Kävipä kerran ja kävipä toisenkin, että amerikkalainen kieltäytyi hänelle tarjotusta ruoasta, koska ei tiennyt mitä se sisältää tai miltä se maistuu. Suurpiirteinen selitys ”tässä on ruista” tai ”tämä on makeaa” ei riitä. Tämä äärimmäisen epäluuloinen kansakunta vaatii useinmiten hyvin seikkaperäisen raportin ruoanlaitossa käytettyjen mausteiden ja raaka-aineiden koko kirjosta. Saatuaan kaipaamansa yksityiskohtaisen selvityksen valmistuksen eri vaiheista ja käytetyistä ainesosista, voi amerikkalainen ruokaa uskaltautua maistamaan. Tai sitten ei, ja paikalle kutsutaan pizzalähetti.

”Jännittää”, sanoi jenkki, kun ruisleipää maistoi.

Edellisen kerran paikallisten ennakkoluuloja ravisteltiin tänään, kun mies vei firman nyyttikesteihin ruisleipänappeja ja korvapuusteja. Ajattelimme, että nämä olisivat sopivan helppoa näppiruokaa, jota kaikki varmasti uskaltaisivat kokeilla, toisin kuin vaikkapa mämmiä tai maksalaatikkoa, joita suomalaiset perinteisemmin ulkomaalaisille yrittävät syöttää. Omista leivontataidoistani vakuuttuneena pakkasin mukaan vielä muutaman extra-leipäsen varman menekin luulossa. No, metsään mentiin ja mäntyä päin. Mies tuli iltapäivällä kotiin lähes samainen määrä korvapuusteja ja ruisleipänappeja mukanaan, kuin mitä aamulla oli vienyt mennessään.

Missä sitten mentiin vikaan? Homma lähti pahasti hakoteille heti alkuvaiheessa, tarkemmin sanottuna silloin, kun yritimme tarjota paikallisille uusia elämyksiä ruokarintamalla. Suomalaisten herkkujen sijaan kovin menekki toimiston nyyttäreissä olikin pizzalla, pizzalla ja pizzalla. Ja nyt ei puhuta mistään autenttisesta ja hienostuneesta italialaisesta pizzasta, vaan amerikkalaisten kehittämästä, triplajuustossa lillivästä, rasvansekaisesta salamipizzasta.

Myönnettäköön, että olen hieman turhautunut, mutta onnellinen etten tullut värkänneeksi karjalanpiirakoita.Pakko kuitenkin kysyä, että ovatko suomalaiset yhtä epäluuloisia eksoottisten ruokien suhteen? Olenhan kuullut tarinoita suomalaisista, jotka ovat Kanariansaarille pakanneet mukaansa omat eväät.

Itse en turhan epäluuloinen ole. Rakastan syömistä, maistelua ja erinäköisiä ja

-makuisia ruokia. Uusi ruokalaji onkin aina uusi kokemus muiden joukossa, yhtä jännittävää kuin vaikkapa uuteen kaupunkiin tutustuminen. Parasta onkin, kun se jokin on niin erikoisen makuista, ettet koskaan ole syönyt mitään vastaavaa, ja on täysin mahdotonta sanoa mitä maku mahdollisesti muistuttaisi. Kertaakaan ei vielä ole tarvinut kieltäytyä tarjotusta ruoasta, johtuneeko se sitten uteliaisuudesta vai puhtaasta hulluudesta. Vaikka kyllä sekin hetki varmasti vielä tulee, että eteeni kannetaan jotain niin vastenmielistä, etten siihen suostuisi koskemaan pitkällä tikullakaan. Veikkaan kuitenkin, että kynnykseni on hieman korkeampi kuin niillä, jotka kieltäytyvät korvapuustin syömisestä. No, jäipähän enemmän syötävää itselleni.