En muuten tiedä. Kertoisitko?

Tuskin kukaan meistä on välttynyt tilanteelta, jossa eteesi lyödään viikkoja ympäriinsä suusta suuhun kiertäneitä faktoja omasta elämästäsi. Kun itse kuulin olevani ”salarakas, muttei vielä tiedetä kenen”, pisti se lähinnä hymyilyttämään. Kuittasin väitteen toteamalla itsekseni, ettei Seiskan lukeminen vain sovi kaikille, jos kenellekään. Kun sitten vuosi myöhemmin kuulin tarinan saaneen jatko-osan, jonka mukaan minulla olisi suhdeHenry Saaren ja useiden muiden miesten kanssa, ei enää paljoa naurattanut. Olisi nyt ollut edes Vin Diesel!

Jos et tiedä mitä sinulle kuuluu, kysy naapurikyttääjältä

On hämmästyttävää, kuinka usein kaikki muut tuntuvat tietävän asioittesi oikean laidan paremmin, kuin sinä itse. Yleensä ikävien juorujen takana ovat ne ihmiset, jotka todellisuudessa kaikkein vähiten asioistasi tietävät. Kun ei oma elämä tarjoa tarpeeksi virikkeitä, on todellisen informaation puutteessa helppo päästää mielikuvituksensa valloilleen ja kuvitella jonkun toisen elämästä henkeäsalpaava jännitysnäytelmä. Klassisin esimerkki juorujen alullepanijasta on perinteisesti naapurintäti. Melkein jokaisessa pitäjässä, naapurustossa tai taloyhtiössä on oma juoruämmänsä, jonka ikkunan ohi kävellessäsi voit aina nähdä verhojen heilahtavan. Myös meidän nykyinen vuokraisäntämme varoitteli, että naapurissamme asuu erittäin tiedonjanoinen rouvashenkilö. Mahtaa muuten naapurinrouvaa kismittää, kun ei ymmärrä suomenkielisestä molotuksestamme tuon taivaallista.

Surullista kyllä, toisinaan ikävät juorut lähtevät liikkeelle lähipiiristä. Ihminen, jota pidit kaverinasi, onkin keksinyt, että olet sairastunut masennukseen ja parisuhteesi on onneton. Pian ikävä ja perätön arvailu muuttuu ihmisten korvissa faktaksi ja saat tämän tästä vastailla kysymyksiin siitä, kuinka terveyden- tai parisuhteesi laita on, kysyjät kun ovat kuulleet ”vähän juttua siitä, ettei kaikki ole hyvin”. Niin myös melkein joka suvusta löytyy juorukello, joka on tietävinään kaiken sukulaistensa asioista. Tietonsa hän on ehkä ennustanut kahvinporoista tai heinäsirkanhypyistä, mutta hän ei epäröi hetkeäkään jakaa informaatiotaan kaikkien halukkaiden ja haluttomien kanssa.

Miltä se sitten tuntuu, kun kuulee itsestään perättömiä väitteitä? Herkempi ihminen saattaisi kaikenlaisista väitteistä loukkaantua, mutta itseäni yleensä lähinnä naurattaa, että joku viitsii niin paljon nähdä vaivaa tarinoita keksiäkseen tai on unohtanut ottaa päivälääkkeensä. Toisinaan kuitenkin iskee pelko siitä, että joku voi ottaa kuulemansa jutut todesta. Varsinkin vanhemmat ihmiset voivat uskoa todeksi mitä hulluimpia tarinoita, kun eihän näistä nykyajan nuorista ikinä tiedä. Onneksi itsestäni kertovat juorut ovat olleet sen verran utopistisia ja sairaan mielen kehittelemiä, etten usko kenenkään niitä purematta nielevän. Nauruuni lähes tukehtuen, olen kuullut tarinoita siitä, kuinka kotonamme harrastetaan saatanallisia uhrimenoja, tehdään pornokuvauksia, kuulutaan uusnatsipuolueeseen, käytetään huumeita ja taistellaan vaikeaa alkoholismia vastaan. Niin ja onhan minulla vielä ne salasuhteetkin, vaikka aika kevyitä väitteitähän ne näihin muihin verrattuina ovat. Kuulopuheiden mukaan elämme siis varsin tapahtumarikasta elämää ison meren tällä puolen. Luotan kuitenkin siihen, että ihmiset osaavat käyttää tervettä järkeä juttuja kuunnellessaan. Juorukellon avatessa suunsa, siirtyy vastuu kuulijalle.

Koska omat juorutarinani lähentelevät jo mitä irvokkaimpia julkkisjuoruja, voisitte te, arvon lukijat, helpottaa oloani kertomalla itseänne koskevien juorujen parhaat palat! Feikkiluurangot ulos kaapista, hop hop!