Kotiutumisesta

Jos on ikinä muuttanut uuteen paikkaan, tietää sen onnen tunteen, kun hitaan alun jälkeen alkaa pikkuhiljaa tuntua siltä, että on kotiutumassa uuteen ympäristöön. Kun kaikki vastaantulijat eivät olekaan enää kasvottomia, vaan tiettyjä reittejä kulkiessa törmää usein samoihin ihmisiin, tai kun eksymisen sijaan osaa jo valita sen nopeimman, tai vaihtoehtoisesti sen kaikkein kauneimman reitin. Ja kun ei enää kerta toisensa jälkeen säikähdä sitä samaa aidan takana piileskelevää ja kohdalla haukahtavaa koiraa ja ehkäpä jo tuntee muutamia naapuruston ihmisiä nimeltä.

190316_5

Olen nyt Suomeen paluuni jälkeen viettänyt muutaman kuukauden Äänekoskella ja ensimmäisiä kotiutumisen merkkejä on jo kovasti ilmassa. Kaupoilla käydessä saattaa toisinaan joku naamatuttu jo moikatakin, päivittäisten kulkureittien varrella talot ja kadunkulmat ovat alkaneet tulla tutuiksi ja salilla käydessä ovat keskusteluyhteydet avautuneet jo suuntaan jos toiseenkin. Kun viikko sitten tapahtui vielä sellainenkin ihme, että tuntematon koiranulkoiluttaja tervehti minua lenkillä ollessa ääneen, olin yhtä hymyä lopun iltaa.

190316_7

Paljon on kiinni ajan kulumisesta sekä tietysti itsestä, kuinka usein poistuu neljän seinän sisältä, käy harrastuksissa, liikkuu ihmisten parissa ja antautuu keskusteluihin ja tilanteisiin, mutta toisaalta myös paikkakunnalla ja sen asukkailla on kotiutumiseen suuri vaikutus. Ne ihan ensimmäiset positiiviset aavistukset muutaman vuoden takaa, ensimmäistä kertaa Äänekoskella vieraillessani, ovat osoittautuneet oikeiksi. Tämä todella on mukava ja kaunis kaupunki, ei vain käydä, vaan myös asua.

Keskusta on pieni ja rakennukset vanhoja, mutta lopulta täältä löytyy kaikki tarpeellinen, jopa uusi napakoru aikaisemmin viikolla kadottamani tilalle, ihanalla asiakaspalvelulla höystettynä. Lenkkipolut ovat kaikkine korkeusvaihteluineen riittävän haastavia, maisemat kerrassaan upeat eikä tehdaskaan haise niin pahasti kuin voisi kuvitella. Ihmiset ovat paitsi ystävällisiä, myös helposti lähestyviä ja helposti lähestyttäviä, ja voin vain kuvitella kuinka hyvin sulautuisin porukkaan vuodessa, kun jo muutaman kuukauden jälkeen tuntuu näin kotoisalta.

190316_8

Vaikka täällä asuminen jääkin näillä näkymin lyhytaikaiseksi harjoitukseksi uusien seikkailujen vetäessä puoleensa, olen onnellinen siitä, että juuri Äänekoski, sekä tietysti rakas synnyinpaikkani Nivala, ovat olleet ne paikat joihin Suomeen paluumuuttaessani olen saanut pehmeästi laskeutua. Ottaen huomioon paluumuuttoni lähtökohdat, sen vastentahtoisuuden sekä väistämättömän pakon jättää Kalifornia kuuden vuoden yhteiselon jälkeen, ovat nämä maisemat luoneet uskoa siihen, ettei Suomeen jääminen tilanteen niin vaatiessa olisikaan absoluuttinen maailmanloppu.

190316_9

Minulta muuten kysyttiin jokin aika sitten, että miltä se tuntuu suurkaupunkimaisemien jälkeen muuttaa tällaiseen tuppukylään asumaan.

Kotoisalta, vastasin. Kotoisalta.

 

Aamu, jolloin ei tarvinnut lähteä lenkille

Kun aamulla ulos astuessa on vastassa puolen vuorokauden aikana sataneet lumet, muutama aste plussaa ja jumalattoman suuri piha, on aamun liikuntakuviot melko selvät. Ei muuta kuin lenkkarit takaisin naulaan, saappaat tilalle ja lumikola heilumaan!

070216_4

Lumenluonti oli yksi niistä asioista, joiden arvelin ensimmäisenä ottavan pannuun Suomen talveen muuttaessa. Mutta pieleen meni. Vaikka lumityöt ennen Kaliforniaan muuttoa olivatkin myrkkyä; pakollinen paha ennen kuin auton saisi liikkeelle pihasta, ajattelen nyt lumentuloa osana tätä upeaa vuodenaikaa ja tilaisuutena harrastaa hyötyliikuntaa.

070216_3

Oma asennoitumiseni niin lumeen, pakkaseen, räntään kuin loskaankin on muuttunut paluumuuton myötä suopeammaksi. Kalifornian loputtoman kesän ja piinaavan kuivuuden jälkeen pienikin ilmastonmuutos tuntuu luonnonihmeeltä, aivan kuten kaikki mitä taivaalta sataa, olipa se missä olomuodossa tahansa.

Ja mikäpä sen mukavampaa kuin viettää aamupäivä pihalla lumitöissä. Kaloreita palaa ja samalla tulee tehtyä jotain hyödyllistä, toisin kuin jumppatunnilla tai kuntopyörän päällä hikoillessa. Voin muuten kertoa, että maistui se laskiaispullakin tänä sunnuntaina ihan eri tavalla ansaitulta!

070216_5

Tämä on taas sarjassamme sen sortin pieniä iloja, joita ei välttämättä näe ellei niitä käy katselemassa vähän kauempaa.

Miltä se nyt tuntuu?

Kun puolitoista kuukautta sitten paluumuutimme Suomeen, pelkäsin jo etukäteen kysymystä, jonka tulisin kuulemaan vielä monta kertaa:

Miltäs se nyt tuntuu, palata Suomeen?

Vaikka kysyjät eivät tietenkään voineet ymmärtää osuvansa suoraan kipeään kohtaan, saati että he olisivat tietoisesti halunneet olla ilkeitä, tuntui kysymys äärimmäisen hankalalta ja epämiellyttävältä vastata. Kuinka sanoa, että tuntuu ihan paskalta ilman, ettei loukkaisi kysyjää tai kuulostaisi synnyinmaansa vihaajalta? Vaikkei kysyjä sitä todennäköisesti edes tajuaisi, tarkoittaa tuo kysymys avattuna samaa kuin tiedustelisi miltä tuntuu, kun on joutunut jättämään kotinsa, kotimaansa, ystävänsä ja koko entisen elämänsä pakon edessä, puhumattakaan työttömyydestä tai mittavan summan maksavasta muutosta? Kuinka siihen voi muotoilla sellaisen kauniin vastauksen, kuin kysyjä odottaa kuulevansa?

200116_3

Vältelläkseni hankalia kysymyksiä, niistä poikivia lisäkysymyksiä ja mahdollista mielensä pahoittamista, vetäydyin viikoiksi omiin oloihini enkä tavannut lähisukulaisia lukuunottamatta montaakaan ihmistä. Ensimmäiset viikot olivat kai jonkinlaista suruaikaa, jolloin päästin pikkuhiljaa irti unelmistani, kohotin hitaasti katseen maanraosta kohti horisonttia ja raotin varovasti silmiäni ympärillä oleville positiivisille asioille. Olo alkoi helpottua.

200116_1200116_4

Vaikkei aikaa paluusta ole vielä niin paljon kulunutkaan, tuntuu että ensimmäisten viikkojen tunnelmista on tultu jo melko pitkälle. Pakkomuuton repimä haava on alkanut pikkuhiljaa arpeutua ja Kalifornia painua muistoissa syvemmälle, yhdeksi elämän upeimmista kokemuksista. Kun on lakannut taistelemasta aktiivisesti takaisin vanhaan pääsemisen puolesta, on jäänyt enemmän tilaa haaveilla tulevaisuudesta. Ja vaikka sen entisen kotikadun muistelu vielä vähän kirpaiseekin, ei luminen maisema ikkunan takana tunnukaan enää niin pahalta.

Itse asiassa, se maisema tuntuu aika hyvältä. Ihan tosi, tosi hyvältä.

200116_2

Meillä ei vieläkään ole omaa kotia, ei edes näköpiirissä, mutta majailemme vuorotellen isäni ja äitini luona, Nivalassa ja Äänekoskella, ja otamme takaisin kuuden Kalifornia-vuoden aikana menetettyä yhteistä aikaa. Olen pakkasten myötä rakastunut myös talveen, vaikken ennen Kaliforniaa ole talvi-ihminen ollutkaan ja olen pikkuhiljaa saanut yliotteen jopa pimeydestä ja päässyt yli paluun jälkeen vaivanneesta ylenpalttisesta väsymyksestä. Olen kotiutunut uusien kotikaupunkien kuntosaleille, syönyt suomalaista suklaata rasiatolkulla, hämmästellyt laajentuneita elintarvikevalikoimia, palannut lomalta töihin samalle aikavyöhykkeelle muun toimiston kanssa, kuvannut pakkasen jäädyttämiä maisemia ja alkanut miehen kiusaksi puhua kuin itsestään alkuperäismurteellani. Vaa eläpä hättäile, kyllä nää asiat tästä viellä järijestyy.

200116_5Eihän tämä olekaan loppu. Tämä on uusi alku.

 

 

Ensimmäinen viikko Suomessa

Ensimmäinen viikko Suomessa on nyt onnellisesti takana. Päivien määrään nähden olen ehtinyt kierrellä ja kaarrella jo melkoisesti, niin pääkaupunkiseudulla kuin kotikonnuillani Pohjois-Pohjanmaallakin. Koska yli kuuden ulkomailla vietetyn vuoden jälkeen aika moni asia on tuntunut kotimaassa vähän erilaiselta – tai jopa vieraalta – on kuluneisiin päiviin mahtunut melkoinen määrä oho-, aijaa-, häh- ja ai-näinkö-tää-olikin -hetkiä:

• Paksuista ulkovaatteista huolimatta tunnun olevan ainoa, joka kauppojen tukalassa jouluryysiksessä suostuu kaivautumaan ulos takistaan.

• Vaikka sisätiloissa on lämpimämpää kuin Suomen suvessa, pukeutuvat kaikki neuleisiin ja pitkähihaisiin myös kotioloissa.

• Pelkään, että kasvoni repeävät kun hymyilen. Mikään kasvovoide ei tunnu riittävän kuivaa sisäilmaa ja pakkaskeliä vastaan. Ei ihme, että ihmiset ovat talviaikaan kovasti vakavia.

• Pakolaiset on uusi sää. Jos ei ole mitään muuta puhuttavaa, voi aina avata keskustelun pakolaisista. Ja vaikkei haluaisikaan, joutuu asiasta keskustelemaan tämän tästä.

• Konduktööriä ystävällisempää asiakaspalveluhenkilöä on vaikea löytää.

• Suihkusta tulee lämmintä vettä heti. Samoin tulikuumaa, kun vääntää vanhasta muistista hanan kuumaan ääripäähän.

• Hyvästi avoinna hulmuava tukka. Talvella auki jääneet hiukset joko litistyvät, lätistyvät, jäätyvät, sähköistyvät tai tekevät mitä tahansa muuta paitsi ovat ojennuksessa.

• Suomalaiset kiilaavat, tönivät, tunkevat ja rynnivät kauppojen hyllyväleissä ja kadulla täysin häpeilemättä ja anteeksi pyytelemättä.

• Suomessa ei olekaan niin kallista. Pienen hintavertailun jälkeen moni asia Suomessa on merkkituotteita lukuunottamatta lähelle saman hintainen kuin Kaliforniassa.

• Kännykkä toimii kaikkialla. Myös sisällä kaupoissa ja maaseudulla.

• Sitä kun kuvitteli itse kiroilevansa jokseenkin paljon, tuntuukin yht’äkkiä ihan pyhäkoululaiselta, kun kuuntelee teinien sanailua lähijunassa.

• Kaupassa ei voi käydä ostamatta suklaata. Tai karjalanpiirakoita. Tai lihapiirakoita. Tai ryynimakkaraa.

• Kun on menossa kylään viikonloppuna ja haluaisi viedä lahjaksi viinipullon, se ei onnistu, koska viiniä ei myydä sunnuntaisin.

• Herätessään on täysin mahdotonta tietää onko keskiyö, aamuyö, aamu vai iltapäivä. Pimeys yhdistettynä jet lagiin takaa täydellisen unirytmin sekoittumisen.

• Siskonpeti on oikeasti hauska sketsiohjelma. Moni muu kotimaiseksi komediaksi tituleerattu taas ei.

Toivottavasti kukaan ei tästä puolivakavissaan kirjoitetusta listauksesta kuitenkaan pahoittanut mieltään. Sellaisen yleistyneen ilmiön kun olen myös pistänyt merkille nyky-S(u)omessa.

Tsemppiä jouluryntäyksen viime metreille!

 

(Kesä)loma

Ah, kesäloma. Palmut heiluvat lämpimässä merituulessa, piña colada virtaa ja aurinkorasva kirvelee silmiä.

Joopa joo, no ei nyt ihan.

Täällä sitä nimittäin ollaan, suomalaisen taivaan alla, kaljujen puiden huojuessa hämärässä horisontissa ja kylmän purressa tiukasti nenänpäästä. Päädyimme kuin päädyimmekin takaisin Suomeen, ainakin toistaiseksi. Ja mikäs sen parempi syy vietellä kesällä väliin jäänyttä kesälomaa, kuin paluumuutto ja kaamoskelit.

Vaikkei Suomeen pysyvästi jääminen ole edelleenkään varmaa, koitan varmuuden vuoksi sopeutua tulevina lomaviikkoina niin suomalaisiin sääoloihin, olosuhteisiin kuin itse suomalaisiinkin. Tämän lisäksi pitäisi saada pikkuhiljaa taottua päähän se ajatus, etten loman loputtua todennäköisesti palaakaan takaisin Kaliforniaan, vaan elämä on tässä ja nyt, pohjoisen taivaan alla jossain.

121215_1

Harmaista lomamaisemista huolimatta olen saanut melko kivasti kiinni lomafiiliksestä. Koska asiat ovat jo edenneet valtameren yli kantavan askeleen verran, tunnen stressitason laskeneen merkittävästi ja niin uni kuin ruokakin on alkanut taas maistua. Muuton logististen osienkin odotellessa valmiina Kalifornian päässä, ei päiväohjelmassamme ole tällä hetkellä muita velvollisuuksia kuin pohjoisen junaan nouseminen ensi tiistaina. Siitä alkaa varsinainen joulunvietto, jonka humuun hukkunee ainakin hetkellisesti huoli tulevasta, oireet kulttuurishokista, ahdistus hintatasosta ja vilunväreet sääoloista.

121215_2

Se täytyy kyllä sanoa, että vaikka monenmoisia ja kovastikin jänniä lomia olen elämäni aikana viettänyt, vie tämä joulukuinen kesäloma jännittävyydessään ylivoimaisen voiton kaikista. Nimittäin yleensä kun olen loman päätteeksi palannut kotiin, en tällä hetkellä omista edes kotiavaimia.