Aluksi teki mieli jättää tämänkertainen dieetin väliaikakatsaus kirjoittamatta kokonaan. On nimittäin hankalaa repiä mielekästä luettavaa jo toistamiseen dieetistä, joka ei ole edennyt lainkaan suunnitelmien mukaisesti. Mutta sitten tajusin, että ehkä juuri se, ettei mitään ole tapahtunut, on raportoinnin arvoista. Eli nyt korvat hörölle ja ottakaahan opiksi siellä kotisorvien ääressä, kun täti kertoo miten hikoillaan ja punnitaan ruokia kolmisen kuukautta ilman, että saadaan aikaiseksi juuri minkäänlaisia näkyviä tuloksia.

 

Kun viime viikonlopun rasvaprosenttimittaus näytti edelleen suurinpiirtein samaa kuin edellisellä kerralla (17-18 %), paino ei ole pudonnut grammaakaan eikä edessä olevalle lomamatkallekaan tarvitsisi ostaa kokoa pienempiä bikineitä, oli pakko myöntää ettei tämä dieetti nyt suju kuten Strömsössä. Toisin kuin voisi ehkä kuvitella, en kuitenkaan usko vian suoranaisesti löytyvän dieetistä, päinvastoin – olen noudattanut prikulleen samaa dieettityyliä kuin viime vuonna, jolloin tulokset olivat erinomaiset. Dieetin sijaan vika löytyneekin siitä, mitä tapahtui ennen dieettiä.

Palataanpa aikaan ennen dieettiä, sanotaan nyt vaikka kahdeksan vuotta ajassa taaksepäin. Tein tuolloin promootiotöitä ja pienimuotoisesti kuvauksia. Luontaisesti ei-niin-siron piti vähän skarpatakin pysyäkseen jonkinlaisessa valmiuskunnossa koko ajan, vaikken nyt varsinaisesti jatkuvalla laihdutuskuurilla ollutkaan. Katsoin kuitenkin mitä lautaselleni laitoin, dumppasin lautasen syrjälle turhat hiilihydraatit ja pidin linjani jotakuinkin samana vuodesta toiseen. Kun sitten Yhdysvaltoihin muuton myötä lisääntyi liikunta, ei syömisen määrä koskaan lisääntynyt aivan samaa tahtia. En minä toki nälässä itseäni pitänyt, vaan söin vanhojen opittujen tapojen mukaan lähinnä silloin, kun oli nälkä. Olen aina luottanut sokeasti omiin tuntemuksiini ja siihen, että kyllä vatsa kertoo, kun tarvitsee syödä. Virhe. Se ruokamäärä ei tällä liikkumisella ja koolla vaan riittänyt, vaikka söinkin enemmän kuin keskiverto tallaaja. Ongelmani ei siis koskaan ole ollut ylensyöminen tai epäterveellinen roskaruoka, päinvastoin. Syön terveellisesti ja melko säännöllisestikin, mutta kokooni nähden aivan liian vähän. Näin ollen kroppani on toiminut millä lie pyhällä hengellä ja säästöliekillä jo vuosikausia.

No miten se liian vähän syöminen tähän dieettiin vaikuttaa? Yleensähän dieetti perustuu siihen, että sen tulisi olla keholle poikkeustila, johon keho sitten reagoi rasvasta energiaa polttamalla. Tämä minun tavallisella kotiruoalla toteutettu dieettini ei kuitenkaan eroa tarpeeksi radikaalisti siitä ”normaalista” ruokavaliostani, joten rasvanpoltto jää käynnistymättä. Kehoni on siis ollut ”laihdutuskuurilla” jo pitkään ennen varsinaisen dieetin alkua. Eikös sitten jäljellä pitäisi olla pelkkää luuta ja nahkaa, kun on kerran ollut aliravittuna vuosikausia? No, ei. Ihmisvartalohan on siitä metka vehje, että energian käydessä vähiin, se kykenee sammuttamaan ylimääräisiä toimintoja selvitäkseen hengissä. Ja tadaa, näihin turhanpäiväisiin toimintoihin kuuluu mm. rasvanpoltto. Kuka hullu nyt rasvaa polttaisi näinä vaikeina aikoina, kun energia on muutenkin vähissä? Rasvanpolton sijaan keho pyrkiikin pitämään kynsin hampain kiinni siitä olemassa olevasta rasvasta ja aina tilaisuuden salliessa varastoimaan sitä lisää.

 

Miksi se dieetti sitten toimi viime vuonna? Joku saattaa vielä muistaakin tähän vastauksen. Keskityin syömiseeni pidemmän aikaa ennen dieettiä ja pidin ravinnonsaantini oikeasti kulutuksen tasolla. Tästä seurasi melko välitön painonnousu, kun pitkään kituuttanut kehoni varastoi kaiken saamansa energian pahan päivän varalle. Mutta kylläpä sitten puri dieettikin, kun sen aika vihdoin tuli. Teoriassa olisi ollut helppoa tempaista pieni massakausi, tai paremminkin kehon tasaus- ja toiminnan normalisointikausi näiden kahden dieetin välissä, mutta käytännössä sitten taas ei. Tuo edellinen massailuni nimittäin jätti jälkeensä traumat, kun massakausi turhan portaattomasti suoritettuna sai painoni nousemaan kilon viikkotahdilla enkä rasvan kertyessä tuntenut oloani lainkaan mukavaksi saati sitten normaaliksi. Niinpä päätin dieettien välissä syödä vanhaan totuttuun tapaan, silloin kun on nälkä.

Tiedän kyllä, että rasvanpolton saisi vieläkin käynnistymään mikäli siirtyisin tavallisesta ruoasta kananrintojen ja parsakaalien ihmeelliseen maailmaan. Mutta kun se ei hyvän ruoan ystävää juuri houkuta, etenkään kun en edes kilpaile, vaan teen tätä ainoastaan hitusen vakavammalla harrastusmielellä. On tässä kuitenkin vielä yhden portaan verran dieettiä jäljellä ennen hanskojen tiskiin lyömistä. Ensin käyn vaan lomailemassa (ja seurueemme margaritantekotaidot tuntien hankkimassa lisää työmaata) ja sen jälkeen säädän taas asteen verran kaloreita alaspäin, asettelen makroja uudelleen ja muutan hieman treenirutiineja. Sen jälkeen tulos on mitä on.

 

Kunhan dieettini on ohi, aion tehdä keholleni palveluksen ja opettaa sen käyttämään enemmän ja enemmän energiaa hyödyksi (eikä vain varastoimaan…), eli ryhdyn portaittain syömään enemmän, kunnes päästään edes samalle tuhatluvulle todellisen kulutukseni kanssa. Tarkoitukseni ei niinkään ole merkittävästi kasvaa tai hankkia massaa lisää, vaan saada kehoni voimaan hyvin ja palamaan säästöliekin sijaan täydellä liekillä.

Nyt varmasti pitäisi harmittaa kamalasti. Mutta kun ei harmita, yhtään. Ensinnäkin, lähestulkoon jokainen treeni on ollut kiva ja sehän koko touhussa on pääasia; ei se miltä näyttää vaan se mitä tekee ja miltä tuntuu. Eikä dieettini muutenkaan täydellinen fiasko ole ollut, sillä kun oli toinenkin tarkoitus kireämmän lomakunnon lisäksi. Tarkoitus oli myös oppia uutta oman kehon toiminnasta ihan vain siltä varalta, että jonain päivänä voittaisin esiintymiskammoni, haluaisin ottaa harrastukseni entistä vakavammin ja astella kilpalavalle. Ja tässä kohti dieettini kyllä onnistui sataprosenttisesti ja oppitunti oman kehon toiminnasta meni perille kertaheitolla. Ei se dieetti vaan se pohjatyö.

 

Ennen kuin joku nyt tulkitsee raporttini tilannekuvineen kehujen kalasteluksi, niin ei maksa vaivaa. Tiedän nimittäin itsekin, että on minulla tässä melkoinen koneisto pään jatkona, se jaksaa aamulla viedä minut pyörällä vuorten yli ja takaisin ja illalla nostaa penkistä enemmän kuin painaa. Olen kovasti tyytyväinen itseeni, niin ulkonäöllisesti kuin sisäisestikin, olin jo ennen dieettiä ja tulen olemaan sen jälkeenkin, sanoivatpa ihmiset mitä tahansa. Niin kauan kun en kilpaile, ei tuo pienenpieni vatsamakkara shortsin vyötäröresorin päällä paljon paina ja onpahan jotakin mistä repiä energiaa, jos välipalapatukat unohtuvat matkasta pidemmälle pyörälenkille lähtiessä.

 

Rauhaa ja rautaisia treenejä kaikille!

Tajusin tänään, että tässä on kärvistelty dieetillä pian kuutisen viikoa. No, todellisuudessahan homma on kyllä ollut kaikkea muuta kuin kärvistelyä. En voi sanoa, että aika olisi varsinaisesti madellut ja elo ollut pelkkää seuraavan ruoka-annoksen odottelua nälissään, päinvastoin. Treenit, ruokailut, blogi, kodin kunnostaminen ja työt ovat pitäneet minut niin kiireisenä, etten oikein ole ehtinyt edes miettiä missä dieetin ja kropan kanssa mennään. Pääasiassa olen vain seurannut treenisuunnitelmaa, ollut ruoka-aikaan kotona ja muu onkin sitten sujunut omalla painollaan.

Kun sitten tänä aamuna yritin etsiä peilistä mahdollisia muutoksia kropassa, totesin, että on aika ihan oikean välietappi-analyysin. Eli ei muuta kuin minimaalisesti kangasta lihan ympärille (eli ne ylikireät tavoiteshortsit), kuvaukset takapihan aamuauringossa ja siitä sujuvasti naapurin pihteihin rasvaprosentin mittaukseen.

Tammikuussa dieettiä aloittaessani aavistelin, että painoni tulisi mahdollisesti aluksi nousemaan, sillä ruoan määrää oli lisättävä, jotta sitä voitaisiin myöhemmin porrastetusti vähentää. Hilattuani parin viikon siirtymäajalla päivittäisen kalorisaantini noin 1600 kilokalorista 2000 kilokaloriin päivässä, ei painolleni yllättäen tapahtunutkaan mitään. Tämä hieman nurinkurinen tilanne selittyi kai lisääntyneellä liikunnalla ja sillä, että kun muutin proteiinin, hiilihydraatin ja rasvan suhteen järkevämmäksi, pystyi kroppani käyttämään saamansa energian paremmin hyödyksi. Ja jösses, että minä rakastan sitä, että ruokalautasen sisältöä järkeistämällä saa syödä niin paljon enemmän!

Ensimmäiset viikot olen siis syönyt kuin hevonen; kaksi aamupalaa, joista ensimmäisen pienenpienen heti herättyäni ennen aamutreenejä, toisen suurensuuren aamutreenien jälkeen, monta kuppia kahvia(kermavaahdolla, tietty), kunnon lounaan, jossa on ihan reilusti hiilaria ja proteiinia, välipalaksi yleensä täysjyväleipää maapähkinävoilla, reiluhkon päivällisen ennen iltatreenejä, treenien jälkeen proteiinipirtelöä ja vielä ennen unia ison lautasellinen puuroa raejuustolla. Röyyyyh.

Olin kyllä hitusen helpottunutkin, kun tämän viikon alussa tuli aika siirtyä dieetin seuraavaan vaiheeseen, pudottaa kaloreita, vähentää hitusen hiilarin määrää ja ehkä pikkuhiljaa menettää painoakin. Alkutilanteen rasvaprosentista minulla ei valitettavasti ole kuin aavistus (lähempänä 19 %), sillä virallinen rasvaprosentinmittaajani ei pihteineen ollut tuolloin käytettävissä. Tänä aamuna hänen pihtinsä kuitenkin kertoivat, että rasvaprosenttini on 18.1 %. Ja juu, olen ihan tyytyväinen tuohon numeroon tässä vaiheessa, vaikka keskivartalossani näkyykin ärsyttävän paljon ylimääräistä, etenkin kun nyhdän päälleni liian kireät housut.

Koska olen koko alkudieetin ajan painanut runsaan ravinnon voimalla salilla sata lasissa, päätin ottaa dieetin kakkosvaiheen ensimmäisen viikon ihan vain palautuksen kannalta. Treenit olen kyllä hoitanut kuten aikaisemminkin, mutta kevyillä painoilla ja pitkillä sarjoilla niin, etteivät paikat kipeydy. Ja tulihan muuten tarpeeseen! Kun ensimmäisinä päivinä iltapuurostani luovuttuani olin hieman väsynyt ja nälkäinenkin, helpotti salille lähtöä tieto siitä, että edessä on helppo treeni. Eli ihmiset, muistakaa ne palautteluviikot! 

***

Mutta mennäänpä sitten treeneihin. Kaloreiden pudottamisen lisäksi otan dieettini kakkosvaiheessa aseeksi 15 minuutin intervallit crossarilla tai juoksumatolla salitreenin päätteeksi. Muutoin en aio vielä tässä vaiheessa aerobisen harjoittelun määrää lisätä. Treeniohjelmani näyttääkin nyt seuraavanlaiselta:

Maanantai:
1 h aamucardio salilla, iltasali (rinta) + 15 min intervallit

Tiistai:
Aamusali (pakaratreeni), iltasali (haukkarit ja ojentajat) + 15 min intervallit

Keskiviikko:
Ah, juoksua! Niin paljon kuin sielu sietää, joko kukkuloilla tai kadulla!

Torstai:
Aamusali (core + haukkarit), iltasali (olkapäät) + 15 min intervallit

Perjantai:
1 h aamucardio salilla, iltasali (selkä) + 15 min intervallit

Lauantai:
Salitreeni (jalat)

Sunnuntai:
Lepo
Aion kuitenkin ottaa vapauden vaihdella tai järjestellä treenejä uudelleen, mikäli sosiaaliset tapahtumat, reissut, yleinen olotila tai joku muu syy sitä välttämättä vaatii. Mutta kuten tiedossa on, olen pirun huono antamaan itselleni tuumaakaan periksi tai muuttamaan suunnitelmaa. Yritän kuitenkin ottaa homman hitusen rennommin kuin viime vuonna, jolloin luovuin jotakuinkin kaikesta muusta elämästä täysin. Reissata voi, kyläillä ja tehdä vaikka mitä ilman, että dieettiä tarvitsee rikkoa.

Tässä siis mennään nyt. Tarkkaa dieetin päättymispäivää en vielä ole päättänyt enkä edes lopullista tavoitetta. Kisoja olen mielessäni pallotellut, mutta sekin on ajatuksena alkanut jäämään enemmän ja enemmän taka-alalle. Ehkä sitten vaan patsastelen kesällä päivän pari bikineissä, kunnes turvotan taas itseni jäätelöllä. Tiedä häntä.

Jos jollain heräsi jotain kysymyksiä, niin kysyä saa. Vastatakin voin jos osaan.

Pohdin taannoin Facebook-statuksessani, että ryhtyisinkö uudemman kerran samaan hulluuteen kuin viime vuonna, eli pitkälle dieetille. Koska ajatus herätti kavereiden keskuudessa niinkin paljon vastustusta, oli homma selvä. Kun muut ovat sitä mieltä, että ei, olen minä sitä mieltä, että totta hemmetissä. Niinpä niin, olen ikuinen vastavirtaan seilaaja.

Tässä sitä nyt taas ollaan. Punnitsemassa eväitä, laskemassa kaloreita, kirjaamassa jokainen ateriaMyFitnessPaliin ja ennen kaikkea toteuttamassa melkoisen raskasta, mutta toivottavasti hauskaa treenisuunnitelmaa. Tavoitteeni olisi päästä kesäkuuhun mennessä vähintäänkin samanlaiseen kuntoon kuinviime vuonna, joskin toivon mukaan hitusen runsaammalla lihalla varustettuna.

Lähtötilanne dieettiviikolla 1.
Lihakset roikkuvat tyhjinä, mutta muuten lähtökohta on ihan passeli.

 

Dieetti on nyt ihan alkuvaiheessa, tai paremminkin tutkimusvaiheessa. Lähtökohta dieetille on nimittäin täysin eri kuin vuosi sitten ja homma on siksi hitusen hakusessa. Sen lisäksi, että olen nyt viitisen kiloa kevyempi (tällä hetkellä paino on n. 65 kg), on taustalla raa’an treenaamisen ja lihastenkasvatuksen sijaan kuukauden mittainen, lähes totaalinen salitauko sekä paljon suklaata ja lepoa. Liikunnan osalta homma on vielä melko helppo, mutta ravintopuoli onkin sitten monimutkaisempi. Tilanne on nimittäin se, että kun viime vuonna dieetille ryhtyessä kalorimäärää luonnollisesti pudotettiin, täytyy sitä tällä kertaa nostaa edellisen lorvailukuun jäljiltä, jotta myöhemmässä vaiheessa on mahdollista ajaa kaloreita alaspäin. Koitan siis parin ensimmäisen viikon aikana hilata kaloreita pikkuhiljaa perusaineenvaihduntatasolta noin 2000 kcal tietämille ja lisätä hiilareiden määrää reilusti. On siis hyvin todennäköistä, että tulen lähiviikkoina saamaan takaisin lepokuukauden aikana menetetyt kilot. Muutoin ravinnon osalta tekniikka noudattelee samaa toimivaksi havaittua linjaa kuin viime vuonna. Ruokaympyrän avainsana on siis ihan normaali ja hyvänmakuinen, joskin mitattu ja punnittu kotiruoka.

Koska energiaa syötetään koneeseen tällä hetkellä ihan kohtuullinen määrä, paneudun seuraavat viikot pääasiassa raudan nosteluun, sillä eihän tiedä vaikka sellainenkin ihme tapahtuisi, että saisin vielä viime metreillä jotain lihaskehitystä aikaiseksi. Salitreenejä on näin aluksi seitsemän kertaa viikossa seuraavanlaisella jaolla: olkapäät, rinta, takapuoli, selkä, vatsaosasto, hauikset/ojentajat ja jalat. Taitaa muuten olla ensimmäinen kerta treenihistoriassani, kun takapuolella on aivan oma treenikertansa, vaikka sille olisi ollut tarvetta jo pienen ikuisuuden verran. Kuukauden mittaisen tauon jälkeen rauta on painanut melkoisesti, aivan kuten aikaisemmin manailinkin. Into kuitenkin korvaa voiman, sillä heti toisena punttipäivänä nostin penkistä oman ennätykseni 70 kg peräti kolme kertaa. Eli ei kai siitä levosta sitten pelkästään haittaa ole ollut, vaikka lihakset alkuviikosta vielä roikkuivatkin puolityhjinä.

Toisin kuin viime vuonna, en tänä vuonna aio suorittaa kaikkea aerobista liikuntaa sisätiloissa. Näin aluksi crossari ystävineen kutsuu minua vain kahdesti viikossa ja lihaskatoakin uhmaten suuntaan kerran pari viikossa vuorille joko juosten, kävellen tai pyörällä. Jos ei vuorelle juostessa mikään muu kehity, niin ainakin sitten otsasuoni luonteen kasvaessa. Ja onhan sekin aika näyttävä, eikö?

Tästä lähtee taas uusi treenivaihe käyntiin, innosta hihkuen ja ensimmäisiä näkyviä tuloksia malttamattomana odotellen. Ja niin, mikä se motivaattori tällä kertaa on? En suoraan sanottuna tiedä oikein itsekään, mutta uskon vahvasti, että se selviää kyllä matkalla. Eihän tämä into, tahto ja palo voi ihan merkityksetöntä olla. Mutta jos jollain nyt sattuu olemaan hyviä ideoita kannustimeksi, niin kertokaa toki!