Oletteko huomanneet, että Särkänniemen delfinaarioon etsitään kahta uutta delfiininkouluttajaa? Voi että! Sehän oli ennen jokaisen pikkutytön toiveammatti!

Ainakin itse unelmoin delfiininkouluttajan työstä sen jälkeen, kun vierailin ala-asteikäisenä Särkänniemen delfinaariossa. Ei haitannut, vaikka haaveet delfiinien kanssa uiskentelusta vesittyivät nopeasti muistettuani, kuinka pahasti kloorivesi ihoani kutittaa, kuinka huonosti osasin uida ja miten yleisölle juttelu olisi jännittänyt liikaa, sillä pikkutytöllä oli monta muuta haavetta takataskussaan. Halusin työskennellä villieläinten kanssa, pelastaa sarvikuonoja, olla supersankari sekä hävittäjälentäjä. Sellainen eläinlääkärikin olisin voinut olla, joka ei koskaan lopettaisi yhtään eläintä ja jonka luota kaikki nelijalkaiset ystävät poistuisivat terveinä.

Sellaisia olivat pikkutytön unelmat ennen. Luin jokin aika sitten nykyajan ala-asteikäisten pikkutyttöjen kommentteja siitä, mitä he haluaisivat olla isoina (en muista enää mikä julkaisu se oli). Onneksi joukossa oli monta tulevaa eläinlääkäriä, hammaslääkäriä ja ratsastuksenopettajaa, mutta pieni kourallinen pikkutyttöjä halusi olla julkkiksia ja mennä aikuisina BB-taloon. Justiinsa. No, on heillä vielä toivoa. Eihän minustakaan tullut sitä supersankaria.

Melko suuri osa ihmisistä keräilee tai on ainakin joskus kerännyt jotakin. Jos ei aikuisiällä, niin ainakin sitten lapsena. Vai voitko väittää, ettet koskaan olisi kerännyt kiiltokuvia, keräilykortteja tai tarroja?

Asiaa tiedusteltuani on lähipiiristäni löytynyt jos jonkinlaista keräilijää. On Star Wars -figuurien, erilaisten pöllötavaroiden, tietokonepelien, aseiden, Mariskoolien, seinäkellojen ja partakoneiden keräilijöitä. Niin, kerätähän voi melkein mitä vain, kaikkea kahvinkeittimistä aina vanhoihin traktoreihin. Ja onhan sitä itsekin tullut keräiltyä vuosien varrella jos jonkinlaista tilpehööriä.

Suomessa käydessä kävin ihailemassa sukulaismiehen seinäkellokokoelmaa. Kuvassa murto-osa kaikista kelloista. Voi sitä tikityksen määrää!

Jo varhaisina lapsuusvuosina mummoni johdatti minut keräilyn pariin kiiltokuvien ja postimerkkien muodossa.Vaikkei postimerkit lopulta jaksaneet minua kovin montaa vuotta kiinnostaakaan, oli liekki kaikenlaiseen keräilyyn syttynyt. Postimerkeistä siirryin ikätovereitteni tavoin kirjepapereiden, tarrojen ja ALF-keräilykorttienkeräilijäksi. Näiden lisäksi keräilin erilaisia servettejä, lukujärjestyksiä, pieniä kiviä, pikkuautoja ja Kinder-yllätyksiä. Sitten teini-ikäisenä tulivat muumimukit ja veivät mennessään. Nyt 16 vuotta myöhemmin minä keräilen muumeja edelleen. Kokoelmani ei kuitenkaan ole täydellinen ja hyvä niin. On eri asia keräillä ja saada iloa tekemistään löydöistä, kuin vain omistaa kokoelma, jota ei voi enää täydentää.

Mitäs te lukijat keräilette tai olette joskus keränneet? 

ps. Ne lapsena kerätyt kirjepaperit ovat edelleen tallessa, vaikkei kokoelma olekkaan kasvanut sitten lapsuusvuosien. Minä kun aina ajattelin, että jonain päivänä vielä antaisin ne jälkikasvulleni. Koska jälkikasvua ei perheeseemme nyt sitten kuitenkaan ole odotettavissa, tarjosin pitkällisen harkinnan jälkeen, luopumisen tuskasta huolimatta, kokoelmaani eräälle pikkutytölle. Tämä katseli papereita aikansa niihin koskematta ja kysyi: ”mitä mä tämmösillä teen, eihän tällaisia kukaan enää käytä”. Sillä hetkellä pikkutyttö sisälläni pillahti itkuun. Kirottu, sieluton sähköposti.

Se alkaisi tämä kesä olla tässä, sanovat. Pian koittaa aika, kun paikalliset vetävät Uggit jalkaansa(yhdistettynä t-paitaan), villatakit tiukemmin ylleen (shortsien kanssa) ja pipot päähän (sandaalit jalassa). Nythän on syksy, herranenaika!

Jos sinetöisi ovet ja ikkunat, unohtaisi ilmastoinnin päälle ja eläisi pelkän postiluukusta putoilevan tiedon varassa, voisi tosiaan kuvitella, että käsillä on ihan oikea syksy. Sen verran syysmeiningeissä ollaan näissä paikallisissa vaate- ja sisustuskuvastoissa, vai mitä olette mieltä?

Kuvastot väittävät, että nyt on syksy.

Ovatkohan ne tekijät katsoneet milloin viimeksi ulos toimiston ikkunasta?

Todellisuudessa syysvaatteita tarvitaan vasta parin kuukauden päästä, jos edes silloin. Paikalliset kyllä ryhtyvät kääriytymään syysvaatteisiin heti, kun syyskuvastot julistavat syksyn alkaneeksi. Onkin jokseenkin koomista, että samassa kassajonossa saatan olla minä sandaalit ja shortsit jalassa ja edelläni nainen talvihatussa ja -saappaissa. Mutta minä nyt en vain pysty pukeutumaan syysvaatteisiin, mikäli lämpötila kohoaa yli +20 asteen. Sehän on suomalaiselle kesäkeli!

Se on kyllä sanottava, että kovin ihanilta näyttävät nuo tulevan kauden syystamineet. Harmi vain, että niille on niin kovin vähän käyttöä täällä. Olisi ihanaa kääriytyä syksyksi ja talveksi vähän tukevampaan vaatetukseen ja kerätä ehkä hieman vararavintoa ympärilleen talven varalle, kun ei niitä sääriä kukaan kuitenkaan farkkujen alta näe. Mutta ei. Pakko pitää ympärivuotinen bikinikunto.

Tulevaisuus ei järin syksyiseltä näytä.