Pyöräilymuotia suoraan Kaliforniasta

Satuitteko bongaamaan phocahispidan aikaisemmin tällä viikolla blogiinsa keräämät superhienotpyöräilykypärät? Niin, taitavat vähitellen olla pyöräilykelit käsillä siellä Suomessakin ja vanhojen varusteiden kuntotarkistus sekä uusien hankinta olla ajankohtaista. Tästäpä muistuikin mieleeni piristävä löytö pyöräilyvaatesektorilta.

Tämä pyöräilyvaatetushan on sellainen kummallisuus, joka muiden lajien treenivaatteisiin nähden on laahannut armottomasti jälkijunassa. Ei ole pitkäkään aika, kun urheiluliikkeissä oli tarjolla vain yksivärisiä kypäriä, tylsiä pyöräilypaitoja ja pyöräilyhousuvalikoimatkin koostuivat tasan yhdestä väristä – mustasta. Eikä sitä oikein sen ihmeellisempää ole pyöräilyhousuilta osannut kaivatakaan, ovathan ne kuitenkin vain pyöräilyhousut, jotka joka tapauksessa näyttävät perstoppauksineen tyhmältä. Tälle harmaan eri sävyjen ankealle vaatevalikoimalle on kuitenkin nykyään olemassa riemunkirjavia haastajia.

Haastajista yksi, suoraan Kalifornian San Franciscosta, on Sheila Moon, joka tuo piristystä naisten pyöräilyvaatteisiin mm. erilaisten kukkakuosien ja pyöräilymekkojen muodossa. Ja oletteko muuten koskaan ennen nähneet äitiyspyöräilyvaatteita? Näiden iloisten kuosien loisteessa unohtuu nopeasti se housujen pöljä perstoppauskin.

Moniko teistä kiskaisisi päällensä ne mustat pyöräilyhousut suunnatessaan vaihteettomalla mummomankelilla puistopicnicille? Todennäköisesti aika harva. Enemmän huvittelutyyppiseen ajeluun puetaan yleensä ihan vain tavalliset shortsit tai hame vilautteluvaarasta huolimatta.

Mutta kurkatkaapa näitä pyöräilyyn tarkoitettuja kesämekkoja! Kyllä kelpaa tehdä huviajeluita aurinkoisena päivänä vaikka vähän pidemmänkin matkan päähän ja kehtaisi tuollainen päällä terassillekin istahtaa lasilliselle.

 

Osassa kuvissa näkyvät pitsireunaiset housut ovat muuten ihan oikeat, toppauksilla varustetut pyöräilyhousut. Jos olisi puisto ja mummomankeli, niin saattaisin itsekin sijoittaa johonkin noista pyöräilymekoista ja ajella muina tyttöinä pyörän kuljetuskori täynnä picnic-herkkuja puistoon lounaalle.

Sheila Moonilla on myös nettikauppa, joka toimittaa tilauksia aina Suomeen saakka. Vielä ehtii paketti perille ennen kesää!

 

ps. hitusen muuten pistää silmään nuo kuvauksissa käytetyt ”pyöräilykengät”.

Minulla on ongelma. Kenkäongelma.

Kävipä edellisviikolla niin, että hieman yllättäen suuntasimme Malibuun tapaamaan ystäviä hyvin ruoan merkeissä. Koska viime aikoina ei pahemmin ole ollut tilaisuuksia pukeutua lenkkareita ja verkkareita kummempaan, soi illallinen italialaisessa ravintolassa hyvän tekosyyn kihartaa tukkaa ja sujauttaa jalkaan tyttömäiset korkokengät. Mutta kuinkas sitten kävikään.

Kaunis ajatus oli sujauttaa nämä tyttökengät jalkaan.

Tiesin kyllä, että laihtuessani suuri osa housuista jäisi väljiksi vyötäröstä, mutta tämän positiivisen ongelman korjaisi kyllä vyöllä. Tuli kuitenkin totaalisena yllätyksenä, että housujen lisäksi suureksi on jäänyt myös osa rakkaista kengistäni!

Nilkkojen kapenemisen minä vielä ymmärrän, mutta ovatko jalkateräni todella olleet niin lihavat, että korkokenkäni tuntuvat nyt väljiltä myös lestistään? En ole edes uskaltanut kokeilla moniko kenkäpareistani hölskyy jaloissa niin pahasti, ettei niillä voi kävellä taittamatta nilkkojaan.

Sovittehan vielä jalkaani, oi Mischani mun?

Tämä ei muuten ole ensimmäinen kerta, kun törmään vastaavanlaiseen kenkäongelmaan. Edellisellä kerralla ongelma tosin oli käänteinen. Kun pari vuotta sitten innostuin juoksemisesta, tuntuivat kaikki korkokenkäni puristavan epämiellyttävästi, olipa sitten aamu taikka ilta. Kun juoksuinto laantui, alkoivat kengätkin taas sopia jalkoihin.

Menisiköhän perheen hallituksessa läpi ehdotus uusien kenkien hankkimisesta sillä verukkeella, kun entiset ovat jääneet isoiksi? Epäilen vahvasti. Mutta kumpi tulee halvemmaksi, ostaa uudet kengät vai syödä jalkansa entisiin mittoihin?

Ehkä pitäisi täyttää kenkähyllyt ja -kaapit ihan vain lenkkareilla…

Huippumalli pilvessä ja viemärissä

Oikeasti oli tarkoitus kirjoittaa tänään jostain ihan muusta. Juttu lähti kuitenkin täysin hakoteille siinä vaiheessa, kun uteliaisuuttani tartuin kampaamon pöydällä lojuneeseen Vogueen. Lehden sisällön osalta olin juuri niin epäluuloinen, kuin täysin muotitiedottomalta ihmiseltä vain sopii odottaa. Kävi kuitenkin niin, että viihdyin lehden parissa koko puolitoistatuntisen kampaamokäyntini ajan silmiäni epäuskosta pyöritellen.

Suonette anteeksi moukkamaisuuteni. Tiedän, että monet suhtautuvat tähän julkaisuun suurella hartaudella ja arvostuksella, mutta kyllähän niistä lehdessä olleista kuvista suurin osa oli räpsitty ja stailattu jonkin hallusinogeenisen sienen vaikutuksen alaisena. Katsokaa nyt vaikka itse:

Tätä asiaa olen pohtinut jo pitkään. Minkä takia niin usein muotikuvissa mallit näyttävät olevan pilvessä, kaatokännissä, krapulassa tai muutoin vain nuppi sekaisin? On jokseenkin kornia, että Kate Moss haukuttiin maanrakoon tämän päädyttyä julkisuuteen nenänpää valkoisena ja kuitenkin samaan aikaan lehdet pursuavat enemmän tai vähemmän lavastettuja kuvia sekoilevista malleista.

Tämä komea kuva jatkaa edellisen kuvan teemaa. Ei enää riitä, että näyttää nälkäkuoleman rajamailla riutuvalta. Sen lisäksi kun tulee näyttää vielä narkomaaniltakin. Kyllä heti tekee mieli hankkia tuollainen laukku, joka on kauniisti aseteltu ulostetahrojen päälle. Ja kenen tuo kuvassa oleva kolmas jalka on?

Vaan kyllä ne vaatesuunnittelijatkin varmasti juovat jostain miestä väkevämmästä inspiraation lähteestä. Noihin kenkiin on taatusti kätketty pienet suihkumoottorit ja sen vuoksi tyttö on sujauttanut jalkaansa kuumuudelta suojaavat palonestosukat.

Toivottavasti malli-raasu sai kuvauksista limaisen työn lisää. Haluan muuten ehdottomasti tuollaisen niskatuen sitten kun loukkaan itseni seuraavan kerran maastopyöräretkellä.

Voin vain kuvitella kuinka tämä monen tonnin kimono on myynyt kuin häkä Voguen ilmestymisen jälkeen. Kukapa ei haluaisi näyttää yhtä hehkeältä vaikkapa ystävätären kesähäissä.

Tämä tilannehan on monelle kotirouvalle tuttu. Pieni epäonnistuminen leivontapuuhissa johtaa kodin palamiseen maan tasalle. Mutta eipä hätää, pääasia, että lego-palikan näköinen käsilaukku pelastui liekeistä. Hupsis!

Olen varma, että ensi yönä painajaisissani liihottaa tämä irvokkaasti hymyilevä kuoleman lähettiläs suoraan helvetin esikartanosta. Olisi mielenkiintoista tietää millaisin sanankääntein kuvaaja on mallia ohjannut ja kenet tyttöpolo on suututtanut, että juuri tämä kuva päätyi julkaistavaksi?

Mitä mieltä olette, onko tuo mallin päässä oleva häkkärä hyttyskarkotin vai katiska? Koska tämä muotiteollisuuden riemuvoitto on mielestäni kohtuuttoman kallis, ajattelin askarrella itselleni vastaavanlaisen kesähatun kananverkosta.

Tätä kuvaa piti vilkaista kerran jos toisenkin ennen kuin olin varma siitä, ettei tyttö kyyhötä vessanpöntössä. Ilmeisesti kyseessä on kuitenkin viemäriputki. Liekö Turtleseilla ollut kotibileet, kun tyttö kömpii viemäristä ulos ykköset päällä?

Oli siellä lehden kätköissä onneksi ihan kivalla tavallakin hymyilyttäviä kuvia, kuten tämä tässä.

Koko lehden suosikkikuvakseni nousi kuitenkin tämä. Kohtuullisen näpsäkkä ajoitus ja pysäytys kuvaajalta eikä mallinkaan ilmeestä pysty päättelemään, että parin sekunnin kuluttua tekee taatusti kipeää.

Sporttisen naisen titaanikorut

Joku saattaa vielä muistaakin, että esitin viime vuonna joulupukille vienon toiveen titaanisista koruista. No, pukkia ei jouluna näkynyt, mutta sen sijaan aviomieheni katsoi asiakseen toiveeni toteuttaa. Ja niin yhdestä paketista paljastui Boccian titaaninen kaulakoru ja yhteensopiva rannekoru. Kyllä mies tietää mistä vaimo tykkää.

Olen aikaisemminkin kertonut vaikeahkosta nikkeliallergiastani, joka on vaikeuttanut metallisten korujen käyttämistä. Yleensä koruni ovatkin toisiinsa sidottuja narunpätkiä, puuhelmiä ja ties mitä viritelmiä. Eikä siinä mitään, kauniitahan ne ovat, mutta toisinaan olisi ollut käyttöä juhlavammille, vähemmän riemunkirjaville koruille.

En oikein tunne, että pienet sievät korut pukisivat minua, kun ruumiinrakenteeltani olen tällainen rohjake. Niinpä nämä hieman rockimmat ja järeämmät titaanikorut sopivatkin kivasti yhteen sporttisen ulkomuotoni kanssa. Kaiken lisäksi ne ovat yhdistettävissä niin tavallisiin kuin juhlavampiinkin asusteisiin ja sopivat yhteentitaanisen vihkisormukseni kanssa.

Onni on nikkeliallerginen vaimo, titaaniset korut kun ovat huomattavasti halvempia kuin kultaiset. Harmi vain, että valikoimat ovat vielä verrattaen suppeat ja harva koruliike edes titaanisia koruja tarjoaa. Mutta onneksi meillä on internet ja nettikaupat. Eli vinkkinä tulevaa ystävänpäivää ja sporttisia tyttöystäviä silmällä pitäen, Boccian nettikauppa toimittaa koruja myös Suomeen!

 

ps. kuvailtiin tänään vatsalihastreenejä, joten treenivinkkejä on taas tiedossa lähitulevaisuudessa!

Hei sinä salainen blogiystävä

Huoli pois, lähettämäsi lahja saapui ehjänä määränpäähänsä, suuren meren toiselle puolelle!

Niille, joilta tämä lahja-juttu on mennyt ohi, kerrottakoon, että kyseessä on Ystävänpäivän blogipostia-tempaus, jossa jokaiselle osallistujalle arvottiin blogiystävä, jota ystävänpäivänä muistetaan pienellä lahjalla. Osallistuin tempaukseen silläkin uhalla, että olen täällä kaukana, jonne ja josta matkatessa postit saattavat silloin tällöin kadota, tai ainakin myöhästyä.

Olo oli kuin jouluna, kun avasin varovasti paketin naruja. Pienen korurasian löytäessäni taisin jo arvata mitä sen sisältä löytyisi. Kuinka osasitkaan valita niin ihanan ja osuvan lahjan! Ja tiedätkös, antamasi napakoru on paljon enemmän kuin vain napakoru. En tiedä oliko suunniteltua vai sattumaa, mutta antamasi lahja on sellainen, joka kulkee aina mukanani – arjessa, unelmissa, nukkuessa ja uusissa seikkailuissa. Samalla koru muistuttaa minua siteestä, joka meidän bloggaajien ja lukijoiden välille on pikkuhiljaa syntynyt ja siitä, kuinka tärkeitä tuntemattomat ihmiset voivat toisilleen olla. Siis tuhat kiitosta, iloa ja valoa elämääsi, sinä kaunismielinen, salainen blogiystäväni. Odotan innolla, että saan 14. päivä avata kirjeesi, joka paljastaa kuka ihanan yllätyksen takana on!

Aina mukana.

Erityiskiitos myös Phocahispidalle, joka tempauksen järjesti. On superhienoa, että on ihmisiä, jotka jaksavat puuhata tempauksia ja tapahtumia kaiken muun tekemisen ohella. Siis kiitos paljon, kun järjestit niin moneen osoitteeseen iloa täksi ystävänpäiväksi!

Jään innolla odottelemaan milloin minun lähettämäni lahja pullahtaa pintaan jossain päin maailmaa. Sormet ja varpaat ovat jo tiukasti ristissä, jotta paketti löytäisi perille ehjänä ja ajoissa. Jännittää, sanoi mummo, kun kahvimerkkiä vaihtoi.