Joulutunnelmointia

/ A. K. Nikkinen / Jätä kommentti

Puolitoista viikkoa trooppisessa ilmastossa Floridan rannoilla sai lähestyvän joulun unohtumaan lähes tyystin. Siinä kun Kaliforniassa joulukrääsää, -valoja ja -lauluja pursuaa joka tuutista, oltiin Floridan Keysseillä jouluun valmistautumisen kanssa hyvin paljon maltillisempia ja se tuntui vähän surkealtakin kaltaisestani jouluihmisestä. Siksi tuntuikin ihanalta tulla sunnuntain ja maanantain välisenä yönä takaisin jouluntuoksuiseen ja lämminsävyiseen kotiin. Onneksi olin ehtinyt tehdä kaikki joulukoristelut jo ennen reissuun lähtöä.

Uppoutuakseni vielä syvemmälle joulutunnelmaan, päätin vastata Aika kypsä äidiksi -blogin Katien minulle heittämään jouluhaasteeseen kotoa räpsittyjen joulusisustuskuvien kera. Eli tästä lähtee, vastaukset 24:ään jouluiseen kysymykseen!


1. Parasta joulussa?
Vaikeaa sanoa mikä joulussa olisi se kaikkein paras asia. Tykkään joulun odottamisesta, erityisesti silloin kun joulua vietetään kotona. Valmistelu, lahjojen hankkiminen ja paketointi, ruoanlaitto, tuoksut ja aaton odottaminen tuovat kaikki ihan erityistä lämpöä sydämeen. Itse joulussa parasta on lienee ruoka, ihmiset joiden kanssa joulua vietetään sekä lahjojen antaminen.

2. Joulumusiikkisi?
Joulu on sitä aikaa, kun soitan itse pianolla. Jostain syystä pianon ääreen tulee harvoin muuten kuin joulukuussa pysähdyttyä. Silloin soitan perinteisiä suomalaisia joululauluja, joista rakkain on Sydämeeni joulun teen. Aattona keittiössämme soi yleensä nettiradiosta jouluista jazzia.

3. Tykkäätkö katsella jouluelokuvia, millaisia?
En yleensä ehdi/malta istua joulun aikaan television ääressä, paitsi kun tuutista tulee Lumiukko. Olen katsonut Lumiukon yhtä tai kahta poikkeusta lukuunottamatta joka joulu sen valmistumisvuodesta -83 lähtien.

4. Jouluherkkusi?
Piparkakut sinihomejuustolla! Ja suklaa, kaikissa muodoissa, merkeissä ja malleissa…

5. Mitä ehdottomasti pitää olla jouluaterialla?
Aika paha. Olen viettänyt muutaman joulun, jolloin ei ollut perinteisiä jouluherkkuja laisinkaan. Yksi asia on kuitenkin selvä. Joulunpöydässä pitää olla kinkkua ja kalaa ainakin jossain muodossa! Niin, ja suklaata. Paljon.

6. Koska joulukoristeet pääsevät kotiasi koristamaan?
Heti kun kellonviisari värähtää marraskuulta joulukuulle, alkaa kodissamme hillitön koristeluruljanssi. Haluan nauttia joulutunnelmasta koko joulukuun eikä niin paljon koristeluvaivaa edes viitsisi nähdä viikon parin takia.

7. Joulu kotona vai jossain muualla?
Kaikkea on kokeiltu. Nyt kun koti on täällä maailmalla, sitä on mielellään lähtenyt joulunviettoon Suomeen. Mutta tänä jouluna, kun saamme rakkaita ihmisiä jouluksi meille, tuntuu Kalifornian koti juuri oikealta paikalta viettää joulua. Toisin sanoen, ei taida olla väliä missä jouluna on, kunhan sen saa viettää tärkeiden ihmisten kanssa.

8. Itsetehdyt lahjat, kaupasta ostetut vai molempia?
Minullahan on se sellainen perustavaa laatua oleva vamma, että peukalo sijoittuu melkolailla keskelle kämmentä. En siis osaa käsityöjuttuja tehdä itse, mutta syötäviä lahjoja olen joskus tehnyt ja antanut lahjaksi. Pääasiassa Anne-tontulta saadut lahjat ovat kuitenkin Made in China ym.

9. Laitatko ulkovaloja pimeyttä valaisemaan?
Kotoamme löytyy yleensä jouluvaloja niin sisältä kuin ulkoakin. Ikeasta löydetyt joulutähdet valaisevat ikkunoita ja etupihan palmua kiertävät jouluvalot. Meidän jouluvaloviritelmät kalpenevat kuitenkin paikallisten tekemille valomerille ja toisin kuin paikalliset, jotka poistavat valot heti joulun jälkeen, me pidämme valoja päällä aina uuteen vuoteen saakka. Sen jälkeen valot on pakko poistaa tai naapurikyttääjät ry:n toimesta postiluukusta rävähtää huomautuskirje.

10. Joulu oman perheen kanssa vai isommalla porukalla?
Olen vähän sitä mieltä, että mitä enemmän jouluna on ihmisiä, sen parempi. Enemmän ihmisiähän tarkoittaa myös enemmän lahjoja! Kun jouluviettäjiä on paljon, on myös mielekkäämpää tehdä enemmän erilaisia jouluruokia. Tänä vuonna joulunviettoon osallistuu 8 henkeä ja kaksi koiraa.

11. Onko sinulla joku joululahjatoive?
Nyt mies kuulolla! On, montakin! Esimerkiksi muumimukeja ei voi koskaan olla liikaa. Myös kaikki syötävät lahjat ovat suotavia.

12. Paras saamasi joululahja?
Mikähän olisi se kaikkein paras lahja? Jostain syystä muistan vain sen huonoimman… Paras lahja sijoittunee lapsuuteen ja se oli nukkekoti. Myös pahvilaatikosta johon nukkekoti oli pakattu, riitti iloa pitkään. Jollain hassulla tavalla parhaimpien joululahjojen joukkoon lukeutuu myös tuntemattomaksi jääneeltä koulukaverilta ala-asteella saatu pieni sininen joulukynttilä. Se on minulla vieläkin, itse asiassa ihan tässä vieressä.

13. Kamalin saamasi joululahja?
Hah, juuri linkkasin sen edelliseen vastaukseen!

14. Kuvaile unelmien joulusi
Unelmien joulu on kai sellainen, jossa on vielä paikalla mummot ja papat ja lapsenlapset ovat vielä lapsia.

15. Mikä on ärsyttävin joululaulu?
Argh, varmaan se Mariah Careyn joulurenkutus.

16. Oletko tehnyt jo jouluvalmisteluja tälle vuodelle, mitä?
Ehdin tekemään melkein kaikki koristelut sisätiloissa ennen lomamatkaa. Pesin ulkolyhdyt tänä aamuna ja valmistelin ne kynttilöitä varten (käytän pattereilla toimivia kynttilöitä, oikeista kynttilöistä tulisi varmaan naapurikyttääjiltä huutoa…). Mies ripustaa vielä tänään jouluvalot ulos ja käy hakemassa kuusen. Tänä iltana pääsen siis koristelemaan kuusta!

17. Paras joulujuoma?
Hmm… Viini on löytänyt tiensä joulupöytään vasta viime vuosina. Joten ehkä jokin lämmin ja täyteläinen punaviini voisi olla se lemppari, vaikka sitten päänsärynkin uhalla. Ja myönnetään, tykkäsin kyllämunatotistakin aikalailla eikä glögikään pahaa ole.

18. Oikea kuusi, tekokuusi vai ei kuusta ollenkaan?
Oikea! Vaikka nämä amerikkalaiset, muotoilultaan täydellisyyttä hipovat joulukuuset melkein epäaidoilta tuntuvatkin.

19. Käykö teillä joulupukki?
Ei käy Joulupukki. Kun joulunviettoon osallistuu ainoastaan teinejä ja aikuisia, tuntuisi Joulupukin paikalle kutsuminen hieman kornilta. Tiestysti jos joulua olisi viettämässä myös pieniä lapsia, olisi tilanne eri.

20. Paras joulumuistosi lapsuudestasi?
Parhaimmat joulut lapsena on aina vietetty jommassa kummassa mummolassa läheisten sukulaisten kesken. Keittiössä puuhaava mummo, kuusenkoristelu, joulusauna ja sen aikana kuusen alle ilmestyneet lahjat. Ne ovat muistoista parhaat.

21. Laittaudutko aattona hienoksi vai hölläiletkö koko päivän yöpuvussa?
Yleensä olen ihan normaalikamppeissa aina siihen saakka, kunnes käydään joulupöytään. Silloin koitan nopeasti laittaa päälleni jotain siistimpää, mutta en kuitenkaan käytä tuntikausia meikkaamiseen tai tukanlaittoon.

22. Peruna-, porkkana-, bataatti- vai lanttulaatikko?
Mmm… tykkään kaikista! Tänä jouluna rajoitan laatikoiden teon kuitenkin peruna-, porkkana ja bataattilaatikkoon. Vaikka onhan tässä vielä aikaa tehdä sitä lanttulaatikkoakin jos sille päälle satun. Mutta hei, kysymyksestä on unohtunut ah, niin ihana maksalaatikko! Sitä ottaisin mieluusti joulupöytään!

23. Paras joulusuklaa?
Fazerin konvehtirasiat ovat aika nameja, toisaalta niin ovat Pandankin… Wiener Nougat vie kuitenkin juhlavuudessaan ehkä voiton. Tilasin sitä nettikaupasta ison rasiallisen jouluksi. Suomesta tulevat vieraat tuovat toivottavasti mukanaan perinteisempiä konvehtirasioita, joita syödään sitten pitkälle kevääseen.

24. Joulutortut vai piparit?
Jos on pakko valita, niin ehkä jouluna joulutortut. Pipareita syön muutenkin pitkin vuotta sinihomejuuston kanssa.

+ bonuskysymys: Perinne joulu vai joka vuosi uusi tyyli?
Jos sisustuksesta puhutaan, niin olen perinteisemmän ja skandinaavisemman tyylin kannalla vuosi toisensa jälkeen. Joka vuosi tulee kyllä hankittua jotain pientä ja uutta kivaa.
 

Huh, olipas se varsin hyvin koko joulun kattava kysymyspatteristo. Koska elämme näin lähellä joulua enkä matkustelultani ole ehtinyt seuraamaan ketkä kaikki ovat haasteeseen jo ehtineet tarttua, heitän haasteen kaikille niille, joilla joulukiireiltä riittää aikaa vastaamiselle ja jotka eivät sitä vielä ole tehneet.

Lukijoille haluan esittää vielä ihan oman jouluisen kysymyksen: Mikä sinusta tekee joulusta joulun?

Viikon reissutreenit Floridassa

/ A. K. Nikkinen / Jätä kommentti

Vaikea uskoa, että Floridan reissua on pian takana jo kokonainen viikko. Täällä aika tuntuu suorastaan lentävän, etenkin kun en itse vietä 100 % lomaa, vaan koitan sovittaa matkaan niin työ- kuin vapaa-ajan kuviotkin. Ja aivan kuten kotonakin, myös matkoilla vapaa-aikaan kuuluu liikunta, siitä kun on tullut niin oleellinen osa arkeani, etten osaa oikein ilmankaan olla. Ja miksi edes olisin, kun kerran tykkään liikkumisesta? Pienen reippailun jälkeen ruoka ja uni maistuu paremmin, olo on rennompi eikä matkan jälkeen tarvitse huolehtia loman aikana kertyneistä extrakiloista.

Moni tykkää lomailla kokonaan ilman liikuntaa, mikä sinänsä on ihan normaaliakin jos liikunta on enemmän pakkopullaa kuin oikeasti kivaa, mutta itse tykkään lenkkeillä uusissa maisemissa, testata hotellien kuntosaleja tai tehdä kuntopiiriä palmujen alla. Tietenkin jos tiedossa on jotain kilpailevaa ohjelmaa, ei liikunnan pudottaminen pois päiväjärjestyksestä ole mikään ongelma. Melko usein kuitenkin on reissuillamme tempo sen verran verkkainen, että aamuisin on helposti aikaa singahtaa pienelle lenkille tai aamusalille.

”Ai te muut tulitte tänne ottamaan aurinkoa…”

 

Reissun ensimmäisenä aamuna heräsin Miamin yläpuolelta, Deerfield Beachilta. Välietappi-hotellissamme oli sekä kaunis hiekkaranta että pieni kuntosali ja päätin hyödyntää niistä kumpaakin. Ensin tein vartin verran juoksuintervalleja hiekkarannalla, jonka jälkeen otin lisää hikeä pintaan hotellin kuntosalilla. Ja myönnettäköön, että setti tuntui ihan käsittämättömän raskaalta, eikä varmasti vähiten edellisenä iltana nautitun, melkoisen tuhdin hääpäiväillallisen ja muutaman drinkkilasillisen vuoksi. Röyh. Mutta hei, tulihan ainakin poltettua ne sisään ahdetut kalorit.

Siitä voi jokainen laskea montako toistoa meni toisella kierroksella…

 

Seuraavana aamuna heräsinkin jo matkan varsinaisesta kohteesta, Islamoradasta. Sain ensimmäistä kertaa kuukausiin lenkille mukaan myös seuralaisen, kun kanssareissaaja halusi liittyä seuraani. Kiersimme lähellä sijaitsevan puiston ympäri ja pysähdyimme kuntoilupisteellä vetämään leukoja, kiersimme puiston uudelleen ja vedimme vähän lisää leukoja. Tuo lenkillä mukana ollut ystävätäreni, joka omien sanojensa mukaan laiminlyö liikuntaa jatkuvasti, tempaisi kylmiltään vastaotteella peräti kuusi leukaa, kun itse ähersin myötäotteella yhdeksän. Selvästi jenkki-intistä on siis ollut hänelle jotain hyötyä. Aamureippailuumme kului arvokasta reissuaikaa vain 40 minuuttia, mutta kaloreita paloi ainakin yhden aterian tai jäätelöannoksen verran.

Näkymä kuntosalin ikkunasta Miamissa.

 

Viikonlopuksi ajoimme takaisin Miamiin ja pääsin sunnuntai-aamuna tutustumaan vähän parempien lomaosakeasuntojen kuntosalitarjontaan South Beachille. Näkymät kuntosalin ikkunasta olivat hulppeat yli lahden kohti Miamin keskustaa ja bongasin siinä crossarin päällä tarpoessani meressä uiskentelevan manaatin. Aamucardion päälle temmelsin vielä hetken kuntosalilla ja aamutreeni oli valmis! Aikaa kului vajaat 1,5 tuntia ja edellisiltana syöty illallinen oli väistynyt tulevan aamupalan tieltä. Miamissa suoritetuista treeneistä puheenollen mainittakoon vielä, että olin edellisenä iltana kokeillut melko heikohkolla menestyksellä hotellihuoneesta löytynyttä tankotanssi-tankoa. Valitettavasti tangossa kieppumisessa, tai ylipäätään siihen kipuamisessa, ei ainakaan auttanut saman illan aikana nautitut alkoholipitoiset juomat. Rohkeutta kyllä piisasi, mutta koordinaatio oli hypännyt alas hotellin 25:stä kerroksesta heti ensimmäisen lasillisen jälkeen.

Tytöt menossa aamulenkille.

 

Miamin seikkailujen jälkeen palasimme Islamoradaan ja aloitin aamuni sekä maanantaina että tiistaina tuttuun tapaan hölkkälenkillä. En ole uskaltanut juosta reissussa yli 40 minuutin lenkkejä ollenkaan, jotta jalkani pysyisivät juoksukunnossa reissun loppuun saakka, joten viimeistelin tiistain 40 minuutin lenkkini pienellä kuntopiirillä rantatalon terassilla. Apuvälineinäni käytin talosta löytyneitä käsipainoja sekä matkalaukussa mukana reissaavaa treeni-kuminauhaa. Ja täytyy sanoa, että lähes koko maan värjötellessä kylmyydessä, on Floridassa ollut jo heti aamusta hyvin, hyvin lämmin ja kostea keli, joten pieni aamureippailu muuttui suomitytölle melko nopeasti ihka aidoksi selviytymistaisteluksi.

Kuntopiiriä Floridan auringossa ja viikon kuntoiluväline: treeni-kuminauha!

Tänään keskiviikkona jäivät aamutreenit suosiolla välistä, sillä suunnistimme jo ennen auringonnousua kalastusveneellä kohti avomerta. Mutta siitä reissusta lisää myöhemmin omassa postauksessaan, sillä nyt lähden nukkumaan veneenkeikutusta pois päästäni.

 

Kivaa ja reipasta viikkoa teille muillekin! Itse nautiskelen vielä Floridan keleistä sunnuntaihin saakka.

Onnenpäivä reissussa

/ A. K. Nikkinen / Jätä kommentti

Merituuli puhaltaa avoimista liukuovista sisään ja unohdun katselemaan jossain merellä kieppuvaa yksinäistä venettä. Puusta aivan liian lähelle autoa putoavan kookospähkinän kopsahdus katkaisee tauottoman tuulensuhinan palmunlehvissä. Ilma on kostea, matkalaukun sisältö on kostea, tukka on kostea ja iho kimmeltää auringonvalossa. Nyt ei todellakaan olla Kaliforniassa.

Onnenpäivä on ollut viime päivinä hiljainen blogirintamalla, mutta sitäkin aktiivisempi Instagramissa kuvien postailussa. Syy rajalliseen media-aktiivisuuteen on pieni kaveriporukan irtiotto arjesta Floridan eteläkärjen tuntumassa, Islamoradan saarella. Ensimmäiset päivät ovat olleet melko tapahtumarikkaita, mutta mahdollisuus internetin käyttöön on ollut hyvin rajallista. Ja lopulta, kun olisi ollut sekä internet että aikaa muutaman rivin kirjoittamiselle, on pää lyönyt onnellisesti tyhjää, aivan kuin merituuli olisi puhaltanut loputkin järjenrippeet ulos päästäni. Tuossa aamulenkillä ajatuksia kerätessäni päätin kuitenkin ryhdistäytyä ja kertoa hieman reissun taustoja.

Reissun juuret ulottuvat oikeastaan aina viime vuoteen saakka, jolloin myimme yhden moottoripyöristämme. Ostajaksi ilmoittautui suunnilleen ikäiseni, paikallinen pariskunta, joiden kanssa vaihdettiin kauppakirjojen lisäksi lopulta myös puhelinnumeroita. Ystävystyimme nopeasti, vaikka emme lopulta kaikkien kiireiden vuoksi ehtineet tavata montaakaan kertaa. Kun he kertoivat lähtevänsä joulukuussa kesäasunnolleen Floridaan ja sanoivat meidän olevan tervetulleita vierailulle, olimme oitis varaamassa lentoja maan toiselle laidalle. Joten täällä sitä nyt ollaan, lomailemassa pienellä saarella Miamin ja Key Westin puolessavälissä, saman katon alla puolituntemattomien ihmisten kanssa. Viikonlopun aikana sekalaiseen seurueeseemme liittyi vielä viideskin meille ennalta tuntematon reissaaja ja voi pojat, että meillä on ollut hauskaa!

Olen aina ystävystynyt helposti ja voinut sanoa melkein ensisilmäyksellä kuka leijailee kanssani samoissa sfääreissä. Ja tuon perstuntuman siivittämänä olen sitten päätynyt milloin mihinkin puolituntemattomien ihmisten kanssa eikä kertaakaan ole tarvinut pettyä. Voisihan sitä tehdä matkoja ihan kahdestaankin miehen kanssa ja kivaahan sekin on, mutta lopulta ne matkat ovat kuitenkin pääpiirteittäin aina sitä samaa, tehdään niitä asioita, jotka ovat itselle mieleisiä. Mutta kun ollaan reissussa suuremmalla porukalla, sitä tulee tehtyä ihan erilaisia juttuja kuin yleensä, harrastettua itselle vieraita lajeja ja käytyä paikoissa, joihin ei välttämättä muuten tulisi mentyä. Jos olisimme olleet matkalla kahdestaan, emme varmaankaan olisi keksineet lähteä iltamyöhään Miamin sivukujille katsomaan graffitimaalausta, varsinkaan kun taksikuskikin nauroi ja puisteli päätään, ettei kukaan haluaisi mennä niille kulmille tähän aikaan illasta. Mutta niin vain menimme ja poimimme illan ajaksi mukaamme kuudennen, maalintahriman jäsenen seurueeseemme.

Jotain tavallisesta poikkeavaa olemme mekin tuoneet jenkkiystäviemme lomamatkaan. Olemme tähän mennessä leiponeet perisuomalaisia korvapuusteja aamupalaksi, olen kertonut kaiken tietämäni ruisleivän leipomisesta, rantatalossamme raikaa iloisesti Amorphis ja jo muutaman päivän jälkeen seurueemme jenkkiosasto osaa ulkoa lähes kaikki oleellisimmat v:llä ja p:llä alkavat suomalaiset voimasanat.

Nyt hyvää alkanutta viikkoa kaikille, minä siirryn seurueeni pariin suunnittelemaan tulevia kalastus- ja snorklausretkiä ja pohtimaan, kuinka saada rikki se pihalle pudonnut kookospähkinä.

 

Tällä hetkellä paras tapa pysyä mukana reissussa, on seurata Onnenpäivää Facebookissa tai Instagramissa!

Stressin oireita, osa 2: kuristava tunne

/ A. K. Nikkinen / 1 kommentti

Kymmenen rautaa tulessa. Kiirettä töissä, kiirettä kotona, kiirettä blogissa ja kiirettä treeneissä. Enkä tietenkään ole valmis antamaan tuumaakaan periksi, vaan se mikä on tälle päivälle suunniteltu, on myös tänään tapahduttava. Ja niin riennän täyttä laukkaa aamuseitsemästä iltamyöhään, mahdutan päivään kaksien treenien ja töiden lisäksi suursiivouksen, kaupassa ja postikonttorissa käymisen sekä parit blogipostaukset ja vakuuttelen itselleni, että kyllä näitä superpäiviä jaksaa vetää viikon pari helpostikin. Mutta niinpä vaan ei tule ikä yksin. Siinä kun nuorempana stressitiloissa saattoi paahtaa vuorokaudet ympäriinsä viikkokausia, ei mukavuudenhaluinen, kolmenkympin ylittänyt kroppa enää moiseen hulluuteen suostu. Valitettavaa kyllä, kropan hienovaraisia viestejä hajoamispisteen lähestymisestä on toisinaan mahdottoman vaikea havaita, saati että niihin osaisi reagoida.

Kuten aikaisemmin olen kertonut, on tämä vuosi tarjoillut minulle terveysongelmia monen vuoden edestä. Ensin jalat tekivät tenän, seuraavaksi sairastin flunssaa ja heti sen jälkeen henkiin heräsi kauan nukuksissa ollut astma ja tuli uusi flunssa. Syksyn alkaessa, kun astma lopulta saatiin selätettyä ja saatoin palata normaaleihin treenikuvioihin, jäi jäljelle outo, lähes päivittäin riivaava kuristava tunne. En ollut pohtinut tunteen alkuperää aiemmin sen enempää, sillä olin kuvitellut sen liittyvän jollain tavalla astmaan. Mutta kun keuhko-ongelmani katosivat ja kuristava tunne sen kuin jatkui, epäilykseni heräsivät. Jos ei tunne johtunutkaan astmasta, niin mistä sitten?

Tarkkailin itseäni viikon verran. Aamuisin tunnetta ei ollut, mutta kiireisen päivän edetessä tunsin, kuinka näkymättömät sormet kiertyivät kaulani ympärille yhä tiukemmin ja tiukemmin. Kuristava tunne nosti stressitasoani entisestään ja kiihdytin tahtiani päästäkseni kuristajasta eroon. Pakko suoriutua nopeammin, tekemistä on vielä vaikka kuinka paljon tälle päivälle! Korvissa humisi, puhuminen muuttui työlääksi ja mieli oli kireä kuin viulunkieli. Yön aikana tunne hävisi ja pysyi poissa aina seuraavaan iltapäivään saakka, kunnes sama show alkoi uudelleen. Hetkinen nyt, voisikohan tämä olla psyykkistä? Täytyykö tässä sairauslistalle lisätä vielä hulluksi tuleminenkin?

Modernina naisena kysyin asiaa Googlelta, luin sivutolkulla keskustelupalstoja, tutkin lääkäreiden kirjoittamia artikkeleita ja juttelin asiasta enemmän tietävien ihmisten kanssa. Kaikkialla nyökyteltiin päätä; kuristava tunne saattaisi hyvinkin olla oire stressistä ja ylikierroksista. Kurkkuni on kuin rajoitin, joka kertoo koska mennään liian lujaa. Mutta voi hitto, minähän olen ollut aina ylikierroksilla, koko elämäni! Olen aina puuhastellut paljon ja ajatellut neljää, viittäkin asiaa yhtä aikaa. Enkä minä ole tuntenut itseäni varsinaisesti stressaantuneeksi, vaan enemmänkin touhukkaaksi. Mutta olisiko nyt kuitenkin käynyt niin, että touhuamiseni olisi lipsahtanut stressipakkosuorittamisen puolelle?

Koska alan ammattilaisen puheille meneminen ja puoliväkisin tyrkytetyt lääkkeet eivät houkutelleet, päätin kokeilla erinäisiä itsehoitotoimenpiteitä, jotka alkoivat ajatustavan muuttamisella. Mihin tahansa ryhdyinkin, muistutin itseäni siitä, ettei minulla ole kiire, treenaaminen on vapaaehtoista, blogata voi vähän lyhyemmästikin, siivota ehtii ensi viikollakin, lounaaksi voi joskus gourmet-aterian sijaan tehdä leivän, pysähdy hetkeen, vietä vähemmän aikaa tietokoneella, katso enemmän telkkaria ja vähemmän peiliin. Stressitasoni nousuun on itse asiassa harvoin ollut syynä työt tai muut oikeat velvollisuudet. Minä nimittäin tunnen suurinta suorituspainetta kaikesta vapaaehtoisesta tekemisestä ja maksimaalisesta suoritustehosta. Niinpä ryhdyin muistuttamaan itseäni siitä, mitä vapaaehtoinen kirjaimellisesti tarkoittaa. Ei pakkoa vaan va-paa-eh-tois-ta. Touhuta saa, kunhan se ei aiheuta tarpeetonta stressiä.

Seuraavaksi hoitotoimenpiteeksi ryhdyin pudottamaan hanskat tiskiin heti, kun tunsin kuristajani hiippailevan takavasemmalta. Keskeytin työt tai bloggaamisen ja menin selälleni sohvalle vartiksi tai keitin kupin teetä ja join sen rauhassa ikkunasta ulos tuijotellen. Ja se tepsi, ensiyrittämästä lähtien. Tämän jälkeen saatoin palata takaisin sorvin ääreen ja suoriutua mallikkaasti koko loppupäivästä. Paikoillaan oloa harjoitellakseni lisäsin vielä päiväohjelmaani pakollisen televisionkatseluhetken ennen nukkumaanmenoa. Ja suoraan sanottuna, en edes muistanut kuinka mahtavaa on nukahtaa sohvalle kesken elokuvan!

Tee tauko.

 

Itsehoitotoimenpiteeni alkoivat tuottamaan tulosta hyvin nopeasti, melkeinpä samalla hetkellä kun oivalsin mistä oireeni oikeasti johtuivat. Tarvittiin vain hitunen itsetutkiskelua, vauhdin hidastamista, ranteiden löysäämistä sekä pieni korjausliike asenteisiin ja tadaa, sisäinen rajoittimeni lakkasi hakkaamasta tappiin joka iltapäivä. Entä jääkö asioita nyt sitten paljon tekemättä, kun otan rennommin? Ei yhtään, ainakaan mitään kovin tärkeää. Suoriudun ihan samoista asioista kuin ennenkin, mutta kun aikataulu käy liian tiukaksi, työpäivä venyy tai pitää hoidella jouluostoksia, muistutan itseäni siitä, että voin milloin tahansa pudottaa jotain päiväohjelmasta pois. Ja jos en pudota, kroppani kyllä käyttää edelleenkin häikäilemättömästi hyväkseen toimivaksi havaitsemaansa keinoa ilmoittaa, kun on liikaa rautoja tulessa. Lopulta mikään ei siis muuttunut juurikaan ulospäin, mutta sisäisesti sitäkin enemmän. Kunhan vaan muistan välillä vetää syvään henkeä, pysähtyä katselemaan ympärilleni ja rauhoittaa mieleni, on oloni kaikin puolin paljon parempi. Ja sitten taas mennään!

 

Lue myös: Stressin oireita, osa 1: Nalkuttava akka.

Testissä: munatoti

/ A. K. Nikkinen / Jätä kommentti

Kyllä, totta se on. Olen onnistunut elämään 31 vuotta, joista viimeiset neljä Yhdysvalloissa, ilman että olen koskaan maistanut munatotia. Ennen Yhdysvaltoihin muuttoa munatoti oli tullut minulle tutuksi lähinnä joulunajan Aku Ankoista, mutta muuten tuo epäilyttävällä nimellä varustettu periamerikkalainen juhlajuoma oli minulle täysi mysteeri. Oliko kyseessä todella nimensä veroinen kananmunajuoma ja jos oli, niin voiko se olla hyvää?

Täällä Yhdysvalloissa egg nog -purnukat ilmestyvät kauppojen hyllyyn jo hyvissä ajoin ennen joulua, yleensä reilusti marraskuun puolella. Ja joka vuosi olen katsellut purkkeja sillä silmällä, joskin pienen epäilyksen vallassa ja lopulta vain tyytynyt ihastelemaan kauniita pakkauksia sen sijaan, että olisin juomaa ostanut. Eikä ostopäätöstä ole ainakaan jouduttanut se, että miehen mukaan munatoti maistuisi kananmunalta enkä tähän tietoon nojaten ole itse osannut päättää millä valikoimissa olevalla lisämaulla haluaisin kananmunan kurkustani alas huuhdella. Ja niin ovat munatotit jääneet kauppaan.

Lopulta neljä vuotta asiaa harkittuani, ostoskoriini päätyi hetken mielijohteesta litran leka vaniljanmakuista munatotia. Merkkejä ja makuja oli tarjolla vaikka ja kuin, mutta suoritin valintani puhtaasti perstuntumalta ja pakkauksen ulkonäön perusteella. Joku fiksumpi olisi ehkä saattanut vertailla ravintoarvoja, valita luomutuotteen tai edes sen munatotin, jossa ei olisi lisämakeuttajana pahamaineista maissisiirappia, mutta minä olin aivan liian tohkeissani toimiakseni niin laskelmoivasti. Otin siis mukaani ensimmäisen kivannäköisen purkin joka käteeni sattui.

Purkin tarjoiluehdotus ehdottaa munatotin juomista viinilasista kahdella kanelitikulla.
Minä tyydyin tavalliseen juomalasiin, ilman tikkuja.

 

Sitten eräänä iltana, salitreenin jälkeen, päätin avata purkin (palautumismielessä, tottakai). Tässä vaiheessa kurkistin jo varovasti ravintosisältöäkin ja totesin juoman sisältävän sekä sokeria että maissisiirappia eikä munatotilla muutenkaan ollut mitään tekemistä luomun kanssa. Olin kuitenkin sen verran innoissani, ettei minua olisi hetkauttanut juurikaan, vaikka munat olisivat avaruuskanoista lypsettyjä. Koska minulla ei ollut aavistustakaan siitä, tulisiko munatotia juoda mukillinen vai saavillinen, selvitin purkin kyljestä suositeltavan annoskoon, joka oli säälittävät 1,2 dl. Aika vähän, ajattelin, kunnes tarkistin annoskoon sisältämän energiamäärän. Kaksisataakaksikymmentäperkeleenkilokaloria ja 23 grammaa sokeria! Vertailun vuoksi mainittakoon, että samainen määrä Ikean glögiä sisältää sekin 21 g sokeria, mutta rasvattomuutensa vuoksi vain 90 kcal. No, joulu(kuu) on vain kerran vuodessa, joten aivan sama. Munajuoman lasiin kaadettuani tajusin, etten edes tiedä juodaanko juoma kylmänä vai kuumana. Ja hetkinen, purkissahan lukee alkoholiton, joten pitäisikö tähän lorauttaa alkoholiakin ja jos kyllä, niin mitä laatua? Pikaisen tutkimuksen jälkeen päädyin nautiskelemaan juoman kylmänä, ilman alkoholia. Käytännössä munatoti nautitaan kuitenkin aikuisten keskuudessa yleensä rommilla, viskillä, brandylla, vodkalla tai erilaisilla likööreillä höystettynä. Mutta silloin ei kai ole tapana käydä ensin penkkaamassa?

Kyllä tällä pitäisi palautua treenistä.

 

Suhtauduin munatotin maisteluun suurella hartaudella ja kaikkine lasin pyörittelyineen, haisteluineen, ryystöinen ja maiskutteluineen tilanne vaikutti ehkä enemmänkin viininmaistelulta. Munatotin maku oli vaniljainen ja makea, hivenen munamainen, tammitynnyristä ei onneksi ollut tietoakaan, juoman koostumus oli paksu ja tuoksu neutraali. Lasissa juoma näytti sulaneelta jäätelöltä, jolta se itse asiassa vähän maistuikin. Kokemus oli yllättävän positiivinen eikä mielestäni lainkaan niin munamainen kuin mieheni oli manaillut. Mies tosin oli edelleen sitä mieltä, että munatoti maistuu ihan kananmunalta, hyi ja yök. No, maistuihan se, tavallaan, mutta kuitenkin paljon paremmalta kuin kananmunien, maidon ja sokerin yhdistelmän voisi kuvitella maistuvan. Havaitsin myös hyvin pian, että tuo 1,2 dl kerta-annos oli aivan riittävä, joten yhdellä purnukalla eletään helposti viikon verran, etenkin kun saan juoda kaiken itsekseni. Sen sijaan, että ostaisin munatotia toisen purnukallisen, ajattelin kokeilla valmistaa sitä itse hieman hillitymmällä sokerimäärällä. Tämän lisäksi aion kokeilla munatotia Cruzanin 9 spiced rommilla, joka ei voi mennä kovin pahasti pieleen.

 

Niin voidaan taas vetää rasti yhden kokeiltavan amerikkalaisen perinnesyötävän päälle. Nyt kun sekä munatoti että maapähkinävoi ovat löytäneet tiensä suomalaiseen ruokapöytäämme, voisin kokeilla jotain uutta amerikkalaisherkkua. Olisiko ehdotuksia? Mielellään jotain muuta, kuin meidän paikallinen erikoisuus, uppopaistettu voi.