Osa teistä lukijoista on ehkä pistänyt merkille, että olen tänä vuonna sairastellut paljon. Todellisuudessa olen kuitenkin sairastanut vielä paljon enemmän kuin olen blogin puolella jaksanut kitistä. Voisikin sanoa, että maalis-huhtikuusta lähtien olen joitakin viikkoja lukuunottamatta ollut enemmän tai vähemmän sairaana koko ajan. Hengitystieongelmia, yskää, kurkkukipua, hengenahdistusta, astmalääkkeitä ja antibiootteja. Niistä on tämä vuosi tehty.

Mikä hemmetti minua oikein vaivaa?

Helmikuussa keittiössämme havaittiin putkivuoto. Asia oli korjattu muutamassa viikossa, runkopuut ja seinien välit kuivattu ja reikä seinässä odotti umpeenlaittoa. Kuukausi myöhemmin ilmestyi myös vastapäisen seinän eteen pieni lammikko. Oli se siinä ollut muutaman kerran aikaisemminkin, mutta epäilin lattialla olleen kukkaruukun pissineen yli äyräiden. Tällä kertaa olin kuitenkin unohtanut kastella kukat. Asiaa selvittämään soitettiin ensin vuokraisäntä, sitten putkimies ja pian tuokin seinä oli revitty auki. Takaa paljastui karun näköinen kasvusto, muutama mustaleski ja ylhäältä alas asti revennyt yläkerran wc:n poistoputki. Elämänkevät sitä hajua. Samana päivänä, kun tuo seinä avattiin, jouduin ensimmäisen kerran turvautumaan astmapiippuun. Ahdisti, henki ei kulkenut. Joku kurkussa tuntui turvonneelta kuin joku olisi kuristanut minua. Paniikki. Hometta, ihan varmasti! Varasin ajan lääkäriin seuraavalle päivälle. Hän antoi mukaani astmalääkereseptejä ja totesi, että olisi mahdotonta sanoa oliko äkillisesti ilmestyneiden astmaoireiden takana home vai jotain muuta.

Niin korjattiin putkivuoto, seinänväli pestiin, testattiin ja todettiin puhtaaksi, seinä lyötiin umpeen ja elämä saattoi jatkua. Paitsi että ne astmanoireet eivät vaan kadonneet. Huhtikuussa, palattuamme kotiin Neitsytsaarilta, oireet pahenivat entisestään ja astmani puhkesi täyteen raivoonsa ensimmäistä kertaa sitten lapsuusvuosien. Ravasin lääkärissä, sain lääkkeitä, koitin levätä, tein sitä ja tein tätä, mutta oloni ei kohentunut juurikaan. Aamuisin saatoin harrastaa liikuntaa, mutta illan tullen keuhkoni lakkasivat toimimasta kunnolla, yskin ja vinguin kilpaa hengitykseni kanssa. Kirosin putkirikkoa ja olin varma, että seinästä leijailleet homeitiöt olivat pilanneet keuhkoni. Mutta miksei kurkkukipu, hengenahdistus ja yskä helpottanut? Se seinähän todettiin puhtaaksi.

Jossain vaiheessa kesällä minä sitten tajusin sen. Aina kun poistuin kotoa pidemmäksi ajaksi kuin päiväksi, oloni kohentui. Kun palasin kotiin, palasi äänenkäheys, kurkkukipu ja hengenahdistus. Joku tässä talossa nyt varmasti mättää vieläkin. Olimme asuneet kesän alakerrassa, sillä yläkerran makuuhuoneessa on helteiden iskiessä liian kuuma nukkua. Alakerran makuuhuone oli kuitenkin jo pitkään ollut mielestäni tunkkainen, mutta vasta nyt tajusin kuinka pahalta huone todellisuudessa haisi. Aika ikävästi on muuten tuo kukkapenkki kastelulaitteineen vasten makuuhuoneen rapattua seinää, totesimme taloa ulkoapäin katsellessamme. Niinpä niin. Amerikkalaiset ja niiden rakennustekniikka.

Kun lähdin heinäkuussa Suomeen viideksi viikoksi, oli totuuden aika. Vajaa viikko kotoa poistumisen jälkeen minä nimittäin tunsin itseni terveeksi, vaikkakin huonokuntoiseksi. Sain matkan aikana kohotettua kuntoa kiitettävästi, mutta aivan reissun viimemetreillä sain flunssan. Harminpaikka, nyt olisi vaikea havaita mahdollisen homeen aiheuttamia oireita kun palaan takaisin kotiin. Niitä lisäoireita ei sitten kuitenkaan tarvittu. Tuo tuliaisina tuotu flunssa ei nimittäin parantunut ollenkaan. Lopulta kuusi viikkoa jatkunut kurkkukipu, yskiminen ja hengenahdistus katosi vasta, kun vietimme viikon Kanadassa.

1 + 1 ja eiköhän tulos ole aika selvä. Talossamme on taatusti hometta.

Kun palasimme takaisin kotiin, palasivat myös oireet pikkuhiljaa ja pari edellistä päivää ovat olleet taas melko tukalia aerobisen liikunnan kannalta. Teimme viime viikolla alakerran makuuhuoneessa (jossa emme siis enää nuku) hometestin ja odotamme tuloksia saapuvaksi ensi tiistaina. Niitä odotellessa olemme käyneet tällä viikolla jo neljässä asuntonäytössä ja jokaisen huonovointisena herätyn aamun jälkeen olen entistä varmempi siitä, että haluan vaihtaa asuntoa vaikka se sitten tarkoittaisikin neljättä muuttoa neljän vuoden sisään. Olen kuitenkin valmis pakkaamaan jälleen kerran 200 neliöisen talon sisukset laatikoihin, hylkäämään uudehkot sohvat ja patjat, kunhan vain tulisin terveeksi. Olen niin väsynyt sairastamaan, väsynyt lääkkeisiin, väsynyt aamuiseen yskimiseen, väsynyt kuristavaan tunteeseen kurkussa ja väsynyt hengästymään liian helposti. Haluan hyväkuntoisen ja terveen itseni takaisin.

Ilmassa leijaileville homeitiöille viritetty kasvualusta valmiina tositoimiin.

24 tuntia myöhemmin on kannen alla jo havaittavissa elämää.

Noin 60 tuntia on kulunut kasvualustan virittämisestä ja harkitsen painon laittamista kannen päälle. Eihän se vaan kömmi tuolta ulos…?

Todellisuudessa homekasvusto näyttää dramaattisemmalta kuin se välttämättä edes on. Ilmassa leijailee aina jonkin verran homeitiöitä, joten käytännössä kuvun alle kasvaa aina jotain, ellei sitten satu asumaan steriilissä laboratorioympäristössä. Nyt sitten odotellaan tuloksia siitä, minkä lajikkeen karvapalleron olemme kotilaboratoriossamme onnistuneet kasvattamaan, onko se hyvä vai onko se paha.

Mutta entä jos… mitä jos testi näyttääkin puhdasta? Jos sairasteluni takana ei olekaan home niin mikä sitten? Muuttamista vihaavana ihmisenä toivoin pitkään ettei talosta löytyisi hometta eikä meidän tarvitsisi muuttaa. Mutta nyt, tarkemmin asiaa ajateltuani, minä totisesti toivon, että vika on talossa, ei minussa.