Eli voihan Iltasanomat ja sen laatuotsikointi. Tällä kertaa Iltasanomat kertoi huippumalli Mila Krasnoiarovan lomailusta Miamissa otsikolla ”Todella laiha malli lomaili Miamissa”. Okei, onhan tyttö kovasti hoikka (en tykkää sanasta laiha), mutta oliko tuo nyt todella uutisoinnin arvoinen asia? Sitä paitsi enemmän jutun kuvituksessa huomioni kiinnittyi Milan röllövatsaiseen poikaystävään. Miksei siitä mainittu mitään? Ja miksi alipainoisuudesta syntyy aina suurempi haloo kuin ylipainoisuudesta?

Kiitos Iltasanomat tästäkin laatujutusta

Välillä sitä miettii, että mikä meihin fiksuihin ihmisiin oikein menee internetissä. Ihmiset, jotka kasvokkain ovat asiallisia, hauskoja ja mukaviakin, unohtavat yleiset käyttäytymissäännöt ja kohteliaisuudet päästyään näppäimistön äärelle. Sitä kun on niin helppoa näppäimistö sauhuten kirjoittaa sanoiksi kaikki se, jota ei välttämättä viitsisi kaverille vasten kasvoja sanoa.

Ehkä muistatte, kuinka jokin aika sitten kerroin pervo-sedäksi paljastuneesta Facebook-kaveristani, jonka lopulta tissi-kommentteihin kyllästyneenä poistin kokonaan kaverilistaltani. Tämän internetissä järjenkäytöstään luopuneen ihmistyypin lisäksi on olemassa toinenkin Facebookissa mellastava, käytöstavat unohtanut ihmisryhmä, arvostelijat.

Facebookissa ylimääräistä verenpaineen nousua aiheuttava arvostelija on henkilö, joka katsoo, että hänellä on oikeus ja ennen kaikkea velvollisuus korjata tuttaviensa näkemyksiä ja mielipiteitä sekä arvostella heidän toimintaansa. Arvosteljan kirjoitussävy on usein negatiivinen, agressiivinen ja jopa loukkaava. Niille kaikkein räikeimmille arvostelijoille ei mikään ole pyhää, ei edes kaverilistallaan olevien henkilöiden ulkonäkö. Arvostelija uskoo vakaasti siihen, että kaikki Facebookissa julkaistu on vapaata riistaa arvosteltavaksi, vaikka kyseessä olisikin henkilön yksityinen, vain muutamalle sadalle ihmiselle näkyvä Facebook-profiili.

Tällä kertaa arvostelija-ihmistyyppi aktivoitui kuvasta, jonka lähetin Facebook-profiiliini ja koki tarpeelliseksi kritisoida ulkonäköäni melko kovin sanankääntein. Mietin jätettyä kommenttia pitkään ja monelta kantilta. Oliko sen tarkoitus loukata? Oliko se huono vitsi? Vai oliko ne kaikki muut kuvaan ilmaantuneet positiiviset kommentit kirjoittajalle liikaa ja hänen oli pakko pudottaa minut takaisin maanpinnalle kirjoittamalla oman näkemyksensä kaikkien kavereitteni näkyville? Vaikka kirjoituksen perään olikin lisätty hymiö, ei kommentti uponnut minuun vitsistä ja tuo hymiö vaikutti minuun lähinnä samalla tavalla, kuin pystyyn nostettu keskisormi. Myönnetään, minä provosoidun. En kuitenkaan siksi, etten edustanut kommentoijan ihailemaa naiskuvaa, vaan siksi, etten voi sietää tyhmiä ihmisiä.

Sitä helposti kuvittelisi, että omassa profiilissaan, omissa kuvissaan ja itse luodussa sisällössä nauttisi edes jonkinlaista arvostusta, vähän kuin omassa kodissaan. Itselleni kun ei tulisi mieleenkään kirjoittaa tuttavieni Facebook-profiiliin sitä, kuinka joku näyttää lihavalta tai kuinka joku toinen muistuttaa tikku-ukkoa. Jos jokin ei minua miellytä, en tunne pakottavaa tarvetta herjata häntä hänen omalla maaperällään, vaan pidän asian omana tietonani. Ja miksi edes pitäisin kaverilistallani ihmisiä, joita tahtoisin loukata? Ja miksi ihmeessä pitäisin kaverilistallani ihmistä, joka tietoisesti haluaa loukata minua?

Muistakaa ihmiset ne hyvät tavat myös Facebookissa. Ystäviä, vaikka vain Facebook-sellaisia, tulisi arvostaaheidän omalla sivustollaan eikä arvostella, ellei sitä sitten ole erikseen pyydetty.

…tuo Lilyn etusivun juttujen välissä oleva kilpailubanneri, jossa nuorimies rääkyy kitarisat ojossa, saa aina etusivua selaillessani niskakarvat nousemaan pystyyn. Voi olla, että olen ainoa, jonka verkkokalvoihin särähtää tuo bannerissa käytetty kuva ja siihen yhdistetty sanoma: ”Voita Ruisrock-liput sekä viinitasting”. 

En tiedä Suomesta, mutta ainakin tällä pallonpuoliskolla viininmaistelu mielletään jokseenkin sivistyneeksi tapahtumaksi, vaikkei aina maltetakaan sylkeä kuppiin ja maistelun lopputuloksena olisi pieni hiprakka. Tuo kuvassa oleva kaljapäissään kiljuva teini ei houkuta ainakaan minua hakeutumaan lähellekään kyseistä tasting-tilaisuutta, eikä itse asiassa lähelle koko Ruisrockia. Ymmärrän kyllä, että kyseessä on Ruisrockin alueella oleva tasting-tilaisuus, jonka kohderyhmää on pääasiassa nuoriso ja jolla ei todennäköisesti ole mitään tekemistä oikean viininmaistelun kanssa, mutta silti.

Voisitteko siis ensi kerralla puhua tuollaisen mainoskuvan yhteydessä ihan vain ilmaisesta viinasta, yrittämättä pukea sitä sivistyneeksi viininmaisteluksi?

Tässä vielä tuo hermoja raastava kilpailubanneri:

Yök. Vanhan AD:n silmät itkevät verta.

Nyt se sitten tapahtui. Ensimmäistä kertaa Facebook-historiani aikana, oli pakko sensuroida seinälleni ilmaantunut viesti. Kyseiseltä henkilöltä tulleiden kommenttien kohdalla olen ollut lähellä painaa delete-nappulaa jo useita kertoja aikaisemminkin, mutta olen aina pienen harkinnan jälkeen päättänyt jatkaa sensuroimattomalla linjalla ja pistänyt kommentit jonkinlaisen heikohkon huumorin piikkiin. Tällä kertaa en kuitenkaan ärsyyntymiseltäni saanut aikaiseksi enää edes väkinäistä hymyä ja muutamia vuosia kestänyt Facebook-kaveruutemme päättyi yhdellä napinpainalluksella. Mutta mikä sitten sai näinkin rauhallisen ihmisen sapen lopulta kiehumaan?

On ihmisiä, joiden kaikki estot häviävät internetissä ja joiden maalaisjärjen sosiaalisen median suomat kommunikointimahdollisuudet sumentavat. Sitä vain sanotaan mitä ensimmäisenä mieleen tulee ja unohdetaan, että kommentin näkee ne nelisensataa muutakin ihmistä, jotka vastaanottajan kaverilistalle kuuluvat. Tämän kaverin kommentit muutaman vuoden ajalta koostuivat lähinnä sanoista tissit ja perse sekä niiden lukuisista eri synonyymeistä.

En koe olevani erityisen tiukkapipoinen ja maalta kun olen, olen tottunut melko ronskeihinkin juttuihin. Ja mikäpä siinä, ne mauttomat jutut ovatkin yleensä niitä parhaita. Mutta kaikkien korville ne eivät sovi ja toisekseen mauttomissa jutuissakin pitäisi olla jotain hauskaa, jotta ne naurattaisi. Mutta kun kerta toisensa jälkeen saan tissikommentteja kuviin, joissa itseni lisäksi olisi paljon muutakin, alkaa mittani lähestyä täpötäyttä. Ei se mitään, jos ei keski-iän ylittänyt naimisissa oleva mies kykene näkemään kuvissani mitään muuta, kuin kaksi kohoumaa paidan alla, mutta kuinka tyhmä täytyy olla, että paljastaa vajavaisen näköaistinsa kaikelle kansalle?

Ymmärtäisin ehkä paremmin, jos Facebook-sivuni olisi A. Sinivaaran fani-saitti, jolla mellastaisi joukko itselleni tuntemattomia faneja huutelemassa törkeyksiä. Kyseessä on kuitenkin ihan oma, henkilökohtainen Facebook-profiilini, jonka seuraajat koostuvat niin ystävistä ympäri maailman kuin sukulaisista ja perheestänikin. Vaikka itse kestäisinkin tissivako-kommentit, en halua äidin, isän ja kaverilistalle kuuluvien teini-ikäisten joutuvan lukemaan samaisia typeryyksiä. Ja kun oma miehenikin ryhtyy hämmästelemään mikä tämä tyyppi oikein on, joka ei näe missään mitään muuta, kuin tissit, on päätös melko selvä.

En vaivautunut aikuiselle ihmiselle erikseen kertomaan, kuinka Facebookissa tulisi käyttäytyä samalla tavalla, kuin oikeassa elämässäkin. Harvalla ihmisellä nimittäin tulisi mieleenkään neljänsadan ihmisen läsnäollessa, mukaan lukien vanhempani, tulla kovaan ääneen osoittelemaan rintojani ja kertomaan, kuinka mukavasti ne törröttävät. Läksytyksen sijaan poistin hänet kaverilistaltani ja toivon, että hän itse ryhtyisi miettimään, miksei hänen uutisvirrassaan enää näykään sen tissitytön tilapäivityksiä.