Kaksi normaalivartaloista, jopa keskivertoa lihaksikkaampaa naista seisoo ravintolan naistenhuoneen peilin edessä ja arvostelee vartaloaan. Vertaillaan vatsoja. Vertaillaan hauiksia. Osoitellaan kohtaa, josta pitäisi saada vielä puoli senttiä ympärystä pois. He näkevät toistensa olevan hyvässä kunnossa jo nyt, mutta eivät silti tuomitse toisen pyrkimystä kohti vielä tiukempaa vartaloa, vaikkeivät aivan tarkasti sitä toisen osoittamaa allia kykenekään näkemään. Kumpikin naisista tietää, että ei meidän tarvitsisi, mutta asioita voi tehdä vaikkei olisikaan pakko. Seuraavalla viikolla kolmas nainen ihmettelee kovaan ääneen, mikä hulluus normaalipainoisen naisen laittaa dieetille. ”Tämän täytyy olla nyt sitä syömishäiriötä tai vähintään masennusta”, tietää hän diagnosoida.

Se, ettei kuvassa erotu selvästi vatsalihaksia, ei välttämättä häiritse sinua.

Kuvassa olijaa se voi kuitenkin häiritä.

Miksei normaalipainoinen sitten saisi laihduttaa tai muokata vartaloaan? Miksi niin useiden ihmisten mielestä painonpudotus on ylipainoisten etuoikeus? 

Normaalipainoinen laihduttaja leimataan usein korvien välistään vinksahtaneeksi tai ainakin elämäänsä tyytymättömäksi. Ja jos ei vika ole korvien välissä, niin itserakas tuo laihduttaja ainakin on, sillä hänhän laihduttaa ainoastaan näyttääkseen paremmalta kuin muut. Huono roolimallikin hän on, kun ei pelkkä normaalipainous häntä tyydytä, vaan pitäisi olla vielä sporttinenkin. Mikä siinä on, että tavallisen ihmisen pitäisi näyttää urheilijalta, häh?

Yksinkertaista matematiikkaa

Normaalipainon määrittelemiseksi on olemassa painohaarukka. Esimerkiksi itseni mittaisen (n. 170 cm) naisen normaalipaino on välillä 58-69 kg. Helppo päässälasku kertoo, että pituiseni normaalipainoisen painohaarukka on yhdentoista kilon mittainen. Kuvitellaan, että painaisin 63 kiloa. Haluaisin kuitenkin pudottaa painoani, vaikka sitten näyttääkseni paremmalta juuri ostamassani iltapuvussa, ja laihduttaa viisi kiloa. Elopainoa minulle jäisi vielä 58 kiloa ja olisin edelleen normaalipainoinen, vaikkakin skaalan alapäässä. Tämä on hyvin helppoa ja yksinkertaista matematiikkaa, ei anoreksiaa.

No miksi se normaalipainoinen sitten laihduttaa tai on dieetillä, ärsyttääkseenkö?

Syitä painonpudotukselle tai dieetillä ololle on monia, niin normaalipainoisella kuin ylipainoisellakin. Tunnen useita normaalipainoisia, jotka kerran pari vuodessa noudattavat tiukkaa dieettiä pysyäkseen jatkossakin normaalipainoisina. Miksi pitäisi päästää itsensä ylipainoiseksi ennen kuin saa laihduttaa? Ulkonäöllisten syiden lisäksi myös terveydelliset syyt voivat saada normaalipainoisen siirtymään painohaarukkansa ylärajalta alarajalle. Itselleni painonpudotus ja dieetti perustuu niihin viimeisiin muutamiin kiloihin, jotka kadotettuani saisin vaivalla työstämäni lihakset näkyviin ja pääsisin eroon selluliitista. Me sporttisuutta tavoittelevat ihmiset olemmekin tarkkoja siitä, että katoava massa on nimenomaan rasvaa, ei lihasta. Ja toisaalta, minun puolestani painoni saa pysyä myös ennallaan, kunhan rasva korvaantuu lihaksella.

En usko, että parin kilon menetys tai ulkonäöllisten tavoitteiden saavuttaminen tekisi minusta sen onnellisempaa, mutta ainakin tuntisin oloni paremmaksi bikineissä. Pinnallista ehkä, myönnetään, mutta minkä takia normaalipainoinen ei saisi kadottaa sitä muutamaa kiloa, mutta ylipainoisen karistaessa vyötärönympäryksestään viisitoista senttiä, tekee yleisö rivissä aaltoja? Läski on läskiä, oli sitä sitten kilo tai kymmenen.

Voidaanko siis sopia, että tsempataan toisiamme kohti tavoitetta, olipa sitten kyse kilosta tai kolmestakymmenestä?

ps. jätin tietoisesti ottamatta sen enempää kantaa erilaisiin syömishäiriöihin tai asioihin, jotka niihin johtavat. Kirjoitin jutun puhtaasti normaalipainoisen, mieleltään terveen ihmisen näkökulmasta toisista normaalipainoisista, terveellä pohjalla olevista laihduttajista ja dieettaajista.

Alustus omalle dieetin aloittamiselleni löytyy täältä.