Kun elämän todelliset ongelmat kerrankin loistavat poissaolollaan, voi vaihteeksi keskittyä arjen pieniin kupruihin ja niistä nillittämiseen. Tämänpäiväisen ärsytyksen ja siitä avautumisen aiheena on niinkin merkittävä ja arkinen asia kuin juustohöylä.

Olen viimeisen neljän vuoden aikana salakuljettanut joko itse tai muulien avustuksella Suomesta Amerikkaan kaikkiaan neljä juustohöylää. Syynä juustohöylien runsaaseen maahantuontiin on yksinkertainen. Yhdessä ontuvan amerikkalaisen tuotevalmistuksen heikoimmista lenkeistä killuu käteen huonosti sopiva, tylsästä terästään ja liian tuhdeista siivuista tutuksi tullut juustohöylä. Eikä höylien tiimoilta ole kai tiedossa kovin suurta tuotekehitystä tulevaisuudessakaan, amerikkalainen kun ostaa juustonsa pääasiassa valmiiksi siivutettuna. Mutta minua eivät kaupan kolmen millin paksuiset kermajuustosiivut houkuttele, vaikka paljon juustosta pidänkin.

Juustohöyliä kyllä on, mutta vain harva tyydyttää höyläsnobin kriteerit.

Olen viime aikoina ollut hieman huolissani 2000-luvun alkupuolelta peräisin olevan, Fiskars-merkkisen juustohöylämme elämän kääntymisestä ehtoopuolelle. Kun hienosti palvelleesta, muuttokuormassa USA:han saapuneesta juustohöylästä joskus aika jättää, olisi tilalle löydettävä uusi, haastavan tehtävän harteilleen ottava höylä. Koska yritykset sopivan seuraajan löytämiseksi tältä mantereelta ovat päättyneet pettymyksen kyyneliin kerta toisensa jälkeen, olemme ryhtyneet etsimään seuraajaa Suomesta, muunmuassa Fiskarsin runsaista riveistä, mutta tuloksetta.

Ensimmäinen kokelas, Fiskarsin mainoslauseen mukaan pehmeille juustoille tarkoitettu höylä, leikkaa kyllä moitteettomasti, mutta tekee arkikäyttöön aivan liian tuhteja siivuja. Paksut siivut sopisivat kyllä juustonmaistelutilaisuuksiin, jossa pääruoan osaa näyttelee juusto, mutta juhlakäyttöön höylä on aivan liian arkisen näköinen. Seuraava talouteen tullut Fiskarsin juustohöylä teki sekin aivan liian paksuja siivuja ja kaiken lisäksi terä osoittautui tylsäksi. Höylän maailmanvalloitus jäikin lyhyeksi, kun suutuspäissäni lähetin sen viimeiselle matkalleen kohti jätelaitosta.

Ei näin. Arkikäyttöön aivan liian paksu siivu.

Täydellinen, läpikuultavan ohut ja taloudellinen juustosiivu.

Kahden Fiskarsin logoa kantavan pettymyksen jälkeen tarkastelin tänä kesänä Suomessa lomaillessani juustohöyliä aivan uusin silmin ja mitä ihmettä – jokaikinen kaupassa käteeni osunut höylä vaikutti olevan mitoitettu paksujen viipaleiden leikkaamiseen. Miten voi olla hyvän, arkikäyttöön sopivan juustohöylän löytäminen näin vaikeaa, kysynpähän vaan? Voisiko joku sieltä Fiskarsilta kertoa, että mitä ihmettä teidän juustohöylille on kymmenessä vuodessa tapahtunut? Saako Fiskars salaisia provisioita juustotehtailijoilta, kun paksumpia siivuja leikkaavien höylien yleistyessä juuston kulutus kasvaa kasvamistaan? Entä saako kunnollisia, ohuita siivuja leikkaavia juustohöyliä enää mistään? Ja olenko todella ainoa, joka ylipäätään haluaa juustosiivunsa ohuina?

Mikä teitä muita ärsyttää tänään vai onko kaikki asiat juustohöylästä lähtien kunnossa?