Onnistuin kuin onnistuinkin kirjailemaan dieetin väliaikakatsauksen vielä maaliskuun puolella. Edellisestä raportista on kulunut kai jo kuukauden verran, joten pahoitteluni niille, joita aihe olisi enemmänkin kiinnostanut. Mutta eipä tässä suoraan sanottuna ole ollut kovin paljon raportoitavaa. Dieetti on nimittäin edennyt masentavan hitaasti ja tuntuu, ettei juuri muu ole kiristynyt kuin pinna.

Viime vuonnakin dieetti eteni hitaasti, mutta kuitenkin varmasti ja jokaisessa väliaikakatsauksessa oli nähtävissä edes jonkinlainen ero edelliseen. Tänä vuonna tilanne tuntuu kuitenkin olevan toinen. Eroa saa kuvista etsiä kissojen ja koirien kanssa, paino sinnittelee samoissa lukemissa viikosta toiseen ja mittojen muutoksetkin ovat niin pieniä, että ne voisivat mennä hyvin mittausvirheen piikkiin. Kun viikko sitten kävin tarkistuttamassa rasvaprosenttini, tiesin jo valmiiksi, ettei ero edelliseen mittaukseen tulisi olemaan suuri. Kun pihtimies edellisellä kerralla kertoi kehoni koostuvan 18.1 % rasvasta, oli tämänkertainen rasvamäärä vain hitusen alempi, 17.8 %. Argh.

Olen nyt tunnollisesti edennyt edellisen raportin mukaisen treenisuunnitelman mukaan. Seitsemän punttia viikossa, yksi juoksupäivä ja kaksi aamuaerobista salilla. Kolmen ensimmäisen viikon jälkeen kuitenkin tuntui, ettei kropassa edelleenkään tapahtunut yhtään mitään. Tässä vaiheessa alkoi motivaatiokin olla pikkuhiljaa koetuksella. Tein edelleen ne treenit mitkä kuuluikin, mutta turhautuminen oli niin käsinkosketeltavaa, että siitä olisi melkein voinut pyöritellä pallon ja viskoa seinään. Päätin siis muuttaa ruokapuolta hieman lisää. Päädyin pitämään kalorimäärän ennallaan, mutta vähensin hiilihydraatin määrää kolmisenkymmentä grammaa ja lisäsin vastaavasti proteiinia ja tadaa – tuli nälkä! Ehkä nälkä ennen ruokailua oli juuri se juttu jota kaipasin, tunne siitä, että vihdoin alkaisi jotain tapahtua. Viimeiset kaksi viikkoa olenkin ollut huomattavasti positiivisemmalla mielellä sen suhteen, että rasvanpalaminen saataisiin startattua uudelleen käyntiin. Kyllä tämä tästä. Juujuu. Varmasti.

Hiilarin vähentäminen on toki tuonut mukanaan ihan uusia ilmiöitä, kuten nyt vaikkapa sen, että lihakset näyttävät pumpissakin jokseenkin rupsahtaneilta. Tämä on tietysti tuonut mukanaan entistä siromman ulkomuodon, mutta nyt kaipaan salaa pyöreämpiä muotoja. Jos nyt omakuvaa oikein suurennuslasilla katsotaan, niin ehkä sellainen pieni pöhötys on hiilarin vähentämisen myötä vähentynyt, verisuonia ilmestynyt sinne tänne ja selluliitit hieman siloittuneet. Mutta ääh, minä haluaisin niin kovasti nähdä jo ne vatsalihakset! No, ainakin toistaiseksi on peilin sijaan tyydyttävä Googlen kuvahakuun.

Toinen hiilarin vähentämisen vaikutus näkyy, tai oikeastaan tuntuu, palautumisessa. Tätä ongelmaa ei aikaisemmin vielä ollutkaan, mutta nyt lihaksilla ottaa ainakin jalkojen ja keskivartalon osalta huomattavasti pidempään toipua järkytyksestä. Viime viikon rivakan puoleisen juoksulenkin jälkeen pohkeet olivat jumissa päiväkausia enkä aamuisin tahtonut pystyä kävelemään. Kun samaan syssyyn lisättiin vielä melkoisen tehokas syvien vatsalihasten treeni (jonka parhaat palat pitäisi muuten jakaa teidän kanssanne), en tahtonut päästä makuultani edes istumaan sängyn reunalle. Hiilarin vähentämisen aiheuttaman alkushokin jälkeen tilanne tuntuu onneksi sitenmiten hieman helpottuneen, mutta vaikuttaisi nyt kuitenkin siltä, että olisi aika vaihtaa muutama aamupuntti suosiolla aamuaerobiseksi.

Tuosta palautumisesta puheenollen, muutama juttu on lihashuollon kannalta viime viikkoina teroittunut entisestään. Ensinnäkin se venyttely, jota yritän nyt harrastaa edes hetken verran jokaisen aamuaerobisen päätteeksi. Juoksemisen jälkeen otan lisäksi avukseni foam rollerin, jolla rullailen sääriä penikkakipuja ehkäisten. Penikkakivut ovatkin nyt pysyneet mukavasti poissa, kiitos venyttelyn, rullailun ja Zero Pointin kompressiosäärystimien. Lisäksi yritän kerran viikossa käydä hierojalla. Ihan oikea urheiluhieronta tulisi pidemmän päälle kohtuuttoman kalliiksi, mutta thaihieronnalla pääsee onneksi jo pitkälle ja juu, kun se sattuu, se yleensä toimii.

Tänään oli muuten tarjolla myös hieman erilaista palauttelua ja vieläpä hyvässä seurassa, kun kävimmeMadden ja toisen paikallisen suomalaisnaisen kanssa saunomassa. Saunomispaikkana oli korealainen iSpa -kylpylä, josta löytyy peräti kuusi erilaista saunaa, jäähuone sekä kylmä-, lämmin- ja kuumavesialtaat. Saunoista itselleni mieluisin oli suolasauna, josta sanotaan olevan hyötyä erityisesti astmaatikon keuhkoille. Vietimme kylpylässä kolmisen tuntia, josta suurimman osan ajasta lojuimme pitkin pituuttamme erilaisten saunojen lattialla venytellen ja lopulta puoliunessa. Harkitsenkin nyt vakavasti, että otan tämän 25 taalan rentoutushoidon osaksi treeniohjelmaani, jos ei nyt joka viikko, niin ainakin kerran kuukaudessa.

Saunassa. Tuo seksikäs asu tarjottiin talon puolesta.

 
Mutta tällaista tällä kertaa treenirintamalta. Muistathan, että treenejäni voi seurailla niin Movescountissa kuin Onnenpäivän omassa Team Onnenpäivä -treeniryhmässä Heiaheia-palvelussa.

Kivaa viikonloppua ja iloa sekä positiivista mieltä treeneihin!
(Koitan itsekin muistaa pitää mielen positiivisena, vaikka kehitys onkin h-i-d-a-s-t-a)