkauspäivää minulle!