Minulta on kysytty aina välillä matkavinkkejä tänne Kalifornian suuntaan ja aina silloin tällöin olen juttuja matkailijoita silmällä pitäen blogiin rustannutkin. Mutta kuulkaapa, nyt teille Kalifornian matkailusta kiinnostuneille onkin tiedossa melkoinen tietopläjäys!

Tässä jokin aika sitten kävi nimittäin niin kivasti, että Expedia.fi:n virallinen bloggaaja Elina halusi haastatella minua blogiinsa. Haastattelun seurauksena syntyi melko pitkä juttu, jossa avaan omia suosikkiasioita ja -paikkoja täällä rapakon takana ja vinkkaan matkailijoita siitä, minkälaisia kohteita matkasuunnitelmaan kannattaa lisätä ja mitä reissussa tulisi ottaa huomioon. Kannattaa siis lukaista, ties vaikka sen jälkeen menisi Turkin lomat vaihtoon.

Lue Elinan blogipostaus täältä.
Ps. Lupaan tarjota kymmenelle ensimmäiselle tänne matkaavalle pullakahvit…
…jos tuot tuliaisiksi Fazerin Sinistä.

Vielä viime viikolla täpötäyteen junaan hypätessäni ahdisti. Vaunu oli täynnä opintojen pariin palaavia tai uudessa koulussa aloittavia nuoria, mieli täynnä intoa, mutta samalla äänessään pientä haikeutta kotimaisemien vaihtuessa betoniviidakon varjoihin. Niin myös minä, matkalaukkuineni vaunun perimmäiseen kolkkaan sulloutuneena, olin toisaalta innoissani, toisaalta valmis purskahtamaan itkuun hetkenä minä hyvänsä. Kotiseudut oli tällä erää nähty, edessä olisi viikko lähityöpäiviä toimistolla ja sen jälkeen paluu kotiin ison meren taakse. Sillä hetkellä, juuri vanhempani hyvästelleenä, ajatus tuntui kovasti vaikealta. En minä voilähteä.

Mutta niin vain viimeinen viikko Suomessa teki tehtävänsä. Oli aikaista arkea, oli myöhäistä juhlaa. Saapui syksyiset kelit vesisateineen ja moottoripyöräillessäkin tuli enemmän vilu kuin lämmin. Tuli kurkkukipu, tuli nuha ja mieskin pakkasi laukkunsa ja lensi kotiin minua odottelemaan. Tuli aika kypsäksi, kuusi viikkoa Suomessa päätökseensä. Kotona paistaa aurinko. Takapihan avocadopuu vaatii huomiota. Maantiepyörä tarvitsee ajajaansa. Lempipaita rypistyy kaapissa. Lähiravintolasta saa maailman parasta sushia.

Tuli kotimatkakuume.

Viimeiset kuusi viikkoa Suomessa ovat olleet mahtavia, jälleen kerran. Ihania kyläpaikkoja, hyviä ystäviä, perhettä, sukulaisia, juhlia ja toimistoelämää. Paljon on mahtunut viikkoihin niin iloa kuin kostuneita silmäkulmiakin jäähyväisten hetkellä.

Nyt takki on tyhjä, sillä olen ripotellut sen alla muhineen rakkauden, ystävyyden, ilon, onnen ja pienen määrän suruakin ympäri Suomen. Ja kun takki on tyhjä, tuntuu hyvältä palata takaisin kotiin, ryhtyä täyttämään takkia seuraavaa reissua varten.

Kiitos Suomineidolle, kiitos vanhemmille, kiitos ystäville, kiitos sukulaisille, kiitos työkavereille, kiitos lenkkikavereille ja kiitos karvakavereille.

Tämä muuttolintu nousee siiville ja lentää kohti etelää.

Elettiin kesän alkupuolta, kun selailin hajamielisesti passiani. Passissani oleva, varsin epäonnistunut viisumikuva kiinnitti huomioni ja tulin vilkaisseeksi viisumin umpeutumispäivämäärää. No hupsista, viisumihan umpeutuu Suomessa oloni aikana! Parempi siis järjestää matkan varrelle viisumihaastattelu ja leima passiin, jotta pääsen kesän jälkeen takaisin kotiin.

Viisumiasioiden hoitaminen Suomen Yhdysvaltain konsulaatissa oli auttamattomasti poissa laskuista, sillä prosessi on syystä tai toisesta Suomessa auttamattoman hidas. Pelkkä haastatteluaika menee helposti kuukaudenkin päähän varauksesta ja tämän jälkeen passia saa odotella takaisin parisen viikkoa, pahimmassa tapauksessa vieläkin kauemminkin. Suuntasimme siis jo toistamiseen viisumimatkalle Tallinnaan, jonne haastatteluajan saa yleensä seuraavalle arkipäivälle ja passin voi noutaa konsulaatista heti seuraavana päivänä. Näppärää!

Mainitsemisen arvoista on sekin, että toisin kuin edellisellä viisumimatkalla Kanadaan, sujui haastattelu Tallinnassa paljon nopeammin ja rennommin. Konsulaatissa oli lisäksemme vain kourallinen ihmisiä, jonottaa ei tarvinnut, ihmiset hymyilivät ja osa virkailijoista puhui jopa suomea. Itse haastattelu kesti vain muutaman minuutin eikä meitä lähtökohtaisesti epäilty minkäänlaisesta kepulipelistä. Kun sitten tänään kävimme hakemassa passimme takaisin, vilkuttivat turvamies ja naisvirkailija minulle vielä iloisesti ikkunan takaa – ja se, jos jokin, on ennenkuulumatonta. Suosittelen siis lämpimästi kaikille jenkkiviisumia puuhaaville viisumimatkaa Tallinnaan!

Virallisen matkaohjelman lisäksi meillä on ollut myös rutkasti vapaa-aikaa ja täytyy sanoa, ettei juuri ole harmittanut viettää ensimmäisiä lomapäiviä juuri Tallinnan kaltaisessa kesäkaupungissa. Kovin on kauas tultu niistä ajoista, kun 90-luvun teini otti taksin suoraan satamasta Mustamäen torille, osti repun täyteen piraattilevyjä ja palasi nopeasti takaisin turvalliseen terminaaliin odottamaan laivan lähtöä. On ollut ilo huomata, kuinka suuren muutoksen kaupunki on viime vuosien aikana kokenut. Kadut ovat pikkuhiljaa alkaneet siistiytyä syrjempääkin, olo on turvallisempi, örveltäviä suomituristeja näkyy katukuvassa yhä vähemmän ja kaupungissa käy risteilyalusten mukanaan tuomien turistien vilinä muuallakin kuin Super Alkon edustalla.

Jo useamman viikon Suomen hintatasoa hämmästeltyäni tuntuvat Tallinnan hinnat ällistyttävän alhaisilta. Vaikka merkkituotteiden hinnat eivät vielä Amerikan hintojen kanssa kilpailekaan eikä näin ollen tarvetta ostoksien tekoon ole syntynyt, on tavara silti reilusti halvempaa kuin jorpakon takana. Jos siis asuisin edelleen Suomessa, kävisin varmasti säännöllisesti Tallinnassa täydentämässä vaatekaappini sisältöä, sen verran vaivaton on matka meren taa paremmille apajille.

Suurimpana yllätyksenä on kuitenkin tullut ravintoloiden alhainen hintataso, joka turistirysien ulkopuolella vastaa ravintolahintoja Kaliforniassa. Voisinkin luonnehtia, että nämä muutamat Tallinnassa vietetyt päivät ovat edustaneet enemmän ruokailu- kuin shoppailulomaa. Itse asiassa olen Tallinnan ravintola-annista niin vaikuttunut, että aion omistaa viime päivien ravintolahelmille ihan oman postauksensa. Sen verran voin kuitenkin paljastaa jo nyt, että meikäläisen kategoriassa Tallinna kolkuttelee kovastikin parhaiden ruokakaupunkien kärkisijoja hinta-laatusuhteeltaan, kunhan vaan tietää minne mennä.

Mitenkäs te muut, joko shoppailu- ja ruokamatkat Tallinnaan kuuluvat teidän perinteisiin?