Viime viikkoina Facebook-uutisvirtani on täyttynyt erilaisista talvi- ja lumi-aiheisista postauksista. Samalla, kun yksi kiroaa, ettei enää löydä autoaan lumihangesta, hehkuttaa toinen, kuinka hienoa on päästä pulkkamäkeen omalle takapihalle. Vaikuttaa siltä, että talvi ja lumentulo on tänäkin vuonna yllättänyt suomalaiset.
Täällä lumentulo sen sijaan olisi ihan aito yllätys. Meillä kun talvi tarkoittaa sitä, että osa lehtipuista pudottaa lehtensä, päivälämpötilat putoavat nipin napin alle kahdenkymmenen ja välillä sataa hieman vettä. Koska edellisen lumipallon tekemisestä oli vierähtänyt jo tovi ja halusimme samaistua suomalaisiin tunnelmiin, suuntasimme keulan kohti sisämaata ja horisontissa häämöttäviä vuoria. Jostainhan sitä lunta on löydyttävä.
Päivän hippi ja horisontissa häämöttävät lumihuiput. Sinne siis!
Kahden tunnin ajelun jälkeen oltiin jo näin lähellä!
Koska kauas on pitkä matka, piti välillä pysähtyä lounaalle.
Pitäjästä nimeltä Anza löytyi näin viehättävä meksikolaisravintola
nimeltä La Cocina.
Kylä nimeltä Idyllwild tarjosi lopulta lunta ihan kosketusetäisyydeltä
alle kolmen tunnin ajomatkan päässä kotoa.
Ensimmäinen (ja viimeinen) lumipallo tänä talvena!
Onneksi meillä suomalaisilla on järkeä pukeutua sään vaatimalla tavalla…
Sitten aurinko jo laskikin ja oli aika suunnata takaisin kotiin.
Eiköhän tässä ollut talvea ihan tarpeeksi.
Paluuviite: Ei mitään päälle pantavaa! | Onnenpäivä