Täällä Lilyssä puhuttiin viime viikolla ikuisuusprojekteista ja niistä pienistä tekemättömistä asioista kotona, jotka päivä toisensa jälkeen pistävät ikävästi silmään, mutta joita ei kuitenkaan saa aikaiseksi hoitaa kuntoon. Virtuaalisen potkun jokaisen takamukselle antoi blogissaan Cougarwoman, joka haastoi kaikki bloggaajat hoitamaan ikuisuusprojektinsa pois päiväjärjestyksestä. Ajatus oli loistava, vaikka sitä aluksi vastustelinkin, minulla kun nyt sattuu olemaan tämä dieettikin ja sen myötä ehkä vähän muutakin tekemistä. Mutta kuinkas sitten kävikään. Tuon haasteen jälkeen v-käyräni lähti entistäkin jyrkempään nousuun aina (eli aika monta kertaa päivässä), kun näin vieraskylppärimme allaskaapin. Hitto se on ruma.

”No eihän toi nyt niin paha ole, ovi vaan repsottaa. Säädät saranaa vähän ja se on ihan hyvä taas.”

Katsotaanpa lähempää. Halkeilevaa maalia, ylimaalatut ja ruosteiset saranat sekä kosteuden turvottamaa lastulevyä. Ja entäs sitten tuo vessapaperiteline? Niin hankala ja ruma, että saa aikaan ummetuksen.

Kuvassa 70-luvulta lähtien laiminlyödyn siivouksen lopputulos sekä pienen putkirikon aiheuttama lastulevyn turpoaminen ja hyllypaperin li(i)mat.

 

Kun sitten koitti viikon ensimmäinen ja ainoa treenivälipäivä ja kuka tahansa muu järkevä ihminen olisi keskittynyt sohvalla makoiluun, marssin heti aamulla paikalliseen rautakauppaan maalien ostoon. Jossain syvällä mielen sopukoissa oli vielä herätessä käväissyt ajatus projektin siirtämisestä viikolla tai parilla eteenpäin, mutta itseni tuntien on hommaan parempi ryhtyä heti innostuksen iskettyä, se kun saattaa laantua aivan yhtä nopeasti kuin on alkanutkin. Niin, juuri sen takia tämä vessankaappi on ikuisuusprojektiksi leimaantunutkin. Kaksi ja puoli vuotta sitten nykyiseen vuokrataloon muutettuamme, hion ja maalasin kahden muun kylpyhuoneen kaapistot samantien. Kyytiä saivat myös alakerran kylpyhuoneen mintunvihreät ja oman kylpyhuoneemme vaaleansiniset seinät. Sen uurastuksen jälkeen minä kuitenkin laiskistuin, jäin luovalle tauolle eikä into sen koomin enää palannut. Lopulta siltä rumalta kaapilta ja vähän oudon värisiltä seiniltä onnistui sulkemaan silmänsä melko pitkäksi aikaa. No, ne silmät ovat nyt erittäin avoinna. Ja ne näkevät punaista. Argh!

Hyvä on, tarpeeksi kaukaa katsottuna kylppäri on ihan ok, kunhan vangitsee katseen kaikenlaisella pikkusälällä. Keltaiset seinät ovat kaunis ajatus, mutta kylpyhuoneessa ne saavat kaiken näyttämään keltaiselta. Enkä muuten tykkää tuosta tummasta graniittitasostakaan, mutta sille en nyt voi mitään.

Katsokaa nyt, minäkin näytän tuolla ihan keltaiselta! Pakkohan näille seinillekin on jotain tehdä.

Ja nuo laattojen saumat ovat joskus olleet vaaleat… ehkä. Eihän niitä voi tuollaiseksi jättää!

Kun lopulta pääsin ulos rautakaupasta, olinkin hieman yllättäen varustautunut koko vessan maalaamiseen vaadittavalla määrällä maalia sekä laattojen saumalaastin värjäykseen tarkoitetulla maalipurnukalla. Lajilleni tyypilliseen tapaan homma lähti siis käsistä heti alkuunsa ja operaatiosta tuli melko paljon arvioitua suurempi. Parempi siis pistää hihat heilumaan samantien ja hoitaa homma pois päiväjärjestyksestä ennätysnopeasti. Niinpä kaksi tuntia myöhemmin olin suojateipannut katot ja lattiat, altaanreunat ja suihkukaapin. Tunti lisää ja tuo mieltäni nakertanut keltainen seinäväri oli poissa. Sushi-illallisen jälkeen, siinä iltakymmenen maissa, viimeistelin vielä seinät toisella maalikerroksella. Projektin ensimmäinen osa valmistui siis jo aloittamispäivänä ilman sen suurempaa tuskanhikeä.

Pissanväri ei ole enää in. Vaaleaa, kiitos!

Tee-se-itse -nainen hommissa = valmista kuudessa tunnissa.

 

Mutta se susiruma kaappi… Kun ryhdyin pakkeloimaan kaapin kolhuja ja oikeastaan vasta siinä vaiheessa tulin katsoneeksi kaappia ensimmäisen kerran ajatuksella, muistin samantien miksi se silloin aikoinaan jäi kunnostamatta. Edessä olisi kaksi haastetta – ylimaalatut ruuvit sekä pari vuosikymmentä takaperin sattunut putkivuoto. Sen sijaan, että ryhtyisin valmistelemaan tuota vanhaa saastaa maalausta varten, teki mieli hakata se vasaralla… no, tiedätte kyllä minkä päreiksi. Tässä ei nyt taida päivä tai kaksi riittää.

 

…jatkoa seuraa ei-enää-ikuisuusprojektin seuraavassa vaiheessa!

Niin saapui talvi viimein myös eteläiseen Kaliforniaan. Vaikkei talvi täällä lumisadetta tarkoitakaan, ovat kelit viilenneet vuodenvaihteen helteistä huomattavasti. Käytännössä tämä tarkoittaa satunnaista vesisadetta, 14-18 asteen välillä olevia päivälämpötiloja ja koleita, alle kymmenen asteen öitä. Koska kalifornialainen rakennustekniikka ei ole erityisen hyvin lämpöä eristävä, on melko tavallistakin, että yön aikana sisälämpötila laskee lähelle viittätoista astetta ja pysyy melko viileänä koko päivän. Sisätilojen viileyden voisi tietysti torjua pitämällä lämmitystä päällä, mutta sen sijaan vetäisen yöksi pyjaman päälleni (a.k.a seksintappajat, mutta ne on sentään Victoria’s Secretiltä…), hipsuttelen päivät villasukissa ja sytytän kaikki kodin nelisenkymmentä kynttilää. Jep, tykkään kynttilöistä. Paljon.

Nappasin teille muutaman kuvan kevättä odottelevasta kodistamme ja niistä muutamista kynttilöistä, joita olen kylmissäni ripotellut pitkin kotia. Tervetuloa meille, jälleen kerran!

Summer Breeze -tuoksukynttilä viestii siitä, että kevättä ja kesää odotellaan jo kovasti!

Tämän kynttilälyhdyn löysin aikoinaan lähi-outletin hylkytavarahyllystä viiden taalan hintaan. Sisustamisen ei tarvitse olla kallista!

Ah, ihana Target ja sen sisustusosasto! Tämäkin uusiokäytettävän lasin sisään valettu kynttilä on hankittu tuolta Amerikan Anttilasta.

Olen naamioinut taitavasti miehen rakentamat subbarit porontaljoilla ja muulla roinalla pöytätasoiksi. Ainoa vaan, että tavarat on parempi siirrellä muualle siinä vaiheessa, kun aletaan katselemaan räiskintäelokuvia.

Kun kynttilä on valettu lasin sisään, voi sitä melko huoletta poltella kaikenlaisen krääsän keskellä.

Yhdysvalloista on muuten hieman haastavaakin löytää hajustamattomia kynttilöitä. Kun kaiken lisäksi kynttilöiden tuoksu muistuttaa usein lähinnä voimakasta partavettä, olin onnellinen löytäessäni raikkaan, mutta miedon tuoksuisia DW Homen kynttilöitä lähi-outletista.

Että minä tykkään Pentikin tavaroista! Niin tämäkin ystävältä saatu lyhty on peräisin koto-Suomesta. Tuo pöytä muuten jäi nurkkiimme entiseltä alivuokralaiselta ja vaikken siitä erityisen innoissani aluksi ollutkaan, on se osoittautunut ihan mukavaksi… no, kynttilätasoksi.

Kymmenen hengen ruokapöydässä on tilaa kynttilöille.

Tätä Pentikin vadilla olevaa kynttilää en ole vielä raaskinut alkaa polttamaan eikä kannatakaan, asetelma ei nimittäin ole se paloturvallisin.

Huomasin vasta tästä kuvasta, että kynttilä on savuttanut takana olevalle seinälle mustan jäljen. Hupsis.

Ihanainen Madde toi minulle tämän hyväntuoksuisen kynttilän, johon voisi kirjoittaa jotain hempeyksiä, sikäli mikäli olisi liituja. Kivaa tässä kynttilässä on se, että tuota purnukkaa voi uusiokäyttää, kunhan sisään laittaa uuden kynttilän.

Ja vielä lopuksi…
Että minä inhoan tätä ruokailutilamme katseenvangitsijaa, suhteettoman suurta ja tummanpuhuvaa graniittimöykkyä, jota myös takaksi kutsutaan. Typerintä tässä on se, ettei kyseessä ole edes puutakka vaan periamerikkalainen kaasutakka. Olen näön vuoksi lastannut takkaan oikeita puita ja polttelen sen reunalla kynttilöitä. Tuon tuikkutelineen olen muuten raahannut aikoinaan Rovaniemeltä tänne rapakon taa.

Eilen oli sellainen päivä, jolloin olisi vaan voinut murjottaa ja hautautua sohvan pohjalle irvistelemään maailmalle. Ja kyllä minä hetken murjotinkin kun tajusin, että miestä jo kolme viikkoa kiusannut flunssavirus valitsi nyt kantajakseen minut kaikesta vastustelustani huolimatta. Mutta jos jotain olen oppinut niin sen, että yhden ikävän asian on turha antaa pilata koko päivää. Niitä pieniä ilonpilkahduksia kun on niissä huonoissakin päivissä, ne vaan täytyy osata nähdä.

Eilinen ilonpilkahdus löytyi kieltämättä hieman yllättävästä paikasta, lakanapyykistä. Muistatte ehkä, kuinkaviime kesänä Suomessa käydessäni havainnoin ihmisten tuoksuvan pyykinpesuaineelta, joka myöhemmin paljastuikin huuhteluaineeksi? Tuon reissun jälkeen ostin itsekin ensimmäistä kertaa USA:han muuton jälkeen huuhteluainetta ja ryhdyin käyttämään sitä lähinnä lakanapyykkiä pestessäni. Ja niin paljon kuin kuivausrumpuani rakastan ja elämä ilman sitä tuntuisi pyykinpesuteknisesti vajavaiselta, ripustan nykyisin hyvältä tuoksuvat lakanat kuivumaan yläkerran kaiteelle.

Siinä kaiteella kuivuessaan lakanat paitsi kuivuvat vähemmän ryppyisiksi, ne myös saavat koko kodin tuoksumaan puhtaalta. Niin minä sitten vietin eilisen puhtaan lakanapyykin tuoksussa, hypistelin lakanoita kuin mikäkin kodinhengetär ja tulin siitä valtavan onnelliseksi. En ehkä pääse treeneihin ja kurkkuuni on juuttunut kaktus, mutta ainakin minulla on kaunis ja hyväntuoksuinen koti.

Sunnuntaina, hyvin ansaittuna lepopäivänä, keksin vihdoinkin jotain käyttöä kaikille niille inspiraatiokuville ja viisaille sanoille, joita olen viime kuukausien aikana lehdistä ja mainoksista saksinut talteen. Niin syntyi työhuoneeni seinälle mustasta langasta, pienistä pyykkipojista ja lehtileikkeistä inspiraatioseinä.

Ja kas näin. Yli kaksi vuotta tyhjänä ammottanut seinä on vihdoin saanut merkityksellistä sisältöä, joka kaiken lisäksi on helppo päivittää ajankohtaan sopivaksi. Jos lehtileikkeessä pullisteleva nainen alkaa kyllästyttämään, voi sen vaihtaa helposti toiseen. Tai jos koko liikunta kärsii inflaation, voin aina vaihtaa seinälle inspiraatiokuvia työtäni silmällä pitäen, taittomalleja, väriyhdistelmiä, typografiaa ja sen sellaista. Ja sitten, kun koittaa grillikausi ja dieetti on ohi, voi seinän täyttää mitä herkullisimmilla ruokakuvilla, resepteillä ja drinkkiohjeilla. Helppoa, halpaa ja persoonallista!

 

ps. Kyllä, työhuoneeni seinät ovat oikeasti vaaleanpunaiset. Ja kyllä, pitkällisen harkinnan jälkeen taidan jopa tykätä niistä.