Niin oli ja meni viikonloppu ja uudenvuodenlupauksen lunastaminen sai taas jatkoa perjantaipullon muodossa. Sillä aikaa, kun itse kävin salilla, oli mies hakenut kaupasta pätkän sisäfilettä ja kreikkalaisen salaatin ainekset. Eipä siis tarvittu paljoakaan houkuttelua punaviinipullon avaamiseksi.

Vaikka pihvi ehkä olisikin huudellut seurakseen hieman tuhdimpaa kaveria, valitsin päänsäryn pelossa hyllystä sen ainoan laiheliinin, Panel Wagon Pinot Noirin. Odotukseni ovat harvoin kovin korkealla pinot noirien suhteen, sillä etenkin niistä halvimmat ovat usein sellaista lirua, että lantratussa mehukatissakin on enemmän potkua. Tällä pullolla oli kuitenkin ihan erityistä tunnearvoa. Sen vuoksi arvelin sen olevan myös erityisen hyvää.

Panel Wagon Pinot -pullomme taustalla on hauska tarina. Viinin tuottaja, omaisuutensa Doobie Brothersin managerina luonut Bruce Cohn on monien muiden rahamiesten tavoin intohimoinen autoharrastaja ja -keräilijä, joka nimeää myös osan viineistään autojensa mukaan. Viitisen vuotta sitten hänen ja mieheni tiet kohtasivat, kun mieheni osti harrasteautoonsa moottorin yhdestä Brucen autoista. Moottorikauppojen kylkiäisinä hän järjesti meille viinimaistajaiset sekä kierroksen tiluksilla ja pakkasi mukaamme vielä kassillisen tilan viinejä sekä monissa kotikuvissanikin vilahtaneen aidon viinitynnyrin (tyhjänä, ikävä kyllä).

Lahjakassista löytyneistä, verrattaen pieniä määriä tuotetuista viineistä en tähän päivään mennessä ole raaskinut avata kuin kaksi pulloa, yhden valkoviinin ja nyt tämän pinot noirin. Siinä viiniä siemaillessani ja etikettiä silmäillessäni minä yht’äkkiä tajusin, että se ostamamme moottori oli peräisin etiketissä komeilevasta autosta!

Mutta se autoista ja moottoreista, siirrytäänpä siihen viiniin.

B.R. Cohn Winery, Panel Wagon Pinot, Sonoma, Kalifornia

Hinta-kolahdussuhde: ~$24 (tai mitä moottori nyt maksaa…), vol. 14.1%, eli mieluummin fiilistelyyn kuin ryypiskelyyn.
Väri: Aiheuttaa keskivaikeita tahroja.
Tilaisuuden teema: Olkapäätreenin jälkeisen energiavajauksen ja repeytyneiden lihassyiden korjaaminen.
Aromi: Keveydestään huolimatta ei tarvinnut huljutella, ei ryystää, ei purskutella, ei lipoa kielellä, ei juoda käsillä seisten ja päätään pöydän reunaan hakaten mausta kiinni päästäkseen.
Paritus: Sen verran tästä viinistä löytyi munaa, että pihvin kanssa olisi vielä menetellytkin, mutta siihen kreikkalaiseen salaattiin ei enää potku riittänyt. Tyrkkäsin siis lasin suosiolla sivummalle odottelemaan aterian päättymistä. Ja jessus sentään, jälkkäriksi otetun suklaan kanssa avautui kolmas ulottuvuus, taivaan portit ja… no, toinen suklaalevy.
Päänsärky (asteikko 1-5): Ehdoton ykkönen. Tällä viinillä saattaisi periaatteessa edetä aina rehelliseen krapulaan saakka.
Jäikö pullosta? Miehen jätettyä viinimaistelut välistä, päädyin tyhjentämään pulloa itsekseni. Niin harjaantunut en kuitenkaan vielä ole, että kykenisin juomaan yksin koko pullollisen, joten jätin leikin kesken vajaan kolmen lasin jälkeen.
Yhteenveto: Liekö pullon tarinalla ollut tuloksen kanssa jotain tekemistä, mutta minusta tässä oli enemmän sielua kuin monessa muussa tuhdimmassa viinissä. Lisäpisteitä viini sai siitä, ettei yön pullossa tyhjiön kaverina vietettyäkään muuttunut kitkeräksi. Mainittakoon vielä, että viini toimi keveästä olemuksestaan huolimatta treenin päälle kuin metrinen leka ja nukahdin sohvatuoliin asentoon, johon en oikeastaan tiennyt edes taipuvani.
Ostaisinko uudelleen: Varmastikin ostaisin, mutta eipä taida ihan helposti kaupoista löytyä.