Se alkaa nyt olla varmaa, mitä on ounasteltu tapahtuvaksi jo pidemmän aikaa. Viimeisetkin oljenkorret ovat lokakuun edetessä kuivuneet kasaan, jokainen kivenmurikka pikkukiviä myöten käännetty tuloksetta ympäri ja näin ollen vuotemme USA:ssa vaikuttaisivat tulleen tällä erää tiensä päähän.
Ajattelin kirjoittaa siitä miten pahalta nyt tuntuu, miten itkettää ja harmittaa kun tulevaisuus ei toteutunutkaan sellaisena kuin siitä haaveilin, mutta todellisuudessa tunteiden kirjo ei olekaan ihan näin yksipuolinen.
Koska meillä on ollut jo jonkin aikaa mahdollisuus totutella ajatukseen, että Kalifornian elämäntyyli oli nyt tässä, ei tämä viimeinen naula arkkuun tuntunutkaan enää niin pahalta kuin pelkäsin. Itse asiassa, jos työnnän päällimmäisenä vellovan pettymyksen-, pelon- ja paniikinsekaisen tunnemössön syrjään ja kurkkaan hieman syvemmälle sisimpääni, löytyy sieltä helpotuksen tunne. Kuusi vuotta USA:ssa eivät nimittäin ole olleet aivan helppoja, puhumattakaan nyt edellisestä neljästä kuukaudesta. Stressi ja pelko oleskelulupien järjestymisestä on hakannut takaraivossamme taukoamatta ja vaikka olemmekin yrittäneet olla asiaa aktiivisesti ajattelematta ja nauttineet elämästä, on se estänyt kaiken konkreettisen tulevaisuuden suunnittelun ja aloilleen asettumisen. Nyt sitä stressiä ei enää ole. Sen tilalla on ehkä kymmenisen uutta ongelmaa, mutta ainakaan meitä ei lähitulevaisuudessa potkita yhdestäkään maasta ulos.
Helpotuksen kaverina on myös sellainen pieni ja varovainen innostuksenpoikanen jossain syvällä sisimmässä, se sellainen, jonka olemassaoloa lähes häpeilen. Tuntuu väärältä ja syntiseltä olla innostunut keskellä kaaosta, etenkään kun emme tiedä minkälainen syöksykierre meillä on edessämme, mutta jokin tässä uudessa ja tuntemattomassa alussa silti jollain tasolla viehättää. Sillä mistä sitä lopulta tietää, vaikka pohjakosketuksen sijaan edessä olisikin jotain entistä ehompaa, kivempaa ja jännempää? Ja valehtelisin jos väittäisin, etteikö valtaosa innostuksestani johtuisi jo pelkästään siitä, että voinen lähitulevaisuudessa ottaa takaisin sitä aikaa perheeni kanssa, jonka olen Kaliforniassa asuessani menettänyt.
Että tuota, täällä ollaan nyt totaalisen kauhuissaan, vähän suruissaan ja kovasti pettyneitä, mutta samalla jopa yllättävän toiveikkaita ja tulevaisuudesta hölmösti innostuneita.
Onnenpäivä 
Voin NIIN allekirjoittaa nuo pelon tuntemuksesi USA:n oleskelulupien osalta! Itsellänikin on ongelmia pidempiaikaisen oleskelun kanssa täällä Kaliforniassa, vaikka sinuun nähden kovin tuore tulokas olenkin.
Nyt voit ainakin juuri sen pelon ja epävarmuuden jättää taaksesi. Tsemppiä ja uusia puhureita purjeisiinne!
TykkääTykkää
Täytyy kyllä sanoa, että meillä on ollut harvinaisen kivikkoinen tie noiden viisumeiden kanssa. Ja greencard sitten karahti kiville kesken prosessin miehen menetettyä työnsä. Argh.
TykkääTykkää
❤ ihanaa ja jännittävää tulevaisuutta. Onneksi teillä on myös niitä hyviä fiiliksiä 🙂
TykkääTykkää
No, ainakin MULLA on. Miehellä saattaa olla enempi sulateltavaa 😀 Mutta totta puhuakseni, eipä tässä tilanteessa oikein muuta voi kuin yrittää etsiä asiasta jotain positiivista. Semmonen loputon surkuttelu ei ainakaan auta uuteen sopeutumisessa.
TykkääTykkää
Ja hei, vihdoinkin voidaan järjestää treffit! ❤
TykkääTykkää
No sekin vielä! Aina vaan paranee! 🙂
TykkääTykkää
Hienoa että näet asiassa myös hyvät puolet! Onko varmaa että muutatte seuraavaksi juuri Suomeen? Entä jos etsisitte töitä muualta -esim Barcelonasta? Siellä on kielitaitoisille (ei pakko osata espanjaa) aluksi ainakin puhelinmyyntihommia tarjolla jos ei muuta…
(täytyy suositella BCN:aa koska se on itselle niin rakas paikka…, tosin paikallista kieltä opetellaan tässä itsekin vielä)
TykkääTykkää
NIin no, Suomesta en ole vielä 100 % varma. Jos hyvin käy, niin tässä voi ennen sitä tulla vielä mutkia matkaan, mutta katsotaan nyt 🙂
TykkääTykkää
Jonkun loppu, jonkun alku ❤
TykkääTykkää
Ja alku aina vaikeaa, lopussa kiitos seisoo. Toivottavasti 🙂
TykkääTykkää
Jatkathan blogin kirjoittamista??
Niin ja hurjasti tsemppiä!
TykkääTykkää
Niin joo. Jatkan, mutta putoaakohan blogin kiinnostavuus, kun kynän varressa ei enää olekaan USA:n suomalainen? 😀
TykkääTykkää
Blogistahan tule vieläkin kiinnostavampi, kun havainnoit ympäristöäsi kuuden vuoden USA-kokemuksen antamalla etäisyydellä. Älä huoli, seuraamme kyllä Onnenpäivää jatkossakin ❤
TykkääTykkää
muuttatte vaan takasin suomeen, kylla se siita siitten iloksi muuttuu =)
TykkääTykkää
Varmastikin, ennen pitkään kaikki kyllä suttaantuu 🙂
TykkääTykkää
Tsemppiä! En tunne sinua, enkä muista olenko aiemmin montaa kertaa kommentoinutkaan, mutta olen myötätunnolla seurannut tätä vaihetta. Hienoa, että positiivisiakin puolia löytyy.
TykkääTykkää