Hetkeä ennen joulua (joulublogipostia!)

/ A. K. Nikkinen / Jätä kommentti

Aamukahvia jouluisesta muumimukista.

Jälkiruoaksi Fazerin Sinistä.

Kynttilänvalossa hiljaa kilkattava enkelikello.

Näissä tunnelmissa on hyvä rauhoittua joulunviettoon.

 

Kiitos tästä hetkestä kuuluu salaiselle blogiystävälleni, jolta tällä viikolla sain blogipostia. Heti postipakettia avatessani tulvahti pöydälle kasa Fazerin Sinisiä ja enkelikarkkeja. Keräsin karkit lasiseen hillopurkkiin, josta ne sitten yksi toisensa jälkeen ovat pikkuhiljaa kadonneet. Kaiken suklaan jälkeen laatikkoon jäi vielä enkelikellon kynttilöitä sekä pieni lahjapussukka, jonka muodosta ja logosta jo osasin päätellä sen sisällön. Tarkoitukseni oli säästää varsinaisen lahjan avaaminen jouluaattoon, mutta Iittalan lahjapussin houkutus kävi liian suureksi. Kurkistin varovasti pussukkaan ja riemusta hihkuen totesin arvaukseni osuneen oikeaan. Pussista löytyi kuin löytyikin tuorein joulumuumimuki. Riemu!

Salainen blogiystäväni oli tehnyt salapoliisityönsä hyvin tietäessään, että keräilen intohimoisesti muumimukeja ja rakastan suklaata. Tämän lisäksi hänen on täytynyt seurata tiiviisti myös Onnenpäivän Facebook-profiilia, jossa ilmaisin huoleni mahdollisesta vaikeudesta löytää enkelikellooni kynttilöitä Yhdysvalloista.

Toisin kuin oli tarkoitus, oli paketistani jäänyt kuitenkin uupumaan kokonaan kortti, josta salaisen blogiystäväni henkilöllisyys olisi tarkoitus ollut jouluaattona paljastua. Ehkä hän halusi jäädä kokonaan mysteeriksi? Epäilen kuitenkin kyseessä olleen silkka vahinko, josta heräsivätkin epäilykseni blogiystävän henkilöllisyydestä. Tässä taannoin yksi tempaukseen osallistuneista nimittäin kertoi kömmähdyksestä postikonttorissa ja käynnistä Iittalan outletissa. Arvaattekos te kuka asialla saattaisi olla?

 

Muut tempaukseen osallistuneet blogit:

Kuusessa

/ A. K. Nikkinen / Jätä kommentti

Monessa kodissa joulukuusi koristellaan perinteisesti vasta huomenna. Me olemme kuitenkin USA:han muuton myötä pikkuhiljaa aikaistaneet ja aikaistaneet kuusen koristelua ja tänä vuonna kuusi tuotiin tupaan jo melkein viikko sitten. Kun taloudessa ei ole pieniä lapsia, joiden jouluaattoon pitäisi järjestää ajankulua ennen lahjojen avaamista, niin miksipä en koristelisi kuusta hyvissä ajoin? Kaiken lisäksi amerikkalainen, muotoilultaan täydellisyyttä hipova kuusi on kaikkine koristeineen ja alla olevine lahjoineen niin kaunis ja tuoksuu hyvältä, että mielelläni nautin siitä vähän pidempäänkin.

Jokunen vuosi sitten vierailin amerikkalaisperheessä, joiden joulukuusen jokaisella koristeella oli oma tarinansa. Ajatus oli niin kaunis, että ryhdyin itsekin metsästämään aina matkustaessani joulukuusenkoristeita sieltä missä niitä on ollut tarjolla. Piparkakkumies on tarttunut mukaan Las Vegasista, hirvi Kanadasta, pienet muumimukit Suomesta, Joulupukki rekineen Mammoth Lakesilta ja karhunpennut Yosemitesta. Tänä vuonna mies halusi hankkia kuuseen pienen oravan, minulla ja oravalla kun on molemmilla kuulemma samanlaiset hampaat.

Näihin kuviin ja tunnelmiin, oikein ihanaa, rauhallista, tuoksuvaa ja maistuvaa Joulua kaikille lukijoille!

Viimehetken lahjatärpit hankalille lahjottaville

/ A. K. Nikkinen / Jätä kommentti

Aivan kuten joka vuosi USA:ssa asumiseni aikana, myös tänä vuonna hankin suuren osan joululahjoistaAmazon.comista. Siellä virtuaalisupertavaratalossa lahjoja etsiessäni sattui silmääni yhtä sun toista sellaista, mitä voisi hankkia vähän vaikeammille lahjottaville tai epäsuosiossa oleville sukulaisille. Koska elämme näin lähellä joulua ja tiedän, että moni teistä tuskailee vielä puolitutun kumminnaiman tai anopin lahjan kanssa, päätin kerätä Amazonin parhaat tärpit paniikkijouluostosten tekoon. Eli olkaapa hyvät, lahjoja heille jotka kuvittelevat, että heillä on jo kaikkea ja väittävät etteivät tarvitse mitään:

Kouriintuntuva lahja hänelle, joka haaveilee rintojen suurentamisesta, mutta jonka budjetti ei anna leikkaukselle myöten. Vaaleanpunaiset henkselit viimeistelevät sensuellisti asun kuin asun!

 

Oivallinen lahja esimerkiksi IT-osastolla työskentelevälle. ”Ai ettet muka surffannut pornosivuilla silloin, kun koneesi sekosi täysin?” BULLSHIT!!!

Heijastimet ovat historiaa! Lahjo yöjuoksua harrastava ystäväsi pimeässä hohtavilla kengännauhoilla.

 

On aika heittää hyvästit pohjaanpalaneelle joulupuurolle! Anna kävelevälle keittiökatastrofille lahjaksi robottivatkain.

Muista käsienpesu! Verraton ja hyödyllinen lahja aikamiespojalle.

 

Vastapäisen neidin skannaaminen ei ole koskaan ennen ollut näin helppoa! Pienet ja huomaamattomat zoomaus-lasit ovat jokaisen ukkomiehen toivelahja!

 

Ei enää leiritulia ja korviavihlovia nuotiolauluja. Jokaisen partiolaisen toivelahja on vinkeän näköinen s’moresien mikropaistaja.

 

Korvateipit ovat hienotunteinen tapa huomauttaa läheiselle, että hänen korvalehtensä lerpattavat tuulessa.

Ei mitään äitien tekemää ruokaa. Yksisarvisenliha on vähärasvaista ja proteiinipitoista, joten se sopii lahjaksi ruokavaliotaan tarkkailevalle.

 

Puuttuuko ystävältäsi seurapiirirakko? Jottei neste nousisi päähän, voit muistaa häntä uusiokäytettävällä, käsilaukussa näppärästi kulkevalla hätäpissapussilla.

 

Onko vika kuulossa vai ymmärryksessä? Jos et ole varma, anna lahjaksi korvavaikkuimuri ja voit sulkea ainakin toisen vaihtoehdoista pois.

Naapurissa itkevälle piltille on kaikkien osapuolien kannalta paras lahja äänenvaimennin. Sopii myös naapurissa tappelevalle pariskunnalle.

 

Tällä lahjasaippualla voit osoittaa homofobiselle, että saattaa se saippua lipsahtaa heteronkin kourasta.

 

Tee nykynuorisosta vieläkin laiskempaa ja hanki kummilapselle lahjaksi iPotty.

 

Onko lähipiirissäsi ikuinen laihduttaja? Näillä aterimilla annoskoot pienenevät kuin itsestään ja tulosta alkaa vihdoin syntyä.

 

Kääri sottapytyn lahjapakettiin mopilla varustetut aamutohvelit ja puhdas väylä jääkaapilta sohvalle on taattu.

 

Miksi hankkia lahjaksi salijäsenyys, kun voit antaa lahjaksi valmiit pakarat? Kääri kuntoilua karttavan pakettiin takapuoli-implanteilla varustetut kalsarit.

 

 

Että tuota, mitäs laitettaisiin?

Tartuntavaara: amerikkalainen jouluhössötys

/ A. K. Nikkinen / Jätä kommentti

Viisi vuotta sitten tähän aikaan vuodesta kotiamme koristi muutama sinne tänne ripoteltu joulupallo ja takan reunalla loimottavat kynttilät. Yksinkertainen on kaunista, helppoa ja nopea siivota pois. Korkeintaan sitten joulupöytään silitettäisiin vähän juhlavampi pöytäliina, mutta muuten ei tullut mieleenkään tehdä sen suureellisempia jouluvarusteluja. No, kuten edellisestä kirjoituksestani voi päätellä, on nykytilanne hieman eri. Kiitos uudelle asuinmaalle, on jouluhössötykseni karannut ehkä vähän käsistä jo hyvän aikaa sitten.

Asiahan on niin, että kun kaupat pursuilevat kuukausitolkulla toinen toistaan kauniimpaa (ja kauheampaakin)joulukrääsää, on vaikea kääntää katseensa toisaalle ja olla tarttumatta siihen kivannäköiseen kynttilälyhtyyn, varsinkin jos nyt sattuu olemaan kaltaiseni jouluherkistelijä. Eikä tilannetta ainakaan helpota se, että outleteissa ei sisustustavara ole edes kallista toisin kuin Suomessa, missä vielä jokunen vuosi sitten oli vaikeaa löytää kaunista ja jouluista sisustustavaraa muualta kuin hintavasta Pentikin myymälästä. Eipä siis ihme, että neljässä vuodessa olen hamstrannut jo melkoisen määrän joulukoristeita.

Tilanne ei kuitenkaan ole kohdallani vielä kovin paha, tai ainakaan toivoton. Siinä kun amerikkalaisilla kanssakoristelijoilla on autotallit kattoa myöten täynnä säilöttyjä joulukoristeita, mahtuvat omat koristeeni vielä siististi yhteen kaappiin. Olen myös toistaiseksi välttynyt kaupoissa näkemiltäni täysin järjettömiltä joulutavaroilta, kuten jouluteemaisilta hammasharjamukeilta, joulukuosiselta sohvakalustolta, joulunpunaiselta vessaharjalta, lahjojen paketointi -asemalta, joululauluja soittavalta ovikellolta ja sen sellaiselta.

Tänä vuonna kävin kuitenkin hyvin lähellä totaaliseen turhakkeeseen lankeamista. Sisustuskaupassa aikaa tappaessani juutuin henkisesti hyllyväliin, jossa oli toinen toistaan kauniimpia jouluastiastoja. Hmm, olisipas mukava tarjoilla vieraille jouluruoat tuollaisilta jouluisilta lautasilta, ehkä ne tekemäni pöperötkin maistuisivat vähän paremmalta, mietiskelin ja laskeskelin jo päässäni paljonko erilaisia kippoja ja kuppeja tarvittaisiin. Luojan kiitos, yleensä sikeässä unessa viipyilevä järjenääneni havahtui ja karjaisi korvaani, ettei meillä ole säilytyspaikkaa moiselle astiamäärälle. Aina valpas typeryydenääni kuitenkin vastasi salamannopeasti, että seuraavassa hyllyvälissä myytäisiin säilytyslaatikoita, joihin astiat voisi pakata niiksi 364 päiväksi kun niille ei ole käyttöä. Tajuttuani mitä juuri ajattelin, löin itseäni henkisesti litsarilla poskelle. Nyt *ittu oikeesti. Seura tekee kaltaisekseen, tilanne varkaan ja Amerikka pehmentää varomattoman pään. Onneksi huomasin ansan ennen siihen lankeamista ja astiastot jäivät kauppaan.

Mutta olivathan ne niin nättejä, katsokaa vaikka!

 

Okei, myönnetään. Näin jälkikäteen katsottuna melkein harmittaa, että suomalainen järjenääni voitti tämän erän. Hmm… jos vaikka ostaisin ihan vaan leipälautaset…

Lajikokeilussa syvänmeren kalastus

/ A. K. Nikkinen / Jätä kommentti

Asiahan on niin, että minä en vedessä tai sen päällä läträämisestä juurikaan tykkää. Vesi on märkää ja yleensä kylmää, pinnan alla uiskentelee ällöttäviä nilviäisiä ja verenhimoisia petoja, niljakas kasvillisuus tarttuu sormiin ja varpaisiin, veden alle hukkuu ja pinnalla ollessa tulee oksennus. Nämä lähtökohdat huomioon ottaen ja ne taitavasti sivuuttaen, rakensimme Floridan matkan vedessä viihtyvien ystäviemme vuoksi vesiaktiviteettejen ympärille. Suunnitelmissamme oli niin ennalta tuttua snorklaamista, syvänmeren kalastusta kuin wakeboardingia, eli vesilautailua. Mutta puhutaanpa ensin siitä kalastuksesta.

Kalastuspäivän aurinko nousee.

 

Koko Floridan eteläkärkeä riivasi matkamme ajan melkoisen kova tuuli eikä se ainakaan helpottanut hermoiluani vesille menemisestä. Olin jo ennen matkaa hakenut apteekista perhepakkauksen matkapahoinvointilääkkeitä, minä kun tunnetusti tulen merisairaaksi jo pelkästä uima-altaassa kellumisesta. Ja nyt olisi tiedossa todellinen koettelemus, kun yksi seurueemme jäsenistä järjesti meille päivän kalastusmatkan avomerelle. En voi sanoa, että olisin ollut ajatuksesta erityisen innoissani, sillä mielessäni kummitteli vieläkin viidentoista vuoden takainen hainkalastusmatka Espanjassa, jolloin kärsin ennennäkemättömästä pahoinvoinnista koko kahdeksan tuntisen retken ajan, poltin kannella maatessani vatsani ja sain päivän päätteeksi mojovan auringonpistoksen. Tuosta vahingosta viisastuneena päätin aloittaa matkapahoinvointilääkkeiden napostelun jo kalastusretkeä edeltävänä iltana.

Niin koitti tuomiopäivän aamuseitsemän ja käänsimme pikkuruisen kalastuspaatin keulan kohti merta. Pian kävi selväksi, että vaikka kyseessä oli koko viikon tyynein päivä, ei peilikirkkaasta merenpinnasta voinut puhua hyvällä tahdollakaan. Oloni oli kuitenkin hyvä ja vatsanpohja rauhallinen, kun vene hyppi aallonharjalta toiselle yhä kauemmaksi rannasta. Maisemista nauttiessani minä unohdin pahoinvoinnin lisäksi alati läsnä olevan hengenvaaran, tappajahait ja tämän tästä vesillä sattuvat ufojen sieppaukset.

Hankkimassa perheelle ruokaa.

Ja hetkeä myöhemmin koukusta löytyi pikkuruinen yellowtail.

Puolen tunnin huristelun jälkeen kapteeni ilmoitti erinomaisesta kala-apajasta ja ankkuri heitettiin mereen. Ylös, alas, ylös, alas, ylös, alas, ylös, alas… Seisoin paatin kannella ja keinuin aaltojen mukana edestakaisin ottaen välillä tukea laidoista ja kanssamatkustajista. Hmm… no, tämä tuntuu hieman ikävältä, tuumailin ja keskityin tuijottemaan mereen josko näkisin siellä jotain mikä veisi ajatukset pois keinumisesta. Ja siinä se oli, hai. Kuulemani mukaan ihan vaaraton sellainen, mutta hai kuitenkin. Ja niin unohtui pahoinvointi silmänräpäyksessä, kun veneen vierellä kaarteleva, tuo reilun metrin mittainen peto, vei pelkotilojen ykkössijan.

Kun minä keskityin pikkukaloihin, vetivät muut merestä isoja purjekaloja.

Kalaa nousi aamupäivän aikana veneen kannelle nopeaan tahtiin seurueemme kalamiesten ja -naisten toimesta. Onnistuin itsekin keikkumisen ohessa nostamaan merestä hetken taistelun jälkeen pari aikaisemmin vain ruokalautasella tapaamaani yellowtailia. Kuningasfiilis! Aamun kääntyessä iltapäiväksi loppui syönti ja vedestä nousi enää pikkuruisia, mutta viheliään näköisiä haikaloja. Kun sellainen sitten tarttui omaan koukkuunikin, pääsin tarkastelemaan otuksen purukalustoa ihan lähietäisyydeltä. Ja voin kertoa, että niissä hampaissa tulisi sormista hetkessä melkoista nakkimuusia. Päätin suosiolla jättää koukun irroittamisen paatissa olevalle ammattimiehelle.

Mikäs se sieltä tulee…

 

Argh, hai. Heitimme otuksen takaisin mereen.

 

Rantaan päästyämme oli aluksen kylmäsäilöstä esille kaivettu saalis iltapäivän köyhästä syönnistä huolimatta melko vaikuttava ja tunsin hivenen ylpeyttä siitä, että vatsani selvisi koettelemuksesta kunnialla ja että ylipäätään uskalsin lähteä niin kauas rannasta. Enkä usko, että mikään on koskaan maistunut niin tuoreelta, kuin sinä iltana pannulla paistettu, vain muutama tunti aikaisemmin merestä nostettu yellowfin tuna ja kuningasmakrilli. Nam! 

Päivän kalasaalis.

 

Kalasaalis lautasella, eli reissun paras osuus.

 

Jos teillä vaan on ikinä mahdollista lähteä matkustellessanne kalastamaan merelle, niin suosittelen lämpimästi! Puuha oli toisinaan vähän yksitoikkoisestakin odottelusta huolimatta pääasiassa hauskaa ja pahoinvoinnista selvisi edellisenä päivänä aloitetulla matkapahoinvointilääkityksellä. Ja kävihän se veneen kannella tasapainoilu ja kalojen ylös kelaaminen melkein treenistä, vaikkei omaan koukkuun tarttunutkaan sitä jättimäistä purjekalaa. Reissun paras osuus oli kuitenkin ehdottomasti se, kun haarukoin tuoretta kalaa suuhuni illallispöydässä. Ehdottomasti kaiken sen vatsalaukun höykytyksen arvoista!