Joulukuusi amerikkalaisittain

Kun Jingle Bells kajahti korvaani ensimmäistä kertaa kauppareissulla, elettiin marraskuun alkupuolta. Virallisesti joulunodotuksen kuuluisi alkaa vasta kiitospäivän jälkeen marraskuun lopussa, mutta muutamat yli-innokkaat kauppiaat aloittivat joulukoristeiden myymisen ja joululaulujen soittamisen heti halloweenista toivuttuaan.

Kuusenkoristeloistoa Macy’silla.

Jouluun valmistautuminen onkin syytä aloittaa tässä maassa hyvissä ajoin. Ensimmäisenä Yhdysvalloissa vietettynä jouluna jätin tietämättömyyttäni joulukoristeiden hankinnan täkäläisittäin erittäin viimetinkaan. Suuntasin kuusenkoristeostoksille viikkoa ennen jouluaattoa, joka mielestäni on täysin normaali, ehkä jopa aikainenkin ajankohta koristeostoksille. Kaupassa minua kuitenkin odotti karmaiseva yllätys; kaikki joulukoristehyllyt ammottivat tyhjyyttään ja niiden tilalle oli tullut yhtä sun toista tilpehööriä uuden vuoden juhlintaa varten. Kolmannessa kaupassa lopulta onnisti ja sain ostettua kaupan vihoviimeisen joulupallopaketin.

Vahingosta viisastuneena kävin kuvaamassa blogiani varten paikallisia koriste-ihanuuksia Macy’sin tavaratalossa hyvissä ajoin, jo marraskuun puolenvälin tienoilla. Kuvien julkaiseminen tosin tuntui mielekkäältä vasta tänään. Joten, tässä niitä nyt olisi – joulukuusia koristeineen amerikan malliin!

Tämän joulukuusen teema liittynee keijukaisiin. 

Tiedä sitten kuinka jouluista se on?

Tällainen apina on pakko saada omaankin kuuseen!

Yksi kauneimmista kuusenpallukoista ikinä!

Tässä kuusessa roikkui kakkujen lisäksi leivoksia, muffinsseja sekä donitseja. Muuta herkullista tässä kuusessa ei sitten ollutkaan.

Kuuseen voi ripustaa myös metsäneläimiä! Aika ihana!

Tämä kuusi ei esittelyjä kaipaa. Hello, kitty!

Valtavan kaunis enkelikoriste.

Joulukuusi voi olla myös meriaiheinen, ainakin Amerikassa.

Kauppakierrokselta kotiuduttuani postimies kantoi minulle vielä joulukoriste-katalogin. Juuri, kun kuvittelin nähneeni kaiken, löytyi viimeiseltä aukeamalta nämä. Kyllä, ne ovat kuusenkoristeita.

Millaisia kuusenkoristeita meidän kuusessamme sitten on? No, meidän kuusessamme roikkuu palloja. Sellaisia punaisia, tiedättehän.

Asiallista kommentointia, kiitos!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s