Paska kaveri

Olen viime viikkoina, tai oikeastaan kuukausina, kieriskellyt tämän tästä pohjamudissa huonon omatunnon kouristellessa vatsanpohjassa. Meikäläinen on nimittäin ollut kertakaikkisen paska kaveri.

Meillä ihmisillä on tapana reagoida vastoinkäymisiin eri tavoin. Kun toiset ostavat pullon viiniä ja viettävät tuntikausia ystävien kanssa tuntemuksistaan puhuen, sulkevat toiset kaiken sisälleen ja vetäytyvät kuoreensa käsittelemään asioita itsekseen. Minä, joka muutenkin olen erakoitumiseen taipuvainen ja viihdyn erinomaisen hyvin omassa seurassani, kuulun ryhmistä jälkimmäiseen.

021215_1

Siitä lähtien, kun elämä lähti luisumaan alamäkeen ja olen tiennyt, että joudumme vastentahtoisesti muuttamaan maasta, olen kai liiankin usein jättänyt vastaamatta viesteihin, sähköposteihin ja puheluihin, jättänyt menemättä tapahtumiin, kieltäytynyt kutsuista ja ollut sopimatta menoja. Kaikki ne kysymykset, ”Mitä te nyt aiotte tehdä? Mihin te nyt muutatte ja kuinka te nyt selviätte?”, ovat tuntuneet hyvistä tarkoitusperistään huolimatta lähinnä pahalta, sillä hädin tuskin uskallan kysyä niitä edes itseltäni. Todellisuudessa minulla ei ole paljonkaan kerrottavaa, mistään. Juttuni kiertävät kehää toivottoman tilanteen ympärillä ja ovat niin alakuloisia, että ne masentavat itseänikin.

Voisi helposti kuvitella, että haluaisin viettää mahdollisimman monet kissanristiäiset vielä ennen lähtöä, ravata kyläpaikasta toiseen, vaihtaa kuulumisia ja juoda viiniä litroittain hyvässä seurassa. Todellisuudessa olen kuitenkin viettänyt suurimman osan viikonlopuista itsekseni. Ne muutamat aivan-liian-hauskat illanvietot ovat nimittäin päättyneet aina kotiovelle päästessä kyyneliin ja hetken elämä on tuntunut entistä epäreilummalta. Mitä kivempaa minulla täällä on, sitä vaikeammalta tuntuu lähteä.

021215_2

 

Ensinnäkin, anteeksi ystävät Suomessa, etten vielä osaa olla kovin innoissani paluumuutosta. Olen ikävöinyt teitä kuusi vuotta, katsellut kateellisena kuvia tyttöjenilloista ja nyt kun olen tulossa takaisin, en kykene edes iloitsemaan. Anteeksi, anteeksi, anteeksi.

Ja te kamut täällä Kaliforniassa, anteeksi kun olen vetäytynyt omiin oloihini lähes tyystin viime kuukausien aikana. Totuus on se, että minulla tulee teitä kaikkia aivan järjettömän kova ikävä (tai oikeastaan on jo!). Te teitte tästä meille kodin.

Seitsemän päivää muuttoon ja sydämeni on ihan murskana jo nyt.

 

ps. Anteeksi lukijatkin, sillä myös blogi on ollut hitusen hiljainen viime kuukausina näiden kaikkien sattumusten johdosta. Mutta kunhan tämä tästä, niin kyllä tämä tästä.

 

7 kommenttia artikkeliin ”Paska kaveri

  1. Tuttu tunne, vastoinkäymisissä sitä käpertyy mieluummin yksin nuolemaan haavojaan, mutta suotakoon jokaiselle tapansa toipua. Ja saat ainakin anteeksi näin tuntemattomalta lukijaltasi 🙂

    Tykkää

  2. Paluumuuton tehneenä takaisin Suomeen 10 vuoden jälkeen perhesyiden vuoksi, oli meillä parisuhde se joka kantoi kipuilussa. Oletettiin ympärillä kaiken olevan tuttua, mutta 10 vuotta arjen ja elämän oltua toisella puolella maailmaa, ei Suomi todella ollut tuttu enää. Päätettiin ottaa ilo irti, koska koskaan ei tiedä kauanko paluumuutto kestää. Kerran lähteneenä uusi lähtö on kai helpompaa. Edelleen kysymykset miksi tulitte takaisin, vituttaako pimeys jne kouraisevat ja tunsin jopa tarvetta selitellä asioita ja syitä! Kunnes…. Tuli ensilumi, järjestyi asunto jota voi sanoa kodiksi, työtä löytyi ja elämä asettui.
    Te selviätte, te pärjäätte ja asiat valahtaa paikoilleen. Trust me, been there! Tsemppiä ja lämpimiä ajatuksia ♡

    Tykkää

  3. Tsemppiä♡ eipä sitä muuta osaa sanoa.

    Mä oon kanssa sellainen yksinmärehtijä ja esim. nyt kun raskaus oli vaikea, olin aivan järkyttävän hirveä ihminen suoraan sanottuna. Kaikki vähäiset (ja lopulta olemattomat) paukut meni siihen että olin suht. kelvollinen äiti esikoiselle ja kaikille muille sitten tiuskin ja valitin. Ja kun sen oman masentavuuden tiedosti niin enpä soitellut kenellekään ja välillä en vastannut viesteihin/puheluihin… hyi. Joten tiedän siltä osin mikä fiilis. Muuten en sit tiedäkään mutta virtuaalihalauksia♡

    Tykkää

  4. Älä pyytele anteeksi. Jokainen saa olla omassa elämässään juuri sillä tavalla kuin miltä tuntuu. Vaan on siinä kyllä opettelemista, itse kullakin. Tsemppiä!

    Tykkää

  5. Anne sulla on oikeus tunteisiin ja kuoreen kapertymiseen. Ala pyyda anteeksi! Hyvat ystavat sitten tamankin jalkeen tunnet siita ettei ne kysele, moiti tai tuomitse sun tapaa selviytya. Olen itse sellainen etta lorpotan asioista liikaa, liian monelle.Luulen etta muut kaihtavatkin minua kun menee huonosti ettei taas tartte kuunnella,LOL.Munkin mielesta sun parisuhde on se joka asian pelastaa, asioilla on aina taipumus jarjestya, jopa Suomessa. Isot ja lampimat halit!!

    Tykkää

  6. Miksei tuota kohta taaksejäävää kokemusta voi ottaa voimaannuttavana!
    Kerro yksi syy, miksi sinun olisi pitänyt jäädä maahan, josta olet mahtavia kokemuksia rikkaampi, kuin mitä joku edes uskaltaa ajatella. Kyllä elämä kantaa kahta ”lihaksikasta” ihmistä eteenpäin. Aina voi palata lähtöruutuun, lähteäkseen uudestaan…

    Tykkää

  7. Tsemppiä muutokseen. ❤ Jokainen järkevä lukija ymmärtää, että teillä on haastava elämäntilanne päällä. Kiva on lukea joka kerta, kun kirjottelet, mutta ei meidän lukijoiden takia tarvi stressata. Yritä nauttia viimeisistä päivistä (tällä erää) siellä.

    Tykkää

Asiallista kommentointia, kiitos!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s