Viime aikoina on alkanut yhä tukevammin iskeä tajuntaan tietoisuus siitä, että vuodet suuren meren tällä puolen saattavat olla ohitse hyvinkin pian. Samalla sitä on sitten ryhtynyt miettimään kaikkea sitä mitä on tullut tehtyä, mitä on jäänyt tekemättä, mitä olisi voinut tehdä enemmän ja mitä ehtisi vielä tekemään.

Yksi niistä asioista, joita olen tehnyt aivan liian vähän, on moottoripyöräily. Minulla on ollut moottoripyörä koko sen ajan kun olen Kaliforniassa asunut (ja viimeiset neljä vuotta olen jopa ajellut ihan laillisesti kortin kanssa!), mutta ympärivuotisesta ajokelistä huolimatta ovat päristelyt viime vuosina jääneet vähemmälle. Syitä tähän on monia, kuten nyt vaikkapa treenihulluus, hillittömät ruuhkat, ajoittainen kuumuus ja se, että mieheni kokee sekä kaksi- että nelipyöräisten kulkuneuvojen olevan enemmän rakentelua kuin ajelua varten…

Nyt kun molemmat pyörät ovat vaihteeksi yhtenä kappaleena, päätimme ryhtyä ottamaan vahinkoa takaisin. Suuntasimme ensitöiksemme italiaanot kohti Los Angelesin pohjoispuolella olevaa Angeles National Forestia ja tietä numero 2. Ja niin se vaan on, että moottoripyörällä vuoristomaisemissa suhailu on parasta mitä voi pariskuntana housut jalassa tehdä.

Liekö henkikultani on nykyisin arvokkaampi kuin ennen, mutta olen ajokäytökseltäni kovasti rauhoittunut sitten nuoruusvuosien. Ja toisaalta, hukkaanhan nämä maisemat menisivät pelkkiä mutkia tuijottamalla. Mielummin huristelen lähempänä nopeusrajoituksia ja ihmettelen yläpuolellani kaartelevaa kotkaa, vuoren rinnettä kipuavaa vuorikaurista ja eteeni avautuvaa postikorttimaisemaa, kuin vahdin silmä kovana tietä ja pahimmassa tapauksessa hurauttaisin siitä huolimatta alas rotkoon. Ei ole kaunista jälkeä se, voin kokemuksesta kertoa.

Tämä on taas yksi niistä paikoista, joissa harva Los Angelesiin matkaava tulee käyneeksi. Eikä tietysti mikään ihme, sillä kukapa tulisi ajatelleeksi, että näköetäisyyden päässä Los Angelesin keskustasta on talvisin lumipeitteen saava vuoristo. Jos siis olet matkaamassa tänne päin ja plakkarissa sattuu olemaan moottoripyöräkortti, ei ole lainkaan hullumpi idea vuokrata päiväksi tai kahdeksi moottoripyörää ja paeta hetkeksi kaupungin vilinää vuorille.

Täältä Orange Countysta käsin kyseinen luonnonpuisto on tietysti hieman kauempana kuin Los Angelesista ja menohaluja hillitsee lähes ympärivuorokautinen hirviöruuhka. Ja vaikka moottoripyörällä kaistojen välissä ajelu onkin Kaliforniassa sallittua, käy kuusikaistaisella moottoritiellä autojen välissä puikkelehtiminen tunnin jälkeen sekä fyysisesti että henkisesti melko raskaaksi, puhumattakaan sitten sen vaarallisuudesta. Kyseistä touhua en siis kenellekään erityisesti suosittele, mutta lämpötilan kohotessa päälle kolmenkymmenen, ei paikallaan seisovan liikenteen keskellä nahkatakissaan hikoileva ihmissika välttämättä näe muutakaan keinoa selvitäkseen hengissä.

Toivon kovasti, että tämä oli vain alkusoittoa tuleville ajeluille, suoritettiinpa ne sitten täällä taikka muualla maailmassa. Mutta kipinä on taas syttynyt!