Joo joo, ällöä on, mutta tiedättekö sen loistofiiliksen, kun parin päivän flunssakooman jälkeen tuntee itsensä ensikertaa sen verran terveeksi, että kykenee pesemään hiukset? Saatan toki olla ainoa laatuani, mutta olen flunssaisena niin viluinen ja suoranaisen välinpitämätön, etten halua edes ajatella märkiä hiuksia ja selkäpiitä pitkin valuvaa kylmää vettä, vaan hiippailen tukka limaisella nutturalla sohvan ja jääkaapin väliä vaikka päiväkausia. Jep, todellinen Bile-Danin unelma siis.
Nukuttuani kolme vuorokautta lähestulkoon kellon ympäri ja noustuani sängystä vain siirtyäkseni sohvalle tai päinvastoin, tunsin vihdoin tänä aamuna oloni sen verran eloisammaksi, että päätin tehdä jotain peilistä tuijottavalle zombille. Hiustenpesu, ylimääräisen karvoituksen ajelu, kasvonaamio, kuorinta ja kerros itseruskettavaa naamavärkissä tekivät ihmeitä. Kuollut muumi on poissa ja tilalla nainen, joka uskaltautui ilman nessupakettia lähitaikkuravintolaan lounaalle.
Loistofiilis!
Mutta oli minulla oikeastaan vähän asiaakin tämän ällöttävän intiimin paljastuksen lisäksi. Olen nimittäin koko syksyn pohtinut influenssarokotteen ottamista ja pohdin vieläkin, tällä kertaa kun minuun taisi iskeä vain tuikitavallinen kausiflunssa ja pahempaa voi olla tulossa. Etenkin kun sairastan astmaa, on influenssarokotteen ottaminen yleisen käsityksen mukaan enemmän kuin suotavaa. Tiedän kyllä miksi, sillä sairastanhan flunssan jälkimainingeissa keuhkoputkentulehduksen melkein joka vuosi.
Mutta kun. En edes tiedä miksi epäröin. Ehkä ne sikainfluenssarokotteen aiheuttamat narkolepsiatapaukset kaihertavat mieltäni vieläkin ja jättivät ikuisen epäluulon rokotteita kohtaan. Mitä jos se kaikkein epätodennäköisin sivuvaikutus sattuukin omalle kohdalle? Mitä jos vaivun psykoosiin ja hyppään katolta kuvitellen olevani lintu, minulle kasvaa ylimääräinen varvas tai jos saankin rokotteen kylkiäisinä vuosituhannen miesflunssan? Toisaalta joka vuosi, sairastettuani influenssaa parista viikosta kuukauteen, vannon, että ensi syksynä hoidan kyllä itselleni rokotteen.
Olenko ainoa joka epäröi influenssarokotteen ottamista? Ajatukset puolesta ja vastaan ovat tervetulleita! Pysykäähän terveinä!
Haha, täällä yks vilukissa joka flunssaisena mieluiten muuttaisi suihkuun! Kuuma vesi, helppo hengittää eikä edes varpaita palele, aaah.. onneksi kerrostaloasumisen etuihin kuuluu kiinteä vesimaksu 😉
TykkääTykkää
Mutta miten voit tulla sieltä suihkusta ikinä pois? Silloinhan sitä vasta jäätyy 😀 Voihan Kalifornia, puuttuvat lämminvesivaraajat ja kuivuus. Täällä ei turhia viitsi lorotella
TykkääTykkää
Kausi-influenssarokote
Plussat
1. Ehkäisee hankalan taudin ja jälkitaudit sekä viikon sairausjakson.
2. On halpa, helppo ja turvallinen.
3. Hillitsee yleistä epidemiaa.
Miinukset
1. Voi aiheuttaa pientä ärsytystä pistopaikassa.
2. Ei suojaa lainkaan tavalliselta flunssalta eli nuhakuumeelta.
Rokotteeseen liittyy myös pelkoja, koska se yhdistetään narkolepsiaa aiheuttaneeseen pandemiarokotteeseen eli sikainfluenssarokotteeseen. Kausi-influenssarokote on ihan eri asia.
Lisää infoa:
http://www.itsehoitoapteekki.fi/Ajankohtaista1/Tiedotteet/Varaudu-influessaan/
TykkääTykkää
Kiitos! Faktat auttaa aina hurjasti pelkotiloissa!
TykkääTykkää
Sairastin tässä just vähän aikaa sitten tosi äkäisen flunssan, ja se tunne kun lopulta pääsee suihkuun ja vaihtaa vielä sänkyyn puhtaat lakanat, on niitä elämän hyviä hetkiä. Harvoin tuntee olevansa niin elossa:).
Itse en ole koskaan ottanut influenssarokotetta, mutta sairastanut taudin varmasti vain kerran, tosi kauan aikaa sitten. Tavallisia flunssia kyllä. Mutta en ajatellut ottaa rokotusta nytkään, tosin en kuulu mihinkään riskiryhmäänkään. Jos mulla olis vaikka astma, saattaisin harkita rokotetta.
Luin, että Suomessa THL ei suosittele Fluarix-nimistä rokotetta alle 65-vuotiaille, koska siinä on mahdollinen narkolepsiariski (asiaa ei varmasti tiedetä, mutta se on mahdollinen). Mutta muitakin rokotteita on siis olemassa.
TykkääTykkää
Joo, minä myös luin tuosta Fluarix-rokotteesta. Nyt sitten pitäisi selvittää, että mitäköhän rokotteita ne täällä rapakon takana pistää ja kenelle…
TykkääTykkää
Olen yhden kerran sairastanut influenssan ja se oli todella, todella karmea tauti. Nyt olen jo noin 7 vuoden ajan otttanut rokotteen joka vuosi. Tällä hetkellä sairastan kroonista sairautta, joten myös sen takia on tärkeä ottaa rokote. Ikinä ei ole rokotuksesta tullut mitään oireita. Suosittelen.
Annika
TykkääTykkää
Alan tässä kyllä vahvasti taipumaan siihen suuntaan, että hoidan itselleni ja miehelle rokotteet vielä tämän viikonlopun aikana 🙂
TykkääTykkää
Minua hieman harmittaa, etteivät uusimmat löydökset sikainfluenssan ja narkolepsian yhteydestä olleet kovin paljoa esillä mediassa. En itsekään ole rokotusten suuri kannattaja, mutta tutkimuksen mukaan narkolepsian aiheutti itse viruksen ydinproteiini, ei rokotteen tehosteaine. Käytännössä siis riski perimältään sopiville henkilöille saada narkolepsia oli paljon suurempi, jos sikainfluenssaan sairastuisi, kuin rokotteen ottamalla. En jostain syystä onnistu linkittämään lähdettä tähän, mutta esimerkiksi suomen kuvalehden juttu tutkimuksesta löytyy googlaamalla. Toivottavasti pysyt terveenä! 🙂
TykkääTykkää