Onnenpäivän nousuja ja laskuja (#blogisitarina)

On kai kiistaton ikääntymisen merkki, kun omat merkkipäivät pääsevät unohtumaan. Siispä hieman häpeillen ja tyylikkäästi myöhässä julistan, että Onnenpäivä-blogi on nyt virallisesti saavuttanut kypsän, jo hieman dementian riivaamaan neljän vuoden ja kahdeksan päivän iän.

Koska minulle on nyt kahdestakin eri ilmansuunnasta heitetty Blogisi tarina -blogihaaste (täällä ja täällä), on nyt myöhästyneiden synttäreiden varjolla passeli hetki haasteeseen tarttumiselle ja Onnenpäivän historian lyhyen oppimäärän kertaamiselle.

Onnenpäivä syntyi 1.11.2011 ulkosuomalaisiin käsiin Mission Viejossa, Kaliforniassa. Onnenpäivän kantava ajatus oli toimia paitsi kuulumisten johdattimena koti-Suomeen kuin myös kanavana, jossa saisin toteuttaa intohimoani kirjoittaa sekä pohdiskella elämää ja ilmiöitä. Nimensä mukaan Onnenpäivän alkuperäinen tarkoitus oli sisältää vain onnellisia otteita elämästä, mutta nopeasti totesin, että ne vähemmän miellyttävät asiat olisivat lopulta ihan yhtä tärkeitä ja vähintäänkin yhtä mielenkiintoisia käsitellä.

Lukijakunta laajeni melko nopeasti Lilyn alla kirjoitellessa, tuli faneja ja myös antifaneja. Ensin tuli yksi kommentti silloin tällöin, sitten vähän useampi ja pian kommenttikentissä käytiin jo ihan oikeaa keskustelua. Vakiolukijoiden lista sivun laidassa piteni pikkuhiljaa, Facebook-sivun tykkääjämäärä kasvoi ja Instagramissakin seuraajia oli pian melkoinen joukko. Muutaman kuukauden kirjoittelun jälkeen tajusin, etten kirjoittanut enää pelkästään itselleni ja lähipiirille, vaan itse asiassa melko suurelle joukolle hyvin erilaisia ihmisiä. Ryhdyn ehkä hieman tarkemmin miettimään mitä näppäimistöstäni ihmisten ilmoille suollan.

Kuluneen neljän vuoden aikana olen kirjoittanut menneisyydestä, nykyisyydestä ja tulevaisuudesta. Olen kirjoittanut ruoasta ja silmänruoasta, luonnosta ja luonnottomuudesta. Olen kirjoittanut liikunnasta ja liikutuksesta, terveydestä ja sairastamisesta. Olen kirjoittanut ihmisistä joita rakastan, niistä joita rakastin ja niistä joita olisin halunnut rakastaa. Olen kirjoittanut murheista ja riemunkiljahduksista, kodista ja kodin menettämisestä. Olen kirjoittanut lähtemisestä ja takaisin tulemisesta, siitä kuinka pudotaan polvilleen ja noustaan takaisin jaloilleen. Olen kirjoittanut suomalaisuudesta ja ulkosuomalaisuudesta, siitä kun kuuluu johonkin ja siitä kun ei kuulu mihinkään. Olen kirjoittanut runoja, ottanut kuvia ja toisinaan jättänyt kaiken vain mielikuvituksen varaan. Olen kirjoittanut riveillä ja rivien välissä, ymmärrettävästi ja ymmärtämättömyyttäni. Olen kirjoittanut tuntikausia ja pyyhkinyt sitten kaiken pois, itkenyt ja nauranut ääneen kirjoittaessani.

Kuten kirjoittajansakin, myös blogi on käynyt vanhetessaan läpi omat kriisinsä. Viime vuonna Onnenpäivä kävi lähellä jopa lopettamista, kun negatiivinen kommentointi ja keskustelupalstojen loanheitto kävi liian vastenmieliseksi seurata. Pienen tauon jälkeen kirjoittaminen alkoi kuitenkin taas maistua ja päätin, että selkäni takana kirjoitetut jutut saisivat myös jäädä selkäni taakse.

Samoihin aikoihin yleinen tunnelma koko Lilyn blogiportaalissa alkoi muuttua ja lopulta sivuston kasvava trollijoukko sekä yhä enemmän muotiin ja kauneuteen painottuva sisältö saivat minut muuttopuuhiin, Onnenpäivässä kun ei oikein ymmärretä kumpaakaan. Niin syntyi onnenpaiva.com, blogin oma koti ja riippumaton alusta. Harppaus oli sinällään ainutlaatuinen, sillä ensimmäistä kertaa blogiharrastukseni alkoi syödä paitsi aikaa, myös rahaa blogialustan muodossa.

Mutta eipä niin paljon hässäkkää takana etteikö jotain vielä edessäkin. Sekä blogi että kirjoittajansa ovat tällä hetkellä väkevän identiteettikriisin kourissa. Neljän viikon kuluttua Onnenpäivä ei enää kerro kuulumisia Kalifornian Orange Countysta eikä kirjoittajansa ole enää kaliforniansuomalainen. Sitä mistä maasta Onnenpäivä lopulta jatkaa päivittymistään, en vielä uskalla 100 % varmaksi kertoa. Toivon kuitenkin hartaasti, että pysytte menossa mukana, vaikka tuskin mikään paikka mediaseksikkyydessä Kalifornialle pärjääkään. Paitsi tietysti Nivala.

Loppuun haluan vielä lausua kiitoksen sanat teille kaikille, jotka olette tsempanneet, lähettäneet viestejä ja lausuneet kauniita sanoja näiden neljän vuoden aikana! Niiden voimalla on hyvä jatkaa kirjoittelua mihin ikinä päädynkin. Kiitos!

***

Erityisesti en ketään osaa nimetä tähän #blogisitarina -kamppikseen, mutta jos et vielä ole blogisi taustoja suurelle yleisölle raottanut, tee se ihmeessä nyt!

Ohjeet:
1. Haaste on avoin kaikille bloggareille. Saat osallistua vasta kun saat haasteen (ja niitähän saa toki myös pyytää, jos tiedät jonkun saaneen sen).
2. Kirjoita ja julkaise oma tarinasi blogissasi: miten blogisi sai alkunsa, kuinka se on kehittynyt ajan saatossa ja mitkä ovat olleet merkittävimpiä taitekohtia.
3. Haasta mukaan neljä blogia kirjoittamaan oma tarinansa. Mikäli joku kieltäytyy suorilta käsin, voit haastaa jonkun toisen.
4. Muista ilmaista tarinasi yhteydessä linkkeineen päivineen, miltä blogilta sait haasteesi ja kenet haastat mukaan.
5. Mikäli olet Instagrammissa, käy halutessasi lisäämässä jonkin kuvasi yhteyteen tagi #blogitarina. Näin kaikki Instagramissa olevat bloggarit näkevät, kenen kaikkien blogeissa nuo tarinat ovat nähtävillä.

6 kommenttia artikkeliin ”Onnenpäivän nousuja ja laskuja (#blogisitarina)

  1. Kiitos tästäkin kirjoituksesta. On ollut ilo seurata sitä, vaikka en ole mihinkään seuraajalistaan liittynytkään. Ja terveiset samalla myös mediaseksikkäästä Nivalasta. 🙂

    Tykkää

  2. Kiitos itsellesi! Blogisi on säilyttänyt aitouden ja rehellisyyden kaikki nämä vuodet. Olen saanut voimaa omien kriisien keskellä lukiessani ajatuksia, jouhin niin usein pystyn samaistumaan. Kiitos, että jaat ajatuksiasi meille.

    Tykkää

  3. Minä olen myös tykännyt aitoudesta, joka jotenkin vaan välittyy…kovin montaa blogia en aktiivisesti seuraa, Onnenpäivä on ihan parhaasta päästä : )

    Tykkää

  4. Toivon teille onnea ja menestystä sinne mihin ikinä päädyttekään Kalifornian jälkeen! Terveisin pitkäaikainen lukijasi Teksasista, nimim. Lone star

    Tykkää

  5. ”Viime vuonna Onnenpäivä kävi lähellä jopa lopettamista, kun negatiivinen kommentointi ja keskustelupalstojen loanheitto kävi liian vastenmieliseksi seurata.”

    Taisin kuulua noihin kusipäihin. Jos en väärin muista, tein sinusta Vauvaan syletysketjun, jota vieläpä nostelin ylös.

    Ainuttakaan järkevää syytä minulla ei ketjun perustamiseen ollut. Tapanani ei ole tehdä sellaisia ketjuja enkä yleensäkään tahdo ihmisille pahaa.

    Muistaakseni sain herätyksen ilkeyteeni silareista. Olen mies ja silarivastainen, mutta en yleensä suhtaudu asioihin mustavalkoisesti. Jos joku tahtoo silarit, se on minusta hänen asiansa, ja kunnioitan hänen päätöstään.

    Jostain syystä sinun silarisi ärsyttivät. En osaa sanoa syytä. Jotain sielullista peruskusipäisyyttähän sen on täytynyt olla.

    Sittenmmin olen lueskellut blogiasi monet kerrat, vanhojakin kirjoituksia selaillen. Kirjoitat ihastuttavan jäsennellysti ja teeskentelemättä. Blogisi on mielenkiintoinen omana itsenään. Se luontevasti vetovoimainen.

    Pyydän anteeksi ja samalla huomautan, että jos jatkossa saat osaksesi tehtailtua ilkeyttä, niin yritä muistaa, ettei sen takana ole kuin yksi tai muutama sieluvammainen ihminen tai joku muu, jolla on poikkeuksellisen heikko hetki. Kun asiallisiin kirjoituksiin saa ilkeää kommentointia, se kannattaa jättää omaan arvoonsa.

    Voimia uuteen elämäntilanteeseen sopeutumiseen. Uskon että tulevaisuudessakin pystytte rakentamaan onnellisen ja mielenkiintoisen elämän.

    Tykkää

Asiallista kommentointia, kiitos!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s