Tehdäänpä mielikuvaharjoite. Eletään kiireistä aikaa. On töitä, lapsia ja kotitöitä. Appiukon perunkirjatkin pitäisi tehdä ja katolta pudottaa lumet. Samaan aikaan, kun maa peittyi valkoisten nietosten alle, kaksoset sairastuivat vatsatautiin ja autossa on edelleen kesärenkaat, jäi se hyvin alkanut liikuntaharrastus vähemmälle, tai itse asiassa lakkasi kokonaan olemasta. Kilot alkoivat kertyä toinen toisensa perään ja vyöstä loppua reiät kesken. Onneksi on ystäviä, joiden kanssa istua silloin tällöin iltaa, käydä ulkona ja järjestää pikkujouluja. He eivät tuomitse vaikka aviomies on asiasta vähän jo ollut huolissaan. Ota vaan lisää pullaa ja hei, sun viinilasikin on jo tyhjä.

Lumet sulavat. Kaksoset ovat terveenä, appiukon perintö jaettu ja autollakin pääsee kulkemaan ilman jatkuvaa kuolemanpelkoa. On aika herättää talviunilla ollut liikuntaharrastus uudelleen henkiin, suunnata jumppaan ja laittaa ruokavalio remonttiin. Ensimmäisessä naisten saunaillassa kieltäydyt ensin siideristä, sitten suklaakakusta. Edessäsi seisoo viisipäinen naisrivistö silmiään pyöritellen ja lausuu yhteen ääneen, ”älä nyt höpötä, ei yksi siideri ja kakkupala sua lihota. Sitä paitsi sä oot hyvä just noin”.

Tästä päästäänkin asiaan.

Kun lihoat, tai keräät massaa tietoisesti lisää kuten minä, ei kukaan yleensä kommentoi asiaa millään tavalla. Vai oletko kuullut jonkun sanovan, ”hei, älä enää liho, sä oot hyvä just noin”? Enkä minä sitä sano, että kenenkään pitäisi välttämättä puuttuakaan muiden painonnousuun. On tilanteita ja ajanjaksoja, kun ei vaan jaksa tai ehdi keskittyä omaan hyvinvointiinsa tai ulkoiseen olemukseen eikä siinä tilanteessa varmasti kukaan koe kannustavana ystävätären nalkutusta siitä, kuinka olet lihonnut. Ja toisekseen, toiset vain tuntevat olonsa paremmaksi ja terveemmäksi hieman pyöreämpänä eikä silloin kenelläkään ole oikeutta tulla sanomaan, että laihduttaisit nyt vähän.

Kuitenkin jostain syystä, erityisesti naisilla, sanallinen arkku aukeaa ystävätären alkaessa pudottamaan painoaan. Tämän olen jo itsekin kokenut niin tällä kuin aikaisemmillakin dieeteilläni. Sen sijaan, että kannustettaisiin kaveria, äimistellään kerta toisensa jälkeen kuinka se taas kieltäytyy pullasta ja viinilasillisesta, ”ota nyt, ei se tapa eikä sun muutenkaan tarvii laihduttaa, sä oot ihan hyvä just noin”. Kun sitten voimakkaasta vastustuksesta huolimatta onnistut pääsemään tavoitepainoosi, sanoo se samainen ystävätär joka ei maininnut sanaakaan ylipainostasi silloin, kun harmittelit ettet mahdu enää vaatteisiisi, että ”hei, sä oot ihan liian laiha jo”.

Mistä tämä sitten johtuu? Koska ystäviä ollaan, en suostu uskomaan, että kyse olisi ilkeydestä tai kateudesta, kuten yleensä ensimmäisenä ajatellaan. Sen sijaan minä uskon, että järjestelmä on hokenut naisille niin pitkään mantraa ”olet hyvä juuri noin”, että naiset nyt vain sokeana toistelevat sitä toisilleen. Olet hyvä juuri noin, mutta jos yrität muuttaa itseäsi, et enää olekaan hyvä. Minä kuitenkin ymmärrän tuon mantran niin, että olet hyvä silloin, kun itse tunnet niin, olitpa sitten mitä tahansa.

Mitä jos annettaisiin sille laihduttavalle, kiinteytyvälle tai kiristyvälle kaverille tukea ja tsemppiä matkallaan kohti hyvää oloa ja ihannepainoa sen sijaan, että taivasteltaisiin miten kohta ollaan jo liian laihoja? Syitä painonpudotukselle on monia. Toisilla, kuten allekirjoittaneella, se on osa harrastusta, jollekin se voi taas kuulua jopa työnkuvaan. Toisille painonpudotus on ehkä pelkästään ulkonäköseikka ja toisille osa hyvinvointia. Oli se syy mikä tahansa, on laihduttaminen aina sen verran työlästä hommaa, ettei sitä ihan huvikseen tehdä. Pieni kannustus on siis paikallaan arvostelun sijaan.