Tyypillinen kesäilmiö on taas täällä! Samaan aikaan, kun säännöllinen kuntosaliharjoittelu on kärsinyt vakavasta inflaatiosta, on innostus sekä maantiepyöräilyyn että juoksemiseen nostanut voimakkaasti päätään. Vaikka tänä kesänä minulla on ihan hyväkin syy salitreenien vähentämiselle, on sama ilmiö tuttu myös edellisiltä vuosilta. Syksyn, talven ja kevään salin hämärässä teutaroituani on vaan pakko kesän tullen päästä ulos ja luontoon. Ja niin, kyllä siinä salin kyykkyhäkit ja kuntopyörät jäävät kakkoseksi jos vaihtoehtona on suunnata vuorille.

Maantiepyöräily on näillä leveyksillä kovasti suosittu laji enkä sitä ihmettele. Pyöräilymaastoja löytyy laidasta laitaan, on niin haastavaa vuoristoa kuin tasaista rantaviivaakin. Itse olen kovasti mieltynyt etenkin kukkuloilla kiemurteleviin reitteihin ja niiden pitkiin ja vähän tuskallisiinkin nousuihin, jotka kasvattavat niin reisipattia kuin luonnettakin.

Koska kuvia ei kamalasti ehdi ajaessa blogia varten räpsimään ja se on minua suuresti harmittanut, nykäisin eräänä päivänä GoPron pyöränsarviin kiinni ja annoin videokameran laulaa. Alla olevalla ajovideolla on pisin alamäki joka ajoreiteiltäni löytyy ja kyllä, samaiselle lähes 500 metrin korkeuteen kohoavalle töppyrälle täytyy ensin kiivetä, joten pahoittelen alkuselostukseni hikoilevaa ja pyörtymäisillään olevaa olemustani. Vauhti ei alamäessä ole kovin hurja, sen verran on heikossa hapessa tuo sivutien asfaltti, mutkia matkassa ja pupu pöksyssä.

Maantiepyöräilyssä on muuten sellainen kiva puoli, että kun salitreenissä tulokset syntyivät melko hitaasti (jos ollenkaan, ggrh…), tapahtuu pyöräilykunnossa edistystä varsin nopeasti. Lenkit pitenevät, vauhti kasvaa ja jossain vaiheessa huomaa, että vakiolenkki taittuu kymmenisen minuuttia nopeammin kuin ennen. Jottei pyörä nyt kuitenkin taas karkaisi käsistä ja liikunta lapasesta, olen rajoittanut lenkkejäni neljään kertaa viikossa. Näistä lenkeistä kaksi on reilun 40 km mittaisia, yksi reilun 50 kilometrin ja yksi reilun 60 kilometrin mittainen. Kovasti haaveilen jo 100 km lenkeistä, mutta kukkuloiden vuoksi joutunen vielä hetken aikaa vahvistamaan jalkojen ja istumalihasten turnauskestävyyttä ja toisekseen, sen mittaiset lenkit alkavat vaatia jo aikaakin melkoisesti.

Nyt ylämäkialamäkipyöräilyyn on kuitenkin tulossa pitkähkö tauko, kun pyöräilymaastot muuttuvat ensi viikolla suomalaisiin lakeuksiin sekä vaihteleviin sääolosuhteisiin ja takamuksen alle on tarjolla maantiepyörän sijaan maastopyörää ja mummomankelia. Sen verran olen kuitenkin googlaillut pyörän pinnat silmissä vilisten, että elokuun lopulla pääkaupunkiseudulla majaillessani olisi mahdollista vuokrata maantiepyörä viikonlopuksi ja suunnata vaikka Porvooseen jäätelölle. Pyörävuokraamoja on nimittäin pääkaupunkiseudulla useampikin ja kesän uutuusjäätelöiden listakin on häkellyttävän pitkä.

Tästä päästiinkin sitten itse asiaan, ei siis pyöräilyyn kuten voisi kuvitella, vaan niihin uutuusjäätelöihin. Eli, mikä kesän uutuusjätskeistä on paras? Ei sillä, ettenkö varmasti koemaistaisi jokaista muutenkin.

Anteeksi vain mieslukijat, mutta tämä kirjoitus ei nyt taida koskettaa teitä. Sen sijaan teille, treenaavat naiset, minulla on mielenkiintoista tutkimustietoa. Luin nimittäin hiljattain paikallisesta naisten hömppäliikuntalehdestä, että naisella on kuukautiskiertonsa ensimmäisinä päivinä parhaimmat mahdollisuudet rikkoa ennätyksiä vaikkapa satasen aidoissa tai penkkipunnerruksessa, tai sitten muuten vaan heittää lonkalta aivan käsittämättömät hyvät treenit.

Jotain perää väittämässä saattaa hyvinkin olla, sillä ah, kuukautisteni ensimmäiselle päivälle, jolle koko naiseuden ihanuus kulminoituu, osui sopivasti penkkipäivä. En oikeastaan ajatellut koko asiaa sen enempää penkissä touhutessani, hämmästelin vain kun ei 60 kiloa tuntunutkaan erityisen raskaalta. Vitoset päihin ja niin nousi 70 kiloa penkistä muutamaankin otteeseen eikä tuota ihmettä ole tapahtunut sitten dieetin aloittamisen. Kun seuraavana aamuna tehdyt hirviö-intervallitkaan eivät saaneet verenmakua suuhun, alkoivat kellot soida. Aaaa…. johtuisiko tämä nyt sitten niistä?

Itsekin aamu-intervallien hyvästä meiningistä hämmästynyt hikinen nainen.

 

Selitys suorituskyvyn parantumiselle löytyy luonnollisesti hormooneista (itse epäilen, että myös v-käyrän jyrkähköstä noususuunnasta). Kuukautiskierron alkupuolella naishormoonit eli estrogeenit ovat matalimmillaan ja tällöin, mikäli näin sallitte minun sanovan, nainen on hormonaalisesti lähimpänä miestä ja no, miehet nyt vaan tykittää rankemmin. Nyt kun asiaa mietin, niin tämä saattaa selittää myös sen, miksi minua tuolloin kiinnostaa imuroiminen ehkä vieläkin vähemmän kuin normaalisti… Joka tapauksessa, vaikka luonnollisten hormoonivaihteluiden vaikutus tehoon ja voimaan onkin varsin pieni, saattaa se silti olla juuri sopivasti ennätyksen rikkomiseksi.

Toki treenaamisesta noina päivinä on muutenkin hyötyä, mikäli se suinkin voinnin puolesta on mahdollista. Palatakseni siihen v-käyrään, saa sen helposti loivenemaan lenkkipolulla samalla, kun treenien tuottama luontainen kipulääke, endorfiini helpottaa kuukautiskipuja. Hikoilu auttaa myös poistamaan turvotusta ja liikunta vie ajatukset pois ylenpalttisesta makeanhimosta ja toisaalta, jos niitä herkkuja mielipahaansa sitten mättäisikin tavallista enemmän, niin menevätpä ainakin hyötykäyttöön.

Kokeilkaapa itse, treenaavat kanssasisareni, mikäli suklaan syömiseltä ja vatsakrampeiltanne kykenette ja ehditte. A. Sinivaara suosittelee!

 

(Se hetki, kun tajuat puhuneesi juuri julkisesti kuukautisista. Vauvabloggaajat, ette ole ainoita.)

Niin sitten sekoitettiin pakkaa treenien osalta oikein kunnolla viime viikolla. Vakiosalimme henkilökunta kun ilmoitti armeliaasti parin päivän varoitusajalla, että salimme olisi suljettuna kokonaisen viikon remontin vuoksi.Voi änkeröinen! No, sohvalle tässä ei kuitenkaan ole tarvinut hakeutua, sillä lähes jokaiselle paikalliselle kuntosalille pääsee testaamaan palveluita ilmaiseksi 3-7 päivän ajaksi, joten nyt jos koskaan on ollut täydellinen aika käyttää systeemiä hyväkseen ja leikkiä potentiaalista uutta asiakasta. Ja mistä sitä tietää, vaikka paremman löytyessä vaihtaisimmekin kuntosalia. Kaikkensa saavat kilpailevat salit kuitenkin yrittää, sillä kävelymatkan päässä olevaa, 8 taalaa kuussa maksavaa vakiosaliamme on vaikea päihittää.

Mutta mennäänpä niihin saleihin, joilla olen viimeisen viikon aikana lusinut. Ensimmäinen ilmaisjakso käytettiin ketjussa nimeltä LA Fitness. Valitsimme salin, koska se on omasta salistamme heti seuraavaksi lähin ja minulla olisi pientä kiinnostusta sen tarjoamia ryhmäliikuntatunteja (lähinnä joogaa) kohtaan. LA Fitneksen imago on trendikäs, nuorekas, kiiltävä ja seksikäs. Jo pelkästään rakennus on mahtipontinen. Kun oma salimme on pieni luukku lähiöostarin yhdessä liiketilassa, on LA Fitness oma, iso rakennuksensa, joka kätkee sisäänsä valtavan kuntosalin, squash-kenttiä, koripallokentän, uima-altaan, ryhmäliikuntasalin, parvellisen cardiolaitteita, pukuhuoneet, suihkut ja saunat (kolme viimeistä ovat oikeasti mainitsemisen arvoisia, omalla salillamme ei nimittäin näitä ole). Voitte siis kuvitella, että oloni oli hivenen orpo salin ovista sisään astuttuani. Mihin mä meen, mitä mä teen, niin paljon kaikkea, ihan liikaa kaikkea, apua!

Mahtipontinen LA Fitness.

Ensimmäisenä päivänä pysyttelin tiukasti salin siinä kulmauksessa, jossa vapaat painot sijaitsivat. Laitoin merkille, että maineensa mukaisesti valtaosa asiakkaista oli itseäni nuorempia. Ahdistuin hivenen lisää. Seuraavana päivänä olin jo tottunut siihen, että uutta tulokasta tuijotettiin ja uskaltauduin vihdoin pois nurkastani seikkailemaan pitkin hallia ja kokeilemaan erilaisia vempaimia. Osa oli hyviä, osa kerrassaan loistavia ja osa täyttä häränkakkaa.

Pieni siivu valtavasta salista. Kuva otettu parvelta, jossa on varmasti se sata cardiolaitetta.

LA Fitness, Lake Forest, plussat ja miinukset:
+ vuoroaan ei tarvinut odotella, sillä sali oli ISO ja vempaimia PALJON
+ samasta syystä mahdollisuus muutella treeniä lähes rajattomasti
+ hintaan sisältyvät ryhmäliikuntatunnit, koriskenttä, squash-kentät ja uima-allasosasto
+ puhdas
+ jostain syystä tällä salilla painot löysivät paremmin tiensä takaisin säilytystelineisiin
+ ne soitti Darudea!!
+ auki aina yhteentoista asti illalla

– kotoisa-fiilis jäi uupumaan
– tutustuuko täällä keneenkään, kun välimatkatkin on niin pitkiä?
– vaikka kaikki muu oli uutuudenkarheaa, jostain syystä cardiolaitteet olivat vanhoja ja huonoja
– ryhmäliikuntasali ahdistavasti lasiseinän takana. Ei varsinaisesti houkuta mennä rautakankena joogaan, kun kompurointiani voi tuijottaa estoitta salin puolelta
– henkilökunnan nuoriso oli nuivaa
– hinta, kolminkertainen vakiosaliin verrattuna

****

Kun kolmen päivän kokeilupassi meni umpeen, oli aika etsiä seuraava sali. Olimme alunperin aikeissa testata24h Fitneksen, mutta päädyimme paikalliselle YMCA:lle, jonne pääsi ilmaiseksi kokonaiseksi viikoksi. YMCA on profiloitunut koko perheen kunto-klubiksi, jossa on perinteisten aikuisten aktiviteettien lisäksi valtava määrä harrastusmahdollisuuksia lapsille ja nuorille. Vaikka tuo lapsiperhe-imago ei nyt juuri itseeni iskenyt, niin koin paikan kiinnostavana sen laajan ryhmäliikuntatuntitarjonnan ja ulkoallas-osaston vuoksi. Joten ei muuta kuin kokeiluun!

Ennen tositoimiin pääsemistä jouduimme pakolliselle tutustumiskierrokselle. Kyllästytti ja ärsytti, päässäni soi taukoamatta Village Peoplen YMCA, mutta tajusin nopeasti kierroksen olevan aiheellinen. Klubi oli käsittämättömän sokkeloinen vanha rakennus, johon olisi helposti ilman opasta eksynyt. Ahdistus. YMCA oli LA Fitneksen täydellinen vastakohta sokkeloineen ja pienine huoneineen. Kuntosali oli jaettu kolmeen ikkunattomaan huoneeseen, cardiolaitteet kahteen. Ryhmäliikuntasaleista toinen oli mukavasti suojassa katseilta, kun taas barre-sali on avoimesti töllisteltävä akvaario. Jo tutustumiskierroksella kävi selväksi, että tämä ei ole meidän paikkamme, sillä salin varustelutaso oli aktiiviharrastamiseen aivan liian suppea ja koko paikan ilmapiiri alakuloinen, pimeä ja luolamainen. Asiakaskunta koostui pääasiassa vanhemmista ihmisistä sekä lapsiperheistä ja oikeasti, kyllä minä vähän kaipaan juttuseuraksi sitä kaltaistani keskivertoa pakkomielteisempää saliaktiivi-porukkaa.

Jos ei aerobisen tekeminen salilla ole muutenkaan herkkua, niin tämä ympäristö tekee touhusta vieläkin kitkerämpää.

Ehdin rikkoa sääntöä jos toistakin heti ensimmäisellä käynnillä.

On niin hyvä meininki täällä YMCA:lla! Not.

YMCA, Mission Viejo, plussat ja miinukset:
+ hintaan sisältyy lähes kaikki ryhmäliikuntatunnit, joita on todella paljon
+ lisämaksua vastaan mahdollisuus osallistua maraton- tai triathlonvalmennukseen
+ uudenkarheat cardiolaitteet (joissa on omat töllöt ja internet)
+ aulassa ilmaista kahvia (haha, ilmainen kahvi on aina plussaa!)
+ henkilökunta ystävällistä

– miksi sen barresalin pitää olla akvaario? Oi miksi miksi?
– se itselleni tärkein, kuntosali, on huono, sanalla sanoen
– pimeä ja kolkko luola, ikkunat olisi kivat
– …missä musiikki?!
– ehdin jo innostua saunasta, kunnes katsoin sinne sisälle; pieni koppi, jossa oli tummentuneet ja kulahtaneet lauteet
– ei nyt vaan oikein sovi lapsettomalle pariskunnalle
– sulkeutuu jo yhdeksältä arkisin, viikonloppuisin vielä aikaisemmin
– hinta, huomattavasti kalliimpi kuin oma sali tai LA Fitness

****

Vertailun vuoksi vielä vakiosalimme, Fitness 19, Mission Viejo, plussat ja miinukset:
+ riittävästi välineistöä
+ cardiolaitteet nykyaikaisia
+ viihtyisä ja kotoisa
+ kävelymatkan päässä
+ halpa
+ ystävällinen henkilökunta
+ asiakaskuntaa laidasta laitaan

– vuoroaan joutuu toisinaan odottelemaan
– painot jätetään lähes poikkeuksetta tankoihin ja hujanhajan
– ei kovin siisti
– ei suihkuja, pukuhuoneita tai saunoja
– ei ryhmäliikuntatunteja

****

Näiden kokemusten perusteella ei nyt ainakaan tältä istumalta ole innostusta lähteä salia vaihtamaan. Periaatteessa ehdin kolmen päivän aikana jo hitusen lämmentä LA Fitnekselle, mutta sen hinta on omaan halpissaliimme nähden kolminkertainen enkä ole täysin vakuuttunut siitä, että sali olisi myös kolme kertaa parempi, varsinkaan nyt, kun vakiosalillamme on tehty remontti ja välineistöä uusittu. Remontista puheenollen, vakiosalimme ovien olisi pitänyt avautua eilen, mutta remontti jatkuukin kuulemma vielä ainakin tiistaihin saakka. Toisin sanoen, joudumme siihen saakka lymyilemään YMCA:n luotaantyöntävässä luolastossa, joka jo ajatustasollakin latistaa treenifiilistä melkoisesti. Nyt on ainakin todistettu se, että salin ilmapiirillä on oikeasti vaikutusta treenimotivaatioon. On nimittäin pirun vaikeaa tehdä hyvä treeni jos jo pelkkä salille meno tuntuu vastenmieliseltä.

Minkäslaisella salilla te muut käytte ja millaisia toivomuksia teillä kuntosalin suhteen on? Mikä on tärkeää ja mikä ei?

Tämä postaus kuulunee taas sarjaan: ”ehkä kuitenkin olisi parempi jättää kertomatta”, mutta koska kertomatta jättäminen saattaisi aiheuttaa harhakuvan siitä, että olisin täysissä sielun ja ruumiin voimissa ja kaikki inkkarit soutaisivat kanootissani sulassa sovussa, niin parempi kai pysytellä totuudessa, vaikka selväpäisyyden kulissi sitten romahtaisikin. Asiahan on nimittäin niin, että silloin tällöin, eli aika usein, tulee kesken salitreenin itku. Eikä tämä ole mikään dramatisointi, vaan ihan oikeasti – itku, kyyneleineen kaikkineen.

Aina ei sentään itketä. Joskus vaan irvistyttää.

 

Tämä sinänsä harmiton, mutta hassu ilmiö esiintyy silloin, kun punttia nostaessa on annettu kaikkensa, eli yleensä niiden viimeisten pakkotoistojen jälkeen. Mistään dramaattisesta itkuparkunyyhkytyskohtauksesta ei sentään ole kyse, mutta joudun silti tosissani keräilemään itseäni hetken henkeä haukkomalla ja kyyneleitä nieleskelemällä ennen kuin olen valmis tarttumaan rautaan uudemman kerran. Koska tämä ei ole millään tavalla tietoinen tai omasta tahdostani riippuvainen ilmiö vaan puhtaasti refleksinomainen reaktio, ryhdyin mielenkiinnosta selvittelemään mistä asia voisi johtua.

Tutkimuksia itkuun liittyen on tehty syystä tai toisesta varsin hintsusti. Onnistuin kuitenkin löytämään jotain kiinnostavaa ja mahdollisesti asiaan liittyvää tutkimustietoa. Itkun yleisimpiä syitä ovat erilaiset tunnetilat, jotka synnyttävät kehossa fysiologisia oireita, kuten verenpaineen kohoamista, sykkeen kiihtymistä ja hengen haukkomista. Nämä reaktiot ovat kehon tapa valmistaa ihmistä stressaavaan tilanteeseen, taisteluun tai pakoon, selviytymiseen. Kun tilanne on ohi, astuu kuvaan parasympaattinen hermosto, joka laukaisee itkemisreaktion. Tutkimusten mukaan itkeminen on kehon tapa laukaista jännitys ja palauttaa keskushermosto ja keho takaisin lepotilaan. Syy itkukohtaukselle kesken treenin alkaa siis vähitellen valjeta.

Maalaisjärkeilen nyt hieman ja voisin kuvitella kehossani tapahtuneen treenin aikana seuraavaa: kovaa sarjaa tehdessä fyysinen puristus, itsensä virittäminen äärimmilleen sekä takaraivossa hakkaava perkelehenki saavat aikaan samankaltaiset fyysiset oireet kuin kova tunnekuohu. Syke nousee, veri kohisee korvissa ja hampaat kirskuu. Elimistö tekee kaikkensa, jotta tilanteesta selvitään hengissä ja kun viimein rauta putoaa käsistä, ryhtyy parasympaattinen hermosto palauttamaan kehoa ja keskushermostoa takaisin lepotilaan –itkemällä.

En siis ehkä olekaan tulossa hulluksi, treenaan vaan ihan hulluna. Sinänsä mielenkiintoista, että juostessa, ei edes intervalli-sprinttien aikana, tule samanlaista reaktiota, vaan ainoastaan silloin, kun ollaan raudan äärellä. Mitenkäs te muut, oletteko koskaan törmänneet vastaavaan vai olenko ainoa herkkis?